Rauni Paalanen: Agitaattorin morsian

Taistolaisten mustasta kirjasta sain lukuvinkin: kirjassa mainittiin taistolaisopiskelijoiden "pöksylähetystä" käsittelevä Rauni Paalasen Agitaattorin morsian vuodelta 1990. Äärimmäisen kiehtovasta taistolaisajasta minulla on lähinnä toisen käden perimätietoa. Vanhempani ovat puheissaan sivunneet 1970-luvun poliittista opiskeluilmapiiriä (he siis eivät olleet taistolaisia) ja opinahjoni humanistisen tiedekunnan opettajien punaisesta menneisyydestä liikkui joitakin muisteloita. Muuten aiheeseen on tullut perehdyttyä lähinnä seuraamalla ajoittain varsin tunnepitoista julkista keskustelua 70-luvun meiningistä ja toki suomalaisessa kaunokirjallisuudessa aihetta usein sivutaan. Joskus tuli kirjastossa plarailtua myös Riitta Vartin kirjaa Nuoruuteni yliopistot, jossa lienee lisää tarinaa naisopiskelijasta taistolaisuuden pyörteissä.

Paalasen Agitaattorin morsian kertoo Minnasta, joka on kasvanut pienessä savolaismökissä korpikommunistimummonsa hoivinsa. Mummo on vanhan kansan punikki, vaikka onkin ison talon tytär alkujaan. Sputnik on hänelle merkki Neuvostoliiton loistavasta ylivoimasta, Stalinista liikkuvia kauhujuttuja hän epäilee voimakkaasti, eikä arvosta Suomen sotia ollenkaan. Mutta vielä aatteen paloa voimakkaammin Anna-mummo jaksaa pauhata Minnalle miesten petollisuudesta, "munapersiitten" kunnottomuudesta.

Kun Minna lähtee opiskelemaan, tutustuu hän hieman toisenlaisiin kommunisteihin, opiskelija-aktiiveihin, joiden punaisuus on hyvin usein kapinaa porvarillista perhetaustaa vastaan. Joukon hurmaavin nuorukainen Masa iskee Minnan oitis, ja epäsuhtainen rakkaustarina vie Minnankin osaksi opiskelijaliikettä.

Odotin kirjalta hieman enemmän räväkkyyttä, nyt melko iso osa tekstistä menee siihen, että Minna muistelee menneitä puoliksi haikeutta tuntien ja jaksaa korostaa joka käänteessä olleensa ujo, arka lapsi, joka ei ollut oikein minkään näköinen ja jonka ystävyyssuhteita aikuisikään asti leimaa tietty alemmuuden tunne. Ehkä hieman vähempikin olisi riittänyt. Toisaalta Minnasta muotoutuu kuva varsin tunnistettavana hahmona. Hän on se porukan "näkymätön nainen" joka ei oikein uskalla kertoa mielipiteitään ääneen, joka ei ole niin kaunis että huomiota riittäisi ulkonäön puolesta, mutta joka tarkkailijan roolistaan muistaa ja kokee myös ristiriitaisiksi tiedostamansa asiat.

Mutta kun Paalanen pääsee vauhtiin, kuvaa hän opiskelijapolitiikkaa varsin kiintoisasti.

"- Osasto huolehtii erityisesti jäsentensä agitaatiovalmiuksista, korosti koulutusvastaavamme Vesa. Se tarkoitti käytännössä sitä, että minäkin karistin itsestäni pelkurimaisen porvarillisen moraalin jäänteet, käärin hihani ja heittäydyin agithommiin. Opin kirjoittamaan koneella puhtaaksi julkilausumia, veivaamaan monistuskoneella opintoaineistoa, letraamaan lennäkkeihin kamppailukutsuja huutomerkkeineen. Kuin myrskytuuli pyyhkäisin halki yliopiston kuppilan ja luennoilta lintsailevien opiskelijoiden pöydät peittyivät sirppi ja vasara -sateeseen."

Joskus taustalta kantautui huhuja, jotka herättivät rivijäsenenkin mielessä epäuskon siemenen, jonka kuitenkin pystyi sopivilla perusteluilla torjumaan:

"Masa, Hande ja Mona pääsivät myös niihin iltatilaisuuksiin, missä neuvostotoverit saunoivat ja muuten veljeilivät meikäläisten veteraanien kanssa. Mona ei puhunut niistä illatsuista minulle mitään, mutta Masa ja Hande vihjailivat naureskellen, että siellä viina virtasi ja naisväki oli helisemässä. Ne juoruilivat myös, että neuvostovieraat piti viedä strippiravintoloihin ja pornoleffaan. Ne puheet ihmetyttivät ja hermostuttivat minua, mutta sitten ajattelin että niitten johtavien neuvostotovereitten oli hyväkin nähdä omin silmin, minkälaista moskaa tuottaa imperialistinen massakulttuuri."

Itse pidin kirjassa eniten Anna-mummon hahmosta. Sisartaan Eetlaa ja tyttärentytärtään Minnaa pomottava, uskossaan liikuttavan vankkumaton korpikommunisti jyrää mökin asiat kohdilleen sellaisella voimalla, ettei hänestä voi olla pitämättä, vaikka Minnalla onkin monta hyvää syytä suhtautua Annaan ristiriitaisin tuntein. Paalanen hanskaa myös sujuvasti savolaismurteen mallintamisen kirjalliseen asuun.

"Jo ennen kuin pääsin kouluun Anna oli ruvennut esitelmöimään minulle siitä, mitenkä nuoren naisen EI pitäisi käyttäytyä.

Ylpeä, vakavamielinen, siisti, hillitysti pukeutunut ja kammattu nuori nainen oli ihmiskunnan kaunistus, mutta iljettäviä olivat tytönletukat, jotka rotjaavat naamansa ja laittavat toppauksia tisseihinsä, eivätkä ymmärrä maaliman menosta hölkäsen pöläystä, hyvä että ovat lukemaan oppineet, pökkelöt, mutta munaperseille kutkastelevat ja kurskavat keskenänsä joka paikassa, niin että sivullisiakin hävettää.

Anna esitteli minulle näitä turmeltuneita neitosia kylän raitilta, kulki nokka pystyssä niitten ohi ja katsoa muljautti halveksivasti ja sähisi sitten minulle: - Häpäsöövät ihtensä ja kaikki naisimmeiset tuommoset ketkalehtijat..."

Päällimäisin vaikutelma, mikä minulle Paalasen kuvaamasta opiskelijaliikkeestä jää, on se, että taistolaisuuteen hurahtaminen on ollut hieman kuin uskonnolliseen lahkoon liittymistä. "Oman joukon" antamat selkeät, vankkumattomat vastaukset elämän vaikeisiin peruskysymyksiin ja joukkovoiman tuntu lienevät yhdistäviä tekijöitä nyt ainakin. Kun Minna alkaa kyseenalaistaa poliittista toimintaansa, irtautuu hän samalla kaveripiiristään, koska hänen ystävyyssuhteensa ovat niin vahvasti sidoksissa opiskelijapolitiikkaan. Vääräuskoisia myös savustetaan ulos, ja oikeiden oppien omaksuminen ja ryhmässä esiin tuominen on tärkeämpää kuin omien ajatuksien ilmaisu.

Lue myös nämä:
Harri Sirola: Kaksi kaupunkia
Sofi Oksanen: Puhdistus
Suvi-Anne Siimes: Politiikan julkisivu