Jennin blogissa heräsi taannoin pohdintaa lukumaun periytymisestä. Aihe on liihotellut välillä muutenkin mielessä, kun olen seurannut kirjablogien sisältöä. Minulle on luontevaa lukea "äijäkirjallisuutta", moni ikäiseni naispuolinen lukuharrastaja taas tuntuu vähän vieroksuvan kotimaisia mieskirjailijoita. Eipä tarvitse mennä merta edemmäs kalaan - kotoahan nämäkin asiat opitaan. :)
Blogissakin mainitsen aika ajoin jonkun kirjan tarttuneen käteen perheenjäsenten suosituksesta, viimeksi
Vuohen juhlan kanssa kävi näin. Minä olen tykännyt lukemisesta pienestä pitäen, vanhempani ovat kumpikin kovia lukemaan. Mutta ei lukuharrastus mitenkään automaattisesti periydy, minulla on kaksi veljeä eikä kummastakaan tullut samanlaista lukutoukkaa kuin minusta.
 |
| Veikko Huovinen. Kuva: WSOY. |
Suoraan isältä periytyneitä lukumieltymyksiä on helppo tunnistaa.
Veikko Huovisen kirjoja olen lukenut ensimmäisen kerran jo ala-asteikäisenä, joten tässähän on tullut luettua Huovista jo yli kaksikymmentä vuotta. Mikä parasta, eri ikäisenä kirjoista on saanut irti eri asioita. Suosittelen! Jenni totesikin, että Huovinen tuntuu periytyvän isältä tyttärelle.
 |
| Väinö Linna. Kuva: WSOY. |
Väinö Linna on toinen suomalaismiesten kestosuosikki, ja
Tuntematon sotilas ja
Täällä Pohjantähden alla ovat minunkin isäni suuresti arvostamia kirjoja. Linnaan tartuin ensi kerran lukioikäisenä, ja vaikken Linnan paria ensimmäistä kirjaa olekaan lukenut, olen minäkin lukenut
Tuntematonta ja
Pohjantähteä useita kertoja ja kokenut kirjat hyvin tärkeiksi.
Aikuisiän perimyksiin kuuluu ainakin
Juhani Aho.
Papin rouvaan tartuin nimenomaan isän toistuvien suositusten vuoksi.
 |
| Kaari Utrio. Kuva: Amanita, (c) Kaj Ewart / Tammi. |
Äidin lukumausta olen perinyt vaikka mitä, ja meidän kummankin lukemisiin vaikutti kovasti mummi, joka luki paljon. Sukulaisista löytyy aika monta kirjojen ystävää, mutta löytyypä paljon niitäkin, joita ei lukeminen kiinnosta. Äidin kautta periytyvää lukumakua on ainakin innostus historiallisiin romaaneihin ja hyvään hömppään. Joten eipä liene yllätys, että kestosuosikki
Kaari Utrio on periytynyt äidiltä tyttärelle.
Hieman uudempi kirjailijatuttavuus on
Pirjo Rissanen, jonka kirjat löysin nimenomaan äidin pinosta. Rissasen pääkohderyhmää lienevät keski-ikäiset naiset ainakin markkinointisuunnittelijoiden mielestä, mutta kyllä tällainen kolmekymppinenkin viihtyy Rissasen kirjojen äärellä erinomaisesti.
Isän ja äidin kirjakokoelmia tuli muutenkin tutkailtua ahkerasti.
Sinuhe egyptiläistä luin ensimmäisen kerran kotihyllystä jo 12-vuotiaana, vanhassa pokkaripainoksessa oli kansikuvissa Hollywood-Sinuhen kuvia. Näin jälkikäteen ajateltuna eräs parhaista lukukokemuksista on ollut suuri satukirjasarja
Maailman satuaarteita, siihen kuului mm. kreikkalaisia, afrikkalaisia ja pohjoismaisia satuja. Esimerkiksi
Kreikkalaisia satuja kertoi antiikin mytologian tarinoita lapsille sopivalla tavalla, joten niinpä sitä sai huomaamattaan melkoisen hyödyllistä yleissivistystä satuja ahmimalla.
Vaikka moni muukin bloggaaja on sivunnut lukukokemusten periytymistä suvussa, tämän postauksen kirjoittaminen tuntuu silti vähän hassulta. Suomessa kun tuntuu usein siltä, että pelkästään kirjoista keskusteleminen leimataan elitismiksi. Saatikka että menee sanomaan tulevansa kodista, jossa on luettu kirjoja - aivan järkyttävää kermaperseilyä ja porvarillisuutta. Uskon kuitenkin, että tämäkin kokemus on monelle tuttu - ja sitä paitsi monet hurahtavat lukemiseen aivan täysillä, vaikka kotona kukaan muu ei olisi koskaan lukenut mitään.
Tekstit
Minun lapsuuden kodissani luettiin - ja luetaan edelleen - todella paljon. Muistan, miten viikon kohokohta oli koko perheen voimin tehty visiitti kirjastoon, jossa kierreltiin ja kaarreltiin pitkät tovit etsien uutta luettavaa. Kirjastoautolla käytiin myös viikoittain, se kun pysähtyy sopivasti kotia vastapäätä.
VastaaPoistaEnsimmäisen "oikean" kirjan minulle valitsi isä. En muista kirjan nimeä tai juonta, mutta se oli vanha, siinä oli muutama mustavalkokuva ja jostain syystä nykyään siitä kirjasta tulee mieleen tammenterho. En meinannut saada kirjaa luettua millään, vaikka välillä mummu luki sitä minulle ääneen. Muistan erityisesti sen, etten saanut palauttaa kirjaa ennen kuin olin lukenut sen loppuun ja mahaan sattui, kun tajusin kirjan olevan jo myöhässä. Onneksi tästä lukukokemuksesta ei jäänyt pahoja traumoja, vaan jatkossa olen lukenut ihan kivuttomasti ja omasta halusta :)
Isän suosituksesta olen lukenut Tiina-kirjat (tosin vasta aikuisena) ja Enid Blytonia. Äiti on aina panostanut ns. "lällykirjoihin", joista en itse niin kamalasti piittaa.
Kiva postaus! :)
En ole tullut koskaan ajatelleeksi lukuharrastusta mitenkään elitistiseksi :)
VastaaPoistaLukevasta perheestä ja suvusta tulen minäkin, vaikka perheessä ja suvussa on myös niitä, jotka eivät lue. Kirjoista, elokuvista ja teatterista on keskusteltu meillä aina, vaikka kaikki eivät niin kiinnostuneita olisikaan.
Sen sijaan vieläkin huomaan usein, että lukemista pidetään jotenkin laiskan harrastuksena. "Vain" luetaan, ts. istutaan löhöämässä tekemättä mitään. Lukemista on sen takia paheksuttu ja pidetty piilossakin. Siinä ehkä syy, että olen tavallaan tehnyt lukemisesta ammatin. Todistettavasti minulle maksetaan kirjojen lukemisesta(kin). Tosin olen kuullut, että kirjallisuuden arvosanatkaan eivät ole yhtä arvokkaita kuin korkeakoulussa muut arvosanat, koska ne on hankittu "romskuja" lukemalla ;)
Olipas mielenkiintoinen pohdinta! Jäin itse omalle kohdalle miettimään tätä, ja kumpikaan vanhemmistani ei nyt ihan tällainen lukutoukka ole kuin minä. Isä ei nykyisin lue enää juuri lainkaan, aikaisemmin tosin juuri mm. Väinö Linnaa sekä ulkomaisia klassikoita kuten Hemingwayta ja Harper Leeta. Äiti puolestaan lukee edelleen ja omistaa vaikuttavan kirjahyllyn. Sieltä tulee ehkä perinteinen romanttinen kaunokirjallisuus kuten Kotiopettajattaren tarina. Myös uudemmissa kirjoissa on samoja, esimerkiksi hiljattain kirjoittamani Diane Chamberlain ja Tamara McKinley on äidin kirjahllystä peräisin :)
VastaaPoistaTätä onkin hauska pohtia! Siskoni lukeaa lähinnä runoutta ja dekkareita ja hyvin hyvin harvakseltaan. Veljeni sitten taas lukee enemmän, mutta lähinnä dekkari/kauhu/elämänkertalinjalla.
Mutta kyllä minä taidan olla perheen ainoa varsinainen lukutoukka :)
Sulla meni aikalailla yksi yhteen kirjamaun kanssa!
Kivaa! Mukavalta kuulostavat teidänkin lukusukulinjat. :)
VastaaPoistaNaakku, kyllähän mä onneksi löydän paljon kirjoja muutakin kautta, ettei nyt ihan pelkällä mallioppimisella mennä... :)
Minä taas olen todiste siitä, että himolukijaksi voi tulla jonkinlaisena mutaationakin;-)
VastaaPoistaKyllä minunkin vanhempani vähän lukivat, äidillä oli Musketin rakkausromaaneja ja isällä SAPO-sarjaa, mutta en muista nähneeni heitä lukemassa.
Silti itse hurahdin heti kun koulussa opin lukemaan. Onneksi lähellä oli pieni mutta ihana Kärpäsen sivukirjasto, josta sain lainata kirjoja kotiin niin paljon kuin aina kerralla jaksoin kantaa.
Kirjaston kirjoja raahaava lukutoukkalapsi taitaa olla universaali näky. Minäkin muistelen, että ala-asteikäisenä ne kirjaston kirjapinot taisivat ulottua otsaan asti, kun yritti kantaa pinoa kirjaston tiskille lainattavaksi.
VastaaPoistaIhana on lukea lukutottumusten periytymisestä. Usein tuntuu olevan niin, että lukevien vanhempien lapset lukevat ja tämän toivon meillä jatkuvan myös omille lapsilleni, ainakin olen onnistuneesti saanut viisivuotiaani rakastamaan (!) Astrid Lindgrenin ja Marjatta Kurenniemen lastenromaaneja.
VastaaPoistaMeillä lukutoukkaisuus tulee sekä äidin että isän puolelta, mutta siten, että se hypännyt isäni yli. Meillä isäni ei lue juuri muuta kuin sanomalehtiä ja erä- tai sukututkimusaiheista kirjallisuutta. Edes elämäkertoihin hän ei tartu. Sen sijaan isäni puoleisessa suvussa muut miehet ovat lukeneet paljon. Äitini puolella sukua melkein kaikki ovat aina olleet ahkeria lukijoita ja monet kirjat ovat periytyneet isoäidiltä saakka. Näitä ovat tietenkin tyttökirjaklassikot, brittiläiset dekkarit ja Hilja Valtoset. Annamme nytkin äitini kanssa lukuvinkkejä puolin ja toisin, äitini esimerkiksi toi Laura Honkasalon tietoisuuteeni (olin jo kolmekymppinen lukiessani Sinun lapsesi eivät ole sinun joitakin vuosia sitten) ja minä taas suosittelin äidilleni Susan Fletcheriä.
Kirsi Hietanen tuossa yllä mainitsee muuten
Isoäitiäni syyllistettiin lukemisesta, vaikka koko muukin suku luki. Mummoni luki vaan vielä enemmän! Onneksi hän itsepintaisesti piti lukutottumuksistaan kiinni ja vetäytyi maatilan pieneen kammariin pariksi tunniksi lukemaan joka iltapäivä. Huomaan itse kaipaavani tuollaista omaa lukuaikaa ja saatan olla ärtyisä, mikäli en sitä päivittäin saa.
Minäkin muuten pidän suuresti Veikko Huovisesta. :)
Hei Salla
VastaaPoistaMielenkiintoinen aihe ja mietin omalta kohdaltani, mitä lukumakuja minä olen perinyt perheestäni ja suvustani. Ensimmäiseksi tulee mieleen mummini ja hänen kanssaan yhdessä luimme esimerkiksi juuri Kaari Utrion kirjoja ja Ursula Pohjolan-Pirhosta sekä muita historiallisia viihderomaaneja. Sitten isältäni ja äidiltäni olen varmaan perinyt kiinnostuksen jännityskirjoihin. Äidin perheessäni luettiin paljon ja he lukivat jotain kuulemma "tosi vaikeita" kirjoja omassa nuoruudessaan, joista joskus pitäisi kysellä tarkemmin, koska ne menivät yli ymmärryksen ja sekoittivat päätäkin hih! Tyttökirjoista varmaan osaksi innostuin lapsena kavereidenkin suosituksesta, mitä he lukivat ja kirjaston hyllyt sitten kolusin itse läpi. Toisaalta ajattelen, että olen kulkenut myös omaa lukupolkuani, mutta kyllä siihen ovat kuitenkin vaikuttaneet perhe ja kaverit.
Kiinnostavaa pohdintaa, josta sain uusiakin ajatuksia. Lukuharrastus periytyy varmaan samalla tavoin kuin urheilu- tai liikuntaharrastus. Vanhempien malli on voimakas, mutta ei tietenkään kaikkivoipa.
VastaaPoistaUskaltaisin kuitenkin väittää, ettei kirjaharrastus ole yksinomaan porvarillista. Suomalainen kirjastolaitos on nimittäin pitänyt huolta ainakin useina viime vuosikymmeninä siitä, että kirjat eivät ole vain rahakkaiden ulottuvilla. Kirjat kuuluvat kuitenkin kulttuurikotiin. Kulttuurikoti voi kuitenkin olla sekä työläistaustainen tai porvarillinen. Menestyskirjailijoitakinhan on tullut sekä työläis- että porvaristoperheistä.
Todella mielenkiintoinen postaus ja keskustelu! Kiitos tästä!
VastaaPoistaMinäkään en pidä lukemista mitenkään elitistisenä tai porvarillisena harrastuksena. Mutta kuten jo todettiin, on kirjastolaitos varmasti vaikuttanut vahvasti siihen, että muutkin kuin yläluokkaiset, rikkaat ja koulutetut ovat meillä päässeet kirjojen makuun jo kauan aikaa sitten. Myös kouluissa oli aikoinaan omat kirjastot, jotka osaltaan aktivoivat myös maalais- ja työläislapsia lukemaan.
Olen kotoisin maalaistalosta, ja molemmat vanhempani ovat aina olleet ahkeria lukijoita. Tosin aktiivi-iässä heillä ei siihen ollut oikein aikaa, mutta nyt eläkkeellä ollessaan lukevat paljon. Meillä oli kyllä maalaiskodiksi kirjoja ihan hyvin, muttei kuitenkaan minun mielestäni ikinä riittävästi. Siksi olenkin jo lapsesta asti ollut kirjaston käyttäjä, vaikka kirjastoon ei kovin usein päässytkään välimatkan takia. Vanhempani ovat aina arvostaneet kirjoja, mutta isäni ei oikein alkuun ymmärtänyt haluani ostaa kirjoja itselleni. Vuosiin ei ole kyllä asiasta maininnut.
En voi sanoa perineeni lukumakua vanhemmiltani, mutta tyttökirjat löysin lapsuudessa äitini ansiosta. Hän oli itse niitä kouluikäisenä lukenut ja minulle niitä suositteli. Äitini tosin oli joutunut aikoinaan lukemaan kirjoja salaa, kun hänen äitinsä mielestä se on ollut jonninjoutavaa puuhaa. Kuitenkin tämä samainen äidinäiti luki itse eläkeikäisenä aika paljon. Ja siinä vaiheessa, kun ei enää itse pystynyt heikon näkönsä lukemaan, me muut luimme hänelle ääneen. Siitä hän vielä jaksoi olla kiinnostunut, vaikka muuten olikin jo aika sekava ja ajottain ahdistunut.
Nykyisin en oikeastaan lue samoja kirjoja äitini kanssa. Sen sijaan sisareni kanssa vaihdamme lukuvinkkejä. Meitä sisaruksia on viisi ja ainoastaan yksi meistä ei harrasta ollenkaan lukemista. Uskon, että olemme ainakin jossain määrin saaneet kipinän ja mallin lukemiseen kotoamme. Itse olen pyrkinyt siirtämään samaa mallia omiin lapsiin - ja aika hyvin tuloksin. Myös tätinä ja olen yrittänyt kannustaa lukemaan ja ostanut sisarusten lapsille kirjoja lahjoiksi. Kaikista ei kyllä ole tädin pyrkimyksistä huolimatta tullut lukijoita.
Kiinnostavaa keskustelua tosiaan! Olen "perinyt" lukuharrastuksen kotoani, mutta en ehkä niinkään samoja kirjailija/kirjasuosikkeja. No, Mika Waltarin tuotannon arvostus on ehkä sellainen molemmilta vanhemmilta periytynyt, ja nykyään saatamme ihan sattumalta lukea äidin kanssa tahoillamme saman kirjan samoihin aikoihin.
VastaaPoistaMahtavia kokemuksia ja muistoja! Kiitos näiden jakamisesta. :)
VastaaPoistaHmmm... kumpikaan vanhemmistani ei ole koskaan romaaneja lukenut ja minusta (ja sisarestani) tuli lukutoukka pienestä pitäen. Johtuneeko sitten sitä, että kaveripiirissä oli paljon lukevia perheitä ja siinä mukana tuli roikuttua ?
VastaaPoistaEsikoistani (8v.) eivät kirjat tunnu kiinnostavan lainkaan ja lukeminen muutenkin on tervanjuontia - kaikenlaista vippaskonstia ja koukutusta on yritetty, että saataisiin lukutaitoa vahvistettua. Eikä kyse ole esimerkin puutteesta sillä miehen kanssa luemme molemmat heti kun aika antaa myöten. Saapa nähdä, miten pojan käy tulevaisuudessa. Keskimmäisellä onkin sitten enemmän taipumusta tarttua kirjaan. Vauvasta ei vielä tiedä mitään...
En siis oikein tiedä tuosta lukuharrastuksen kotoa perimisestä - ehkä kyse on enemmänkin siitä, miten kirjoille altistuu ja onko luontaista taipmusta.
Totta, kyllähän monen kohdalla on noinkin! Mä silti tunnistan omissa lukutottumuksissani tiettyjä "perimyksiä". Minulla ei esimerkiksi ole mitään pahaa "klassikkokammoa". Kun jo kotihyllyssä näki mm. Sodan ja rauhan, Don Quijoten ja Canterburyn tarinat, niin olen tottunut lukemaan klassikoita siinä missä muitakin kirjoja. Ne ovat hyviä kirjoja muiden hyvien kirjojen joukossa. :)
VastaaPoistaMielenkiintoinen kirjoitus ja keskustelu, kiitos Salla, että nostit aiheen esille!
VastaaPoistaMinäkin olen tainnut periä ensisijaisesti vain kiinnostuksen kirjoja kohtaan, en niinkään tietynlaista kirjamakua vanhemmiltani (paitsi että klassikkoja on meilläkin aina suosittu). Huovisen lukeminen on kyllä puhtaasti isäni ansiota alun perin, sen olen blogissani kertonutkin. Muistan, että luin lapsena ja nuorena moniakin teoksia vanhempien kannustuksesta, mutta ne eivät jääneet yhteisiksi suosikeiksi kuitenkaan. Joitakin teoksia luin muuten myös siksi, että vanhemmat kielsivät. :D
Nyt meillä on niin, että minä luen eniten ja siskot ja etenkin vanhemmat kyselevät minulta kirjavinkkejä. Suosittelen ja lahjoitankin äidille usein etenkin elämäkertoja, isä taas on tutustunut kauttani esim. Timo K. Mukkaan. Ennen minä lainailin kirjoja vanhemmiltani, mutta nyt myös he käyvät minun hyllylläni.
Minä en ole törmännyt siihen, että lukemista pidettäisiin hienosteluna. Joidenkin tuttujen kuvittelisin kuitenkin pitävän jatkuvaa kirjan ääressä nököttämistä melkoisen tylsänä harrasteena ja toisaalta vanhemmat ihmiset tuntuvat olevan edelleen sitä mieltä, että päivällä lukeminen (=laiskotteleminen) on syntiä. On muuten pitänyt joskus kirjoittaakin joskus tästä, että missä ja milloin on soveliasta lukea. Niin että kiitos linkityksestä minun blogiini - tämän kirjoituksen innostamana minä taidan pian kirjoittaa lukemisesta ja linkittää tänne. :)
Kivaa, hyvältä aiheelta kuulostaa!
VastaaPoistaHui, tämä huikean kiinnostava keskustelunavuas on jäänyt reissussa huomaamatta :-) Onneksi nyt osuin kohdalle.
VastaaPoistaMinulla on ehdottomasti periytynyt äidiltä ainakin lukuhalu, jos ei nyt ihan kirjamaku. Mutta äitini oli sukunsa uranuurtaja tässä suhteessa, ja muistan miten äitini vanhemmat vähän paheksuivat tyttären ja tyttärentyttären taipumusta uppoutua romaaniin silloinkin kun "oikeaa" tekemistä olisi ollut... Monta kertaa mökillä komennettin että "laitapas nyt se kirja pois"! Jennin mainitsema synti-ilmiö siis saa vahvistusta :-)
Huomaan myös, että joitakin kirjoja olen nuorempana vähän vierastanut siksi, että äitini piti niistä, ajatellen ehkä että eivät ole minun ikäluokkani kirjoja - nyt voisivat jo kolahtaakin, ja paria on aikeissa kokeilla.
Yksi kirjallisuudenlaji ja yksi kirjailija meillä äitini kanssa ovat kovasti yhteisiä: nimittäin dekkarit - ja Kaari Utrio. Äitini keräsi SAPO-sarjaa ja kaikki hankitut olen minäkin lukenut. Kokoelma asustaa nykyään meillä, vaikka täydennystä on tullut harvakseen. Utriosta tykkäsimme molemmat tosissamme, ja olenkin saanut äidiltäni aika monta joululahjoina.
Lukutoukkailu näyttää periytyvän eteenpäinkin, merkeistä päätellen. Neiti A nykäisi kahtena vuotena peräkkäin kirjastomme Lukevin Lomalainen pääpalkinnon omassa sarjassaan, rouskuttelemalla mm. Robert Jordanin massiivisen fantasiasarjan aasta ööhön... Sitten ehdotin että voisi jättää osallistumisen väliin että muillakin olisi mahdollisuuksia ;-)
Mutta olen ollut huomaavinani, että Neideille kirja on vain yksi media muiden joukossa ja netin interaktiivinen, moniulotteinen tekstuaalisuus selvästi viettelee... Toivon että kirjojen keskellä kasvaminen on lyönyt leimansa ja kirja pitää kumminkin asemansa ainakin yhtenä tärkeänä osana elämää.
Mahtava lukuketju! Pitää pitää peukkuja kirjojen puolesta - mutta kyllähän tarinankerronta muodossa tai toisessa on ollut ihmiskunnalle tärkeää aina, vaikka tekniset muodot välillä muuttuvatkin. :)
VastaaPoistaMielenkiintosia pohdintoja ja sukulukuhistorioita! Alkuperäisessä postauksessa jäin miettimään tuota elitismiä ja porvarillisuutta. Ehkä tämä kaiku tulee siitä, että on ollut aikoja, jolloin vain erittäin hyväosaisilla on ollut aikaa, rahaa tai edes valoa lukemiseen. Toisaalta kuitenkin esim vasemmistolaisissa piireissä on pitkät kirjallisen kulttuurin perinteet opintopiireineen ja runoilijoineen. Ja todellakin; kirjastolaitoksen synty ja olemassaolo on tuonut tasa-arvoa lukemiseen! Itse tulen "duunariperheestä", jossa luettiin ja luetaan. Itse rakastan kirjoja ja lukemista, veljeni ei lue oikeastaan mitää. Jossain vaiheessa luimme isän kanssa samoja dekkareita ja nyt vaihdamme äidin kanssa lukuvinkkejä, enemmän tosin tyttäreltä äidille tällä hetkellä.
VastaaPoistaKiitos kommentista Anonyymi! Ehkä tämä assosiaatio lukemisen "liiasta hienoudesta" liittyy sellaisiin tilanteisiin, joissa keskustelukumppani alkaa katsella oudoksuvan näköisenä päästä varpaisiin, jos lukemisen harrastaminen käy ilmi. Silloin tulee aina sellainen olo että apua, ei kai se nyt ajatellut että kirjoista puhuminen on pätemistä. Ehkä vähän yliherkkyyttä mukana tässä. :)
VastaaPoista