Joillakin kirjoilla on vaikutusta. Minun kohdallani näköjään tuo Waltari-elämäkerta Unio Mystica oli sellainen, kun se tuuppasi minut näin vauhdilla taas Waltaria lukemaan. Toisaalta, nyt Sinuhea lukiessa oli varsin mukavaa käydä välillä lukemassa Unio mysticasta tapahtumia Sinuhen kirjoittamisen ajalta.
Lukukokemus oli siinä mielessä hämmentävä, että olen lukenut Sinuhen useita kertoja aiemminkin, ja silti sain valtavan paljon uusia asioita kirjasta irti. Tämä selittynee iällä - olen lukenut ensimmäisen kerran Sinuhea n. 12-vuotiaana. Meillä kotona oli kaksiosainen pokkaripainos, muistan vielä että kansikuvassa oli Hollywood-elokuvaversion kuvia. Luin tuolloin ensimmäisen osan, mutta toinen osa jäi alkumetreillä kesken. Rippilahjaksi sain mummilta komean, ison, egyptiläisaiheisilla valokuvilla kuvitetun painoksen, ja silloin luin kirjan kokonaan. Kerran pari olen lukenut kirjan tuon jälkeenkin, mutta viimeisen lukukerta ennen tätä lienee ollut joskus hieman päälle parikymppisenä, maksimissaan.
Ehkä juuri siksi nyt tuntui siltä, kuin ensi kerran olisi kunnolla tajunnut, mistä koko kirjassa on kyse. Ehkei nyt aivan kokonaisvaltaisesti sentään, onhan romaani todella rikas ja monipuolinen, ja eri lähestymistapoja löytyy vaikka kuinka. Mutta nuori lukija lukee tätä eniten tarinana ja seikkailuna, aikuinen tunnistaa myös kokonaisvaltaisia teemoja.
Lyhyt juoniselostus: eletään 1300-lukua ennen ajanlaskumme alkua. Theba on mahtavan Egyptin valtakunnan pääkaupunki, ja siellä kasvaa löytölapsi Sinuhe köyhien lääkärin talossa. Myös Sinuhesta tulee lääkäri, ja aikuisena hän ajautuu lähelle vallan keskusta, kun uusi farao Ekhnaton osoittautuu kiihkeän uskonnolliseksi ja haluaa muuttaa maailmaa. Horjuvaa valtakuntaa pitää pystyssä sotapäällikkö Horemheb, mutta kulisseissa käydään valtataisteluja. Sinuhe ehtii myös kiertää maailmaa uskollisen orjansa Kaptahin kanssa, rakastua eri naisiin sekä pohtia jumalten tarkoitusta.
Minuun iski nyt voimakkaimmin kirjan uskontokritiikki. Institutionaalista, jähmeää uskontoa kritisoidaan erityisesti kirjan alkuosassa, kun kuvataan Ammonin papistoa ja heidän vallanhimoista, tukahduttavaa otettaan Egyptistä. Mutta idealistinen uskonto vasta kyytiä saakin, farao Ekhnatonin Aton-uskon kautta. Hyvin ei käy kummankaan suuntauksen kannattajille. Lääkäri Sinuhe näkee ihmisen alastomana syntymän ja kuoleman hetkellä. Hän menettää uskonsa jumaliin - tai siltä näyttää aina kirjan loppumetreille asti. Kauheimmillaan uskonnon varjo näyttäytyy Sinuhen rakastetun, kreetalaisen härkätanssija Minean kohtalossa.
Minea on yksi Sinuhen kolmesta tärkeästä naissuhteesta. Oikeastaan alkoi melkein naurattaa, kun tajusin miten perinpohjaisesti Waltari on kirjaansa ladannut madonna-huora-asetelmaa. Nuoren Sinuhen tielle osunut kaunis Nefernefernefer, "jonka silmät ovat vihreät kuin Niili kesän paahteessa", on kaikkien pahojen viettelijättärien isä ja äiti. Pitäisi järjestää Celebrity Death Match, Nefernefernefer vastaan Kolmen muskettisoturin Mylady, jotta saisi tietää kumpi on pahempi. Tosin tajusin nyt, että pitihän Waltarin järjestää Sinuhelle myös sopiva syy lähteä kiertämään mualimaa, toisin sanoen Syyriaa, Babyloniaa, Khattien maata ja Kreetaa. Varsinkin Babylon-jakso on todella kiehtova. Romaanin sisäisiä paralleeleja rakennetaan siinäkin, että Babyloniassa vietetty väärän kuninkaan päivä saa myöhemmin todellisen vastineensa Ekhnatonin, "väärän faraon", tapoja mullistavalla hallituskaudella.
Neitseellinen Minea on kavalan Neferneferneferin vastapainoksi Sinuhen puhdas ja oikea rakkaus. Viimeisin rakkaus, Merit, oli tietysti nuorelle lukijalle kaikkein tylsin naishahmo, mutta näin aikuiselle taas se kaikkein realistisin. Tasapainoinen, itsenäinen, pitkä suhde vallitsee Sinuhen ja Meritin välillä - niin kauan kuin onnea kestää.
Ei ole ihme, että nuorena tuo ensimmäinen osa miellytti enemmän: siinä keskitytään Sinuhen seikkailuihin ympäri maailmaa, kun taas toisessa osassa keskitytään farao Ekhnatoniin ja hänen Aton-uskoonsa sekä siihen, mitä Atonin valtakunnan rakentaminen maan päälle tekee Egyptin kansalle. Verisiin hirmutekoihinhan se johtaa. Ekhnatonin ympärille kasattu jännite on valtava, ja sen purkautumisen jälkeen kirjan pari viimeistä lukua tasapainottavat hieman aiempia kuohuja.
Uskonnon lisäksi kirjan suuria teemoja on valta. Lääkäri Sinuhe, uskossaan kiihkeä farao Ekhnaton ja realistinen sotilas Horemheb ovat kolme eri puolta faraon valtaistuimen ympärillä - jossa riittää kuhinaa muutenkin, kun kuningasperheen jäsenet ja hovin jäsenet pelaavat omia pelejään.
Sinuhe egyptiläinen on hämmästyttävän sujuva lukukokemus. Kirjassa on todella tasapainoinen rakenne, junnaavia kohtia ei ole, eteenpäin mennään koko ajan. Samalla lukijalle loihditaan elävä, rikas, monipuolinen, säkenöivä kuvaus muinaisesta Egyptistä. Valtaisan luomisvoiman tulos tämä kirja on. Kirjan kieli on kaunista, ylevää, runollista, monipuolista. Waltari ammentaa paljon aineksia Raamatun tapahtumista ja kielestä (kaislavene, palava pensas, Aton-uskon rinnastuminen kristinuskoon), kuitenkin välttäen huolellisesti liian suoria rinnastuksia.
Kertoja Sinuhen persoona muuttuu loppua kohti aina vain pessimistisemmäksi ja katkerammaksi. Sinuhen entinen orja Kaptah onkin hieno vastinpari isännälleen: käytännöllinen ja opportunistinen peluri. Kaptah kartuttaa maallista hyväänsä eikä turhia murehdi liian syvällisiä asioita. Sinuhe taas elää tapahtumia mielessään ja pohtii elämänsä loppuun asti eri vaihtoehtojen ja tapahtumien merkitystä.
Mikäli Sinuhen tarina on jostain syystä jäänyt lukematta, kannattaa ehdottomasti vaikka kesäloma-aikaan tarttua kirjaan. Paksu tiiliskivi se on, mutta huikean mukaansatempaava.
Tekstit
Jo Sinuhen ensimmäinen kappale on jotain sellaista, mikä pistää kylmät väreet silmäpiihin. :)Ei pysty moni kirjailija tuohon.
VastaaPoistaOhessa kuriositeettina engl. laitoksen käännös samasta.
"I, Sinuhe, the son of Senmut and of his wife Kipa, write this. I do not write it to the glory of the gods in the land of Kem, for I am weary of gods, nor the glory of the Pharaohs, for I am weary of their deeds. I write neither from fear nor from any hope of the future but for myself alone. During my life I have seen, known, and lost too much to be the prey of vain dread; and as for the hope of immortality, I am as weary of that as I am of gods and kings. For my own sake only I write this; and herein I differ from all other writers, past and to come."
Mielenkiintoinen käännös. Toivottavasti kukaan ei kuitenkaan ajattele, että Sinuhe pitäisi lukea englanniksi, kun kerrankin on sellainen tilanne että tämän upean romaanin alkukieli on suomi ja englanninnos on vain käännös. :)
VastaaPoistaHei Salla, myöhässähän tämä kommenttini tulee, mutta kuitenkin.
VastaaPoistaOlen elävässä elämässä tavannut ranskalaisen historian maisterin ja opettajan, joka kertoi saaneensa ajatuksen ja innon historian opiskelulleen juuri Waltarin Sinuhesta, jota oli tietenkin seurannut kaikki Waltarin ranskaksi käännetyt teokset.
Ja kun kyseessä on itseriittoinen ranskalainen kulttuuri ja sen huipputuote, historian opettaja, niin Waltari on varmasti eräs Suomen suurista, ellei ihan suurin!
Aivan varmasti! Oli muuten hienoa huomata muutama päivä sitten Sinuhe iClassicsin twitter-viestissä: The Egyptian -käännöksen saa ladattua iTunesiin. (http://twitter.com/iClassics)
VastaaPoistaTosin muistutan edelleen, että suomalaisena kannattaa tietenkin. panostaa alkukieliseen. :)
Aivan hurjan hyvä analyysi Sinuhesta, Salla! Uskon, että kirjan hienous on siinä, että eri ikäisenä siitä saa irti aivan erilaisia asioita. Keskustelin tästä juuri seitsemänkymppisen isäni kanssa, hän arveli, että alkaisi olla aika lukea Sinuhe uudestaan, sillä siitä saisi varmasti taas aivan eri näkökulman.
VastaaPoistaWaltarin uskonnon ja yhteiskunnan kuvaus oli erittäin kiinnostavaa, kuten sanoit. Yhtymäkohdat kristinuskoon olivat selkeät, toisaalta Atonin valtakunnan aikana olin kyllä löytävinäni selvän sillan kommunismiin: mitä tapahtuu, kun (sinänsä epäoikeudenmukaiset)yhteiskunnan rakenteet kertakaikkisesti hajotetaan ja kaikki ovat "tasa-arvoisia".
Kaptah oli mainio ja hänen mottonsa: huonoina aikoina rikkaat rikastuvat on niin karmivan totta.
Voisin jatkaa tästä vaikka kuinka pitkään! Uskomaton kirja kerrassaan.
Kiitos vaan, ite kun luki tätä pari vuotta vanhaa tekstiä niin tuli semmoinen olo että olisko tästä pitänyt kirjoittaa jotain ihan muuta. Mutta tunne varmaan johtuu siitä, että tämä on niin moniulotteinen ja monia tarkastelutapoja ja näkökulmia tarjoava kirja.
VastaaPoistaJos näkee yhtymäkohtia kommunismiin niin ei ihme, muistaakseni jossain on sanottu että historialliset romaanit useimmiten heijastelevat jotain kirjoitusajankohtansa poliittisia tai yhteiskunnallisia oloja. Panu Rajalan Unio mysticassa käsitellään mielenkiintoisesti Waltarin historiallisten romaanien yhtymäkohtia kirjoittamisajankohtiensa historiaan. Esimerkiksi verrataan Khattien maata Natsi-Saksaan.
Pari vuotta sitten,kun luin Sinuhen ensimmäisen kerran olin aivan haltioissani,että miten joku on voinut kirjoittaa niin hienon kirjan.Kohta olisi uusintalukemisen aika,jos saisi jotain uutta kirjasta irti :) Sinuhen suosio ei varmaankan laannu koskaan.
VastaaPoistaKyllä vaan! Tästä tosiaan näkee eri asioita eri kerralla, ja varmasti vaikuttaa sekin minkä ikäinen itse on ja millaisten kokemusten kautta tarinaa suodattaa.
VastaaPoistaMinkä ikäinen Sinuhe on kirjoittaessaan? Saisin vastauksesta hurjasti apua...
VastaaPoistaArvoisa Anonyymi, tutustuhan koululaisille kirjoittamiini ohjeisiin.
PoistaVielä vuosien jälkeen on Salla analyysistäsi hyötyä! Nyt koulutyönä luen ja kuuntelen kyseistä kirjaa. Tässä on yksi maailman hienoimpia kirjoja mun mielestä just monipuolisuuden ja kertomisen vuoksi. Miten Waltari onkaan niin hyvin voinut egyptistä ja sen ajan tapahtumista kertoa.
VastaaPoista