Olen blogini neljännessä kirjoituksessa, L.M. Montgomeryn Mistress Patista kirjoittaessani ihmetellyt mikseivät suomalaiset kustantamot ole kääntäneet Montgomeryn laajaa tuotantoa suomeksi. Hip hurraa, enää ei tarvitse ihmetellä, sillä Minerva Kustannus on kääntänyt jo neljä kirjaa. Anna ja runotyttö Emilia ovat olleet suomalaisten suosikkeja iät ajat, mutta Montgomery kirjoitti paljon muutakin. Minervan suomennoksista löytyy jo Marigoldin lumottu maailma (Magic for Marigold), Vanhan kartanon Pat (Pat of Silver Bush), Pat - vanhan kartanon valtiatar (Mistress Pat) ja nyt uusimpana Sara Tarinatyttö (The Story Girl). Kaikissa on ollut suomentajana ansioitunut Montgomery-tutkija Sisko Ylimartimo.
Minerva Sara-suomennos ei kuitenkaan ole ensimmäinen laatuaan, sillä olen lukenut kirjan suomeksi kerran aiemmin nimellä Sara Stanleyn tarinat. Colombina-niminen kustantamo suomensi tämän ja pari muuta Montgomerya 1990-luvulla, mutta mikäli jossain tulee vastaan noita Colombinan suomennoksia, ne kannattaa sivuuttaa. Muistikuvieni mukaan ne olivat melko huolimattomia tuotoksia.
Sara Tarinatytöstä ovat ehtineet kirjoittaa jo ainakin marjis ja Sara, molemmat varsin myönteiseen sävyyn. Niinpä hämmästyinkin itseäni, kun lukiessani suhtauduin kirjaan aika kriittisesti. Ehkä osasyynä oli se, että kontrasti hiljattain lukemani Annan jäähyväisten kanssa on todella suuri. Sara Tarinatyttö on Montgomeryn varhaistuotantoa, ilmestynyt vuonna 1911. Siinä näkyvät melko selvästi ne puolet, jotka ovat Montgomeryn heikkouksia: episodimaisuus, runsaat romanttiset luonnonkuvaukset ja ihanteellisuus. Myöhemmin Montgomeryn tyyli terävöityi huomattavasti. Olisiko toinen syy hetkellinen tyttökirjayliannostus - vaikka todennäköisesti blogiini tulee tyttökirjapäivityksiä vielä lisääkin tämän vuoden puolella. ;) Joka tapauksessa lukaisin Sara Tarinatytön melko nopeasti ja eläytymättä, vaikka innokas Montgomery-fani olenkin.
Kirjan minäkertoja on Beverley King, keski-ikäinen mies joka muistelee lapsuuttaan Prinssi Edvardin saarella. Eräänä kesänä hänet lähetetään Felix-veljensä kanssa kesänviettoon Kingin vanhaan sukutaloon. Siellä he tutustuvat serkkuihinsa ja muihin lähiseudun lapsiin. Lapsijoukko viettää leikkien täyteistä elämää. Nimihenkilö Sara on 14-vuotias tyttö, innokas tarinankertoja, jonka lumoava ääni ja kertojantaidot alkavat saavuttaa mainetta. Kirjassa kerrotaankin, että Sarasta tulee aikuisena kuuluisa näyttelijä.
Kirjassa siis kuullaan lyhyitä pieniä tarinoita Saran kertomana aika paljon. Tarinat ovatkin kiinnostavia, ne saattavat olla arkisia sattumuksia, muisteloita sukulaisten vaiheista tai jumaltarustojen myyttejä. Mutta varsinainen juoni jää hyvin köykäiseksi. Lapsijoukon jäsenet jäävät melko stereotyyppisiksi ja ohuiksi. Kiinnostava piirre on, että Montgomery käyttää paljon aikaa ajan tapakristillisyyden kuvaamiseen - lasten leikkeihin kuuluu muun muassa rukoilu, papin saarnojen esittäminen ja muu kirkon vaikutuspiiristä saatu aiheisto.
Erityisesti renkipoika Peterin kuvaaminen on melko osoittelevaa. Toisaalta tehdään selväksi, että Peter on oppimaton renki - toisaalta Peter kuvataan hyvin opinhaluisena, kunnianhimoisena ja muutenkin jaloluonteisena. "Jalon köyhälistön" kuvaukset ovat aina vähän kyllästyttäviä. Hämmästyttävää myös on, miten lapsellisina päähenkilöt esitetään. Sara on 14-vuotiaana joukon vanhin, mutta käyttäytyy kuin puolta nuorempi. Lukuisa-blogin Lauren luki hiljattain Anna ystävämme -kirjan, ja kiinnitti huomiota aivan päinvastaiseen asiaan: kuinka Anna toimii 16-vuotiaana jo opettajan työssä.
Epäuskottavin lukemani Montgomeryn kirja on tähän mennessä ollut Kilmeny of the Orchard, ja ihan sen tasolle Sara Tarinatyttö ei onneksi ajaudu. Kummallista on, että muistikuvani ensimmäisestä Saran lukukerrasta ovat ihan mukavat, en silloin muistaakseni ollut ollenkaan näin kriittinen.
Toiveeni Minervalle: ottakaahan suomennosten listalle hauska ja vauhdikas sukukomedia A Tangled Web. Siinä Montgomery on hauskimmillaan ja viihdyttävimmillään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hei Salla, minua on taas ärsyttänyt Anna-sarjan vanhemmat osat, kun luen niitä uudelleen ja yhtä osaa en ollut aikaisemmin lukenutkaan, suomennettu nyt vasta 2000-luvulla muistaakseni. Minulla on tämä projekti kesken vielä, joten en ole siitä kirjoitellutkaan. Annan jäähyväisiä en ole myöskään lukenut, enkä lue muiden bloggareiden esittelyjäkään siitä etukäteen. Mutta erilailla sitä kaikkea huomioi nyt uudestaan lukiessa ja erityisesti tuo Annan muutos minua häiritsee, mutta kirjoitan siitä myöhemmin blogissani (kriittisesti).
VastaaPoistaSara Tarinatytössä kiinnitin minäkin huomioni tuohon uskonnollisuuden ylikorostamiseen, mutta en niin kriittinen ollut sitä lukiessani kuin Annoja. Ja haluaisin kyllä sen jatko-osankin sitten lukea, kun se ilmestyy suomeksi (Ylimartimon).
Kiva kuulla, onkin siis odotettavissa jotain kiinnostavaa luettavaa! Totta on, että esimerkiksi Annan nuoruusvuodet on rakenteellisesti vähän hajanainen ja Montgomeryn hieman liian suuri oman päähenkilön ihailu näkyy kirjan loppupuolella. Emily-sarjan ensimmäinen osa on huomattavasti tiukempaa tavaraa, mutta olihan sen kirjoittamiseen mennessä ehtinyt kulua vuosia Annan nuoruusvuosista ja Montgomerylla oli laaja tuotanto pohjalla siihen mennessä.
VastaaPoistaOdotan jo nyt juttuasi, kun menit tuollaisen lupaamaan. :)