lauantai 27. marraskuuta 2010

L.M. Montgomery: Annan jäähyväiset

L.M. Montgomeryn Annan jäähyväiset on alkuperäisnimeltään The Blythes are Quoted. Kirja on Montgomeryn viimeinen käsikirjoitus, joka näki päivänvalon Kanadassa vasta vuonna 2009, Montgomery-tutkija Benjamin Lefebvren toimitettua käsikirjoituksen julkaisukuntoon. Käsikirjoitus oli jätetty Montgomeryn kustantajalle vuonna 1942, vain päivää ennen kirjailijan kuolemaa. Kirjasta muokattiin reippaasti lyhennelty novellikokoelma vuonna 1974 nimellä The Road to Yesterday, joka on suomennettukin vuonna 1976 nimellä Tie eiliseen. Lefebvre valottaa Annan jäähyväisissä käsikirjoituksen toimitus- ja tutkimustyötä.

Kirja poikkeaa rakenteeltaan aiemmista Anna-kirjoista. Annan ja Gilbertin perhe esiintyy kehyskertomuksessa, jossa Anna lukee omia runojaan ja Walter-pojan kirjoittamia runoja ja muut perheenjäsenet kommentoivat niitä. Runosikermien välissä on novelleja, osa lyhyempiä, osa aika pitkiäkin kertomuksia. Nämä novellit on sijoitettu Glen St. Maryn kylään ja niissä Anna, Gilbert ja muu Blythen väki esiintyvät sivuhahmoina. Kylän väki tuntee hyvin arvostetun tohtori Blythen ja tämän vaimon, ja Blythen perheen tekemisiä kommentoidaan ahkerasti. Lefebvre kertoo, että Montgomery kokosi kirjaa varten omia runojaan ja novellejaan ja muokkasi niitä siten, että yhteinen side - Blythen perhe - kulkee punaisena lankana tarinoiden mukana.

Kirjaa on mainostettu etukäteen muita Montgomeryn teoksia synkempänä, mutta ei kirja minun mielestäni mitenkään synkkä ollut. Sanoisin, että siinä on nostettu päälauseisiin ne synkkyydet, jotka Montgomeryn romaanituotannossa vilahtavat sivulauseissa. Olen Magic for Marigoldista kirjoittaessani maininnut, kuinka viehättävän lapsuuskuvauksen taka-alalla häälyvät elämän nurjat puolet. Annan jäähyväisissä näitä nurjia puolia on nostettu näkyvämpään rooliin, mutta Montgomeryn tyylin peruspilarit ovat tallella: lämpö, huumori, romantiikka, tarkkanäköinen ihmisyhteisön dynamiikan analysointi ja tietenkin ihana Prinssi Edvardin saaren lumoava miljöö.

En lue kovin usein novelleja, mutta mikäli kaikki novellistit olisivat yhtä taitavia kuin Montgomery, voisin lukea lyhytproosaa useamminkin. Nämä "kertomukset" ovat juuri sellaisia, joita Pienen runotytön ja Annan kuvattiin kirjoittaneen. Montgomeryn hieno tekniikka vakuuttaa: hän saa lyhyeenkin tilaan täysipainoisen pohjustuksen, elävät henkilöhahmot, hienon draaman kaaren. Täyttä elämää siis. Tarinoissa katkeroitunut vanhapiika menee tapaamaan vanhaa vihollistaan, halveksittu vanha sukulaistäti muistelee elämäänsä kuolinvuoteellaan, railakas nuori kaunotar käy autoajeluilla ja kuutamouinneilla naapurin puutarhuripojan kanssa, huolimatta ympäristön paheksunnasta. Kokoelman avaustarina on oikea kummitusjuttu.

Parhaat juonenkäänteet ovat lennokkaita. Hurmaavan humoristinen on Unelma toteutuu, joka kuvaa tasaiseen elämäänsä tyytymättömän kirkonvanhimman, Anthony Fingoldin yllättävää kohtaamista nuoruuden ihastuksensa kanssa. Paikoin Montgomery kääntää hanat farssin asentoon yhtä lennokkaasti kuin A Tangled Webissä. Täysipainoista romantiikkaa on joka tarinassa, mutta ei liian imelänä, vaan sopivasti huumorilla maustettuna. Yllättävät kohtalonoikut, sattumukset, kaksoisroolit ja muut klassiset ainekset kuuluvat kuvioihin.

Mainittuna "synkkyytenä" voisi pitää sitä, että kerrankin Montgomery kirjoittaa tarinan päähenkilöksi naisen, joka saa nuoruudenromanssistaan aviottoman lapsen.

Luulen, että tästä kirjasta nauttivat eniten sellaiset lukijat, jotka joko ovat lukeneet Montgomerya aika laajalti eivätkä pety siihen, että Anna ei ole kovin näkyvässä roolissa, tai ne, joilla ei ole kovin vahvoja tunnesiteitä Anna-kirjoihin ja jotka sen takia voivat lukea Montgomerya vailla ennakkoluuloja. Ne lukijat, jotka ovat lukeneet vain Annan nuoruusvuodet moneen kertaan ja pitäneet siitä ja nyt tarttuvat tähän kirjaan luullen saavansa lapsi-Annan tarinoille jatkoa, pettyvät varmaan. Mutta tästä kirjasta saa paljon osviittaa Annan ja Gilbertin vanhuuden vuosiin ja heidän jälkeläistensä kohtaloon.

Kirjan on suomentanut Marja Helanen-Ahtola, pääsääntöisesti ihan sujuvasti. Joitakin pieniä kömpelyyksiä tekstiin on jäänyt, mutta ei kohtuuttomasti. Huomasin vain itsestäni, että kun olen viime vuosina lukenut Montgomerya ahkerasti englanniksi, niin nytkin "kuulostelin" suomenkielisten ilmaisujen takaa alkuperäistä englanninkielistä sanamuotoa. Ehkä minun olisi kannattanut lukea suoraan The Blythes are Quoted. Mutta mikäpä minua estää lukemasta sitä joskus myöhemmin. Eräs yksityiskohta jäi häiritsemään: kirjassa viitattiin Gilbertin opiskeluaikaiseen ihastukseen Christine Stuartiin. Minulla ei ole Annan unelmavuosia nyt käsillä, mutta hämärä mielikuva on, että hahmo olisi suomennoksessa saanut nimen Helena Stuart. Olikohan näin vai muistanko ihan omiani? Nykylukijaa pikkaisen häiritsee muutenkin, että englanninkieliseen ympäristöön sijoittuvassa kirjassa osa nimistöstä, esimerkiksi talojen nimet, on suomennettu. Mutta kun Ingleside on ollut suomeksi Kotikunnas jo 1920-luvulta alkaen, niin eihän sitä enää käy muuttaminen - paitsi suomentamalla koko sarja uudestaan. Silloin taas pitäisi ottaa kantaa siihen, voisiko Anna olla myös suomeksi Anne vai pitäisikö hänen edelleen olla Anna. Vaikka tuskinpa Annasta Annea tehtäisiin, onhan hän Suomessa melkoinen ikoni.

Plussaa tälle kirjalle siitä, että lopussa on hyvä bibliografia Montgomeryn tuotannosta. Se toivottavasti johdattaa suomalaiset fanit etsimään käsiinsä muitakin kirjoja kuin Annoja ja Runotyttöjä. Jatkotoive WSOY:lle: ottakaa suomennosvalikoimaan tuo Mary Henley Rubion upea Montgomery-elämäkerta.

Edit 16.12.2010: Kävin kirjastossa kurkkaamassa Annan unelmavuosia ja neiti Stuart oli tosiaan siellä etunimeltään Helena. Ennen vanhaan on ollut trendinä suomentaa etunimiä, jos on pelätty että suomalaiset eivät ymmärtäisi liian "vaikeita" nimiä - onhan Neiti Etsiväkin alkutekstissä Nancy Drew, suomennoksessa Paula Drew.

14 kommenttia:

  1. Voi, pitäisi kyllä pistää kirjaston varaukseen tämä kirja, kaikki muut Annat olenkin aiemmin lukenut! Myös tuon Tie Avonleaan, jossa oli mm. tuo vanhanpiian hurja tarina.

    VastaaPoista
  2. Tarkoitat varmaan Tie eiliseen? Helppo lipsaus, koska tv-sarja oli Tie Avonleaan. En itse ole nähnyt siitä kuin pätkiä, mutta eikös se perustunut Montgomeryn teksteihin ainakin löyhästi, mahdollisesti noihin novelleihin juuri? Netin perusteella ainakin Sara, tarinatyttö on ollut sarjan pohjalla myös.

    VastaaPoista
  3. Olen parhaillaan lukemassa tätä. En nyt uskaltanut lukea arvosteluasi, koska se takuulla vaikuttaisi omaani, mutta kirjan rakenne on mielenkiintoinen ja pitkän linjan Montgomery-fanina (!) olen tästä innoissani. Palaan aiheeseen ensi viikolla. :)

    VastaaPoista
  4. Hih, tuota minäkin teen. Jos olen lukemassa tai aion kohta lukea jonkun tietyn kirjan, yritän lukea muiden blogijuttuja niistä silleen pikakelauksella, etten vaan saisi niistä liikaa etukäteisvaikutteita omaa lukukokemusta ajatellen. Sitten kirjan lukemisen jälkeen on mukava vertailla kokemuksia tarkemmin. :)

    VastaaPoista
  5. Mä luin juuri tämän jutun pikakelauksella, koska aloitin juuri ko. kirjasta kirjoittamisen. :) Ehdin jo ajatella, että ihmeen vähän tämä on ollut blogeissa esillä, kun tieto Sallan postauksesta saapui Bloggeriin. :)

    Mutta ei se mitään, tästä riittää keskusteltavaa. Yritän saada oman näkemykseni nettiin tänään tai huomenna. Mulla on tästä vähän puolittainen fiilis, pidän ja en pidä kirjasta. Se kannattaa ja PITÄÄ kuitenkin ehdottomasti lukea, jos on lukenut muutkin Montgomeryt!

    VastaaPoista
  6. Kohta alkaa siis oikea blogien tehorummutus, joka toivottavasti tavoittaa kaikki Suomen nettiä käyttävät Montgomery-fanit!

    VastaaPoista
  7. Oho, siis juu, Tie eiliseen :D

    VastaaPoista
  8. Kiitos arvostelusta! Itse en tule vielä vähään aikaan tarttumaan tähän kirjaan, sillä minulla on Anna-sarja vielä kesken ja haluan sen pois alta ennen kuin luen tämän. Mutta ehdottomasti kiinnostaa lukea, kun on se aika :--)

    VastaaPoista
  9. Tämä pitää lukea, tietenkin. Itse olen lyhytproosan ystävä, joten mielenkiintoinen kirja siinäkin suhteessa.

    VastaaPoista
  10. Kivaa, Lauren ja Petriina!

    VastaaPoista
  11. En ole ilmeisesti hirveästi pysynyt kirjamaailmassa mukana, kun en tiennyt että tämä on jo julkaistu! Tie eiliseen -kirjan lukeneena odotan tätä innolla, taitaapa mennä joululahjatoiveisiin niin tämä kuin ne Minervan viimeaikaiset suomennoksetkin! :)

    VastaaPoista
  12. Tämän pitäisi olla juuri sopivaa joululomalukemista! Kiva blogi sinulla, Julia :)

    VastaaPoista
  13. Minä en tiennytkään, että Helena Stuart oli suomennos :o Mutta näin näköjään, vaikka muuten nimien kanssa on Anna-kirjoissa aika pitkälti kai vältytty suomennoksilta. Itse olen tästä suomennostavasta ärsyyntynyt Laura Ingalls Wilderin Pieni talo preerialla -sarjassa. Lauran kaikkien siskojen nimet on suomennettu kaikissa muissa teoksissa paitsi Pieni talo preerialla -kirjassa. En edes tiennyt "Marketan" oikeata nimeä ennen kuin luin kirjailijaa koskevan artikkelin jostakin lehdestä... :)

    VastaaPoista
  14. Joo, päähenkilön nimeä ja paikannimiä lukuunottamatta ei kauheasti ole muita nimisuomennoksia tullut Annoissa vastaan. Pieni talo preerialla minäkin luin lapsena, joitakin yksityiskohtia niistä on jäänyt vahvasti mieleen. Niissä tosiaan taisi olla paljon suomalaisia nimiä. Muistaakseni isä oli välillä Kaarlo tai Kaarle ja välillä Charles.

    VastaaPoista