Olen aiemminkin maininnut olleeni nuorena innokas supersankarisarjakuvien lukija - olen kirjoittanut näistä lukukokemuksistani jutun Kvaak.fi -sivustolle. Viime viikonlopun kirjamessujen satoa oli uusi, kovakantinen X-naiset -albumi, jonka on käsikirjoittanut Ryhmä-X:n kultakauden kirjoittaja Chris Claremont . Piirtäjänä on eroottisista sarjakuvista tunnettu Milo Manara, joka on tehnyt albumeita yksin ja yhdessä huippukäsikirjoittajien, kuten Hugo Prattin ja Federico Fellinin kanssa.
Albumi on suomennettu pikavauhtia, sillä se on ilmestynyt englanniksikin tänä vuonna. Ihan nuoria poikia Claremont ja Manara eivät enää ole -ensinmainittu on syntynyt vuonna 1950 ja jälkimmäinen vuonna 1945. Claremontin huippukausi Ryhmä-X:n parissa alkoi vuonna 1975, suomeksi näitä tarinoita julkaistiin 1980-luvulla lehtimuodossa. En enää ole kärryillä supersankarisarjakuvien nykytilasta, mutta päätellen siitä, että tällaisia kovakantisia, laadukkaalle paperille painettuja albumeja julkaistaan, ei genrellä ihan huonosti mene. 1980-luvulla kun suomeksi julkaistiin pääasiassa huokoiselle paperille painettuja pienikokoisia lehtiä.
Manaran albumeita lienee moni plaraillut kirjastossa tai kirjakaupassa posket punaisina. En muista itse koskaan lukeneeni yhtään kokonaista tarinaa häneltä, mutta ehkäpä miehen vanhempaan tuotantoon pitäisi tutustua. Tämä X-naiset kun toi mieleeni sanonnan, jonka mukaan "kompromissi on sitä, että yhdistetään kahden asian huonoimmat puolet". Teos ei ole kunnollinen supersankariseikkailu eikä myöskään millään lailla erotiikkaa. Supersankarigenrelle on tyypillistä esineellistää naishahmot isorintaisiksi, korkokenkiä ja tiukkoja trikoita käyttäviksi kurvittariksi. Ja kyllähän genren piirtäjät esineellistävät tyypillisesti myös miehet - moni piirtäjä suurentelee mieshahmojen lihaksia fyysisiin mahdottomuuksiin asti. Ehkä X-naiset on haluttu tehdä puhtaasti siksi, että kerrankin voisi ihannoida Ryhmä-X:n kauniita naisia ihan pääasiana.
Muistan kuulleeni väitteen, että miesten keskuudesta löytyisi tissi-, pylly- tai säärimiehiä, riippuen siitä, mitä naisen ruumiinosaa mies esteettisesti preferoi. Manara taitaa edustaa näitä kaikkia tyyppejä yhtä aikaa, sillä hänen pitkäjalkaiset, avokaulaisesti pukeutuneet naishahmonsa pyllistelevät lukijaan päin aina kun mahdollista. Juonessa ei ole kerta kaikkiaan mitään järkeä, vaan mitäpä siitä. Periaatteessa tarina kertoo siitä, miten ilkeä pahis yrittää nostattaa sodan, ja X-naiset joutuvat viidakkoseikkailuun estäessään pahiksen aikeet. Mutta täydellisen epälooginen ja epäuskottava juoni on.
Manaran tyylissä häiritsee se, että hän piirtää hahmot lähes nenättömiksi, ihannoidessaan siroa nöpönenää. Lisäksi kaikki naishahmot ovat täysin samannäköisiä keskenään, vain hiusten väri vaihtuu.
No mikäpä tässä, tällainen kuriositeetti tämä albumi oli, sopii luettavaksi jos on kiinnostunut Ryhmä-X:stä eikä odota liikoja. Mutta niin supersankareihin kuin Manaran erotiikkaan tutustuminen kannattaa aloittaa jostakin toisesta teoksesta.
Muuten pikakierrokseni kirjamessuilla meni mukavasti. Kävin kuuntelemassa Kiiltomadon 10-vuotisjuhlapaneelin "Mitä kriitikko vaatii kirjalta (ja kirja kriitikolta)?" Keskustelua veti Karo Hämäläinen ja panelisteina olivat kriitikko Sanna Nyqvist, kirjailija ja kriitikko Arto Virtanen ja kirjailija ja kriitikko Jarkko Tontti. Arto Virtanen on sama kirjailija, joka mainitaan Elina Jokisen Vallan kirjailijoissa, joten nyt tiedän, minkä näköinen hän on, vaikken ole vieläkään yhtään hänen kirjaansa lukenut. Virtasella on mittava kriitikon ura, nyt eläkkellä ollessaan hän kirjoittaa edelleen mm. Kiiltomatoon. Keskustelu oli mielenkiintoista, ja paneelin lopuksi Tontti mainitsi myös kirjablogit positiiviseen sävyyn. Hän sanoi että päivälehtikritiikin vähetessä kirjablogit tarjoavat uusia kanavia kirjallisuuden näkymiseen, vaikka kirjablogeja ei kirjoitetakaan samalla lailla kuin ammattikritiikkiä.
Olenkin pohtinut, mistä lukuvinkkejä oikein nykyisin saan. Minulle Helsingin Sanomien kirja-arviot olivat pitkään todella tärkeä lukuvinkkien lähde. Mutta jossain vaiheessa Hesari vähensi reippaasti kirja-arvioiden määrää kulttuurisivuillaan. Mielestäni Hesarissa ilmestyy kirja-aiheisia juttuja nykyään säälittävän vähän. Tältä syksyltä mieleen on jäänyt Hesarista vain pari kirjatäkyä. Olli Jalosen Poikakirja kuulosti mielenkiintoiselta, ja mielenkiintoni on vahvistunut kun kirjasta on parikin positiivista blogiarviota näkynyt, esimerkiksi Kirjanurkkauksen Zephyr on lukenut kirjan. Toinen Hesarista mieleen jäänyt kirja on vanha elämäkerta Minä, Helinä Rautavaara. Rautavaaran tiimoilta suosittelen Espoon modernin taiteen museota Emmaa, jonka tiloissa toimii Helinä Rautavaaran museo. Rautavaaran kiehtovat esinekokoelmat, joita hän keräsi ympäri maailmaa, on koottu näytteille todella mielenkiintoisesti.
Lehtiarvioiden merkitys lukuvalinnoilleni on siis vähentynyt, yksinkertaisesti siitä syystä että kirjoille annettu tila lehdissä on vähentynyt. En ole ainoa, joka tällaista on miettinyt. Kirjailija Terhi Rannela kommentoi Saran kirjat -blogissa, miten kirjailijoidenkin silmissä lehtien merkitys vähenee ja netin merkitys nousee. Lisäksi olen huomannut lukevani mieluummin kirjablogeja kuin lehtiarvioita, ja olen yrittänyt miettiä, miksi näin on. Ehkä siksi, että lehtiarvioiden tyyli on usein tietyllä lailla kanonisoitua. Huomaan tämän itsestänikin - kun kirjoitan lehtiarvioita, pitää hakea vähän toisenlainen tyyli kuin näihin blogijaarituksiin. Jos esimerkiksi kirjoitan lehtiarviota romanttisesta viihdekirjasta, minun "täytyy" muistaa ujuttaa mukaan maininta, että tämähän sitten on sitä semmoista viihdettä. Vallan kirjailijat valaisi hyvin tätäkin asetelmaa: korkeakirjallisuuden ja viihteen välisiä perinteisiä raja-aitoja, jotka tosin 1990-luvulta alkaen ovat julkisessa keskustelussa alkaneet murentua.
Ehkä kirjablogien mielipiteet tuntuvat jotenkin lehtiarvioita rehellisemmiltä? Ne ovat kuin lukemista harrastavien kaverien vinkkauksia, vailla pätemisen tarvetta. Olen joskus haikaillut kirjablogeille samanlaista huomiota kuin vaikkapa ruoka- ja muotiblogit ovat saaneet. Mahtaako vuosi 2010 jäädä muistiin kirjablogien läpimurtovuotena? Ainakin on tuntunut siltä, että kirjablogit ovat verkottuneet aiempaa tehokkaammin, mistä osaksi menee kiitos työkaluille. Blogspotin kätevä, uusimmat päivitykset automaattisesti näkyviin päivittävä linkkilista on minulle todella näppärä. On helppo seurata, mitä muissa blogeissa luetaan. Uusia kirjablogeja on syntynyt paljon ja monet blogit ovat todella tasokkaita. Blogien merkityksen huomasin kirjamessuillakin - yhden ostopäätöksen tein puhtaasti erään kirjablogin kehujen perusteella.
Blogiverkon tehosta on mielestäni hyvä esimerkki, että tänä vuonna on ollut joitakin selviä blogihittejä. Tuskinpa olisin lukenut Parvekejumalia, ellei siitä olisi ollut tasaisesti jatkuvaa blogipörinää kesästä alkaen. Toinen tunnistettava, blogista toiseen kiertänyt kirjahitti on ollut Puolikas keltaista aurinkoa. Nyt olen ollut havaitsevinani, että Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät on lähtenyt samalla lailla liitoon blogeissa. Minunkin listallani se on, eiköhän kirja tule luettua tulevan talven aikana.
Messuilla pääsin myös kokeilemaan sähkökirjaa. Eräällä osastolla sai kokeilla eri laitteita, niistä paras oli mielestäni iPad. Se oli todella miellyttävä, tosin aika painava. Jos sitä pitäisi raahata mukanaan, se vaatisi lisäksi jonkinlaisen pehmustetun suojapussin, kuten kaikki muutkin elektroniset laitteet. Sähkökirjasta on käyty aika tunteenomaista keskustelua, mutta ei minulla mitään sähkökirjoja vastaan ole. Kunhan laitteet ja saatavilla olevat sähkökirjat yleistyvät, kokeilen ihan mielelläni sähkökirjan lukemista. Ja jos miettii vaikka opiskelijoita, sähkökirjat tulevat varmasti olemaan taivaan lahja. Niiden ansiosta opiskelijoiden ei tarvitsisi jonottaa yliopistokirjaston harvoja tenttikirjakappaleita, vaan jokainen voi ladata kirjan omaan laitteeseensa.
Muuta kirjamessujen antia oli se, että bongasin kahvilassa Panu Rajalan ja kävin sanomassa hänelle päivää. Kiitin häntä siitä, että pääsin Unio Mystican henkilöhakemistoon Ihmiskunnan viholliset -blogisitaatin ansiosta. Taitaa olla edelleen hienoin kirjallinen saavutukseni blogin ansiosta. ;)
Tekstit
Minä ainakin saan valtavasti vinkkejä blogeista ja se on kyllä mukavaa. Ja totta nuokin kirjahitit, nyt pyörii selvästi myös Ian McEwan -buumi. Puolikas keltaista aurinkoa on myös hitti, samoin Puhdistus ja ELina Hirvosen kirjat, erityisesti se Kauimpana kuolemasta. Ja Parvekejumalat toki myös. Se on ihan jännä ilmiö.^^
VastaaPoistaAivan asiasta viidenteen, kun piti klikata tuota äänestyspalleroa, jäin miettimään tuota kepeää hömppää. Joskus ns. viihdekirjallisuus voi olla myös hyvin kirjoitettua ja kielellisesti ansiokasta, vaikka itse tekstissä keskityttäisiin kenkiin, laukkuihin ja keksittyjen henkilöhahmojen törmäyskurssilla oleviin ihmissuhteisiin. Ja tietysti kepeä hömppä voi olla myös huonosti kirjoitettua.
VastaaPoistaNiin ja itse asiaan. Kirjablogit ovat mahtavia! Usein kun olen lukenut jonkun kirjan, vasta sen jälkeen etsin, onko joku muu arvioinut sitä, ja on hauska vertailla syntyneitä ajatuksia.
Lehtikriitikolla on ristinään, että pitää olla niin "hieno ja analyyttinen", ja helposti arvostelu voikin sen vuoksi jäädä etääksi.
Almafiina: totta! Ian McEwanista muistan lukeneeni monta juttua, vaikka vielä en ole itse innostunut hänen kirjoihinsa tarttumaan.
VastaaPoistaNorppa, Noora: olet oikeassa, ja minäkin olen hömpän suuri ystävä, minkä toivottavasti blogin kirjalistoistakin huomaa. :) Mäkin teen usein tuota, että kirjan lukemisen jälkeen tekee mieli verrata mielipiteitä ja silloin tulee googleteltua muiden mielipiteitä kirjasta. Onneksi niitä nykyään rupeaa löytymäänkin aika paljon.
Olen huomannut ihan saman jutun: minäkin luen nykyään mieluummin kirjablogeja kuin varsinaisia kirja-arvosteluja. Melkein kaikki lukuvinkkini tulevat muilta bloggaajilta tai kirjoja lukevilta ystäviltäni. Muiden "rivilukijoiden" arviot tuntuvat jotenkin rehellisemmiltä, niin kuin sanoit. Lehtien kirja-arvioissa on harvoin mitään kovin yllätyksellistä - kulttuurisivujen supistaminen on ehkä johtanut siihen, että arviot rajoittuvat usein vain suurten kustantamojen tai nimekkäiden kirjailijoiden uutuuksiin. Blogeista taas löytyy yllätyksiäkin, joita ei muuten tulisi missään vastaan. :)
VastaaPoistaKoetin työstää tätä ajatustani vähän pitemmälle, ja luulen kirjablogien viehätyksen olevan juuri siinä, että niissä ei yleensä yritetä kirjoittaa kirjallisuuskritiikkiä, vaan niissä kirjoitetaan lukukokemuksista. Jos vertaa kirjoja ruokaan, niin aterian arvottaminen laatukriteereillä ja syömiskokemus ovat kaksi aivan eri asiaa. Esim. grilliruoan syömisesä voisi kirjoittaa kiinnostavan ruokakokemuskuvauksen, vaikka grilliruoka ei laadullisesti sattuisikaan olemaan mitenkään huippumerkittävää.
VastaaPoistaManara is great!
VastaaPoistaThanks for commenting, Rizzoli Lizard. :) Looks like you have an interesting blog, I will take a tour there.
VastaaPoistaHei, tähänkin vielä kommentoin! Mietin tosissani pitäisikö vaihtaa oma kirjablogini tähän bloggerin blogipohjaan juuri tuon blogspotin ominaisuuden takia, että näkisin saman tien, kun seuraamani blogit päivittyvät. Nyt seuraan blogeja Googlen syötteenlukijan kautta, mutta koen sen hieman hankalaksi kuitenkin. Pitäisi muistaa kirjautua joka päivä katsomaan. Olen tosiaan muista blogeista sitten huomannut kätevästi uusimmat päivitykset.
VastaaPoistaKirjablogeja seuraamalla minäkin nykyään teen omia lukuvalintoja ja lähden jotain kirjaa hankkimaan. Hienosti kirjabloggaajat ovat lähteneet verkostoitumaan ja tänä vuonna on tullut paljon uusia kirjablogeja!
Sara, kannattaa harkita haluatko vaihtaa blogin urlia... Välillä huomaa että linkkilistat eivät meinaa pysyä perässä, kun ihmiset vaihtelevat blogejaan uusiin osoitteisiin. Vaikka onhan tää Blogger ollut ihan kätevä, ei ole moittimista.
VastaaPoista