Minulla on ollut eräs tiiliskivikirja kesken lukemisen, mutta kun eilen tarvitsin matkakirjaa, totesin ettei tiiliskiveä kannata yrittää tunkea käsilaukkuun, kun se painaa niin paljon. Niinpä nappasin hyllystä Aapo Rapin Metin lukemiseksi. Mainiota luettavaa se olikin! Samaa mieltä on myös Reeta Karoliina.
Viikon toinen ilonaihe oli Kodin Kuvalehden Vimma-palstan hieno juttu blogistani. Kiitoksia toimitukselle!
Takaisin Metiin. Olen lukenut tämän vuonna 2008 ilmestyneen sarjakuva-albumin lehtiarviota varten. Henkisiä tönäisyjä uudelleenlukemista varten sain paristakin suunnasta. Palloillessani Akateemisen kirjakaupan sarjisosastolla näin hienon, ranskankielisen laitoksen Metistä. Albumissa oli ihanat kangaspintaiset kannet ja se oli todella tyylikkään näköinen. Sitten huomasin jostain että Meti ja Ville Rannan Kajaani ovat Angoulêmen sarjakuvafestivaalin pääsarjan ehdokkaina. Tammikuun lopussa järjestettävät Angoulêmen festarit ovat varmasti jotain todella hienoa, olen välillä haaveillut niillä käymisestä, mutta toistaiseksi ei ole onnistunut. Ehkä joskus...
Niinpä nappasin Metin metroon ja sulauduinkin hyvin itsekseen höpöttävien outojen metroilmestysten seuraan. Metiä ei voi lukea tirskahtelematta ääneen tai hymähtelemättä. Aapo Rapi on tallettanut Meeri-mummonsa tarinoita, kehyskertomuksena kulkee albumin syntyhistoria. Oikeaa Meeri Rapia on haastateltu Etelä-Saimaassa, hyvä juttu muuten, mutta ingressissä oleva maininta "Suomen ainoasta elävästä sarjakuvahahmosta" on vähän hölmö. Suomalaiset sarjakuvapiirtäjät tekevät niin paljon omaelämäkerrallista sarjakuvaa, että jokainen heistä tuntuu olevan "elävä sarjakuvahahmo".
Metiin on tallennettu olennainen osa suomalaista mentaalihistoriaa: maan hiljaisten nöyryytetty itsetunto, ankara köyhyys ja jatkuva työ. Karjalainen verbaalilahjakkuus, hirtehishuumori ja Aapo Rapin kaikissa sateenkaaren väreissä riemuitseva tussiväritys keventävät ja piristävät synkkiä aiheita. Lopputulos on ihana ja hauska, vaikka aiheet ja aihelmat ovat välillä suorastaan kauheita.
Albumi koostuu pääsääntöisesti yhden sivun mittaisista lyhyttarinoista. Mukaan mahtuu muutama upea "mykkäfilmi". Rapi piirtää todella taitavasti lyhyitä tarinanpätkiä, joissa ei ole lainkaan puhekuplia tai sanallisia selityksiä. Kuvallinen ilmaisu jyllää. Rapin tyyliin kuuluu piirtää ihmisistä karikatyyrimäisen pyöreitä palleroita. Tämä ei peitä sitä, että Rapi on teknisesti todella taitava piirtäjä, joka hallitsee perspektiivit ja asetelmat hienosti.
Ehdin asua Lappeenrannassa yli kahdeksan vuotta, joten albumin liukkaanluistava karjalaismurre oli ihanaa luettavaa. Minun oli vain hyvin vaikea paikantaa, missä ihmeessä päin karjalaiset sanovat "mää" eikä "mie". Kaikki Lappeenrannassa kohtaamani aboriginaalit sanoivat aina "mie", Kouvolan ja Kotkan suunnalta tulevat taas "miä". Lehtiarviossani väitin tarinan sijoittuvan Kymenlaakson suuntaan, mutta vähän huti meni, koska Rapin haastattelussa kerrotaan Savitaipaleesta. No siellä sitten. Albumin aikana Meti ja Aapo ehtivät kuitenkin käydä Lappeenrannan torikahveilla vetyjä nauttimassa. Notkean karjalaismurteen mukava tunnelma välittyy.
Täytyy pitää peukkuja Metille, että pärjää Angoulêmen kisoissa hyvin!
Tekstit
Lämminhenkinen juttu oli tosiaan Kodin Kuvalehdessä, minäkin bongasin äidin lehteä selatessa :)
VastaaPoistaHieno tuo lehtijuttu, sinä ja blogisi kyllä ansaitsitte sen! :)
VastaaPoistaHieno juttu Salla sinusta ja blogistasi lehdessä!:) Onnittelut! Täytyy vielä lukaista se juttu siitä varsinaisesta lehdestä.
VastaaPoistaKiitos, Tessa, Almafiina ja Sara! :)
VastaaPoista