Jos flunssan potemisesta haluaa löytää hyviä puolia, niin se ainakin, että aivastelun, niistämisen ja nukkumisen välillä ehtii lukea. PMMP:stä tehty valokuvakirja oli minulle poikkeuksellista luettavaa: siinä ei ollut muuta tekstiä kuin esipuhe ja jälkisanat. Mutta hemmetin upeat valokuvat tähän 208-sivuiseen kirjaan on saatu. Valokuvanäytteitä voi katsella kuvaaja Kalle Björklidin sivulta.Olen fanittanut PMMP:tä kesästä 2005 alkaen, tarkalleen ottaen sen jälkeen, kun näin heidät keikalla Ilosaarirockissa. Olin muutamana kesänä talkootöissä Ilosaarirockin verkkotoimituksessa, ja tuona vuonna pääsin keikan jälkeen haastattelemaan Paulaa ja Miraa ja tein keikka-arvion. (Ja huomio, en todellakaan ole mikään musiikkitoimittaja, joten kauhean asiantuntevalta tuo arvio ei enää omiinkaan silmiin näytä.) Arvio löytyy täältä ja haastattelu täältä. Ja olipa hienoa, kun arviostani poimittiin lyhyt sitaatti vuonna 2008 ilmestyneeseen PMMP-kirjaan! Bändi kun on itsekin muistellut, että juuri tuo kesä 2005 ja Ilosaarirock oli heille läpimurron aikaa. No minä ainakin muistan kuunnelleeni Kovemmat kädet -levyä koko kesän. Viimeksi olen päässyt nauttimaan PMMP:n hurjasta keikkameiningistä elokuun lopussa Tavastialla, taisipa olla vielä kiertueen päätöskeikka. Livenä yhtye on niin hyvä, että minulla oli keikan jälkeen mieletön fiilis: aivan kuin minuun olisi pumpattu kaksin käsin iloa, rakkautta ja energiaa. Samanlaista hurmosmeininkiä en ole monenkaan muusikon keikoilla kokenut. Toinen vastaavia fiiliksiä herättävä esiintyjä on Ismo Alanko, jota minulla myös on ollut ilo haastatella Ilosaarirockissa.
Björklid kiersi PMMP:n matkassa yli vuoden, joten kirjaan mahtuu kuvia kaikilta vuodenajoilta. Ensinäkemän jälkeen kiinnostavimmilta vaikuttivat ne, joissa hän on kuvannut festari- tai keikkayleisöä lavalta käsin: kuvasta näkyy esiintyjien selkäpuoli ja vellova ihmismeri, etummaisten häikäistyneet kasvot täyden avoimessa tunnemylläkässä. Tällaista puoltahan yleisön edustajana ei pääse näkemään. Ihmisistä näkyy mahtavalla tavalla, miten musiikki heihin vaikuttaa, lähes poikkeuksetta ilmeet ovat aivan auki, oikein tuntee miten musiikki virtaa näkymättömänä energiana bändistä yleisöön ja takaisin päin. Mutta veikkaan, että ajan myötä eri kuvat saattavat nousta suosikeiksi vuoron perään. Moni on pitänyt Björklidin tavoittamista hiljaisista lepohetkistä taukotiloissa, joissa venytellään, meikataan ja valmistaudutaan.
Paula Vesala ja Mira Luoti ovat karismaattisia ja vaikuttavia lavaesiintyjiä, jotka eivät säästä itseään yhtään riehuessaan lavalla. Kuvista välittyy hyvin myös se salaisuuden avain, joka kaiken karisman takana on: se syntyy, kun ihminen on oma itsensä. Ei teeskentele eikä esitä, vaan on sellainen kuin on omassa ainutlaatuisuudessaan.
Tässä on täydellinen joululahjakirja sellaiselle, joka fanittaa PMMP:tä. Mutta kuvat ovat niin hienoja, että uskon että tässä on klassikkoainesta kestämään vielä vuosikymmeniä bändin nykyisen keikkaelämän jälkeenkin. Tämä on dokumentti rock-elämäntavasta, jossa Suomen maisemat vaihtuvat keikkabussin ikkunan takana, takahuoneissa virtaa jallu ja kalja, yleisö on pähkinöinä ja ihailijat tunkevat iholle. Mutta mitään rappioelämää kirjasta ei löydy, sillä esipuheessa kerrotaan, että kiertueella matkustivat mukana myös esiintyjien pienet lapset, nuorin aivan vauvaikäisenä. Koska Paula ja Mira ovat hallinneet julkista kuvaansa esimerkillisellä tavalla eivätkä ole ikinä työntyneet mihinkään hömpänpömppään mukaan saati uhranneet perhettään juorulehdille, ei lapsista näy kirjan valokuvissakaan kuin vilaus. Parissa kuvassa näkyy taapero, ja silloinkin sillä lailla kuvattuna, ettei voi edes päätellä kenen lapsi kyseessä on. Pääosissa ovat muusikot itse, Paulan ja Miran lisäksi bändit rouheat miessoittajat ja muu crew.
Tästä kirjasta riittää katseltavaa ja ihailtavaa pitkään. Ja pitää vielä sen verran kehaista PMMP:tä että bändi tekee hienoa laululyriikkaa. Välillä laulut ovat pieniä, helposti avautuvia tarinoita, välillä abstraktimpia. Jotkut kappaleet ovat sellaisia, että niistä luulee ymmärtävänsä mistä niissä kerrotaan, mutta jos alkaa kuuntelemaan tarkemmin ja miettimään, huomaakin ettei niissä olekaan mitään yksiselitteistä. Suomalainen sanoittajamestari Juice Leskinen osasi tämän monitulkintaisuuden hienosti. Lisäksi haastatteluista on käynyt hyvin ilmi että varsinkin Paula on innokas kirjallisuuden ystävä, hänen suosikkeihinsa lukeutuu muun muassa runoilija Eeva-Liisa Manner.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti