Sapfon Iltatähti, häälaulu on päätynyt hyllyyni muistaakseni Huuto.netistä jo joskus viime talvena. Keräilen laiskahkosti Saarikosken tiimoilta kirjoja. Pentti Saarikoski suomensi Sapfon runot alun perin vuonna 1969, tämä painos on vuodelta 1984 ja onpa näköjään vielä vuonna 1994 otettu uusi painos. Sen sijaan eräs toinen Saarikosken suomennoskokoelma antiikin runoista, Jalkapolku, on jäänyt yhteen painokseen, joka on ilmestynyt vuonna 1977. Sietäisihän tuostakin uusi painos ottaa, minulle ainakin kelpaisi.
600-luvulla ennen ajanlaskumme alkua syntynyt Sapfo on jäänyt maailmanhistoriaan, sillä naispuolisia homoseksuaaleja kutsutaan lesboiksi Sapfon kotisaaren, Lesboksen mukaan. Sapfo kirjoitti intohimoisia ja kiihkeitä runoja, jotka ovat säilyneet nykypäivään fragmentteina. Muistan että Sapfo on koulun äikänkirjoissa mainittu, mutta nykyään on helppo tutustua häneen enemmän vaikka Wikipedian avulla. Iltatähti, häälaulu on siinäkin mielessä miellyttävä maailmankirjallisuuden klassikko tutustuttavaksi, että se on fragmentaarisuuden vuoksi todella nopealukuinen.
Kansilehdessä mainitaan, että tärkeimmät käytetyt editiot, joita on suomennoksessa hyödynnetty, ovat D.L. Pagen editio vuodelta 1955 ja M. Treun editio vuodelta 1958. Enpä ole pätevä arvioimaan kirjallisuushistorian valossa näitä editioita mitenkään sen kummemmin, mutta sen osaan sanoa, että runofragmentit ovat todella nautittavaa luettavaa Saarikosken upean kielen tajun vuoksi. Hän kirjoittaa niin puhdasta, kaunista ja soljuvaa suomea, että oikein hyvää tekee. Ja vaikka fragmentit ovat välillä todella lyhyitä, vain 1-2 lauseen mittaisia, niin Sapfon niihin kirjoittamat kuohuvat tunteet välittyvät lukijalle hyvin. "Elämä lyhyt, taide pitkä", sanoo vanha sanonta, eikä siihen ole mitään lisättävää. Nämäkin runot on kirjoitettu noin 2600 vuotta sitten, ja hyvin niiden sanoma tehoaa edelleen.
"rakkauden
Kun katson sinua silmiin
sinä et ole Hermione
ja verrata sinua vaalea-
hiuksiseen Helenaan ei olisi oikein, kuolevaisten tapa"
Runoissa neidot tanssivat alttarilla kuun valossa, hääjuhlia vietetään, katseet kipinöivät ja rakkaus ja kaipaus ravistelevat. Voisi kuvitella, että Sinuhe egyptiläisen kreetalainen härkätanssija Minea olisi jotain samanlaista saanut kokea.
Kuolleiden kirjailijoiden tuotannon lukeminen on tietenkin kaikkea muuta kuin trendikästä näin suomalaisen kirjasyksyn ollessa "kuumimmillaan". Vaan tämän lukeminen muistutti minua taas siitä, mitä kirjallisuudelta kaipaan. Eräs tärkeimmistä asioista on hyvä ja kaunis suomen kieli. Se Saarikoskestakin on jäänyt jäljelle. Elinaikanaan hän oli melkoinen mediapersoona ja oman brändin rakentaja jo kauan ennen kuin Suomessa edes puhuttiin moisesta. Omakohtaisia muistoja minulla ei juuri ole, koska olen ollut 6-vuotias Saarikosken kuollessa, mutta onhan hänen saamansa näkyvyys käynyt elämäkertakuvauksista selväksi. Enää ei Saarikoskesta kohkata lööpeissä, mutta se on jäljellä, mikä kestää: vankkumattoman hieno ja upea suomen kielen käytön taito.
Nettiin on ilmestynyt jo jonkin verran kirjailijoiden omia blogeja, joten niistäpä pitäisi olla helppo saada tuntumaa uusien kirjailijoiden suomen kieleen. Valitettavasti tilanne ei ole aina kovin ilahduttava. On hyviä kirjailijablogeja, parhaimmistoon kuuluu esimerkiksi Pasi Ilmari Jääskeläisen blogi. Jääskeläisellä on yleissivistystä, arvaamattomia ja kiinnostavia aihenostoja ja hän kirjoittaa hyvää, monipuolista ja kaunista suomea. Mutta pari hämmentävämpääkin tuttavuutta on tullut vastaan. Aiemminkin mainitsemani Henna Helmi Heinonen bloggaa usein, mutta mikäli hän tulevassa kirjassaan käyttää samanlaista kieltä kuin blogissaan, niin saattaa jäädä kirja lukematta. Hänen suomen kielensä on usein aika yksiulotteista ja töksähtävää, ja erityisen ärsyttävää on, että hän viljelee todella paljon englanninkielisiä fraaseja keskellä lauseita. Anne Tammelinin blogin taisin löytää juuri Heinosen blogin kautta . Häneltä julkaistaan vampyyrikirja e-kirjamuodossa ensi vuonna. Hänkin julkaisee blogijuttuja melko usein, mutta hän tekee hämmentävän paljon kirjoitusvirheitä. En minä ainakaan halua kirjoitusvirheiden täyttämiä romaaneja! Perusasioiden pitäisi edes olla kunnossa.
Lisäksi blogistaniassa on tullut vastaan joitakin kirjailijablogeja, joiden ansioksi laskettakoon että olen tajunnut, että tällaisiakin kirjailijoita on olemassa. Esimerkiksi Hulkko & Heiskanen on tällainen. Ei sielläkään mitään järisyttävän kiinnostavaa ensi näkemältä ollut, mutta ainakin nettimarkkinointi toimii siinä mielessä, että potentiaalinen lukija oppii tuntemaan kirjailijan nimen. Tosin näissä joissakin tapauksissa kirjailijan nettinäkyvyys voi kääntyä itseään vastaan, jos potentiaalinen lukija päättelee blogin kirjoitustyylistä, etteivät kirjailijan kirjat ole häntä varten.
Vaan hyvinpä nämä kuolleet kirjailijat minut tavoittavat, vaikkeivat blogeja pidäkään. Tosin Saarikoski kirjoitti paljon sellaista proosaa, joka tuntuu nykyään hyvinkin blogimaiselta. Muistan joskus kirjallisuustieteen pääsykoekirjoista lukeneeni intertekstuaalisuudesta, mikä tarkoitti esimerkiksi sitä, että Gogolin kirjat ottavat mallia Veikko Huovisen kirjoista. (Tämä on todella yksinkertaistettu ja varmaan myös väärin muistettu esimerkki.) Muistan ärsyyntyneeni tästä, miten se muka olisi mahdollista jos Gogol syntyi sata vuotta ennen Huovista? Mutta nyt kun pohdin Saarikosken päiväkirjamaista proosatekstiä, niin tajuan tuon esimerkin paremmin. Saarikoskihan on kirjoittanut blogityyliin jo kauan ennen kuin koko ilmiötä on ollut olemassa! Esimerkiksi Euroopan reunalla alkaa näin:
"Sanokaa minua miksi haluatte, ei minulla ole oikeaa nimeä, niin kuin ei kissoillakaan ole, minä kyllä nimittelen niitä, että Herakleitos, Kleopatra tai Brigitte Bardot, mutta se ei auta, sillä kun kutsun Herakleitosta syömään ehtii Brigitte Bardot ennen häntä, Herakleitokselle jää vain tähteet, jotka hän saa jakaa Kleopatran kanssa. Brigitte Bardot on saanut nimensä siitä että minä kerran Pariisissa tapasin naisen, jonka nimi oli Brigitte Bardot, ja minä toivoin hänen levittävän koipensa minulle, mutta hän ei tehnyt sitä. Tämä kissa tekee niin, hän kierähtää selälleen ja levittää koipensa nähdessään minun tulevan, ja tästä syystä hänen nimensä on Brigitte Bardot, sillä eiväthän ihmisten toiveet koskaan toteudu, tai toteutuvat tavalla joka aiheuttaa ihmiselle pettymyksen."
Tämähän olisi hyvinkin kiinnostava blogiteksti. Jos edustaisin sitä tahoa, joka omistaa Saarikosken tekstien julkaisuoikeudet, tekisin näin: perustaisin Saarikosken nimissä blogin ja alkaisin julkaista näitä tämäntapaisia tekstejä häneltä netissä. (Tietysti vain, jos omaiset hyväksyisivät tämän ja antaisivat luvan.) Olisi helppo hankkia markkinointinäkyvyyttä ja myydä uusintapainoksia. Kuolleet kirjailijat ovat kai kustantamoille muutenkin kätevämpiä kuin elävät, nehän eivät voi esimerkiksi vaihtaa kustantamoa, paitsi sitten kun tekijänoikeusaika raukeaa ja kuka tahansa voi julkaista kirjailijan tekstejä. Arvon kustantajat, tämä markkinointi-idea on vapaasti käytettävissänne.
Tekstit
Itseasiassa kuolleetkin kirjailijat voivat perikunnan toimesta vaihtaa kustantamoa, vaikka se hassulta kuulostaakin. Näin tapahtui ainakin kesällä 2009, kun tuolloin jo edesmenneen Paavo Haavikon poika riitaantui Otavan kanssa ja siirsi isänsä kirjojen oikeudet Södikälle.
VastaaPoistaNoin muuten varmaan lukisin kyllä Pena-blogia (vaikka hyllystä löytyvätkin miehen proosateokset ja runouttakin aika kattavasti), muuten luen kirjailijoiden blogeja harvakseltaan, lähinnä Pasi Ilmari Jääskeläisen ja Miina Supisen blogeja seurailen.
Huih, en uskalla edes omalla nimelläni sanoa, mutta Henna Helmi Heinosen blogi on kammottava.
VastaaPoistaEniten minua hämmästyttää näiden esikoiskirjaansa kirjoittavien blogistien katkeruus ja kateus menestyneempiä kirjailijoita kohtaan. Silti kukaan (heistä, jotka löysin tuon HHH-blogin kautta) ei tunnu olevan kiinnostunut lukemisesta, tärkeintä on vain saada se oma kirja julkaistua ja paukutella jo alkumetreillä henkseleitä.
VastaaPoistaMiia, hyvä huomio! Voihan se noinkin tosiaan mennä...
VastaaPoistaTasokkaisiin kirjailijablogeihin kuuluu myös Kirsti Ellilän blogi. Hän kirjoittaa vaihtelevista aiheista ajatuksia herättävästi ja kiinnottavasti. Tätä blogia seuraan.
Mutta kun on lukenut noista esikoiskirjailijoiden tai sellaiseksi haluavien blogeista kymmenen kertaa peräkkäin jotain omaan napaan keskittyvää kuten "kylläpä jänskättää kun lähetin kirjan kustantamoon, mitähän siellä sanotaan" niin eipä se paljon enää kiinnosta.
Noissa vaatimattomamman tasoisissa kirjailijablogeissa törmää siihen blogimaailman perusongelmaan: pitäisi olla jotain substanssia, vaan kun kaikilla ei ole. Mä seuraan kirjablogien lisäksi ruoka- ja sarjisblogeja. Niissä on aina oikea aihe ja oikeaa sanottavaa. Tiedän ruokablogeja, jotka on kirjoitettu paremmin ja kiinnostavammin kuin monet kirjailijablogit. Ja esimerkiksi sellaisessa blogissa kuin Ei saa mennä ulos saunaiholla on usein mahtavia pieniä mininovelleja. Blogisti on kertonut olevansa ammatiltaan lääkäri, ei suinkaan kirjailija.
Kertomus jatkuu -blogissa kirjailijapersoonan ja kirjan kiinnostavuuden välisestä suhteesta oli jo kesällä hyvä puuskahdus otsikolla "Mulle kelpaa ihan vaan se kirja".
Heips ja ikävää, että olet saanut kirjoituksistani niin huonon kuvan. Olen kiitorata-kirjoittaja eli suollan tekstiä ja heitän maailmalle ilman sen kummempaa tarkistusta. Kirja on sitten eria asia ja onnekseni (onneksenne) kustannustoimittaja käy sitä lävitse tiheällä kammalla. Yritän kyllä parantaa tapani ja olen tietoinen. :)
VastaaPoistaNiin, milloin yhdyssanavirheiden tunnistaminen on huonon kuvan saamista? Moni nettiin kirjoittava tekee kielivirheitä, se on ymmärrettävää. Siksi romaanien lukeminen onkin mukavaa, kaipaan niiltä hyvää kieltä. Sen takia kirjaa julkaiseva ihminen, joka kirjoittaa virheellisesti, tuntuu vähän kummalta.
VastaaPoistaMinä olen pitänyt kirjoittamisesta ikäni, ja nykyään kirjoitan myös työni puolesta lyhyitä asiatekstejä eri yhteyksiin. Mitä enemmän kirjoitan, sitä enemmän huomaan itsessäni halua tehdä tekstistä ymmärrettävä ja selkeä ennen kuin julkaisen sen. Se tarkoittaa minulle kirjoitusvirheiden korjailua, tekstin sisäisen logiikan tarkastusta ja lauserakenteiden selkeyttämistä ennen tekstin julkaisua.
Eikö romaania kirjoittavassa ihmisessä muka ole syntynyt tällaista samanlaista halua tuottaa parempaa tekstiä? Ei mikään kustannustoimittaja pysty liimaamaan toisen tekstin päälle selkeyttä ja ymmärrettävyyttä, vaikka yksittäisiä yhdyssanavirheitä korjailisikin.
Minuun virheellisen tekstin lukeminen vaikuttaa niin, ettei tee mieli ryhtyä lukemaan saman kirjoittajan pitempää tekstiä. Kirjailijaksi haluavalle jos kenelle blogikirjoitukset ovat työnäyte.
Minä en ole valmis kirjoittaja. Haluan kuitenkin kehittyä paremmaksi. Vastauksestasi saa kuvan, että meidän pitäisi olla täydellisiä alusta asti, mutta ikävä kyllä niin ei aina ole.
VastaaPoistaNo, riippuu varmaan miten tulkitsee täydellisyyden. Kyllä minä oletan, että kirjailija kirjoittaa yhdyssanat oikein.
VastaaPoistaMutta blogistani varmasti huomaa, että olen pitänyt positiivisena lukukokemuksena monia sellaisiakin kirjoja, joissa on ollut joitakin puutteiksi kokemiani asioita.
Vaan enpä jaksaisi lukea kirjaa, jossa "vaalea tukkainen tyttö syö maksa laatikkoa ja laittaa kahvin keittimen päälle". Ja jos kirjailija blogissaan kirjoittaisi näin, eipä heräisi halua lukea hänen romaanejaan, riippumatta siitä kuinka monta kustannustoimittajaa tekstin kimpussa ähertäisi.
Onpas tyttö vihainen. Tiedätkö mitä silloin tapahtuu? Sitä tekee kärpäsestä härkäsen ja kärjistää asioita.
VastaaPoistaKoska olet jo päättänyt suuressa viisaudessasi, että olen huono kirjoittaja ja, että en voi kehittyä, niin kai se sitten on niin. Heitän hanskat naulaan ja revin kädet irti.
Tai sitten en. Minä uskon, että ihminen voi tulla paremmaksi. Olen pahoillani, että sinä et. Haluaisin lähettää sinulle sateen kaaria, mutta et näkisi hymyäni. Joten lähetän sinulle sateenkaaria ja herneheittoa. :)
Ja kyllä. Laitoin siihen herneHeittoa, ihan sinun vuoksesi. ;)
VastaaPoistaTuota tuota, luepas nyt ajatuksella tuo blogitekstini. Siinä sanon että "hän tekee hämmentävän paljon kirjoitusvirheitä". Uskon ja oletan, että kustannustoimittajasi on sinulle myös kommentoinut kirjoitusvirheistä ja pyytänyt korjaamaan. Tuskinpa tämä huomio muuttuu mitenkään sen "vihaisemmaksi" vaikka joku ulkopuolinen, kuten minä, sen saman huomion tekee.
VastaaPoistaMuusta huonoudesta, saati kehittymättömyydestä, en ole puhunut mitään vaan olet itse tällaisia tulkintoja keksinyt.
Sen sijaan olen blogissani eri yhteyksissä kommentoinut, että usein kirjailijoiden tuotanto paranee, kun kirjailija kirjoittaa useampia kirjoja. Joten kirjailijoissa kehitys on selvästi havaittavissa, harvalla kirjailijalla esikoisromaani on paras ja sitten taso laskee, vaan yleensä se menee juuri toisin päin.
Jään siis odottamaan "sateen kaaria".
Kiitos korjauksesta. Nuo vastaukset mitkä annoit takaisin vaikuttivat vihaisilta, joten siitä kommenttini.
VastaaPoistaViimeisin kommentti kustannustoimittajaltani oli, että "hän luuli joutuvansa ohjaamaan minua enemmänkin, mutta olen palauttanut hänelle hyvin valmista tekstiä", eli en koe olevani toivoton tapaus. Tottakai siellä on virheitä ja ne korjataan ja yritän parantaa tapani, mutta herrankiekulis sentään!
Ehkä olet jo päättänyt, että tuon sinulle sateen kaaria, mutta ei se välttämättä ole niin. Epäilen, että kauhistuisit, jos tietäisit miten paljon tekstejä siivotaan ja muokataan ennen kuin ne suolletaan ulos.
Tuskinpa kauhistuisin, enemmän suomalaisessa nykykirjallisuudessa näkyy kustannustoimittajan työn puuttuminen. Moni kirja olisi terävöitynyt, jos sitä olisi työstetty vähän pitemmälle ammattimaisen kustannustoimittajan johdolla.
VastaaPoistaPositiivisina kirjailijablogiesimerkkeinä mainitsin Pasi Ilmari Jääskeläisen ja Kirsti Ellilän. Molempien blogikirjoitustyyli vastaa hyvin heidän kirjojenkirjoitustyyliään.
Moi Salla! :)
VastaaPoistaKirjoitit tämän postin ilmeisesti päivää ennen kuin mun romaanista julkaistiin ensimmäinen luku (veljenvaimo.fi). Mitä tuumit, oliko kieli samanlaista kuin blogissa?
Blogi on mielenkiintoinen media, koska se alinomaa kehittyy ja nimikkeen "blogi" alle mahtuu aika monenlaista tekstiä. Jotkut blogit ovat asiapitoisia, toiset taas hyvinkin henkilökohtaisia. On lyhyitä purskahduksia ja pidempiä artikkeleja, on harkittua perspektiiviä ja spontaanimpaa. Jokaiselle jotakin. Henkilökohtaisesti mä pidän lyhyistä ja spontaaneista blogikirjoituksista, koska niihin on vaivatonta päästä sisään vaikka kahvitauolla tai muun surffailun ohessa.
Sama runsaudenpula koskee blogien valitsemia näkökulmia, mitä Tomomin kommentti koskee. Omaani olen valinnut melko suppean näkökulman: blogissa käsitellään lähes yksinomaan mun kokemuksia ja näkemyksiä siitä, millaista on tulla kirjailijaksi. Se oli blogin alkuperäinen tarkoitus kun sen perustin 09/09, ja sillä linjalla päätin jatkaa kustannussopimuksen saatuani. Silloin nimittäin ei tietääkseni vielä ollut yhtään blogia, joka kertoisi kirjailijan elämästä haaveileville kirjanjulkaisuprosessista kovinkaan tarkasti. Nyt niitä tosiaan on useampiakin. En usko, että muidenkaan kohdalla on kyse tarpeesta paukutella henkseleitä, vaan halusta jakaa oma kokemuksensa muiden kanssa. Ainakin omastani mielestä juuri se on sosiaalisen median tärkein ulottuvuus.
P.S. Näkymätön, rohkeesti vaan :)
Joo, ajoitus taisi tosiaan mennä juuri noin. Ja kyllä, mun mielestä siellä Veljen vaimon näyteluvussa on mukana esimerkiksi kliseisiä sanakäänteitä. Uskoisin, että kliseitä oppii omassa kirjassa välttämään, jos lukee paljon ja hioo kirjoitustyyliään. Runsas ja monipuolinen lukeminen auttaa tunnistamaan kliseet, esimerkiksi juuri ne yksinäisten ihmisten kohtaamiset yössä taksimatkan aikana jne.
VastaaPoistaMulle kävi valitettavasti niin, etten jaksanut lukea sitä lukua kokonaan läpi, koska se vaikutti sen verran tylsältä, juuri johtuen tuosta kliseisyydestä ja yksiulotteisuudesta. Sinänsä näyteluvun nettiin laittaminen oli hyvä asia, koska olin odotellut näkeväni näytteen tekstistäsi. Koska olet korostanut että kirja on kirja ja blogi on blogi, niin ajattelin että ehkä yllätät perusteellisesti ja kirjan tekstisi onkin omaperäistä, yllättävää ja lennokasta. Mutta ei se ollut, eli siinä mielessä blogiteksti ja näyteluku korreloivat hyvin.
Positiivista oli että näyteluvussa ei osunut silmään yhtään englanninkielistä fraasia kesken lauseen, toisin kuin blogiteksteissäsi usein.
Ja tämähän on tosiaan vain yhden lukijan mielipide. Voi hyvin olla, että se ykköskohderyhmäsi "perusjaana", joka ei muuten välitä kirjoista, kokee tekstisi helposti lähestyttävänä ja pitää siitä. Se Anneli Kivelän Katajamäki-sarja on hyvä verrokki, vilkaise sitä vaikka kirjastossa. Se on kerännyt ainakin paljon kirjastolukijoita, myyntiluvuista en tiedä.
Minusta kliseet eivät ole oikein annosteltuna ollenkaan pahoja. Ne ovat synonyymi tuttuudelle. Kirjoittelinkin tästä pari päivää sitten Iltalehdessä.
VastaaPoistaItse lukijana (ja varmasti myös kirjoittajana) koen tärkeimmäksi kiehtovan tarinan, enkä juuri pane painoa kielenkäytölle. Oman tekstin suhteen tärkeää mulle on just tuo, minkä haarukoitkin: että teksti on helposti lähestyttävää.
En pidäkään itseäni ollenkaan mestarillisena kielenkäyttäjänä, mutta se kyllä yllättää, jos et huomannut selkeää eroa blogitekstin ja lukunäytteen välillä. Blogipostit kun tuuppaan ulos kertakirjoituksella ja käytän niissä pitkälti omaa puhekieltäni, lukunäyte puolestaan on yleiskieltä, jota on editoitu ja viilailtu kymmeniä kertoja. Kirjoittajan perussävy varmasti on sama, mutta herää kysymys kannattaako parantelu ollenkaan, ellei eroa huomaa... ;)
Myös tarinankerronnassa voi olla kliseitä, ei pelkässä kielessä. Juonenkäänteissä tai henkilöhahmojen ratkaisuissa käytetyt kliseet saavat minut tylsistymään ja kyllästymään kirjan parissa.
VastaaPoistaNuorena lukijana ahmin kaikkea, minkä suinkin saattoi määritellä "historialliseksi romaaniksi", nykyään odotan kirjalta enemmän. Kaipa se on jonkinlaista lukumaun kehittymistä, aivan kuten maku kehittyy monen muunkin asian suhteen, joita harrastaa. Kliseitä pohdin kirjoittaessani Satakielilattiasta.
Hei Salla!
VastaaPoistaJotakin kautta päädyin tänne, ja huomasin, että kommentoit blogiamme. Mainiota, näinhän tieto verkossa leviää. Luulen että meistä kollega Heiskasen kanssa ei totisesti ole moni kuullut, mutta teemme parhaamme: kirjoitamme kirjoja ja pidämme meteliä sen verran kuin osaamme ja pystymme.
Luen itse aktiivisesti kirjailijablogeja, ja olen huomannut, että monet blogit elävät kirjoittajansa kirjoitusrytmin mukaan. Kun kirjoitustyö on kuumimmillaan, blogeihin ilmestyy lähinnä tuskaisia viestejä siitä, että pitäisi kirjoittaa blogiinkin, mutta kun... Ja sitten kun kirjailija saa tekstin käsistään, blogikin herää henkiin ja kirjan "markkinointi" alkaa.
Tämä blogien kausivaihtelu on minusta luonnollista ja hauskaa. Itse olen nyt kovan kirjoittamisen vaiheessa ja tunnen ähinävelvollisuutta yrittää päivittää blogia. Tiedän, että se ei ole blogin pitämisen kannalta hyvä tilanne, vaan lukijoiden mielenkiinnon pitämiseksi olisi hyvä päivittää tasaisemmin. Ehkä tämä voidaan kuitenkin hyväksyä kirjailijablogien erityispiirteenä. Samoin kuin esikoisten viehättävä into raportoida jokaisesta pihauksesta ja lähetetystä versiosta :)
(Ja tästä huomautuksesta ei tarvitse kenenkään hermostua, olen itsekin innokas esikoinen kunnes toisin todistetaan.)
Ps. Yksi erinomainen kirjailijablogi sisällön puolesta mielestäni on myös Marko Hautalan http://markohautala.com/
Ja toinen Ps: "Kirjailijaksi haluavalle jos kenelle blogikirjoitukset ovat työnäyte."
VastaaPoistaOlen täysin samaa mieltä.
Kirjoitustsemppiä siis sinne, Johanna! Yksi hauska piirre on viime aikoina ollut kirjailijablogien "vastakritiikit", siis kommentoinnit blogiarvioihin. :) Ainakin Seija Vilenin blogissa oli hyvä katsaus kirjan saamaan palautteeseen, ja muuallakin muistan yhteenvetoja nähneeni.
VastaaPoistaKiitos, että mainitsit minut ja vieläpä positiivisessa sävyssä.
VastaaPoistaOle hyvä vaan! :)
VastaaPoistaHieno arvostelu, luen kirjan heti :)
VastaaPoista