Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Pasi Ilmari Jääskeläisen kolmannesta kirjasta Harjukaupungin salakäytävät on kirjoitettu todella monessa blogissa ja pääosin ylistävästi. En edes yritä kerätä kaikkia blogilinkkejä tähän. Booking it kirjoitti tuoreimmat kommentit, varhaisempia löytyy esimerkiksi Ilseltä - arvio ja sitä seurannut inspiroiva kuvareportaasi oman elämän elokuvallisuudesta.

Jääskeläinen on selvästi ollut nosteessa. Pakko vissiin selitellä, että en ryhtynyt lukemaan Harjukaupungin salakäytäviä siksi että se on nyt muotia, vaan siksi että olen lukenut Jääskeläisen aiemmatkin kirjat ja odottanut tätä uusinta jo pitkään. :) Olenkin näköjään esittänyt toivomuksen, kun kirjoitin pari vuotta sitten lehteen Jääskeläisen novellikokoelmasta Taivaalta pudonnut eläintarha: "Irtonainen, leikittelevä mielikuvituksen yhdistäminen tutunoloiseen arkitodellisuuteen onkin parasta Jääskeläistä. Tämä toivottavasti näkyy myös seuraavassa romaanissa, jota Jääskeläinen on kertonut työstävänsä blogissaan sivulla http://janiksenselka.wordpress.com/."

Blogin osoite on ehtinyt vaihtua, mutta romaani valmistui. Ja juuri tuota arkea ja mielikuvitusta Harjukaupungin salakäytävät tarjoaakin. Aloittaessani kirjaa ehdin jo huolestua, että onko tämä liiankin arkista, sen verran aikaa käytettiin kustantaja Olli Suomisen harmaan elon kuvaamiseen sateisessa Jyväskylässä.

Harmaus häipyy, kun myyntihittejä kustantamoonsa etsiskelevä Olli joutuu Facebookin kautta tekemisiin nuoruudenrakastettunsa Kerttu Karan kanssa. Kerttu on noussut maailmanmaineeseen kirjansa Elokuvallinen elämänopas ansiosta. Olli saa järjestettyä asiat niin että Kertun seuraava kirja, Jyväskylästä kertova Maaginen kaupunkiopas julkaistaan hänen kustantamonsa kautta. Kun Kerttu saapuu Jyväskylään päivittämään muistikuviaan, on luonnollista että Olli eskorteeraa häntä, vaikka kotona odottavatkin Aino-vaimo ja Lauri-poika. Kuinka käy, jos vanha kipinä leimahtaa?

Elokuvallista elämänopasta kuvataan kirjassa kiehtovasti - muotivillitys leviää Jyväskyläänkin, missä ihmiset alkavat käyttäytyä ja pukeutua kuin elokuvien hahmot. Joku haluaa olla Grace Kelly, toinen Veronica Lake. "Elämä kuin leffa Fellinin", lauloi Mikko Kuustonenkin aikoinaan Kaktusviinaa-kappaleessaan. Päähenkilöiden nimetkin ovat hurmaavan elokuvamaisia. Olli Suominen viittaa Lasse Pöystin nuoruuden roolihahmoon, Kerttu Kara taas tuo mieleen suomifilmin suurisilmäisen Helena Karan. Pitää muutenkin antaa kiitosta Jääskeläiselle nimien keksimisestä. Kirjojen henkilöiden nimeäminen on oma taitolajinsa. Toiset osaavat keksiä osuvia nimiä, toiset eivät. Taitava nimeäjä oli Veikko Huovinen, sen sijaan esimerkiksi Leena Lehtolaisen roolihahmojen nimet kuulostavat usein väkinäisiltä.

Kerronta liikkuu monessa tasossa. Ollin elämä Jyväskylässä saa yllättäen trillerimäisiä piirteitä. Samaan aikaan Olli muistelee lapsuuttaan, myös niitä kipeitä asioita joita ei oikein haluaisi muistaa. Facebook yllättää - Olli huomaa saaneensa Facebook-kavereiksi monia sellaisia menneisyydessä tuntemiaan ihmisiä, joiden kanssa ei välttämättä haluaisi yhteyttä pitää eikä muistella asioita, joita koki heidän kanssaan. Unissaan Olli elää kaikkia näitä asioita yhtä aikaa. Tasot sekoittuvat. Minkä verran ne sekoittuvat myös todellisuudessa?

Eläydyin kirjaan voimakkaimmin keskivaiheilla, jolloin alkuasetelmista oli päästy jo eteenpäin, mutta loppuratkaisuun vaikuttavista tekijöistä ei tiennyt vielä liikaa. Silloin Jääskeläisen velhomainen ote todella piti minua vallassaan - alkoi pelottaa niin, että hyvä kun uskalsin nukkumaan mennä. Mieleeni nousi muistikuvia lapsena näkemistäni unista, joissa jouduttiin vangeiksi salakäytäviin, joissa asui pelottavia olioita. Kirja on jossain vaiheessa pakko lukea uudestaan jo senkin vuoksi, että tarinan vahvimmassa imussa luin kiireen vilkkaa harppomalla eteenpäin, ja monta yksityiskohtaa meni siinä vauhdissa varmasti sivu suun.

Jännite ei ollut ihan yhtä intensiivinen koko kirjan ajan, mutta kokonaisuus on oikein suositeltava. Kaikkia kirjan tapahtumia ei selitetä järjellä, eikä tarvitsekaan. Jääskeläinen hallitsee tämän maagisen realismin - tai miksi tyylilajia nyt kutsutaankaan - hyvin. Mutta aivan kuin esikoisromaanissa Lumikko ja yhdeksän muuta, niihin kipeimpiin arvoituksiin löytyi tästä maailmasta oleva, yllättävä ratkaisu. Ja kuten Lumikossa, tässäkin kirjassa suurimmaksi magiaksi osoittautuu lapsuus. Lapsen voimakas, intensiivinen kokemusmaailma, lapsen logiikka joka eroaa suuresti aikuisen järkeilyistä, lapsuuden hidas taaksejääminen kun ihminen kasvaa nuoruuden kautta aikuiseksi. Facebook-kuvio hämmentää ja härnää: aivan kuin Olli Suominen, me nykyihmisetkin olemme virtuaalimaailman pihdeissä, missä menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden ihmiskohtaamisemme ja omat roolimme käyvät päälle yhtä aikaa. Ilmankos Kerttu Karan Elokuvallinen elämänopas onkin sellainen hitti - elämänhallintaa helpottaa, jos voi rakentaa oman elämänsä valmiin käsikirjoituksen mukaan esteettisiksi ja dramaattisiksi kohtauksiksi. Vai teemmekö koko ajan niin jo nyt?

Tässä kirjassa on muitakin tasoja ja tulkintamahdollisuuksia vaikka miten monta vielä lisää, mutta merkitysten paljous ei missään nimessä tee kirjasta raskaslukuista. Jääskeläinen kirjoittaa sujuvasti ja mukaansatempaavasti. Mikä parasta, tämän kirjan parissa lukija saa kokea löytämisen iloa. Sen vuoksi tämä sopii vaikka joululahjakirjaksi kenelle tahansa lukemisen ystävälle.

Lue myös nämä:
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
Mika Waltari: Pienoisromaanit
Sari Peltoniemi: Hämärän renki