Viime aikoina blogimaailmassa on keskusteltu kirjailijoiden näkyvyydestä ja näkymättömyydestä. Hanna Marjut Marttila taitaa suuren yleisön silmissä kuulua jälkimmäiseen kastiin. En muista ikinä lukeneeni hänestä syväluotaavaa naistenlehtihaastattelua. Vaan blogin pitämisestä on näköjään se hyöty, että saa lukuvinkkejä jopa omista vanhoista lukemisistaan - kun olen lueskellut vanhoja juttujani, on Marttilankin nimi pysynyt mielessä. Divaripiipahduksella mukaan tarttui kolmella eurolla nuortenkirja - Marttilan esikoiskirja Ikuisesti snadi, joka on ilmestynyt vuonna 1992. Kirjan takakannessa on vielä vanha hintalappu kiinni: 76 markkaa.Oikeastaan olen tämän kirjan kohderyhmää, vaikka luinkin kirjan 18 vuotta myöhässä. Olen ollut vuonna 1992 rippikouluikäinen, eli hyvinkin samaa ikäluokkaa kuin kirjan seitsemässä kertomuksessa kuvatut nuoret. Takakansitekstissä luvataan seuraavaa:
"Hanna Marjut Marttilan stooreissa elämä on onnen ja epätoivon ailahtelevaa ylä- ja alamäkeä, keskaria ja villejä mökkiviikonloppuja, pelottavia ja haluttavia ekakertoja, ujoa flirttiä ja kuolettavia rakastumisia, loukattuja sydämiä ja päättymätöntä selontekoa itsen ja maailman kanssa. Ja tietenkin ROCKIA!"
Stoorien taka-alalla häälyvä ajankuva olikin melkoinen nostalgiapaukku. Kirjassa kuvataan aikaa, jolloin farkkujen piti olla Levikset, taustalla soi Guns n' Roses tai Aerosmith ja kenelläkään ei ollut kännykkää, vaan kavereille soitettiin perheen yhteisellä lankapuhelimella. Näin Inkkarin vuosi -tarinan päähenkilö Anni kuvailee ihastuksensa kohdetta Inkkaria: "Pitkä musta tukka tiukalla ponnarilla. Mustat polvien kohdalta rikkinäiset Levikset. Rotsi. Se sama terracotanruskea, jonka nahan tuoksun mä sain nenääni unissanikin. Kuninkaansininen kivi toisessa korvassa, toisessa rubiinin punainen."
Vaan olipa kirja ihan piristävää luettavaa muutenkin. Lukeminen toi mieleen SinäMinä- ja MeKaks-lehdet, mutta tätä ei pidä tulkita halventavaksi vertaukseksi, sillä Marttilalla on hyvä, herkkävireinen ja laadukas kirjallinen tyyli. Nuo lehdet olivat suosittuja silloin muinaisessa nuoruudessani 1990-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Kaipa kirjan fiiliksissä on jotain samaa kuin nuoruuden lukumuistoissani lehtinovellien parissa, niissä on nuorten ihmisten ihmissuhdedraamoja, joissa pienet tapahtumat saavat aikaan valtavia tunnelatauksia. Tarinoissa toistuu myös matkakuume - tuohon aikaan Tukholma oli vielä jännittävä matkakohde. Lehtien novelleista monet olivat harrastelijoiden kirjoittamia, mutta oli niissä paljon ammattikirjoittajienkin tekstejä, kuka tietää vaikka Marttilan itsensäkin kirjoittamia.
Tarvinneeko muistuttaakaan, että nuortenkirjoiksi luokiteltujen kirjojen lukeminen on aikuisellekin virkistävää. Saman totesi Reeta Karoliina inspiroivassa Amsterdam, Anne F. ja minä -blogikirjoituksessaan. Vaikka en enää pystykään sanomaan, kuinka osuvasti Marttila nuorta lukijaa puhuttelee, niin kolmekymppisenä lukijana tunnistin kirjasta monia tuttuja asioita, muitakin kuin pukeutumistyylien kuvaukset. Kertomuksissa kuvataan paljon toivottomia ihastumisia, niiden aiheuttamaa tunnemylläkkää, itsetuntoa tai sen puuttumista, tempoilua lapsuuden ja aikuisuuden välimaastossa, syvällistäkin pohdiskelua elämän eri osa-alueilta... Marttila onnistuu mielestäni välttämään liian alleviivaamisen. Kertomusten perustasolla liikutaan suomalaisessa arkielämässä ja viljellään paljon huumoria. Dialogi on mielestäni luontevaa.
Vaikka Marttila ei julkisuuden valokeilassa ole paistatellutkaan, löytyy kustantajan kirjailijasivulta hyvä peruskuvaus ja bibliografia ja googlettamalla paljon lisätietoa. Uusinta kirjaa, vuonna 2007 ilmestynyttä Filmi poikki! -nuortenromaania kuvataan kiinnostavasti Pirkkalan kirjaston sivuilla. Vuonna 2002 ilmestyneestä Kertoi tulleensa petetyksi -kirjasta muistan kuulleeni puhuttavan, Kiiltomadon arvion perusteella kirja on henkistä sukua lukemalleni Lahjakas Anu Lovack -kirjalle. Sen lukemisesta minulla on yli neljä vuotta aikaa - vaan jonkinlaista myyräntyötä kirja on ehtinyt aivoissani tehdä, kun lisää Marttilaa piti nyt lukea. Kielen puolesta Marttilaa sopii suositella - raikasta ja hyvää suomea tämä hänen esikoiskirjansakin on.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti