Seija Vilénin esikoisromaanin Mangopuun alla sain mukaani viime syksynä Avain-kustantamon kirjablogitapaamisesta. Kirjailija oli illanvietossa vieraana kertomassa kirjastaan. Minua nopeammin kirjan ehtivät lukea K-blogin Jenni ja Kirjapeto. On tätä monessa muussakin blogissa luettu. Minä sain lopullisen sysäyksen juuri tämän kirjan poimimiseen monien lukemattomien pinosta, kun luin kirjailijan itsensä mielenkiintoisen kritiikkianalyysin. Hän mainitsee siinä, että on saanut palautetta vaikeaselkoisuudesta. Tämä innosti minua: minähän en halua mitään valmiiksi pureskeltua, alleviivatun helppotajuista mössöä, minä haluan jotain vähän haasteellisempaa luettavaa!Ensimmäiset 80 sivua tulikin luettua vähän puoliväkisin: milloin tässä rupeaa tapahtumaan jotain? Sitten kirja otti minut vauhtiinsa, ja loppukirjan lukeminen menikin ihan leppoisasti ja sujuvasti. Tiesin etukäteen, että kirja kertoo suomalaisnaisen kokemuksista Hare Krishna -liikkeessä elämisestä ja liikkeestä irrottautumisesta. Ennakkoluuloisesti ajattelin, että varmaan kaikenlaista traagista kärsimystä kirjaan mahtuu, täytyyhän sen olla hirveän raskasta, että ensin lähtee uskonnolliseen lahkoon ja hylkää normaalin elämän ja sen jälkeen joutuu toteamaan olevansa väärässä.
Mutta ei kerronnassa ollut mitään raskasta. Juonen kuljetus on jotain normista poikkeavaa. Länsimainen lineaarinen aikakäsitys on hylätty ja kirjaa kuljetetaan aasialaisen syklisen aikakäsityksen mukaisesti. Läsnä ovat samaan aikaan mennyt, nykyinen ja tuleva. Ensimmäiset luvut muistuttavat kovasti toisiaan: jokaisessa kuvataan päähenkilön lapsuutta maalaistalossa jossain Lahden lähiseudulla, elämää tuoreena Krishna-uskovaisena temppelissä Helsingissä, välähdyksiä tulevasta. Päähenkilön nimeksi mainitaan Oraiden Jumala - mikähän sen vastine olisikaan, googletuksen perusteella antiikin Kreikan oraiden jumala on maanviljelyksen jumalatar Demeter. Useimmin päähenkilöä, joka kertoo itse tarinaansa minämuodossa, puhutellaan nimellä Sambhavi. Tämän nimen hän sai Krishnan temppeliin astuessaan.
Sivulla 80 Sambhavi lähtee Intiaan, missä hän menee naimisiin intialaisen, temppelissä korkeassa asemassa olevan miehen kanssa. Intialaisen miljöön kuvaus kiehtoi ja kiinnosti. Tämän jälkeen maisemat vaihtuvatkin nopeaan tahtiin, sillä perhe, johon syntyy kaksi lasta, muuttaa miehen työn perässä maasta toiseen. Tanskaan, Suomeen, Kanadaan, Suomeen. Kirjan lopussa kuvataan Sambhavin irrottautuminen avioliitosta ja uskonnosta ja suomalaisen arjen uudelleen opettelu.
Lopun irrottautumisvaiheita lukuunottamatta kirjan kuvaus ei ole mitenkään raskasta tai ahdistavaa, toisin kuin voisi kuvitella, kun aiheena on tiukat säännöt määräävä uskonto. Vilén kirjoittaa hyvin runollisesti, kepeästi ja ikään kuin päähenkilöä ulkoapäin kuvaten. Muutot, raskaudet, synnytykset, temppelin elämäntavat, avioliiton hyvät ja huonot puolet vilahtavat hyvin nopeasti kuvattuna. Teksti on kuin vapaata tajunnanvirtaa, kuin ajatukset oman pään sisällä - mielessä ehtii vilahtaa monenlaisia muistoja, haaveita, pelkoja ja toiveita muutaman sekunnin aikana, peräkkäin ja yhtä aikaa. Vilén vangitsee nämä kuin lepattavat perhoset ja maalaa värikkäillä intialaisilla väreillä. Aviomiehen väkivaltaisuudesta mainitaan vain parilla huomautuksella kuin ohi mennen, mutta irtautumisensa jälkeen Oraiden Jumala tunnustelee vanhoja vammojaan, joutuen käymään läpi elämäänsä.
Kenelle kirjaa voisi suositella? Ainakin sellaiselle, joka on allerginen synkeimmälle perisuomalaiselle kirjallisuudelle, jossa kaikki on tiukan realistista ja kronologista, raskasta ja räntähyhmäistä. Vilénin värikäs kirja on kansainvälistä suomalaisuutta - ei ehkä sillä lailla kansainvälistä, kuin ministeriöiden juhlapuheissa haaveillaan taka-ajatuksena kansantalouden koheneminen, mutta kansainvälistä kuitenkin. Jos joku kaipaa kirjalta helposti ymmärrettävää juonta, niin tämä ei liene oikea valinta. Mutta jos haluaa pientä haastetta, niin tästä saa varmasti paljon irti. Ja minullekin kävi niin, että kun alkukankeuteni olin karistanut, loppukirja eteni huiman notkeasti.
Tekstit
Ihana arvostelu! Sain itsekin vähän aikaa sitten luettua tämän teoksen ja sinun arvostelusi sopii todella hyvin omaan lukukokemukseeni. Varsinkin tuo syklinen aikakäsitys ja kerronta vaikuttivat minuun, vaikka aluksi koinkin hankalaksi heittäytyä pois lineaarisemmasta juonenkuljetuksesta.
VastaaPoistaAlku oli minullekin kankeampaa ja olisin jättänyt kirjan kesken, ellen olisi lukenut monia hyviä arvosteluja kirjasta ja uskoin, että se kantaa, kunhan totun erilaisempaan tapaan kertoa asioista. Hyvä!!
Tosiaan ihana ja hieno arvostelu! Alkoi oikein harmittaa, että miksen itse kirjoittanut tästä kirjasta näin hyvin (no kun en osannut).
VastaaPoistaMinusta kirja ei ollut ollenkaan vaikea, vaikka löytäisinkin siitä varmasti kaikkea aivan uutta ja ekalla kerralla ohi mennyttä, jos lukisin sen nyt uudelleen.
Kiitos hienosta ja analyyttisestä arviosta! :) Olen yrittänyt olla osallistumatta Mangopuun blogiarvioiden keskusteluihin, mutta silloin tällöin jotain täältä työpöytäni äärestä kommentoin. ;) Tällä kertaa sen, että Demeter-myytti tosiaan kiehtoo mieltäni - jossain vaiheessa kirjoitan siitä jotain blogiini. Demeterin lisäksi Oraiden Jumala -nimen onnoituksena oli Seija-nimen etymologia. Nimen juuret löytyvät antiikin Roomasta.
VastaaPoistaei onnoituksena, vaan innoituksena... ;D
VastaaPoistaKiitos kaikille! Seija, enpäs olisi uskonut tuota nimeä - pähkäilin että kyllä tähän joku helppo selitys on oltava, tyyliin Kristiina - kristitty. Seijaa en osannut edes veikata ja Demeteristä ajattelin, että ei kukaan päijäthämäläinen antaisi lapselleen nimeksi Demeter. :)
VastaaPoistaMahtavaa myös kuulla että tekstin tyyli on ollut teille mieleinen - varsinkin kun eilen iltasella ajattelin että tästä tulee taas sellainen hätäinen roiskaisu. Erityisiä analyysejä en tietoisesti pyri tekemään, mutta mä taidan olla ihan perusluonteeltani sen verran analyyttinen, että haluan ruotia ja käännellä asioita. Sen takia lukeminen kai onkin mieleinen harrastus, kun siinä saa aivoille pähkäiltävää. :)
Sain itse kirjan eilen päätökseen ja bloggasin siitä tänään. Olikin mielenkiintoista lukea sinun arvostelu heti omani perään! Todella hienon arvion olitkin kirjoittanut, ihan kateeksi käy ;D Voin kuitenkin yhtyä kommentteihisi täysin, tosin minulla se lukeminen lähti jo heti alusta notkeasti eteenpäin. Voin kuitenkin kuvitella sinun tilanteesi hyvin, ja myös sen, että teksti saattaisi olla jollekin vaikeaa luettavaa. Ei tosin niin raskasta ja ahdistavaa, ihan kuin itsekin totesit!
VastaaPoistaKiitosta vaan, pitääkin tulla lukemaan sinunkin näkemyksesi. :)
VastaaPoistaLuin kanssa kirjan joskus syksyllä. Aika samoja ajatuksia nousi lukemisesta esiin.
VastaaPoistaKävin mielenkiinnosta lukemassa myöskin tuon Karma-kirjan arviosi. Kirja oli minusta aivan kamala. Luin sen silloin, kun olin juuri alkanut seurustelemaan mieheni kanssa, ja vaikka mies ei karibian saarilta olekaan, niin kirja järkytti kyllä kovasti.
Mielenkiintoista, miksi se oli sinusta kamala?
VastaaPoistaSalla: varmaankin sen epäkorrektiuden takia. Siis siinähän on aika yksipuolinen kuva niistä karibian saarilta tulevista miehistä, ja myöskin suomalaisista naisista. Ettenkö nyt itsekin olisi ollut kauhean epäluuloinen ja ennakkoluuloinen miehen suhteen, mutta sitten luen vielä kirjan, jossa kaikki ne miehet ovat sikoja ja naiset siattaria.
VastaaPoistaEn tajua, etteikö voi tulla yhtään kirjaa, jossa ulkomaalaiset olisivat ihan normaaleja ihmisiä, joiden kanssa voi elää. Omat omituisuudet meillä suomalaisillakin on ja silti me pidetään meitä ihan mukavina tyyppeinä.
Kai sitä jotain suomalaisiakin kirjoja löytyisi, joissa näkökulma olisi vähän positiivisempi. Pistänpä mietintään. Karmasta muistelen, että Backlénilla oli aiheesta omakohtaisiakin kokemuksia. Googletus vahvisti tämän, kirjailija kertoo aiheesta Aviisin haastattelussa.
VastaaPoistaSalla: mä en ole löytänyt vielä. El Ramly oli ihan siinä keskitiessä, mutta muuten nämä ovat aika negatiivissävytteisiä. Kai se on kotimaisessa kirjallisuudessa vähän niin, että kirjoitetaan ongelmista mieluummin kuin hehkutetaan, miten hyvin joku asia sujuu. Hieman kaipaan sellaista ironista otetta, niin kuin Zadie Smithillä esimerkiksi. Tai sellaista Lahirin novellien tyylistä: sentäs joku onnistuu elämässään uudessa kulttuurissa ja maailmassa.
VastaaPoistaKiitos linkistä, kävin lukemassa. Kokemuksia voi olla niin monenlaisia.
Voi olla että Suomi tulee tässä asiassa vähän jälkijunassa, eiköhän tuollaisia ala tulla vähitellen. Minun tuttavapiirissänikin on ihan älyttömän paljon sellaisia pariskuntia, joissa toinen osapuoli on kotoisin jostain muualta kuin Suomesta, joten kyllä kulttuurivaihto näkyy ihan käytännössä. :)
VastaaPoistaOlisiko tässä jotain positiivista samaistumispintaa: Onttokallo-blogi esittelee helsinkiläisen sarjakuva-aktiivin Warda Ahmedin sarjakuvanäytteitä. Pitkää albumia en muista Wardan julkaisseen, mutta ehkä sellainenkin joskus tulee.