Sari Peltoniemi: Kummat

Lupailin kesällä Sari Peltoniemen Hämärän rengin luettuani, että luen Peltoniemen kirjoja lisääkin. Rikhardinkadun kirjastosta löytyi nuorten aikuisten hylly, ja sieltä nappasin mukaan Peltoniemen vuonna 2003 ilmestyneen nuortenromaanin Kummat. Kirja sopikin hyvin Rauha S. Virtasen jälkeen luettavaksi - tulipa hypättyä suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa nelisenkymmentä vuotta eteenpäin, laatu säilyi hyvänä mutta tyyli oli jotain erilaista.

Kirjan päähenkilö on Maarit, joka huomaa itsessään erikoisen muutoksen. Koulukaveri Voltti tunnistaa muutoksen, koska hänelle on käynyt samalla lailla - kummallekin on kasvanut häntä. Häntäjengiä löytyy lisääkin, mutta Voltti on porukan ainoa poika. Miten häntää voi piilotella, mistä häntä voi johtua ja mitä häntäjengin pitäisi tehdä? Sitä Maarit, Voltti, blondikaksoset Sini ja Suvi, seurakuntanuori Inkeri, venäläissyntyinen Kaapu ja maailmanparannukseen taipuvainen Susku joutuvat pohtimaan.

Kirjassa seilataan siis reippaasti maagisen realismin puolella, mutta samalla kirjassa on tallessa monta nuortenkirjoihin olennaisesti kuuluvaa elementtiä. Koulu on tärkeä paikka - ei oppikirjojen sisällön vuoksi, vaan siksi, että se on näyttämö, jolla sosiaalisia suhteita luodaan ja ylläpidetään. Itsekseen viihtyvä Maarit joutuu tutustumaan erilaisiin ihmisiin.

Erikoinen piirre on, että kaikki häntäjengin tytöt ihastuvat huomaavaiseen Volttiin, ja ajautuvat tavallaan seurustelemaan Voltin kanssa sulassa sovussa kaikki kerrallaan. Voiko "haaremi" toimia ja mitä muuta Voltilla on häntäjengin varalle mielessään?

Kirja on miellyttävän luistava ja aika ennalta-arvaamaton. Maarit kuvaa kertojana odottamattomia tapahtumia aika lakonisesti, mihinkään ei jäädä jankkaamaan. Kerrontaa katkovat kursivoidut osiot, joissa kerrotaan häntäihmisten historiasta vaihtelevia pätkiä. Näitä osioita ei selitetä eikä niille anneta mitään tekijää, joka yhdistäisi ne suoraan päätarinaan, mutta hyvin ne silti kokonaisuuteen istuvat.

Tapahtumia ei ratkota pohjia myöten - monta asiaa jää auki. Päähenkilössä toki tapahtuu jonkin verran kehittymistä ja uuden oppimista. Kirja oli sujuvalukuinen ja kiinnostava, mutta koska siihen luotuja arvoituksia ei ratkottu edes puolitiehen, niin tuntuu siltä että hieman odottava olo lukemisen jälkeenkin jäi. Mutta lukeminen vakuutti entisestään, että kirkas kirjoitustyyli Sari Peltoniemellä on - mielellään hänen tuotantoonsa tutustuu.

Lue myös nämä:
Sari Peltoniemi: Hämärän renki
Hanna Marjut Marttila: Ikuisesti snadi
Tove Jansson: Taikurin hattu