Teen sarjakuvafestivaalin saaliistani yhteispostauksen, sillä luin ostokseni heti tuoreeltaan ja osan olen lukenut viikon mittaan useampaan kertaan.
Ottopoikia ja työläistyttöjä on Tampereen museokeskus Vapriikin juhlajulkaisu, joka on syntynyt Tampereen vuonna 2009 vietettyjen 230-vuotisjuhlien innoittamana. Vapriikkilaiset ovat selvästi fiksua väkeä, sillä he päättivät elävöittää historiaa sarjakuvilla. Yhdeksän tarinaa tamperelaisista kattaa ajan esikristilliseltä ajalta nykypäivään, tosin pieni katkos väliin mahtuu, sillä jo toinen tarina hyppää 1800-luvulle. Sinänsä tämä toki on ihan ymmärrettävä ratkaisu, leimaahan Tampereen historiaa teollisuuden vahva kasvu.
Sarjakuvakäsikirjoittaja Pauli Kallio on kirjoittanut tarinat ja Tiitu Takalo vastaa piirrosjäljestä. Tarinoita on ollut työstämässä Vapriikin työryhmä, ja museon väki on kirjoittanut väliin pieniä katsauksia Tampereen historiaan. Tämän albumin voi mainiosti lukea "pikahistoriankirjana", tästä todella sai selkeän ja kattavan kuvan Tampereen vaiheista ja monen kohdan voi yleistää koskemaan laajemmin koko Suomen historiaa.
Mutta mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa - tämä tulee mieleen lyhyiden tarinoiden draamallisuudesta. Sitä nimittäin saisi olla enemmän. Okei, tarkoitus on kuvata tavallisten ihmisten arkielämää, mutta näitä arkielämän mininovelleja olisi voinut vähän dramatisoida lisää... nyt osa pätkistä on vähän liiankin yksioikoisia. Jos lopussa huomaa kääntävänsä sivua ja ihmettelevänsä että joko se loppui, niin ehkä pikkuisen olisi voinut tarinoita vauhdittaa. Ja esimerkiksi sisällissota sivuutetaan maininnalla, vaikka Tampere oli keskeisessä roolissa sisällissodassa ja Tampereen taistelu kuuluu Pohjoismaiden sotahistorian suurimpiin taisteluihin.
Mutta epäilemättä työryhmällä on ollut valinnoilleen hyvät perustelut. Tiitu Takalon piirrosjälki sen sijaan ei pettänyt - senhän mainitsinkin ratkaisevaksi ostoperusteeksi. Takalo on ihan älyttömän taitava piirtäjä, esimerkiksi hienot "valotäplät" henkilöiden kasvoilla ovat sellaisia, joita oikein unohtuu tutkimaan. Ajankuvan hallitsemisesta esimerkiksi 1990-luvun lamaan sijoittuva tarina oikein nauratti - niin monta pientä yksityiskohtaa, joista aika tulee elävästi mieleen. Hienoa!
Kaarina Uimosen Cleaning is for hipsters taas oli jotain sellaista, mistä en osaa tyhjentävästi sanoa oikein mitään... ja sehän on kai tarkoituskin, olihan julkaisu ostettu Pienlehtitaivaasta ja toteutettu kopiokoneella. Kartonkikannet olivat uniikkikappaleita, jokainen sai omannäköisensä. Mukana tuli myös postikortti. Hienoa palvelua! Tarina kerrotaan englanniksi, varmaan suuremman yleisön tavoittamiseksi.
Blogeissa on viime aikoina puhuttu lukuvalintojen tekemisestä oman mukavuusalueen ulkopuolelta, ja tämä oli minulle hyvällä tavalla oman mukavuusalueen ylittämistä. Anarkistinen, poukkoileva, logiikan rajoja koetteleva ja muutenkin hervoton tarina kertoo kolmikosta, joka pääsee asumaan kartanoon omistajan loman ajaksi, mutta kartanossa pitää siivota. No tästähän seuraa kaikenlaista jännää... Ei tästä voi oikein muuta kertoakaan, suosittelen vierailemaan ensi syksynä sarjakuvafestivaalien pienlehtitaivaassa ja tekemään yllättäviä löytöjä! :)
Parhaaksi ostoksekseni osoittautui Hanna Koljosen Syliinvaellus Intiaan. Ensiksi pitää kehua pienen Asema Kustannuksen tasokasta työtä. Albumin paperi on paksua ja laadukasta, värintoistoa upeaa - ja mikäs on toistaessa, kun Koljonen niin herkullisilla väreillä Intiasta kertookin. Aseman tyyliin kuuluu myös se, että albumien alalaidassa juoksee englanninkielinen käännös. Näin sarjakuvaa voivat lukea muutkin kuin suomenkieliset. Albumin kotisivulta voi lukea neljä ensimmäistä sivua näytteeksi.
Luin albumin monta kertaa peräkkäin mutten ole vieläkään saanut siitä tarpeekseni. Pelkästään tämän vuoksi olen valmis määrittelemään tämän erittäin onnistuneeksi taideteokseksi - jos teos ei päästä lukijaa otteestaan vaan pakottaa palaamaan pariinsa yhä uudelleen, niin jotain siinä on tehty oikein. Koljonen on hyvä tarinankertoja, hyvä piirtäjä - rento kynänjälki tuo mieleen Ville Rannan tyylin - ja taitava värittäjä.
Vaan eihän tekninen taitavuus riitä mihinkään, jos tarina ei herätä tunteita. Ja tämä herätti. Albumi kuvaa matkaa Äiti Amman ashramiin - siis hengelliseen keskukseen - Intiaan. Koljonen avaa hengellistä etsintäänsä, johon on kuulunut kaikenlaista, uskonnollisen kirjallisuuden lukemisesta hallusinoivien sienien syöntiin. Äiti Amman saapuminen Helsingin Kaapelitehtaalle halaamaan suomalaisia on tarinan käännekohta.
Kuulostaako hihhuloinnilta? Pelottavalta? Oudolta? No samalta varmasti kuulosti Seija Vilénin Mangopuun alla -kirja, joka kertoo suomalaisen tytön liittymisestä Hare Krishna -uskontoon. Mangopuun alla tuli useammankin kerran mieleen, Syliinvaellus Intiaan sopii sille sisarteokseksi mainiosti. Koljonen kertoo kokemuksistaan vetävästi, samastuttavasti, rehellisesti, hauskasti ja terävästi. Tätä voi lukea niin uskonnoton kuin uskonnollinenkin ihminen. Sanoisinpa, että tämä kannattaa lukea sitä suuremmalla syyllä, mitä kärjekkäämpiä mielipiteitä ja ennakkoluuloja esittääkään uskonnoista tai vieraista kulttuureista!
Kerrataanpa lopuksi vielä festivaaliostosten perusohje. Kun olet menossa jonnekin tapahtumaan, nosta automaatista mukaan käteistä sopiva summa ja anna itsellesi lupa tuhlata se heräteostoksiin festivaaleilla. Tällä tavalla ostoksia ei tarvitse liiaksi arpoa, vaan jotain mielenkiintoista mukaan tarttuu varmasti. Nämä(kin) julkaisut kun ovat kaikki sellaisia, joita ei useimmissa kirjakaupoissa ole edes saatavilla, ja vaikka olisikin, tuskin tulisin ostaneeksi kiireisen arkiasioinnin yhteydessä. Nyt olen iloinen, että nämä hyllyyni päätyivät, erityisesti tuo Syliinvaellus Intiaan on oikea aarre!
Ottopoikia ja työläistyttöjä on Tampereen museokeskus Vapriikin juhlajulkaisu, joka on syntynyt Tampereen vuonna 2009 vietettyjen 230-vuotisjuhlien innoittamana. Vapriikkilaiset ovat selvästi fiksua väkeä, sillä he päättivät elävöittää historiaa sarjakuvilla. Yhdeksän tarinaa tamperelaisista kattaa ajan esikristilliseltä ajalta nykypäivään, tosin pieni katkos väliin mahtuu, sillä jo toinen tarina hyppää 1800-luvulle. Sinänsä tämä toki on ihan ymmärrettävä ratkaisu, leimaahan Tampereen historiaa teollisuuden vahva kasvu.
Sarjakuvakäsikirjoittaja Pauli Kallio on kirjoittanut tarinat ja Tiitu Takalo vastaa piirrosjäljestä. Tarinoita on ollut työstämässä Vapriikin työryhmä, ja museon väki on kirjoittanut väliin pieniä katsauksia Tampereen historiaan. Tämän albumin voi mainiosti lukea "pikahistoriankirjana", tästä todella sai selkeän ja kattavan kuvan Tampereen vaiheista ja monen kohdan voi yleistää koskemaan laajemmin koko Suomen historiaa.
Mutta mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa - tämä tulee mieleen lyhyiden tarinoiden draamallisuudesta. Sitä nimittäin saisi olla enemmän. Okei, tarkoitus on kuvata tavallisten ihmisten arkielämää, mutta näitä arkielämän mininovelleja olisi voinut vähän dramatisoida lisää... nyt osa pätkistä on vähän liiankin yksioikoisia. Jos lopussa huomaa kääntävänsä sivua ja ihmettelevänsä että joko se loppui, niin ehkä pikkuisen olisi voinut tarinoita vauhdittaa. Ja esimerkiksi sisällissota sivuutetaan maininnalla, vaikka Tampere oli keskeisessä roolissa sisällissodassa ja Tampereen taistelu kuuluu Pohjoismaiden sotahistorian suurimpiin taisteluihin.
Mutta epäilemättä työryhmällä on ollut valinnoilleen hyvät perustelut. Tiitu Takalon piirrosjälki sen sijaan ei pettänyt - senhän mainitsinkin ratkaisevaksi ostoperusteeksi. Takalo on ihan älyttömän taitava piirtäjä, esimerkiksi hienot "valotäplät" henkilöiden kasvoilla ovat sellaisia, joita oikein unohtuu tutkimaan. Ajankuvan hallitsemisesta esimerkiksi 1990-luvun lamaan sijoittuva tarina oikein nauratti - niin monta pientä yksityiskohtaa, joista aika tulee elävästi mieleen. Hienoa!
Blogeissa on viime aikoina puhuttu lukuvalintojen tekemisestä oman mukavuusalueen ulkopuolelta, ja tämä oli minulle hyvällä tavalla oman mukavuusalueen ylittämistä. Anarkistinen, poukkoileva, logiikan rajoja koetteleva ja muutenkin hervoton tarina kertoo kolmikosta, joka pääsee asumaan kartanoon omistajan loman ajaksi, mutta kartanossa pitää siivota. No tästähän seuraa kaikenlaista jännää... Ei tästä voi oikein muuta kertoakaan, suosittelen vierailemaan ensi syksynä sarjakuvafestivaalien pienlehtitaivaassa ja tekemään yllättäviä löytöjä! :)
 |
| Kuva: Asema Kustannus. |
Luin albumin monta kertaa peräkkäin mutten ole vieläkään saanut siitä tarpeekseni. Pelkästään tämän vuoksi olen valmis määrittelemään tämän erittäin onnistuneeksi taideteokseksi - jos teos ei päästä lukijaa otteestaan vaan pakottaa palaamaan pariinsa yhä uudelleen, niin jotain siinä on tehty oikein. Koljonen on hyvä tarinankertoja, hyvä piirtäjä - rento kynänjälki tuo mieleen Ville Rannan tyylin - ja taitava värittäjä.
 |
| Albumista löytyvä kuva on kopioitu Hanna Koljosen blogista. |
Kuulostaako hihhuloinnilta? Pelottavalta? Oudolta? No samalta varmasti kuulosti Seija Vilénin Mangopuun alla -kirja, joka kertoo suomalaisen tytön liittymisestä Hare Krishna -uskontoon. Mangopuun alla tuli useammankin kerran mieleen, Syliinvaellus Intiaan sopii sille sisarteokseksi mainiosti. Koljonen kertoo kokemuksistaan vetävästi, samastuttavasti, rehellisesti, hauskasti ja terävästi. Tätä voi lukea niin uskonnoton kuin uskonnollinenkin ihminen. Sanoisinpa, että tämä kannattaa lukea sitä suuremmalla syyllä, mitä kärjekkäämpiä mielipiteitä ja ennakkoluuloja esittääkään uskonnoista tai vieraista kulttuureista!
Kerrataanpa lopuksi vielä festivaaliostosten perusohje. Kun olet menossa jonnekin tapahtumaan, nosta automaatista mukaan käteistä sopiva summa ja anna itsellesi lupa tuhlata se heräteostoksiin festivaaleilla. Tällä tavalla ostoksia ei tarvitse liiaksi arpoa, vaan jotain mielenkiintoista mukaan tarttuu varmasti. Nämä(kin) julkaisut kun ovat kaikki sellaisia, joita ei useimmissa kirjakaupoissa ole edes saatavilla, ja vaikka olisikin, tuskin tulisin ostaneeksi kiireisen arkiasioinnin yhteydessä. Nyt olen iloinen, että nämä hyllyyni päätyivät, erityisesti tuo Syliinvaellus Intiaan on oikea aarre!
Tekstit
Kivaa että kirjoitit näistä! Kävin heti uteliaana lurkkimassa Asema Kustannuksen sivuja, ja sieltähän löytyisi kaikenlaista kivaa tämän Koljosen lisäksi... *hieroo tahmaisia käsiään ahnaasti yhteen* Nyt tiedän miten juhlin seuraavaa palkkapäivää :-)
VastaaPoistaJee! Kuulostaa loistopäätökseltä. :)
VastaaPoistaKiitos vinkeistä, nämä eivät kuuluneet omaan festarisaaliiseeni mutta nyt houkuttivat lukemaan...ja Takalon juttuja on toki tullut aiemmin luettua ja tykättyä (Kallion tietty myös), ja Koljosen blogia olen aikoinaan lueskellut.
VastaaPoistaFestariohjeessa olen samaa mieltä, hyvä on varata sopiva summa sellaisiin "en ole ikinä kuullutkaan mutta näyttää kivalta" löytöihin. Joka arpa ei voita mutta silloinkin ne käyvät huvittavista kuriositeeteista...
No onpas mukava jos onnistuin innostamaan. :)
VastaaPoistaHeippa!
VastaaPoistaOlipas mukavaa lukea täältä arvostelu omasta kirjasta :). Saako sen (arvostelun siis) kopioida blogiini?
Anna mennä vaan! Kiitos mahtihuippualbumista!
VastaaPoistaHei! Kiitos kovasti sarjakuvani arvostelusta! Tämä on ihka ensimmäinen sarjisarvosteluni, olen ihan täpinöissäni!! Tästä jää kyllä oikein hyvä mieli pitkäksi aikaa!
VastaaPoistaOnpa kiva kuulla, kiitos itsellesi jännittävästä sarjiksesta. :)
VastaaPoista