Edellisessä kyselyssä tiedustelin parasta kesälomasuunnitelmaa. Vastanneet halusivat eniten lähteä taksilla Rovaniemelle, toiseksi mieluisinta oli lampaanmetsästys ja kolmanneksi eniten toivottiin Kalevi Sorsasta mielikuvituskaveria. Mielenkiintoista!Minun kesälukemistani on ollut vanha klassikko, johon en jostain syystä ole aiemmin tarttunut vaikka historiallisten romaanien ystävä olenkin - Umberto Econ Ruusun nimi. Kirjalle tuleekin 30 vuotta täyteen, se on alun perin julkaistu vuonna 1980 ja suomeksikin melko tuoreeltaan vuonna 1983. Komean näköinen tämä WSOY:n klassikot -sarjassa julkaistu uusi painos onkin.
Muistan joskus katselleeni puolella silmällä telkkarista elokuvasovitusta, jonka pääosassa oli Sean Connery. Lisäksi minulle, historian ystävälle ja historiallisten romaanien himolukijalle, kirjan aihe tuntui sopivan kuin nenä päähän. Kirja sijoittuu 1300-luvulle italialaiseen munkkiluostariin, jonne nuori noviisi Adson Melkiläinen saapuu oppineen munkin, Fra William Baskervillen kanssa. Luostarissa tapahtuu murha, ja Williamia pyydetään selvittämään murhaaja.
Valitettavasti klassikon maine ja kauniit kannet eivät pelastaneet lukukokemusta. Jo muutaman kymmenen sivun jälkeen teki mieli jättää kirja kesken, mutta päätin että luen loppuun vaikka väkisin, koska olin kirjan lukemista pitkään suunnitellut. Kirja tuntui Da Vinci -koodin esiasteelta, ollen kuitenkin Dan Brownin taannoista hittikirjaa parempi. Ruusun nimi oli minun mielestäni tylsä ja hengetön perusdekkari, joka on kuorrutettu kirjailija Umberto Econ oppineisuudella. Eco toimii Bolognan yliopiston semiotiikan professorina, ja hän briljeeraa kirjassa ahkerasti 1300-luvun tuntemuksellaan ja latinan taidoillaan. Sen sijaan kovin eläviksi hän ei henkilöhahmojaan saa, ja murhasarjakaan ei kovin kummoisia jännityksen väristyksiä minussa herättänyt, vaan murhat tuntuivat aika yhdentekeviltä, "jaa taasko joku kuoli" -tyyliin.
Lisäksi minua häiritsi kerrontatekninen epäpuhtaus. Harmillista, aivan kuin minusta olisi tullut vanhemmiten nirso ja vaativa lukija tällaisten asioiden suhteen. Kirja on kirjoitettu Adsonin muistelmien muotoon. Kehyskertomuksena on vanhan Adsonin kertojanääni - hän kirjoittaa tapahtumia muistiin vanhana miehenä. Niinpä onkin häiritsevää, kun tämä ajallinen etäisyys ei kovin uskottavasti näy. Kirjassa on esimerkiksi erittäin pitkiä repliikkejä, joiden sisään on usein upotettu virkkeitä sulkujen sisään! Tämä jos mikä on minusta kiusallista ja vie dialogilta uskottavuutta. Lisäksi kirjassa on paljon "paasausjaksoja", joissa Eco kuvailee 1300-luvun kirkollispolitiikkaa. Mikäs siinä, tällaisesta pidin kovasti silloin kun olin kouluikäinen, mutta nykyään arvostan enemmän uskottavaa ja hyvin valittua ja keskitettyä kertojanäkökulmaa. Kertojanäkökulma saa olla kaikkitietävä, mutta silloin sen pitäisi olla sitä johdonmukaisesti.
Arvioin siis, että tämä kirja sopii parhaiten teini-ikäisille himolukijoille. Siinä iässä minäkin olisin varmasti osannut nauttia tästä täysin rinnoin: olisin imenyt itseeni ne ulkokohtaisesti kuvatut faktat 1300-luvun Italiasta, mutkikkaasta katolisen kirkon valtataistelusta ja eri munkkikuntien ja uskonnollisten lahkojen piirteistä. En usko että minua olisi myöskään häirinnyt henkilökuvauksen ohuus - nuoren ihmisen mielikuvitus täyttää aukot tehokkaasti ja latteinkin henkilöhahmo tuntuu persoonalliselta ja elävältä. Olisipa itse dekkarijuonikin saattanut tuntua jännittävältä.
Mutta nyt, kun minulla ei enää tätä nuoren ihmisen aivokapasiteettia ole, kirja tuli kahlattua läpi puoliväkisin. Onpahan luettu.
Seuraavaksi kirjapinossa odottaa todella massiivinen klassikko - saa nähdä kuinka kauan sen lukemiseen menee. Jotenkin kesälomalla on enemmän tehoja keskittyä johonkin vaativaan ja painavaan luettavaan kuin talven kiireissä, siksi kannattaa ainakin yrittää jotain kesäklassikkoa. Tosin divarikierros tuotti erinomaisen saldon: klassikkoon keskittymistä uhkaa vino pino houkuttelevia hömppäromaaneja. Saapa nähdä, mitä tulee luettua ensimmäiseksi loppuun asti!
Tekstit
tuo on miehen kirjahyllyssä, mutta minun ei ole tullut luettua.
VastaaPoistaTämä lohdutti minua, sillä itse olen jämähtänyt tuossa kirjassa taannoin jonnekin sadan sivun paikkeille enkä ole millään saanut jatkettua lukemista. En vaikka olen yrittänyt pakottaa itseäni, sillä että "pitäisihän tämä nyt ehdottomasti lukea". Ehkä ei sitten kuitenkaan. Tai ehkä yritän joskus paremman puutteessa...
VastaaPoistaLeffan olen tainnut nähdä joskus. Kirja on kuitenkin pyörinyt "luettava"-listallani, mutta ei vielä koskaan ole tullut luetuksi. Leffa on kuitenkin jo nähty ja arviosi mukaan kirja ei ole huikea saa tämä siis jäädä. Kirjahyllyssäkin kun odottaa kuitenkin yli 1000 sivun Ken Follett:in Taivaan pilarit. (Tuli minulle tutuksi Oprah:in suosittelemana).
VastaaPoistaKiitos kirja-arvostelustasi!
Voi ei. Tämä kirja on Usein aloitettu, yhtä monta kertaa keskeytetty, joskus vielä luen -listallani ja myös sillä listalla, että Mieheni jaksoi lukea tämän, mutta minä en. Aloin siis innoissani lukea kirjoitustasi, mutta mitä pidemmälle etenin, sitä masentuneemmaksi tulin. Ei vaan, lohdutti tämä minuakin: maailmassa on muitakin, jotka eivät saa tätä luetuksi tai saavat vain väkisin. En olekaan kummajainen! Tätä ennen olen kuullut vain ylistyksiä Ruusun nimestä ja ihmetellyt, kuinka en itse saa sitä luettua. Mutta kyllä mä EHKÄ silti luen sen joskus! :)
VastaaPoistaTeini-iässä yritin, mutta en pystynyt. Aikuisiällä olen tämän kuitenkin runnonut läpi. Ihan älyttömän puisevahan kyseinen kirja on, mutta jokin siinä viehättikin. En tosin muista mikä... Ehkä se tunne, että olin selättänyt kirjan.
VastaaPoistaMinua on tämä kirja kiinnostanut pitkään - ja eittämättä kuuluisisin ihmisiin, joille tämä voisi sinusta kuulua :D
VastaaPoistaOma kappaleeni teosta vain ei oikein innosta lukemaan - se on kuluksiluettu pokkari, pienipränttinen, jonka sain isotädiltäni hänen kuollessaan.
Hei, aivan mahtavaa etten ole ainoa jonka mielestä tämä on tylsä kirja! Kiitos :)
VastaaPoistaTuure, tsemppiä lukuyritykseesi, ehkä sinä saat tästä irti enemmän kuin me muut. ;)
Ruusun nimen elokuvasovitus on yllättävän hyvä. Itse olen jostain kumman syystä kerännyt nuorempana pojankloppina useamman Econ kirjahyllyyn. Salla osui nappiin verratessa Econ kirjaa Da Vincin esiasteeseen. Kannattaa lukea (tai ainakin yrittää) varsinkin - siinä on enemmän Dan Browntyylistä vääntöä. Eco on muuten julkaisemassa loppuvuodesta uuden teoksen, joka kuvauksen perusteella vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta >> http://en.ura-inform.com/culture/2010/07/07/umberto
VastaaPoista-Artsi
..Siis lukea Econ
VastaaPoistaKatotaanpa minkälaisia arvioita tuo uusi Eco saa... itsellä ei henkkoht jäänyt hirmuista hinkua laajentaa lukukokemuksia Econ muuhun tuotantoon :)
VastaaPoistaMinä luin teininä ja pidin kovasti. Myönnän että kirja oli osin puiseva ja akateeminen, mutta silti pääosin kiehtova. Mieleeni on jäänyt vanhan munkin teologinen perustelu naurun saatanallisuudesta... Mutta älkää hyvät ihmiset vain lukeko Econ Foucaultin heiluria, se se vasta tappavan tylsä on. Luin sen silloin, kun en vielä kehdannut jättää kirjoja kesken..
VastaaPoistaPuoltoääni teinilukijoille tuli sieltä. :) Mulle kävi niin hassusti, että ajauduin oikein terassikeskusteluun tämän Ruusun nimen tiimoilta, ja keskustelukumppani kertoi lukeneensa juuri Foucaultin heilurin ja pitäneensä sitä järkyttävän tylsänä. Päivittelimme yhdessä Umberto Ecoa sitten.
VastaaPoistaHyvä tietää, ettei tätä(kään) ole mikään pakko lukea. Ostin hiljattain divarista, mutta kovin luotaan työntävänähän tuo on seissyt kirjahyllyssä.
VastaaPoistaMutta minäpä luin pari vuotta sitten Ecolta kirjan nimeltä "Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki" eikä se ollut mielestäni edes tylsä ;)
VastaaPoistaEcosta positiivisena on jäänyt mieleen, että hänkin pitää Corto Maltese -sarjakuvista. Jostakin lehtihaastattelusta muistelen tällaista lukeneeni.
VastaaPoistaArvostan blogistin nakemystä Umberto Econ kirjasta, joskin itselläni on täysin päinvastainen kokemus, jonka olen monasti uudistanut. Kirja on tullut luettua useita kertoja suomeksi, myös ranskaksi ja italiaksiu lukea. Suomennos on mielestäni oiva ja käypä.
VastaaPoistaTuossa kritiikissä ei lainkaan tullut selväksi se, mistä oikein on kyse koko kirjassa? Näet keskustelu, jota luostarissa käydään hyvin perustteelisesti ja miksi isä Williamkin sinne tuli, koski Jeesuksen ja sitä kautta myös kirkon varallisuutta. Oliko Jeesuksella kukkaro, vai ei, eli voiko kirkko omistaa vai onko se kirkolta kiellettyä? Osittain tämä kysymys elää vieläkin. Sitä ei vaan käydä eri munkkijärjestöjen kesken.
Tämän perusteeman ympärille Eco on luonut moninaisen kuvan tapahtumista niin luostarissa kuin sen välittömässä ympäristössä. Mielenkiintoista en esim. noituuden ja eläinen uhtenäisyys, niin ja moni muukin seikka.
Keskiaikaan jotenkin perehtyneenä, mielestäni yksityiskohdat osuvat hyvin paikalleen sen tiedon mukaan, mitä meille tuolta ajalta on säilynyt. Mutta se kokonaisuu hivenen takertelee. Ehkä se johtuu juuri tuosta lievästä dekkarimaisuudesta.
Kenenkään ei tietenkään pidä lukea mitään teosta vastentahtoisesti, mutta itselleni koko Econ tuotanto lukeminen on ollu hienoa seikkailua. Tietenkin saattaa olla että kykyni lukea teoksia alkukielisenä vaikuttaa näkemkseeni ja mieltymyksiini. Kuivaksi teosta en misään mielessä voi luonnehtia, sillä onhan ehdoton ykkössuosikkini Marcel Proust!
Hienoa, lisää Ruusun nimen ystäviä! Suomennos oli mielestäni kohtalainen - suurimmaksi osaksi varsin sujuvaa, mutta välillä pieniä horjahteluja oli. (Suomentajana siis Aira Buffa.)
VastaaPoistaMulla on joskus käynyt mielessä Marcel Proust ja Kadonnutta aikaa etsimässä, mutta enpä ole vielä tarttunut. Siihen(kin) muuten viittailtiin ahkerasti Hautuukoti-sarjakuvassa.
On myös tullut silmäiltyä tuota opusta, mutta aina se on jäänyt lukematta, ehkä se tiheä teksti ja paksuus on vaikuttanut. Mutta nyt kun täällä on puolesta ja vastaan kommentteja, niin ehkä kuitenkin vielä yritän kerran, kun se seuraavan kerran tulee vastaan! Eco oli hyvä vinkki minulle Salla!, koska juttusi ansiosta muistin hänen klassikkoteoksensa Oppineisuuden osoittaminen ja laitoin sen tilaukseen itselleni. Kiitos!
VastaaPoistaKivaa Sara! Tuo Oppineisuuden osoittaminen onkin näköjään opaskirja tutkielman tekoon, kiinnostavaa että Ecolta on sellainenkin suomennettu.
VastaaPoistaVIeläkin pitää puolustella Umbertoa, sillä kirjan eräs toinen keskeinen aihe on paavin ja keisarin välinen kysymys vallasta.
VastaaPoistaNo mutta hän lukee joka se mielekkääksi kokee. Meitä on niin monilaisia kirjallisine makuineen.
Proust on ehdottomasti jättiläinen, ei sitä yhdeltä istumalta selvitä, ei tarvitsekkaan. Sen voi hyvin lukeä osa kerrallaan eikä edes järjestyksessä.
EN edes lähde yrittämään teoksen teemoista sillä niitä on paljon tai oikeastaan ei yhtään ;)
Oi, minä rakastin tätä kirjaa! Yksi voimakkaimpia lukukokemuksia ikinä! Tosin luinkin sen aikoinaan teininä ;-) Minulle jäin mieleen tuon Oscarin kertoman "saako kirkolla olla rahaa"-teeman lisäksi se Aristoteleen kadonnut kirja naurusta, siitä miten pelottavaa ja kiellettyä nauru on.
VastaaPoistaNiin ja Umberto Econ "Foucaultin heilurista" Dan Brown on varastanut vielä paaaaaaljon enemmän kuin tästä kirjasta.
Niin "oppineisuuden osoittamista" meille suositeltiin aikoinaan yliopistolla ja muistaakseni se oli hauska ja hyvä kirja sekin.
VastaaPoistaVoih, pitäisi siis voida kääntää aikaa taaksepäin ja lukea tämä teininä. :) Minua nuo nauru-pohdinnat ja muu filosofointi lähinnä ärsyttivät, se tuntui juuri sellaiselta päälleliimatulta kirjailijan henk.koht. briljeeraukselta. Aristoteleen kadonnut kirjakin tuntui vain näppäryydeltä.
VastaaPoistaRomaanin runsaisiin kirjallisiin viittauksiin oli mahdutettu myös viittauksia "Montaillou - ranskalainen kylä" -kirjaan. (http://www.kiiltomato.net/?rcat=Muu+kirjallisuus&rid=590) Siinähän on ihan tutkimustietoa "kerettiläisistä", tässä tapauksessa kataareista. Muistelen joskus lukeneeni tuon tenttikirjana. Taitaisi vaatia uusintalukemista jotta tämän kummempaa siitä osaisin sanoa. Kiehtova ja Ruusun nimeen linkittyvä aihe kumminkin.
Valitettavasti Emmanuel Le Roy Ladurien teos Montaillou, village occitan de 1294 à 1324 on suomenkielisenä versiona mutiloitu eli lyhennelle käännetty. Teos on tietenkin mielenkiintoinen ja se kuvaa ns. tavallista kansaa eli oppineiden vastakohtaa.
VastaaPoistaHistoriallinen esseekirjallisuus kannattaisi ehkä aloittaa Marc Blochin teoksesta Historian puolustus.
Kiitos lukuvinkistä, vaikuttaa kiintoisalta esim. tämän jutun perusteella: http://hybrislehti.wordpress.com/about/hybris-08/historian-ja-inhimillisen-puolustaja-marc-bloch/
VastaaPoistaHei, minäkin pakkoluin tämän "pakko lukea" -teoksen taannoin loppuun. Muutama ensimmäinen satasivuinen meni lentokentällä helposti, mutta sitten kirja hautautui yli vuodeksi hyllyyn enkä vaan saanut tartuttua siihen enää uudestaan. Valitettavasti kirjan sisällön voi mielestäni tiivistää vähän turhankin hyvin jostain lukemaani tiivistelmään "Sulkakynät rapisevat luostarissa. Munkkeja kuolee. Sulkakynät rapisevat."
VastaaPoistaFoucaltinen heilurikin minulla on hyllyssä, tosin juuttuneena jonnekin vähän alle 200 sivun.
Tervetuloa lukemaan niistä loppuun lukemistani kirjoista http://aamuvirkkuyksisarvinen.blogspot.com/ , bloginpitoharrastus on tosin vasta pari päivää ja pari kirjaa vanha :).
Kivaa Tessa, pitääkin tulla tutustumaan blogiisi :)
VastaaPoistaRuusun nimi jäi minullakin kesken.Pakkolukeminen on ikävää,mieluummin jätän kirjan kesken.Da Vinci -koodista taas pidän erittäin paljon,kahteen kertaan se on tullut jo luettua.
VastaaPoistaMä sain Da Vinci -koodin lahjaksi silloin kun siitä tuli Suomessa hitti ja toki luin sen. Mutta muita Dan Brownin kirjoja en ole välittänyt lukea.
VastaaPoistaÄlä lue Kadonnutta symbolia,se on Brownin pohjanoteeraus.Kirja jäi kesken,se oli yksinkertaisesti niin äärettömän huono.Enkelit ja demonit on lukemisen arvoinen kirja,mutta kyllä Da Vinci -koodi on ehdottomasti Brownin paras teos.Muita kirjoja vielä Meteoriitti ja Murtamaton linnake,mutta niitä en ole lukenut.Lue toki Brownia englanniksi,jos kielitaitosi riittää :)
VastaaPoistaEn taija kehata, kaveri joskus linkkasi Create Your Own Dan Brown Novel -sivun ja kun siellä oli jonkun aikaa painellut F5-nappulaa, en enää ole pystynyt vakavalla naamalla Brownin kirjoihin suhtautumaan. :)
VastaaPoistaMielestäni Ruusun nimessä ei edes ole tarkoituksena ollut ihmisten kuvaaminen, tai siis yksittäisten henkilöhahmojen. Baskerville on ilmiselvä munkinkaapuinen Sherlock Holmes-pastissi, aisaparinaan uskollinen Watson, anteeksi, Adson. Alkuperäistä syvällisempää henkilökuvausta tuskin on lupa odottaa. "Yllättävä murha-asekin" on yli vuosisatainen klisee, tuttu jo Tuhannen ja yhden tarinoista.
VastaaPoistaKeskiössä on keskiajan murtuminen renessanssiksi, tuon murroksen teologis-filosofinen luonne. Pääosissa ovat Roger Baconin ajattelu, katolisen kirkon oppi ja erityisesti tulkinta Aristoteleesta, paavin ja keisarin suhde, Kristuksen köyhyys ja kirkon rikkaus (taustalla kummittelee tulevaisuuden Lutherin haamu) sekä köyhä rahvasja kerettiläinen liikehdintä lisänä Italian kaupunkien vaurastuminen, ja tietenkin kirjat. Kaikki edellinen tiivistyy kirjoihin.
Tuo oli mielestäni olennainen sisältö, johon Eco pyrki, kaikki muu taas oli hieman päälleliimattua. Ehkäpä se on heikkous romaanin kannalta.
Tietenkin edellytyksenä nauttimiselle on, että pitää dekkareista. Ja on ylipäätänsä sellainen, että pitää huvittavana hieman perverssiä "miten se seuraava munkki kuolee Ilmestyskirjan mukaan" -jännitettä.
Tällekin kirjalle onneksi löytyy tykkääjiä paljon. :) Olin kirjoittamaisillani että pitäisköhän kokeilla tätä joskus uudestaan, mutta ehken sitten. Paitsi jos päätyy autiolle saarelle ainoana luettavanaan tämä kirja. :)
VastaaPoistaSalla,jos haluat antaa Ecolle vielä yhden mahdollisuuden,niin huhtikuussa ilmestyy suomeksi Econ uusin romaani Prahan kalmisto.
VastaaPoistaPitääpä seurata millaisia arvioita se saa! :)
VastaaPoistaYksi omista suosikeistani, tosin jo lähemmäs 30-vuotiaana luettu, joten teiniksi en itseäni miellä. Mielenkiintoisia teemoja ja toisaalta italialaisen keskiajan murroksen kuvausta ''sisältä päin''. Opiskelin ensimmäisenä alanani historiaa yliopistossa, joten ehkä kirja sitten puhuttelee enemmän meitä old fogieita.
VastaaPoistaHeh, minäkin olen opiskellut historiaa, muttei se silti saanut minua tälle lämpenemään! ;)
PoistaHeippa, päädyin sivullesi kun rupesin katselemaan, miten bloggaajat ovat arvioineet tätä taas kerran lukemaani kirjaa. Joskus päältä parikymppisenä kuin ensimmäistä kertaa, kirja oli jollakin vaikeasti määriteltävällä tavalla kiehtova. Itse pitäisin pikemmin sitä dekkarijuonta päälleliimattuna, keskiössä tosiaan ovat aate- ja kulttuurihistorialliset teemat. Tosin "oikeasti" vielä enemmän keskiössä kuulemma on semiotiikka, mutta siitä en ole koskaan ymmärtänyt hölkäsen pöläystä, ja ohi menee tämänkin kerran :)
VastaaPoistaDekkariksi juoni olisi kökkö, monta kertaa tulee mieleeni, miksi ei mieleen juolahda ihan muut vaihtoehdot murhien tekijäksi, ym. Psykologinen epäuskottavuus paistaa läpi myös; olisivatko edes Jumalaan luottavat munkit noin tavallisia askareitaan hoitelevia, kun yksi toisensa jälkeen alkaa kadota? Vielä kun kaikki eivät niin kovin hartailta uskovilta edes vaikuta. Mitä kieleen tulee niin "muistelman" pitkät sanatarkat lainaukset voisin tulkita tyylipastissiksi varhaisemmasta kirjallisuudesta, jossa samankaltaista kieltämättä psykologisesti epäuskottavaa keinoa on käytetty. Mutta, kuten sanoin, en pidä näitä kirjassa kovin olennaisina ulottuvuuksina.
William näyttäytyy sannkarisalapoliisina ja ex-inkvisiittorinakin inhimillisenä, tolkun ihmisenä uskonnollisten kahjojen joukossa. Silti Eco muutaman kerran naureskelee, kun William selvästi mielistyy kuullessaan kehua nokkeluudestaan. Ja lopultakin kaiken tuhoavan tulipalon saa aikaan Williamin epärationaalisen ahne tiedonhalu, kun yksi vaivainen kirja muka on pelastettava tuhoutumiselta.
Heippa, päädyin sivullesi kun rupesin katselemaan, miten bloggaajat ovat arvioineet tätä taas kerran lukemaani kirjaa. Joskus päältä parikymppisenä kuin ensimmäistä kertaa, kirja oli jollakin vaikeasti määriteltävällä tavalla kiehtova. Itse pitäisin pikemmin sitä dekkarijuonta päälleliimattuna, keskiössä tosiaan ovat aate- ja kulttuurihistorialliset teemat. Tosin "oikeasti" vielä enemmän keskiössä kuulemma on semiotiikka, mutta siitä en ole koskaan ymmärtänyt hölkäsen pöläystä, ja ohi menee tämänkin kerran :)
VastaaPoistaDekkariksi juoni olisi kökkö, monta kertaa tulee mieleeni, miksi ei mieleen juolahda ihan muut vaihtoehdot murhien tekijäksi, ym. Psykologinen epäuskottavuus paistaa läpi myös; olisivatko edes Jumalaan luottavat munkit noin tavallisia askareitaan hoitelevia, kun yksi toisensa jälkeen alkaa kadota? Vielä kun kaikki eivät niin kovin hartailta uskovilta edes vaikuta. Mitä kieleen tulee niin "muistelman" pitkät sanatarkat lainaukset voisin tulkita tyylipastissiksi varhaisemmasta kirjallisuudesta, jossa samankaltaista kieltämättä psykologisesti epäuskottavaa keinoa on käytetty. Mutta, kuten sanoin, en pidä näitä kirjassa kovin olennaisina ulottuvuuksina.
William näyttäytyy sannkarisalapoliisina ja ex-inkvisiittorinakin inhimillisenä, tolkun ihmisenä uskonnollisten kahjojen joukossa. Silti Eco muutaman kerran naureskelee, kun William selvästi mielistyy kuullessaan kehua nokkeluudestaan. Ja lopultakin kaiken tuhoavan tulipalon saa aikaan Williamin epärationaalisen ahne tiedonhalu, kun yksi vaivainen kirja muka on pelastettava tuhoutumiselta.
Minuun Ruusun nimi kolahti heti kun se ilmwestyi suomennoksena, olin silloin kolmekymppinen, leffenkin katsouin heti kun se tuli teattereihin Suomessa. Dekkarina se ei ole kummoinen, mutta keskiajan ja keskiajan ajattelumallien kuvauksena se on erinomainen. Eco itse on kommentoinut teoksen - ja muidenkin teostensa käännösten ongelmia kirjassaan Rat or Mouse, Interpretation as negotiation, joka sai minut lukemaan Ruusun nimen uudestaan. On erinomaisen haasteellista kääntää tekstiä, jossa useille sanoille ja ilmaisuille ei ole vastinparia!
VastaaPoista