Liane Moriarty: Hyvä aviomies

Kansi: WSOY.

Luettuani Mustat valkeat valheet laitoin kirjastosta Hyvän aviomiehen varaukseen. Hyvä aviomies oli yhtä sujuvalukuinen, mukaansatempaava ja viihdyttävä kirja - Moriarty selvästi osaa asiansa laatuviihteen kirjoittajana! Lisää näitä, joko sitä mukaa kun Moriartya suomennetaan tai sitten alkukielisenä - tuotantoa rouvalla on englanniksi jo jonkun verran.

Hyvässä aviomiehessä seurataan kolmen keskiluokkaisen ja tavallisen naisen elämää. Cecilian, Tessin ja Rachelin kohtalot Sydneyssä kietoutuvat toisiinsa, kun menneisyyden synkkä salaisuus vaikuttaa omalla tavallaan jokaisen elämään.

Kirjassa oli osuvaa ihmiskuvausta, kiinnostavia juonenkäänteitä ja kiehtovaa miljöökuvausta Sydneystä. Mainio lukupaketti siis!

Käännöksestä

Helene Bützowin käännös on hyvää suomea, mutta jotkut pikku yksityiskohdat jättivät viimeistelemättömän vaikutelman. Eikö suomentajalle ole annettu tarpeeksi aikaa vai eikö oikolukija ole ollut hereillä? Takerruin muun muassa gluteiinittomaan - oikea termihän on gluteeniton. Ihmettelin myös kielikuvaa "Alice ihmemaassa" - vaikka Alice on eri suomennoksissa joko Liisa tai Alice, niin kielikuvan tasolla "Liisa ihmemaassa" on minusta vakiintunut suomeen. Samoin jäin miettimään "Valentinuksen päivää" - ystävänpäiväähän vietetään Suomessa jo hyvinkin näkyvästi.

Liekö tällainen sitten taas aivan pikkumaista nillitystä vai ei. Kääntäjien ahdingosta puhutaan paljon, joten minusta olisi kyllä kohtuullista, että käännöksille annettaisiin riittävästi resursseja, jotta suomennokset olisivat kielellisesti viimeisteltyjä.

Lue myös nämä:
Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet
Marian Keyes: The Mystery of Mercy Close
Jennifer Weiner: Lainakengissä

Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta

Kansi: Maria Mitrunen / Johnny Kniga.

Kaisa Haatasen esikoiskirjaa Meikkipussin pohjalta on kehuttu paljon. Keski-ikäisen naisen elämästä hauskasti tarinoivaa kirjaa on suositellut minullekin moni paljon lukeva ihminen. Koska kirjan arvostelukappale oli putkahtanut postista minulle, valitsin tämän luettavaksi. Tällä hetkellä minulle parasta lukuaikaa on imettämisen aika ja samasta syystä haluan lukea jotain melko helppotajuista ja pätkittäin luettavaksi soveltuvaa kirjallisuutta.

Ennakko-odotukset täyttyivät kyllä siltä osin, että nauroin välillä niin, että vauvan imuote irtosi. Sen sijaan jäin ihmettelemään, miksi kirjaa kuvataan takakannessa "viihderomaaniksi". Minusta Meikkipussin pohjalta on ennemminkin pakinakokoelma. Kehyskertomus on hyvin ohut: virkavapaalle jäävä kustannuspäällikkö päättää tehdä aakkosellisen listan elämänsä tärkeistä asioista. Niinpä kirja koostuu aakkosten mukaan etenevistä lyhyistä luvuista, joissa käsitellään toisiinsa vain nimellisesti liittyviä asioista. Hauskoja pakinat kyllä ovat, mutta en minä tätä oikein romaanina pysty näkemään.

Mutta hauskaa oli! Kirjan innoittamana minäkin haluaisin vaikka tutustua kakapoihin. Ylipäätään pakinointi keski-ikäisen naimattoman naisen iloista ja suruista oli mainiota luettavaa. Lisäksi kirjassa käytetään erinomaisen hyvää kieltä, mikä ei sinänsä ole ihme, koska Haatanen on ammatiltaan kustannuspäällikkö.

Olin asennoitunut kirkassilmäisesti ja optimistisesti luentoasiaan. Olin varautunut siihen, että luentokumppanini ovat nuoria ja terhakoita, vesipulloja kantaneet tietenkin mukanaan syntymästään lähtien, mutta en ollut varautunut siihen, että he ovat idiootteja. En nyt laske heitä varsinaiseen nuorisoon, ehkä "nuoret aikuiset" olisi parempi ilmaus huolimatta heidän pöljyydestään.

En ihmettele, että Haatasen huumori on kolahtanut jo tähän mennessä suureen lukijakuntaan. Erityispisteet vielä takakannen mahtavasta kirjailijakuvasta. Olisin laittanut sen tähän, mutta en löytänyt sitä käyttövalmiina mediakuvana, joten kannattaa käydä kurkkaamassa kuva kirjan takakannesta ihan itse.

Lue myös nämä:

Kaari Utrio: Kiilusilmä feministi eli miksi en enää matkusta junassa

Nancy Thayer: Kuumien aaltojen kerho

Mirja Tervo: Huimaavat korot

Kaari Utrio: Paperiprinssi

Kaari Utrion uutuus on minulle aina ehdotonta luettavaa. Sain Paperiprinssin luettavaksi äidiltäni ja viihdyin kirjan kanssa päiväkausia. Kirjan lähestyessä loppuaan harmitti, että tarina päättyy, mutta toisaalta halusin tietenkin lukea Wilhelminen ja Sebastianin tarinan loppuun asti. Suosittelen muuten lämpimästi seuraamaan Kaari Utrion Facebook-sivua, hän on siellä kertonut paljon taustoja Paperiprinssin tekemisestä.

Kannen suunnittelu: Lauri Linnilä: Amanita.
Kuva: M. von Wright: Annankatu kylmänä talviaamuna.

Tuntuu että Utrion 2000-luvulla kirjoittamien epookkiromaanien sarja on vain parantunut koko ajan. Pidin Oppineesta neidistä kovasti, Seuraneidistä vielä enemmän ja Paperiprinssistä vieläkin enemmän. Paperiprinssin nimi - joka taisi syntyä Facebook-äänestyksen perusteella - on muuten ensimmäinen kirja Utrion tuotannossa, jonka nimi viittaa mieheen eikä naiseen.

Nimihenkilö onkin varsin sympaattinen tapaus. Sebastian Ross on kotiinsa paperiruukille palannut merimies, joka on rampautunut matkallaan. Hän kohtaa köyhän mutta lujaluonteisen Wilhelmine Falkenstenin, joka päätyy isänsä kuoleman jälkeen holhokiksi helsinkiläiseen aatelisperheeseen. Sekä Wilhelmine että Sebastian katselevat helsinkiläisseurapiirejä hieman huvittuneesti ja ulkopuolisin silmin - moni muu kirjan henkilöistä taas ottaa seurapiirielämän paljon enemmän tosissaan.

Kirja oli ihana, romanttinen, hauska, viihdyttävä ja täynnä mielenkiintoista tietoa autonomian ajan Suomesta. Paperia tehtiin kirjassa vielä lumpusta eikä puusta - kuvaukset paperin teosta olivat nekin kiehtovia. Kiitos Kaari Utriolle jälleen kerran ihanasta kirjasta!

Lue myös nämä:
Kaari Utrio: Ruma kreivitär ja pari lyhytarviota 
Kaari Utrio: Seuraneiti
Kaari Utrio: Oppinut neiti 

Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet

Kansi: Getty Images / WSOY.

Liane Moriartyn Mustat valkeat valheet kopsahti postiluukusta kuin tilauksesta. Olin ehtinyt pitkin kesää mietiskellä, että olisi mukava lukea jotain tasokasta viihdettä - jotain Jennifer Weinerin tai Marian Keyesin tyylistä. Liane Moriarty ei ollut minulle entuudestaan tuttu nimi - muistan nähneeni hänen edellisen suomennetun teoksensa Hyvän aviomiehen jossain, mutta mitään ennakkokäsityksiä minulla ei ollut.

Vilkaisin arvostelukappaletta ja teksti vaikutti vetävältä - juuri sellaiselta helppolukuiselta mutta ei aliarvioivalta viihteeltä. Kirja tuli ahmaistua muutamassa päivässä ja laitoin jo Hyvän aviomiehen kirjastosta varaukseen.

Kirja sijoittuu Australiaan, sydneyläiseen Pirriween lähiöön. Keskiössä on nuori yksinhuoltajaäiti Jane, jonka poika Ziggy aloittaa esikoulun. Jane tutustuu räiskyvään Madelineen ja eteeriseen Celesteen, joiden lapset ovat samalla esikoululuokalla.

Vaikka pirriweeläisten elämä on päällisin puolin keskiluokkaista ja kunnollista, kuohuu pinnan alla isoja ongelmia. Moriarty käsittelee isoja teemoja, kuten koulukiusaamista ja seksuaalista hyväksikäyttöä, menettämättä kuitenkaan aurinkoista otettaan. Juuri tällaista hyvä viihde on: sopiva sekoitus kepeyttä ja painavaa asiaa.

Viihdyin Janen ja kumppanien parissa mainiosti ja tykkäsin Moriartyn huumorista. Ah, tekipäs tämän lukeminen hyvää - nyt lisää viihderomaaneita lukulistalle!

Ainoa miinus tulee järkyttävän rumasta kannesta. Katsokaa omin silmin kansikuvaa - aivan hirveä. Kamala harmaa tausta, ihmeellinen riemunkirjava kuvapankkikuva ja tikkukirjainmaista fonttia. Kannen perusteella tätä ei valitse luettavakseen varmasti kukaan.

Käännöksestä

Kirjan on suomentanut Helene Bützow. Suomennos on hyvää kieltä ja lukeminen oli miellyttävää. Joissakin pienissä yksityiskohdissa tuntui siltä, että käännöksessä oli ollut kiire. Tosin kun lukee kuulumisia suomentajien ja käännöskirjallisuuden ahdingosta, en ihmettele vaikka olisi ollutkin kiire. Mutta lukijana haluan suomennoksilta hiottua laatua ja toivon, että kokeneillekin kääntäjille annettaisiin resursseja tekstin viime silauksiin.

Lue myös nämä:
Jennifer Weiner: Ikuiset ystävät
Jennifer Weiner: Rikoksia ja hiekkakakkuja
Hilja Valtonen: Vaimoke

Zachris Topelius: Välskärin kertomuksia 4.2.

Pennan pää oli sangen sekava ja verrattava matalaan, sumun peittämään järveen, josta siellä täällä jokin kivi pistää näkyviin, mutta josta ajatukset turhaan koettavat rantaan soutaa.

Ruotsin kuningas Aadolf Fredrik.
Kuva: Lorens Pasch nuorempi / Wikimedia Commons.

Topeliuksen Välskärin kertomuksia on niin vetävää luettavaa, että jatkoin Kaarle Viktor Bertelsköldin seurassa melko nopeasti edellisen osan päättymisen jälkeen. Project Gutenbergista löytyi osa 4.2., Vaasan prinsessa.

Sota-ajan melskeet ovat vaihteeksi tauonneet ja kirjassa eletään rauhan jaksoa. Kuningas Aadolf Fredrik tulee vierailulle Suomeen ja sehän saa Vaasan kaupungin lähes sekaisin, kun kuninkaan vierailun eteen tehdään kaikki mahdollinen. Päähenkilöinä nähdään kreivi Bertelsköldin lisäksi vanha tuttu Ester Larsson ja lisäksi Larssonin sukuun kuuluva nuori lukiolainen Eerikki Ljung. Tärkeimmäksi juoniaiheeksi nousee romanssi: yhtyvätkö Bertelsköldin ja Larssonin suvut jälleen toisiinsa? Lisäksi kuninkaan sormus näyttää taas mahtiaan ja vanhentunut porvariskuningas Lauri Larsson osoittaa valtaansa. Kaarle Viktorin entinen palvelija Istvan tunnetaan uuden asemansa vuoksi Pennan nimellä ja hänelläkin on tärkeä rooli kirjassa - vaikka hieman ikäviä käänteitä Topelius Pennan tielle järjestääkin. Onneksi Topeliuksella on lempeä ja ihmissielun hyvin tunteva kirjoitustyyli.

Tämäkin osa oli mahtavaa luettavaa: opin paljon Suomen historiasta, nautin ihanien henkilöhahmojen seurasta ja myötäelin seikkailuissa ja romansseissa. Juhani Ahon suomennos on aivan mahtava, kuten olen monesti aiemminkin todennut.

Ja jos minun kehuni eivät riitä, kurkatkaa vaikkapa Lukulampusta Tuomas Keskimäen haastattelu ja Välskäri-kehut!

Lue myös nämä:
Zachris Topelius: Välskärin kertomuksia 1
Charles Dickens: Our Mutual Friend 1/4 
Ei ne ole tiiliskiviä, ne on jatkokertomuksia!

Paula Havaste: Kaksi rakkautta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti /
Gummerus

Elokuun lukupiirikirjana oli Paula Havasteen Kaksi rakkautta. En ole lukenut Havasteelta mitään aiemmin, nimi oli jäänyt mieleen historiallisten romaanien kirjoittajana. Jostain syystä suhtauduin hieman epäillen Kahteen rakkauteen, mutta onneksi kirja osoittautui mukavaksi lukukokemukseksi. Niinpä ujutan tämän Lukulampun kesäkirjahaasteeseen kohtaan "Kirja, josta en arvele pitäväni". #kesäkirjahaaste

Tarina sijoittuu sota-aikaan. Anna menee naimisiin Voiton kanssa ja saa kaksi tytärtä. Kun Voitto on rintamalla, pyörittää Anna perhettä, opiskelee yliopistossa ja osallistuu kotirintaman talkoisiin. Avioarki Voiton kanssa ehti hieman väljähtyä jo ennen sotaa ja pitkä etäisyys saa Annan epäilemään liittoaan entistä enemmän. Kun Voiton hurmaava Tuji-serkku tulee kylään, rakastuu Anna äkkiarvaamatta.

Pidin kirjassa erityisesti siitä, miten Anna kuvataan himojensa vietävissä olevaksi. Tämä on kiinnostavassa kontrastissa siihen, miten tunnollinen Anna on päällepäin: ahkera kahden lapsen äiti. Sekä kuvaukset Annan nuoruudesta että lemmenseikkailusta Tujin kanssa värittyvät seksuaalisuuden eikä niinkään romanttisen rakkauden kautta. Anna arvostaa lihan iloja, henkinen yhteys seuratkoon perässä jos seuraa.

Lisäksi Kaksi rakkautta oli sotakirjana siitä raikas, että sota on jossain kaukana taka-alalla. Anna yrittää sulkea sodan mielestään ja keskittyä arkeensa. Jossain määrin tämä tosin tuo tekstiin junnaavuutta: lukupiirissä joidenkin mielestä kirjassa oli armottoman tylsiä pätkiä, joissa kuvattiin vain monoja, pimennysverhoja ja muuta ankeaa. Hieman pitkällinen kirjan keskiosuus olikin.

Tujin rooli on kirjassa erityisen kiinnostava ja Havaste pyörittelee romanssia taitavasti. Voisin tämän perusteella lukea Havasteelta muitakin kirjoja.

Lue myös nämä:
Sirpa Kähkönen: Hietakehto
Helvi Hämäläinen: Säädyllinen murhenäytelmä
Lars Sund: Kolme sisarta ja yksi kertoja

Agatha Christie: Syyttävä sormi

Kansi: Kai Toivonen / WSOY.

Piti asiakseen metsästää lisää Lars Svedbergin lukemia Agatha Christie -äänikirjoja kirjastosta. Vaikuttaa siltä, että olen kuunnellut jo melkein kaikki, mutta pari vielä löytyi. Syyttävä sormi oli toinen näistä. Kirjan kuuntelemisessa kesti varmaan pari kuukautta ja välissä oli pitkiä taukoja, mutta onneksi juonessa pysyi silti kärryillä. Kirjasta voi kuunnella näytteen Elisa Kirjan sivuilla. Nappaan tällä myös Lukulampun kesäkirjahaasteesta kohdan "Kirja, jonka lainasin kirjastosta".

Syyttävä sormi on neiti Marple -kirja, mutta neiti Marple vierailee kirjassa vain vähäisenä sivuhenkilönä. Minäkertoja Jerry muuttaa sisarensa kanssa pieneen Lymstockin kylään. Lontoolaissisaruksille pikkukylä näyttäytyy uneliaisuuden tyyssijana, mutta pinnan alla kuohuu.

Christie leikittelee suurkaupungin ja pikkukylän vastakohtaisuudella ja rakentelee ihania romansseja henkilöhahmojen välillä. Rikos tuntuu melkein sivuseikalta, vaikka rikosjuoni onkin läsnä tarinassa koko ajan: kyläläiset saavat nimettömiä törkykirjeitä ja sitten alkaa tulla ruumiita. Ilman neiti Marplea mysteeri ei tietenkään ratkea.

Mainiota viihdettä ja Lars Svedbergin ääni on ihanaa kuunneltavaa. Eihän näitä Svedbergin lukemia Christie-äänikirjoja voi kuin kehua.

Lue myös nämä:
Agatha Christie: Paddingtonista 16.50
Agatha Christie: Idän pikajunan arvoitus
Agatha Christie: Aikataulukon arvoitus

Zachris Topelius: Välskärin kertomuksia 4.1.

Ruotsin kuningatar Ulriika Eleonoora.
Kuva: Wikimedia Commons.

Kaikki uhkui rauhaa, valoa, luottamusta ja toivoa, ja näin koitti taas rauhan ensimmäinen vihanta kevät Suomen erämaille.

Kuittaan Välskärin kertomuksilla Lukulampun kesäkirjahaasteen kohdan "Kirja, joka tekee minulle hyvää." Topeliuksen teksti on joiltakin osin vanhanaikaista, idealistista ja naiivia, mutta elävää ja hengittävää. Tämän kirjan lukemisesta tulee hyvä olo ja hyvä mieli.

Lisäksi Project Gutenbergista lukulaitteeseen lataamani kirja sopii ihan erityisen hyvin vauvanhoitopuuhien oheen luettavaksi paristakin syystä. Luvut ovat melko lyhyitä, joten kirja sopii pätkälukemiseen mahtavasti. Lisäksi lukulaitetta on näppärä käsitellä yhdellä kädellä ja laitteen voi vaikka laittaa nojaamaan tukea vasten yksinään ja lukeminen sujuu hyvin, kun ei tarvitse estää sivuja kääntymästä toistensa päälle.

Tähän osaan kuuluivat jaksot Erämaiden kevät ja Porvariskuningas. Eletään 1700-lukua, kuningatar Ulriika Eleonooran ja kuningas Fredrik I:n hallituskautta. Bertelsköldin suvun miehiä on menossa mukana kaksin kappalein: vanha tuttu Torsten Bertelsköld jatkaa juonittelujaan hovissa ja nuori kreivi Kaarle Viktor ehtii seikkailemaan Suomenkin puolelle.

Porvariskuninkaan nimihenkilö on kauppias Lauri Larsson, joka edustaa vaasalaisia Ruotsin valtiopäivillä. Hänen nuorin tyttärensä on kaunis ja hemmoteltu Ester, jonka tiet risteävät Kaarle Viktorin kanssa useampaan otteeseen. Romanssin kipinäähän siitä syntyy!

Kirja oli täynnä jännittäviä seikkailuja, juonitteluja, suuria tunteita ja elävää, kuohuvaa historiaa. Aion ehdottomasti jatkaa Välskärin kertomuksien parissa ja suosittelen kirjasarjaa lämpimästi muillekin!

Lue myös nämä:
Zachris Topelius: Välskärin kertomuksia 1
Zachris Topelius: Välskärin kertomuksia 2
Zachris Topelius: Välskärin kertomuksia 3

Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha - Andrew Pepoy: Fables vol. 21. Happily Ever After

Kansi: Vertigo.

Sitten viime blogipostauksen on tapahtunut huiman paljon: meille syntyi perheenlisäystä. Lukemisen suhteen voin kiitellä lukulaitetta ja tablettia - e-kirjaa ja digilehteä on tullut luettua ahkerasti vauvan ruokintapuuhien yhteydessä, sillä laitteita on kätevä käsitellä yhdellä kädellä...

Fablesin uusimman kokoomaosan Happily Ever After ehdin lukea jo ennen sairaalakeikkaa, joten suoraan sanottuna pitäisi melkein lukea tämä uudestaan että saisin palautettua yksityiskohdat mieleeni. Haluan kuitenkin blogata tämän alta pois. Osallistun samalla Lukulampun kesäkirjahaasteeseen kohdalla "Kirja, jonka kansikuva kiehtoo". Fablesin kansitaidetta ovat tehneet useammat osaavat sarjakuvataiteilijat, tämänkertainen huiman hieno kansi on Nimit Malavian kädenjälkeä.

Fables on lähestymässä loppuaan ja käsikirjoittaja Bill Willingham rakentaa huimaa loppunousua. Koska viimeaikaiset Fables-jaksot ovat olleet hieman epätasaisia, on hienoa huomata, että Willingham on saanut ison vaihteen silmään. Olennaisena juonielementtinä on sisarusten välinen kamppailu: Snow White ja Rose Red aloittavat joukkojensa kokoamisen. Mikä tärkeintä, Willingham rakentaa uskottavan motiivin sille, mistä sisarusten välinen vanha kauna oikein pohjimmiltaan kumpuaa.

Happily Ever After piti sisällään useiden tuttujen hahmojen kuolemia ja kaikki merkit viittaavat siihen, että lisää verilöylyjä on luvassa. Päätarinan välipaloiksi on ripoteltu pieniä jäähyväistarinoita, joissa kerrotaan monen henkilöhahmon myöhemmät kuulumiset. Melko onnellisen lopun moni rakas hahmo onneksi saa!

Fablesin 22. kokoomaosa Farewell on ilmestymässä ihan näinä hetkinä, Amazonin ilmoittama ilmestymispäivä on huomenna. Ei siis tarvitse kauaa jännätä taistelun loppuhuipennusta!

Lue myös nämä:
Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha - Craig Hamilton: Fables 1. Legends in Exile
Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha: Fables 2. Animal Farm
Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha: Fables 3. Storybook Love   

Max Barry: Jennifer Valtiovalta

Kansi: WSOY.

Kesäkuun lukupiirikirja oli Max Barryn Jennifer Valtiovalta. Kirja oli minulle nimeltä tuttu, mutta huomasin lukiessani, että olin varmaan sekoittanut sen johonkin toiseen kirjaan. Odotin jotain essee- tai tietokirjatyyppistä kapitalismikritiikkiä, mutta Jennifer Valtiovalta olikin fiktiota. Tyylilajiksi voisi kai nimetä toiminnallisen trillerin.

Kirja ilmestyi alun perin vuonna 2003 ja se suomennettiin heti tuoreeltaan vuonna 2004. Kirjassa kuvataan dystooppista tulevaisuutta: suuryritykset ovat syrjäyttäneet julkishallinnon lopullisesti englanninkielisten maiden johtotehtävistä ja valtiovallan rooli on lähes merkityksetön. Suuryritykset palkkaavat omia asevoimiaan, pyörittävät omia kouluja omalla agendallaan ja kaikki, ihan kaikki, on kaupan.

Kirja oli varsin vauhdikasta luettavaa. Teksti oli elokuvakäsikirjoitusmaista: paljon toimintaa, melko vähän mitään päänsisäistä pohdintaa. Tämä olisi helppo siirtää valkokankaalle. Romaanien elokuvakäsikirjoitusmaisuus on minusta melko ärsyttävää, tuntuu kuin kirjailija jättäisi käyttämättä ison osan kirjoitetun tekstin mahdollisuuksista. Ylipäätään en ole mikään toimintaviihteen ylin ystävä, joten siinä mielessä kirja ei puhutellut minua kovinkaan paljon. Hyvänä puolena toki oli nopealukuisuus, tuntui että tekstiä pystyi ahmimaan, mikä on välillä kirjoille ihan mukava juttu.

Kirjan sanoma taas oli hyvinkin ajankohtainen. Länsimaissa eletään läpikaupallisessa maailmassa jo nyt, ja vaikka Barry kärjistää aihetta reippaasti, on lopputulos silti monin paikoin pelottavan uskottava. Tästä heräsikin lukupiirissä mukavasti keskustelua.

Koska lukupiirimme tapaan kuuluu kokoontua ravintoloissa ja kahviloissa, jäi kirjan sijaan mieleeni melkeinpä paremmin tämänkertainen kokoontumispaikkamme. Korkeavuorenkadulla sijaitseva Lungi Kortteliravintola oli akustiikan puolesta aika hälyisä, mutta ruoka oli maistuvaa ja miljöö mukava.

Käännöksestä

Jukka Saarikiven suomennos vaikutti hieman hätäiseltä. Kieli ei ollut kaikilta osin kovin viimeisteltyä. Kovin ihmeellistä kieltä teos ei varmasti alkuperäiskielelläkään tarjoa, koska tarinaa kerrottiin niin toimintavetoisesti. Olisin silti kaivannut suomennokseen vielä viimeistä tarkistuskierrosta ja kunnon loppusilausta.

Lue myös nämä:
Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää
Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli