 |
| Kuva: WSOY. |
Aikataulukon arvoitus on ilmestynyt alun perin vuonna 1936 nimellä The A.B.C. Murders. Ylistäviä aikalaiskritiikkejä löytää Wikipediasta - en halua linkittää suoraan, ei kannata spoilautua etukäteen. Jostain syystä tämä ei minusta kuitenkaan ollut aivan yhtä vetävä kuin aiemmin kuuntelemani Kuolema Niilillä ja Idän pikajunan arvoitus. Mutta ei tämäkään huono ollut missään nimessä.
Kuolema Niilillä ja Idän pikajunan arvoitus sijoittuivat Englannin ulkopuolelle, sen sijaan Aikataulukon arvoitus kuvaa kesäistä Englantia. Lontoolaiset täysihoitolat, merenrannan pikkukaupunkien leppoisa lomarytmi, kartanot ja kilpa-ajot ovat nostalgisia ja tunnelmallisia. Tarinan sankari on tässäkin kirjassa Hercule Poirot, mutta minäkertojana on kapteeni Hastings, jonka roolista käytiinkin keskustelua Idän pikajunan kommenttiketjussa. Minulle tämä olikin ensimmäinen Hastings-kirja.
Juoni lyhyesti: Poirot saa tuntemattomalta lähettäjältä kirjeitä, joissa kerrotaan että kirjoittaja aikoo tehdä murhan tiettynä päivänä tietyssä paikassa. Ensin murhataan rouva Ascher Andoverissa, sitten Betty Barnard Bexhillissä, sitten Sir Carmichael Clarke Churstonissa. Sarjamurhaajasta tulee mediailmiö, kirjan henkilöhahmot viittaavat yhteneväisyyksiin Viiltäjä-Jackin kanssa.
Olin lopussa hieman tyytymätön, koska tuntui siltä, että "nerokas loppuhuipentuma" tuli hieman liikaa puun takaa. Tai ehkä tämä kertoo vain siitä, että olen itse liian hölmö että olisin osannut epäillä asioiden oikeaa selitystä. Sinänsä Christie on kirjoittanut tarinansa loogiseksi - loppuratkaisun paljastuttua pystyy näkemään, että siihen johtaneet yksityiskohdat löytyvät kirjasta matkan varrelta.
Aiempien kuunteluelämysten kohdalla kiinnitin huomiota kirjojen tapaan kuvata luokkia. Koska Aikataulukon arvoitus sijoittuu Englantiin, nousee Christien "luokkatietoisuus" vielä enemmän esille. Pikkukylien rahvasta kuvataan lähes alentuvasti: miehet ovat yksinkertaisia murahtelijoita, naiset pelokkaita nöyristelijöitä, lapsetkin likaisia otuksia. Koska murhien uhrit kuuluvat erilaisiin yhteiskuntakerroksiin, johdatetaan lukija Poirot'n ja Hastingsin seurassa hyvinkin erilaisiin ympäristöihin.
Christien kokonaisvaltaista otetta ei kuitenkaan voi kuin ihailla. Tarinan kuljetus on erittäin sujuvaa. Tässäkään kirjassa ei ole mitään liikaa mutta kuitenkaan ei hoppuilla. Niukasti kuvatuista henkilöhahmoista muodostuu elävä, monipuolinen kuva. Todella hallittua kirjoittamista!
Äänikirjojen kuuntelu tuntuu solahtaneen mukavasti osaksi arkea - erityisesti meikkaustuokiot ennen töihin lähtöä ovat mitä paras hetki kuunnella pätkä äänikirjaa. Seuraavaksi kokeilen englanniksi kuuntelua huomattavasti pidemmän äänikirjan parissa. Katsotaan kuinka käy!
Tekstit
Kiiitos tästä :)
VastaaPoistaTämä on ekoja Agathan kirjoja, jonka luin ja muistan jujun, ajattelin lukea uudestaan saadakseni selville, saako kirjasta irti, kun tietää, mikä on juju.
Sen perusteella mitä kirjasta muistan, tämä voisi olla erinomainen esimerkki tyypillisestä perus-hyvästä Christiestä. Ei aivan huippujen tasoa, mutta ei mikään vasemmalla kädellä huitaistu välityökään. Juoni on näppärä, mutta ei kauhean realistinen.
VastaaPoistaTunnelma tässä on muistaakseni aika vahva. Ensimmäisellä lukukerralla nuorena taisin kokea tämän jopa aika ahdistavaksi. ABC-miehen henkinen hajoaminen on hyvin kuvattu.
Samalla mielellä Liisan kanssa, tämä on mielessäni niitä hyvän perustason Christieitä, sujuva paketti mutta parempiakin löytyy.
VastaaPoistaTosin on aika pitkä aika siitä kun olen tämän lukenut...
Ehkä tämä ärsytykseni tunteeni johtuu siitä, että olen lukijana usein hyväuskoinen ja helposti vedätettävä, kuten olen aiemminkin todennut. :) Olisi varmaan pitänyt jo osata epäillä Agathan tekstin luotettavuutta - vaikka hän tarjoilisi näennäisen itsestäänselviä asioita, pitäisi kai osata nähdä niiden läpi ja koettaa löytää vaihtoehtoisia teorioita kuten Hercule Poirot tekee. :)
VastaaPoistaMielenkiintoista, minulle Christie on tullut tutuksi vain Hercule Poirot ja Neiti Marple -filmatisointien kautta, ja ne ovat mielestäni erinomaisia! Kymmenen pientä neekerinpoikaa odottaa kirjana, ja nyt kun olen päässyt äänikirjojen makuun, vaikkapa Kuolema Niilillä voisi olla mielenkiintoinen kuuntelukokemus. Yllätyin, että ainakin täällä kirjastossa ihan todella huomattava osa äänikirjoista on juuri Christietä.
VastaaPoistaNyt taitaa olla jonkinlainen äänikirjabuumi, ja ehkä Christien tarjonta on senkin vuoksi laaja, että monet äänitykset on tehty jo "kasettiaikakautena". Kaipa niitä on sitten melko vaivatonta toimittaa cd-muotoon?
VastaaPoistaAh, nuo äänikirjojen siivittämät meikkaustuokiot kuulostavat ihanilta! Pitäisiköhän tutkiskella idean teknistä toteutusta...
VastaaPoistaHih, voin suositella!
VastaaPoista