 |
| Kuva: Helsinki-kirjat. |
Koska "tietokirjoina" julkaistaan kaikenlaista sekasotkua, kiinnostukseni Rappaportin kirjaan lisääntyi, kun jossakin ennakkotietojen yhteydessä kirjoittajan nimi yhdistettiin Oxfordin yliopistoon. Saatuani kirjan vilkaisin ensimmäiseksi kirjan lopusta löytyvää lukua "Huomautuksia lähteistä". Kirja ei ole varsinainen tutkimus, vaan popularisoitu synteesi olemassaolevasta tutkimustiedosta. Rappaport tiivistää lähtökohtansa näin: "...tarkoituksena oli ennen muuta luoda vahva historiallinen kertomus, jossa ei eksytä akateemisille sivupoluille eikä katkaista tarinan etenemistä puntaroimalla kiistanalaisia aiheita." Rappaportin varsinaista Oxford-suhdetta minun piti kuitenkin lähteä tarkastamaan hänen kotisivuiltaan asti. Mikään Oxfordin yliopiston tutkija Rappaport ei näköjään ole, vaan venäjän kieltä Leedsin yliopistossa opiskellut vapaa kirjoittaja, joka teki yliopistosta valmistumisensa jälkeen näyttelijän töitä.
Jekaterinburg taitaa olla myös ensimmäinen lukemani Helsinki-kirjojen kirja. Sinänsä tutustumiseni kustantamon tuotteisiin olisi voinut alkaa paremminkin, sillä kirjan alkusivuilla viitataan alkuperäisteokseen näin: "Englanninkielinen alkuteos Ekaterinburg. The Last Days of Romanovs ilmestyi xxx"
Muutenkin saamani arvostelukappale osoittautui kirjaimellisesti arvostelukappaleeksi, sillä kirjassa oli aika paljon arvosteltavaa. Edetäänpä järjestyksessä.
1. Pilkutus oli aivan ihmeellistä. Suomentaja Ruth Jakobson oli kääntänyt kirjan muuten kohtuullisen sujuvalle suomen kielelle, mutta pilkuissa hän tuntui joko noudattavan orjallisesti englannin kielen pilkutusta tai läiskivän pilkkuja aivan sattumanvaraisesti. Tähän tapaan: "Baedeker-matkaoppaan lämpimästi suosittelema Amerikanskaja-hotelli oli ehdottomasti kaupungin paras ja, siperialaisen mittapuun mukaan, varsin siisti majapaikka." Ensin töksähtelevä pilkutus hämmensi, sitten se alkoi tuntua maneerilta, joka häiritsi kirjan sisältöön keskittymistä.
2. Kielikuvat onnahtelivat. Näin kuvataan tšekkilegioonien etenemistä kohti Jekaterinburgia: "Ne lähestyivät kaupunkia pikkuhiljaa lounaasta käsin ja ahdistivat sen heltymättömästi nurkkaan iskeäkseen vasta silloin, kun niille parhaiten sopi." Kaupungin ahdistaminen nurkkaan on jo aivan Aristoteleen kantapään fraasirikoksiin sopivaa kamaa. Vaikka kielikuva olisikin ollut käytössä jo alkuperäistekstissä, olisi suomentaja voinut aivan hyvin valita jonkin sopivamman ilmauksen.
3. Tekstissä on kummallisuuksia, joista on vaikea päätellä johtuvatko ne kirjailijan tulkinnoista, suomentajan tulkinnoista vai tosiasioiden erikoislaatuisuudesta. Tässä kohtaus Ipatjevin talon ruokasalista: "Romanovit nauttivat siellä ateriansa palveluskunnan seurassa, mikä oli ollut tsaarin nimenomainen toivomus. Koska Aleksanterinpalatsista tuodut kalliit pöytä- ja lautasliinat sekä pöytähopeat yhä olivat avaamattomassa arkussa ulkorakennuksessa, kaikille ei riittänyt aterimia."
Lukijana voi vain ihmetellä, miksi tsaari sitten vaati palveluskuntaa yhtä aikaa pöydän ääreen, jos kaikille ei riittänyt omaa veistä ja haarukkaa...
4. Tekstissä on tarpeetonta spekulointia. "Aistillisen ja elinvoimaisen olemuksensa ansiosta Maria oli neljästä sisaruksesta luonnostaan äidillisin, ja hänellä oli aidosti lämmin sydän. Hän olisi varmasti avioitunut ensimmäisten joukossa, ja hänestä olisi tullut hyvä äiti, sillä hän rakasti pikkulapsia ja osasi toimia luontevasti heidän seurassaan."
"Ehkä tuo paatunut bolševikki, uskonnostaan luopunut juutalainen, oli oman uskonnollisen perintönsä voimasta aistinut sielunsa sopukoissa värähdyksen, joka toi hänen mieleensä ne kauan sitten unohduksiin painuneet hetket, jolloin koko perhe oli perjantai-iltaisin kerääntyi sapattiaterialle rukoilemaan yhdessä. Ehkä hän myös muisti sen, kuinka syvällinen merkitys juutalaiskansalle on vainajien muistoksi laulettavalla kaddiš-rukouksella." (Myös kirjoitusvirhe on kopioitu suomennoksesta.)
En tiedä mitä tämä tällainen arvuuttelu on, mutta ei se ainakaan historiantutkimusta ole.
5. Tekstin fokus ei aina pysy siellä, missä kirjoittaja väittää sen olevan. Rappaport linjaa keskittyvänsä Romanovien viimeisiin elinpäiviin, mutta hän katkoo kerrontaa pitkillä taustoittavilla jaksoilla. Nämä ovat toki sinänsä kiinnostavia ja varmasti jossain määrin olennaisiakin, jotta Romanoveihin perehtymätön lukija saa riittävästi taustatietoa. Tärkeydestään huolimatta taustoitus tuntuu kuitenkin välillä harhailevalta, koska alkuperäinen aihe jää sen varjoon. Esimerkiksi yhdestoista luku nimeltä "Ei lainkaan uutisia ulkomaailmasta" alkaa kuvauksella Aleksein kylpyyn menosta, mutta siirtyy pian tämän jälkeen kuvaamaan englantilaista sisäpolitiikkaa. Kuvaukset täyttävät melkein koko luvun.
6. Vaikka Rappaport muistuttaakin Romanov-legendojen romanttisesta painolastista, hän sortuu välillä turhaan romantisointiin itsekin. "He saattoivat ainoastaan rukoilla, että Jumala puuttuisi heidän rakkaan Venäjänsä kohtaloon." No saahan sitä rukoilla, mutta muistetaanpa nyt kumminkin, että Nikolai II oli maansa poliittinen itsevaltias 23 vuoden ajan. Miljoonat ihmiset kokivat väkivaltaisen kuoleman hänen hallituskautensa aikana - tuolloin koettiin mm. vuoden 1905 vallankumous ja ensimmäisen maailmansodan syttyminen. Suomen näkökulmasta kannattaa muistaa erityisesti helmikuun manifesti.
Lisäksi minua häiritsi runsas sulkujen käyttö ja paikoittainen väkivallalla mässäily, kuten "suihkuavien aivokudosten" toistuva kuvailu ampumisten yhteydessä. Sekin mietitytti, että kirjassa puhutaan koko ajan tsaarista ja tsaarittaresta. Miksei keisarista ja keisarinnasta? Ovathan autonomian ajan hallitsijat suomeksi "koko Venäjänmaan keisareita ja Suomen suuriruhtinaita". Rupesin tarkistelemaan asiaa nettihauilla ja suomenkielisissä teksteissä käytetään paikoin keisaria, paikoin tsaaria. Eri paikoissa vielä viitattiin siihen, että Nikolai II halusi itseään kutsuttavan venäläistämishengessä mieluummin tsaariksi kuin keisariksi.
No jäikö näiden kitinöiden jälkeen kirjasta mitään hyvää käteen? Kyllä vain. Vallankumouksen melskeet ja Romanovien kohtalo ovat joka tapauksessa niin mielenkiintoisia, että kyllä tästäkin kirjasta sai paljon ajateltavaa. Minulle hahmottui aiempaa paremmin heinäkuun teloituksiin vaikuttanut sotatilanne. Tšekkijoukot - joiden seikkailut Siperiassa ovat luku sinänsä - lähestyivät Jekaterinburgia ja Romanovien vartijoilla alkoi aika käydä vähiin. Kuvaus teloituksesta ja ruumiiden hävittämisestä oli kaikesta raakuudestaan huolimatta kiinnostava jo senkin vuoksi, että operaatio oli monin paikoin melkoista sähellystä. Myös kuvaukset huhuista ja niiden nopeasta leviämisestä länsimaihin oli mielenkiintoista. Vuosikymmeniä kestänyt myytti oli, että Romanovien Anastasia-tytär olisi onnistunut pakenemaan länsimaihin. Ja vasta vuonna 2007 löydettiin viimeiset teloitettujen haudatut jäänteet. Muistan, että asiasta uutisoitiin suomalaislehdissäkin, tässä kuitenkin linkki Guardianin juttuun.
Kirja onnistui myös herättämään paljon ideoita lisälukemiseen. Pitäisi vihdoinkin kaivaa jostain hyvä tietokirja Rasputinista... Samoin yhdysvaltalaisesta lehtimiehestä Herman Bernsteinista kiinnostaisi lukea lisää. Tšekkilegioonat ja valkoiset vastavallankumoukselliset ovat myös todella kiehtova aihe. Myös Christer Pursiaisen tuoretta Trotski-kirjaa kannattaisi varmaan vilkaista... Fiktiota aiheesta olen sentään lukenut sarjakuvan muodossa: Hugo Pratt sijoitti Corto Maltese Siperiassa -seikkailun Venäjän sisällissotaan. Ja ehkäpä pitää joskus lukea Mihail Bulgakovin Morfiini ja muita kertomuksia huolellisemmin läpi ihan vaan ajankuvan vuoksi... Kirja innosti minua myös Google Maps -sivulle tutkimaan Jekaterinburgin karttaa.
Summa summarum: arvioin Jekaterinburgin olevan liian heppoista kamaa historiantutkimuksen hevijuusereille, mutta muiden Romanoveista kiinnostuneiden kannattaa tätä kokeilla, mikäli yllä kuvailemani ärsytyksen aiheet eivät tunnu ylivoimaiselta esteeltä.
Tekstit
Aihe on tosiaan kiehtova! Minuakin kyllä ärsyttävät tietokirjoissa esimerkiksi tuollaiset keittiöpsykologisoinnit kuten esimerkeissäsi yllä. Raja vetävän tekstin ja ylitulkinnan välillä on hiuksenhieno. :)
VastaaPoistaKiinnostava juttu, Salla! Olen epämääräisesti ajatellut, että pitäisi lukea tämä kirja, sillä pidin Rappaportin Lenin-elämänkerrasta... nyt aloin tosin miettiä kuinka huolella se oli kirjoitettu. :-)
VastaaPoistaMuistan lukiessani ajatelleeni, että teksti kuvaa aika eläytyen (=olettaa tietävänsä mitä ja miten Lenin ajattelee) tapahtumia, mutta se ei oikeastaan häirinnyt minua; Leninin ja kommunistisen liikkeen vaiheet olisivat luultavasti tuntuneet hitusen kuivilta ilman jonkinlaista tulkintaa... Näin ei pitäisi varmaan sanoa, mutta totta puhuen kaveri näyttää käyttäneen aika paljon aikaa kirjastossa istumiseen ja sairauksien potemiseen, joten pieni elävöittäminen oli tarpeen. :D
Salla, koska olen jo vuosia ollut kiinnostunut Romanoveista, sain monien lukemieni kirjojen tiimoilta keskustella myös Jorma ja Päivi Tuomi-Nikulan pariskunnan kanssa, jotka ovat tehneet kirjan Nikolai II -Suomen suuriruhtinas ja aina on tullut esille se, kuinka paljon Jekaterinburgin ajasta ja itse surmayöstä liikkuu eriävää tietoa. Yksi syy on se, että itse murhaajat lähtivät kilpasille siitä, kuka oli esim. saanut ampua itse tsaarin etc. Näin tutkijatkin ovat ajautuneet kirjoissaan hieman eri tuloksiin, mitä tulee vaikkapa hautapaikkoihin. Kukaan ei enää TODELLA tiedä, mikä on satavarmaa faktaa.
VastaaPoistaMikolain II:n kutsumanimi oli Nikolai Verinen, mutta miten siihen kaikkeen päädyttiin on yksi historian suurista tragedioista.
Suosittelen Rappaportin kirjan lisäksi näytelmäkirjailija Edward Radzinskin kirjaa Viimeinen tsaari - Nikolai II:n elämä ja kuolema, Jorma & Päivi Tuomi-Nikulan Nikolai II - Suomen suuriruhtinas, Irmeli Viherjuuri: Anna Virubova - Keisarinnan hovineiti sekä Staffan Skottin teosta Romanovit.
Nikolai II:n henkilössä ja perheessä on paljon mikä kiinnostaa, eikä vähiten Englannin kuningatar Victorian tyttärentytär eli Venäjän tsaaritar Alix...tai Rasputin. Ehkä pohjimmainen ajatus usein on, miten pienestä oli kiinni, että Jekaterinburgin yö olisi kuitenkin voitu välttää.
Olette kyllä kumpikin asian ytimessä - tottahan sitä lukijana jotain elävöitystä kaipaa ja juuri elävyyden vuoksi historiaa usein lukee mieluummin historiallisista romaaneista eikä tietokirjoista. :) Mutta ei sitä ihan mitä tahansa viitsisi niellä vain vetävyyden vuoksi...
VastaaPoistaLeena, kirjoititkin juuri kun näpytin itse kommenttia. :) Jatkolukemisvinkit kyllä kelpaavat, kiitos niistä! Ja tuo kuninkaallisten yli Euroopan ulottuva sukulaisverkosto on myös todella mielenkiintoinen aihe.
VastaaPoistaVaikka itse olen kiinnostunut Venäjän historiasta, niin nämä tsaariperheen viimeiset kohtalonhetket ovat aina jättäneet minut kylmäksi enkä ole niihin juurikaan perehtynyt. Syy siihen lienee ainakin se mieletön myyttien ja mystisoinnin määrä joka tähän aiheeseen liittyy ja se tuntuu kuvauksesi perusteella vaivaavan myös tätä Rappaportin kirjaa, esimerkiksi juuri kohdassa neljä esiin tuomasi tyyli saa ärsytyskynnyksen nousemaan. Tällainen keittiöpsykologisointi vaivaa usein populaaria elämäkertatutkimusta.
VastaaPoistaTuo mainitsemasi Pursiaisen elämäkerta kiinnostaa kovasti myös minua, olin sitä jo yhden kerran ostamassakin, mutta kasassa on niin paljon kirjoja, että odottelen sitä alennusmyynteihin.
Periaatteessa tsaariperhe kiinnostaisi, mutta jostain syystä en ole paljoa aiheeseen liittyvää lukenut. Ärsytyslistasi perusteella taidan jättää tämän lukematta ja etsiä jonkun muun kirjan.
VastaaPoistaKirjan perässä oli kyllä pitkä kirjallisuuslista, joten sieltä voisi bongailla lisäluettavaa. Mukana oli melko paljon myös venäjänkielisiä kirjoja tai artikkeleita. Olisikin kiva jos joku kustantamo suomentaisi jonkun pätevän venäläisen julkaisun tästä aiheesta. Tietty se vaatisi kustantamolta vähän panostusta, liekö sitten niin että on helpompi ostaa englanninkielisten kirjojen suomennusoikeudet.
VastaaPoistaVoihan suihkuavat aivokudokset ja oudot pilkutukset! Minun Romanov-tietämys on kiinnostuksesta huolimatta vielä aika alkutekijöissään, mutta jotenkin kyllä vierastan tähän tarttumista, sillä jäisin varmaan junnaamaan jo noihin outoihin "pilkutuksiin" ;)
VastaaPoistaJos Rasputin kiinnostaa, suosittelen Edward Radzinskin kirjoittamaa elämäkertaa.
VastaaPoistaVelma: Romanovit - keisariperheen viimeinen luku (kirjoittanut Robert K. Massie) on ansiokas teos, siitä kannattaa aloittaa. Kirjassa käsitellään Jekaterinburgin tapahtumia, mutta myös perheen jäännösten löytymistä ja DNA-testejä, sekä tietysti Anna Andersonia.
Sieltähän tulikin lisää hyviä lukuvinkkejä kaikille kiinnostuneille, kiitos!
VastaaPoista