Mike Carey - Peter Gross: The Unwritten vol. 5 - On to Genesis

Kuva: Vertigo.

Amazonista tupsahti The Unwrittenin viides osa, ja siinä jäi Kätilökin syrjään odottamaan lukuvuoroaan. Varoitan heti kättelyssä, että tässä kirjoituksessa on luvassa ulkopuolisille käsittämätöntä ja säälintunteita herättävää lukunörtteilyä, jollainen varmasti saa yhden sun toisenkin huokailemaan jotain "hanki elämä" -tyyppisiä neuvoja...

Tykästyin tähän sarjaan niin paljon että nostin sen viime vuoden parhaaksi lukukokemukseksi. Nelososa, Leviathan, oli hieman rauhaisampi. Vitososa On to Genesis vähän mietitytti etukäteen: entä jos tämä onkin pelkkä löpsähdys ja kehumani sarja päättyy mahalaskuun. Vaan ei. Ei ei ei. On to Genesis kiihdytti sarjan takaisin huimille kierroksille. Sain sarjiksen maanantaina ja olen sen jälkeen ehtinyt lukea tämän kaksi kertaa alusta loppuun ja siinä välissä olen hipelöinyt ja selaillut sitä. On ollut sellainen olo, että en voi aloittaa minkään muun lukemista, koska haluan lukea vain tätä, mutta koska seuraavaa osaa ei ole tähän hätään saatavilla, ei ole mitään tehtävissä. Tunnustan, että kun maanantai-iltana lukeminen piti lopettaa kesken kaiken ja mennä nukkumaan, niin maattuani jonkun aikaa pimeässä peiton alla silmät kiinni minun piti nousta ylös ja mennä sohvalle lukemaan On to Genesis loppuun. Sitten vasta uusi yritys nukkumaanmenoa...

Lainaan Pussikaljaelokuvasta oppimaani sanontaa: orkkusaa herkkua. Mistähän aloittaisin. Juonenkäänteisiin en halua liikaa pureutua, etten spoilaisi muiden lukunautintoa. Takakantta uskallan kyllä väläyttää. Etukannen kuva viittaa ehkä enemmän sarjassa tähän asti nähtyihin angloamerikkalaisen kirjallisuuden klassikoihin kuin takakansi, joka heittää sisään aivan toisenlaiseen, mutta ei yhtään vähäisempään kulttuurimuotoon:

Ollaan populäärikulttuurin varhaisissa vaiheissa - supersankarisarjakuvien synnyinhetkissä, 1930-luvun Amerikassa!

Ja eikä siinä vielä kaikki. Onhan tässä myös eräänlaisia rakkaustarinoita, bloggausta, pommi-iskuja, niitä angloamerikkalaisten kirjallisuusklassikoiden hahmoja ja vaikka vielä mitä.

Iso teema on yhtä kiehtova kuin aiemminkin: mikä on tarinoiden mahti? Kuka päättää mitä tarinoita kerrotaan? Miten tarina vaikuttaa sitä lukevan ihmisen elämään? Epäilyttävästi Harry Potteria muistuttavan - mutta paljon roisimpaa kieltä käyttävän - Tom Taylorin seikkailut jatkuvat...

Tasojen moninaisuus näkyy myös piirrosjäljessä. Reaalielämän jaksoissa Grossin pelkistettyä viivaa ei ole juuri viimeistelty. Ihmiset ovat lähes luonnosmaisia, värimaailma latteaa, mattapintaista ja synkkää. Muissa kerronnan tasoissa kuvamaailma noudattelee ihastuttavasti valitun aikakauden tai tyylilajin henkeä.

Eläytymisestäni kertoo jotain sekin, että ensimmäisellä lukukerralla sydän alkoi tykyttää nopeammin ja hengitys kiihtyi jännityksen vuoksi - ja aivan samat kohdat jännittivät vielä toisellakin lukukerralla... Eka lukukerralla myös yritin väkisin hidastaa itseäni, etten ahmisi tätä herkkua liikaa, mutta silti jossain vaiheessa en malttanut mieltäni vaan kiihdytin tahtia, jotta saisin tietää kuinka tässä käy.

Tähän albumiin on koottu kuusi lehtimuodossa ilmestynyttä The Unwrittenin numeroa. Kiinnitin huomiota erityisesti siihen, kuinka hyvät cliffhangerit joka numeron loppuun oli rakennettu.

Vertigo-kustantamon sarjakuvat tuntuvat antavan 34-vuotiaalle itselleni samanlaisia kiksejä kuin Marvel-sarjakuvat 14-vuotiaalle itselleni. Mahtavaa. Olin jo luullut etten vastaavaa nautintoa jatkuvajuonisista sarjakuvalehdistä enää löytäisi. Te, jotka ette ymmärrä sarjakuvakiihkoilun päälle, hus pois. Tai ei. Kokeilkaa The Unwritteniä. Siinä on kirjallisia kerrostumia ja ristiviittauksia joka lähtöön. Olen varma, ettei peruspulliainen edes tunnista kaikkia. Minä tunnistan jonkun verran, mutta sen verran kumminkin ymmärrän että paljon jää hoksaamatta. Pitää siis lukea enemmän. :)

Lue myös nämä:
Mike Carey - Peter Gross: The Unwritten vol. 1-2  
Mike Carey - Peter Gross: The Unwritten vol. 3 - Dead Man's Knock
Mike Carey - Peter Gross: The Unwritten vol. 4 - Leviathan