Pärnun kirjastossa

Vietin muutaman päivän lomalla Virossa ja kävin kurkkaamassa myös Pärnun pääkirjastoa. Kirjasto oli helppo huomata, sillä Tallinnan-bussi ajoi Pärnussa komean kirjastotalon ohi.

Kirjasto olikin uudenkarhean tuntuinen, se on rakennettu vuonna 2003. Alakerrassa oli Internet-sali, keskikerroksessa kaunokirjallisuutta ja yläkerrassa musiikkiaineistoa ja lukusali. Sisääntuloaulassa oli valokuvanäyttely vuoden 1989 tapahtumista Tšekkoslovakian samettivallankumouksesta.

Näkyvimmin esillä oli luonnollisestikin vironkielinen aineisto, mutta Viron suuren venäjänkielisen vähemmistön vuoksi on ymmärrettävää, että kirjastossa oli laajalti aineistoa myös venäjäksi. Aineistoa löytyi muillakin kielillä.

Arkena keskellä päivää kirjastossa oli melko mukavasti ihmisiä. Mitään ruuhkaa ei ollut, kuten ei yleensäkään kirjastoissa noihin aikoihin, mutta varsinkin nettikoneet ja lastenosasto olivat tehokkaassa käytössä. Lukusalissakin oli asiakkaita.

Kävin kurkkimassa, löytyisikö hyllyistä suomalaiskirjailijoiden vironnettuja teoksia. Löytyihän niitä. Harri Sirolan hieno Viro-aiheinen romaani Kaksi kaupunkia käännettiin muutama vuosi sitten viroksi ja hyllyssä seisova kappale oli jopa sen oloinen, että sitä oli luettukin melko paljon. Rivistä löytyy myös Joni Skiftesvikiä.

Mika Waltarin tuotantoa löytyi komea rivistö. Sinuhesta oli sekä pränikkä tuore painos että käytössä kulunut vanha painos. En kuitenkaan saanut oikein tolkkua siitä, milloin Sinuhe on eka kerran vironnettu, sillä tuntui että kaikista kokeilemistani kirjoista löytyi maininta pelkästä painosvuodesta, ei siitä milloin ensimmäinen painos on ollut. Tai sitten en vaan osannut.

Waltarin vierestä löytyikin yllätys: Hilja Valtosta! Jos tuohon arvuuttelemaani painosvuositietoon oli luottamista, niin Valtosta on käännetty 1990-luvun alkupuolella viroksi. Ulkoasultaan nämä olivat melko vaatimattomia niteitä, mutta eipä se niiden viihdytysarvoa vähennä. Ylipäätään kirjastossa näkyi, että aineiston ulkoinen kunto ei ollut kirjaston komeiden puitteiden tasalla. Sinänsä tämä ei ole ihme, sillä varmasti Virossakin joudutaan punnitsemaan verovaroilla tehtäviä hankintoja, joten resuisempiakaan kirjoja ei ehkä kannata panna poistoon yhtä tiheästi kuin suomalaisissa kirjastoissa. Ja olenhan usein harmitellut suomalaiskirjastojen nopeaa aineiston kierrätystä. Siihen verrattuna on myönteistä, että Pärnussa kirjastosta löytyy hyvinkin eri-ikäisiä kirjoja.

Kaari Utrion kirjoja oli muutama. Nämäkin olivat 1990-luvun alkupuolen painoksia. Vappu Tuomiojan kirjaa Sulo, Hella ja Vappuli oli hankittu kaksin kappalein, molempia oli näköjään myös luettu. Meinasin käydä myös O-hyllyn kohdalla etsimässä Sofi Oksasen kirjoja, mutta unohdin, kun kirjastossa riitti katseltavaa muutenkin.

Jos Pärnuun menisi lomailemaan pitemmäksi aikaa, ei haittaisi vaikka matkalukeminen loppuisi, sillä kirjastosta löytyi neljä hyllymetriä suomenkielistä aineistoa! Seassa oli uutuuksia ja vanhiksia. Lisäksi englanninkielistä aineistoa oli vielä enemmän kuin suomalaista.

Yritin etsiä suomalaiskirjastoista tuttua "kotiseutuhyllyä", mutta sellainen ei osunut kohdalle. Sen sijaan löysin perinteisen, mutta varsin toimivan oloisen arkistohyllyn, johon oli kirjattu Pärnu-kirjat aiheittain. Kylpyläkaupungille sopivasti esimerkiksi kylpylöille löytyi oma hakusanansa, samoin olisi voinut etsiä luettavaa vaikka kaupungin tai kaupungin koululaitoksen tiimoilta.

Lastenosastolla oli kyltti, jossa kerrottiin lastenkirjailija Aino Pervikin täyttäneen huhtikuussa 80 vuotta. Muista kirjauutisista pitää mainita, että lauantaina bongasin virolaisen iltapäivälehden kirjapalstalta lyhyen jutun Tuomas Kyrön Kerjäläisestä ja jäniksestä, joka on käännetty nimellä Kerjus ja jänes.