Ahlqvistin Keijo Limingan taidekoulusta muisti taas minua ja lähetti luettavaksi Lisko-klassikot osa 3:n, jossa sarjakuvalinjalaiset pistävät maailmanhistorian yksien kansien väliin. Olenkin jo aikaisemmin lukenut sarjan mainiot aiemmat osat, Draamatun ja 7 veljestä. Maailmanhistoriassa onkin samoja hyviä puolia kuin Draamatussa: raskaita kaikille tuttuja tarinoita puettuna hilpeään ja usein aika anarkistiseenkin asuun.Antologiamuotoiseen teokseen sarjakuvalinjalaiset ovat tehneet melko vapaavalintaisen oloisia tarinoita. Mitään virallista tärkeysjärjestystä tarinoilla ei ole. Ilahduttavan monipuolisesti aiheita on löytynyt tutuista ja tuntemattomammista ympyröistä: antiikista, Egyptistä ja ilmeisesti mangaharrastuksen vuoksi paljolti myös Aasiasta. Jotkut ovat lähteneet puhtaasti fantasialinjalle. Ei liene yllätys, että myös Hitler on melko suosittu aihe.
Jälleen kerran hämmästyttää sarjakuvan monitasoisuus. Tyylejä on joka lähtöön. Toiset piirtävät melko lapsellisen ja kömpelön oloisia tikku-ukkosarjiksia, mutta niiden perään saattaa lävähtää mielettömän hienosti toteutettu upea sarjakuvateos. Minulle lukijana kaksi tarinaa oli ylitse muiden. Ehdoton ykkönen on Petra Nordlundin Elohauta. Hän on valinnut aiheekseen julman ja karmivan jakson eurooppalaista historiaa: englantilaisen kaivosteollisuuden lapsityövoiman. Aihe on mielenkiintoinen jo senkin takia, että nykyään keskustellaan paljon lapsityövoiman käytöstä kehitysmaissa, esimerkiksi vaateteollisuudessa. Sama vaihe elettiin Euroopassa teollistumisen alkuaikoina, kun syntyvyys oli korkealla ja väki köyhää, ja jokainen kynnelle kykenevä pantiin töihin hankkimaan perheelle elantoa mahdollisimman nopeasti.
Hiilikärryihin kahlehditut pojat saavat äänensä Elohaudassa kuuluviin. Petra Nordlund on todella taitava ja valmis sarjakuvapiirtäjä ja tarinankertoja. Oikein kurkkua kuristi lukiessa. Tarina on vain 14-sivuinen, mutta osuva ja puhutteleva.
Ainoa miinus tulee koneellisesta tekstauksesta. Kvaak.fi -sarjakuvafoorumilla käydään aika ajoin kiivasta keskustelua tekstauksen merkityksestä. Täytyy sanoa, että itsekin pidän kovasti klassisen tyylikkäästä käsintekstauksesta. On se tietokonefontti jotenkin vaan vähän hengetön. Tässä valossa olikin erikoista, että oikein kukaan Maailmanhistorian tekijöistä ei erottunut erityisen hyvänä tekstaajana. Plussaa silti niille, jotka tekstasivat juttunsa käsin. Tasalaatuisen ja tyylikkään tekstausjäljen hiominen on kyllä etu sarjakuvantekijälle. Tähän väliin sopiikin myös mainostaa artikkelia, jonka kirjoitin taidemaalari Kalervo Palsan tekstaajaurasta Kvaakkiin.Se toiseksi paras juttu antologiassa oli Sallamari Rantalan Lopun alku. Hänenkin aiheenvalintansa saa minulta plussaa: Venäjän viimeinen tsaariperhe ja parantaja Rasputin. Nikolai II perheineen maailmanpalon äärellä on minusta äärimmäisen kiehtova aihe. Myös Rantala on hemmetin taitava ja omannäköisen jäljen löytänyt piirtäjä, joka lisäksi ilahduttavasti panostaa kuvissaan runsauteen: niissä on taustoja, yksityiskohtia, valoja ja varjoja tutkittavaksi paljon. Jännitteen rakentajana hän himpun verran häviää Nordlundille, siksi tykkäämisjärjestykseni meni näin.
Muutenkin kokoelmasta löytyy mainioita pätkiä: mies-poika rakkaussuhteiden historiaa Kreikassa, ruttolääkäreiden metkuiluja Lontoossa, intiaanien tulo Siperiasta Amerikkaan,hevosten luovuttaminen armeijan palvelukseen talvisodan ajan Suomessa.
Maailmanhistoria edustaa sellaista sarjakuvaa, joka voisi ilahduttaa todella monenlaisia lukijoita. Olipa sitten sarjakuvan suurkuluttaja tai taiteenlajia huonommin tunteva, hankkikaa näitä Limingan Lisko-klassikoita käsiinne. Jos ei ole rahaa ostaa omaksi, tilauttakaa paikalliseen kirjastoon. Kyllä ne hankkivat mitä lukijat pyytävät, joko omiin kokoelmiin tai kaukolainana. Oli nimittäin taas kerran todella virkistävää lukea nuorten ihmisten sarjakuvatarinoita. Tavallaan tuntuu kauhealta, että onko sitä kolmekymppisenä jo niin vanha, että voi suhtautua nuoruuteen nostalgisesti. Mutta on näissä joku raikas nimenomaan nuoruudesta tuleva säväys: kun jonkun asian intohimoinen harrastaminen antaa jo riittävästi teknistä taitoa, ja samanaikaisesti kyseenalaistaminen, kriittisyys ja huumorintaju maustavat tarinankerrontaa, saadaan tuoreita yhdistelmiä.
Lisäksi tässä kolmannessa Lisko-klassikossa minäkin, esimanganiaanisen ajan lukija, alan jo vähitellen ymmärtää ja nähdä mangakulttuurin Suomeen rantautumisen vaikutukset. Mangasta vaikutteensa ottanut piirrosjälki ja mangan muodot taipuvat todella moneen käyttöön, kuten vaikkapa juuri tuohon talvisodan ajan kuvaamiseen, ilman että mangamaisuus tuntuisi apinamaiselta jäljittelyltä. Ilmavuutta ja tuoreutta sekin sopivasti omaksuttuna tuo.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti