Kirjabloggaajien joulukalenterissa on nähty huikeita luukkuja. Eilen Kirjavassa kukossa kurkattiin jouluaiheisiin lastenkirjoihin, huomenna joulutunnelmaa loihtii Yöpöydän kirjat. Omaa luukkuani miettiessäni pohdin, millaista joulutunnelmaa minä haluan tarjoilla. Kirjastovierailulla löytyi oikea täsmäteos yhdeksännen päivän luukkuun: Axa Sorjosen ja Tomi Riionheimon vuonna 2000 ilmestynyt Puhu pukille.
Kun kuvaillaan joulutunnelmaa, keskitytään usein jouluidylliin. Stereotyyppisessä unelmajoulussa perhe kokoontuu kuusen ympärille, mukana on useita sukupolvia vauvasta vaariin ja luonnollisestikin kaikki tulevat erinomaisesti toimeen keskenään. Koti on kaunis, ruoat hyviä ja tunnelma harras. Mutta oikeassa elämässä kovin harva asia on pelkkää idylliä, eikä joulukaan ole poikkeus. Jouluidyllistä voi myös tulla melkoisia paineita ja paineet saattavat purkautua itkun tai riidan kautta ulos.
Puhu pukille tarjoaa kuitenkin enemmän naurua kuin itkua, tosin lähinnä tragikoomisella tavalla. Axa Sorjonen on kerännyt eri-ikäisiltä suomalaisilta muistoja joulupukista. Joulupukkiin uskominen, joulupukin vierailun odottaminen tai joulupukkina esiintyminen ovat kokemuksia, jotka yhdistävät eri-ikäisiä suomalaisia ympäri maan. Joskus joulupukin vierailu menee aivan nappiin, mutta kertomusten perusteella usein ne vähän epäonnistuneemmat vierailut ovat mieleenpainuvampia.
Olin ensimmäisellä luokalla koulussa. Jouluna meille tuli kotiin huomattavan riehakas pukki, joka lauloi ja tanssi mielellään. Erityisen hauskaa pukista oli tanssia äitini kanssa.
Vaikka lahjat oli jaettu, ei pukki suostunut millään lähtemään. Lopulta hän sammui olohuoneen sohvalle. Isä raahasi hänet vierashuoneeseen, ja vanhemmat selittivät, että pukilla on ollut niin rankka matka Lapista, että hän oli jäätynyt. Nyt pukin piti lämmitellä ja sulaa, ennen kuin hän saattoi jatkaa uusien lapsien luokse.
Yöllä kun vanhemmat olivat nukkumassa veimme pikkuveljen kanssa kuorsaavan pukin molemmille puolille tehokkaat lämpöpuhaltimet, jotka käänsimme täysille.
Aamulla pukki oli sulanut ja jatkanut matkaansa.
- Petri, opettaja, 37 v. Joensuu
Kirjan tarinat ovat toinen toistaan hervottomampia. Mieleen jäi joulupukin polttarireissu keskellä kesää, joulupukin ja kuuman lukiolaistytön kohtaaminen lahjojen jaossa ja tehdaspaikkakunnan ainoan baarin joulunvietto, kun pukki ja muori tanssivat kulkuset kilisten Coco Jambon tahtiin. Hauskaa oli myös lukea joulupukkien kokoontumisajoista - mitä kaikkea joulupukeille saattaakaan tapahtua aattoyönä, kun lahjat on jaettu viimeiseenkin perheeseen.
Jos siis jouluidylli ahdistaa tai joulutraumoja on päässyt syntymään, etsi kirjastosta tai divarista käsiisi tämä mainio opus.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Vaikuttaa hulvattomalta, tämä lähti heti varaukseen kirjastosta. :)
VastaaPoistaHeh, vähän kuin joku "ei mennyt niin kuin Strömssössä" -joulukirja :D
VastaaPoistaKiitos Salla mainiosta kalenteriluukusta ja mukavaa joulunodotusta! :)
:D Heh, naurahtelen täällä jo tuolle esimerkille :D
VastaaPoistaMinulla on sellainen mielikuva, että näitä olisi luettu aikoinaan joulukalenterimaisesti Radio Helsingissä. Olivat kyllä muistaakseni hauskoja, ainakin pieninä annoksina :)
VastaaPoistaHauska kalenteriluukku. Jäin odottelemaan tämän joulun pukkia vähän eri silmin. Kiitos!
VastaaPoistaKiitos kommenteistanne. :) Hyvää joulua ja joulunodotusta teillekin!
VastaaPoistaOlinhan tämän kirjan huomannut aiemminkin kirjaston hyllyssä, mutta piti nyt lainata ja lukea. Ja oli hervottomia juttuja, osa vähän masentavampia mutta myös paljon hupia ja iloisia jouluseikkailuja...
VastaaPoistaTotta, kumpaakin ääripäätä löytyi!
VastaaPoista