 |
| Kuva: Kai Toivonen / WSOY. |
Takakannessa tarinaa kuvataan erääksi Christien hauskimmista. Tähänastisen Christie-kokemukseni perusteella olen samaa mieltä: tässä on hilpeyttä ja kepeyttä, vaikka murhaa tässäkin selvitellään. Christie kuvaa pikkukylien sosiaalisia suhteita, ihmissuhteita ja luokkahierarkiaa tarkkanäköisesti ja humoristisesti. Askel tyhjyyteen muistuttaa tyyliltään L.M. Montgomeryn humoristista ja psykologisesti osuvaa pienten herttaisten kyläyhteisöjen kuvausta. Pittoreskien idyllien kulisseissa kun saattaa tapahtua kaikenlaista...
Walesilaisessa Marchboltin kylässä tuntematon mies putoaa kalliolta ja kuolee. Tapaus vaikuttaa onnettomuudelta, mutta kylän kirkkoherran poika Bobby ryhtyy tutkiskelemaan tapausta yhdessä lapsuudenystävänsä Frankien kanssa. Frankie edustaa aatelistoa: hän on oikealta nimeltään Lady Frances Derwett. Bobbyn ja Frankien välistä yhteiskunnallista eroa käsitellään kirjassa sivulauseissa aika paljon, mutta heidän välillään on myös romanttista värinää.
Askel tyhjyyteen nousee viihdyttävimpien kuuntelemieni Christie-äänikirjojen joukkoon. Kerrontaa piristää huumori ja sarkastiset havainnot ihmisluonteesta. Christie onnistui jälleen kerran hämäämään minua tehokkaasti heitellessään vihjeitä murhaajasta. Tuttuun tapaan erilaiset kaksois- tai kolmoisroolit vaikeuttavat syyllisen löytämistä.
Nostalginen menneen maailman kuvaus viehätti. Samalla käy ilmi, että 1930-luvulla muutokset tuulet puhalsivat Isossa-Britanniassakin. Bobby ja Frankie elävät erilaista aikaa kuin omat vanhempansa tai isovanhempansa. Nopeasti kehittyvä yhteiskunta nitkauttelee vanhoja rakenteita uuteen uskoon.
Lars Svedberg tekee jälleen kerran mainiota työtä eläytyvänä lukijana. Ja Svedbergin ääni on niin miellyttävää kuunneltavaa, että kehnompikin kirja kävisi viihteestä hänen lukemanaan.
Tekstit
Askellan luultavasti tyhjyydestä eteesi kirjoittaessani tämän kommentin, mutta haluaisin kertoa pari salaista asiaa, jotka liittyvät tavalla tai toisella tuohon Askeleeseen tyhjyyteen.
VastaaPoistaKirjoitin oman arvosteluni romaanista viime vuoden lokakuussa tänne: http://villaderrickeria.blogspot.fi/2011/10/vitaaliset-mutta-etikettitietoiset.html, osana tuolloista massiivista (ja osin ikävän mahalaskun tehnyttä) Askel tyhjyyteen -hanketta. Nyt tunnustan, että olen sitten kouluaikojen, jolloin tutustuin laajasti Dame Agathan tuotantoon, palannut muutamaan Christie-suosikkiini, ja aina tulos on ollut jonkinlainen pettymys. Paitsi tämä Askel tyhjyyteen vuosi sitten! Siinä on aivan odottamatonta elämänvoimaa ja erityistä aikalaiskuvausta, juuri kuten arvostelussasi toteat. (Esimerkiksi Ikiyö tuotti uudella lukemisella pettymyksen. Vielä on uudelleentestaamatta ainakin The Hollow, yksi Christien omistakin suosikeista, jonka nimeä en nyt muista suomeksi.)
Nykyään suhtaudun Christieen kuin meidän Mauri Sariolaamme - olen hänestä hyvin kiinnostunut, vaikken luekaan (enää) hänen kirjojaan. (Sariolalta tosin olen eläissäni lukenut ainoastaan kaksi romaania ja yhden toimitetun päiväkirjan.)
Mainiota, tulenkin lukemaan juttusi!
PoistaMinä en muista yhtään Mauri Sariolan kirjaa lukeneeni kokonaan, mutta pitäisi ihan kulttuurihistoriallisista syistä lukea. Sariolasta kuitenkin puhutaan paljon, vaikka hänen kirjansa ilmeisesti oman aikansa lapsia olivatkin.
Muistelen, että tämä oli nuorena yksi Christie-suosikkejani, mutta en ole tullut lukeneeksi kirjaa uudelleen aikuisena. Selvästi pitäisi.
VastaaPoistaVarmaan kestää useammankin lukukerran, kun murhan selvittelyn kanssa yhtä tärkeäksi tai tärkeämmäksi nousee tunnelman ja miljöön kuvaus.
PoistaTämä pitää lukea - on jostain syystä jäänyt väliin, vaikka paljon Christien dekkareita olenkin käynyt läpi. Yleisesti ottaen minusta Christie onkin parhaimmillaan kirjoittaessaan nuoren pariskunnan edesottamuksista murhia selvitellessä...
VastaaPoistaOnhan Christien tuotanto tosi laaja. Siitä voi kyllä olla nyt iloinen, kun olen tänä vuonna ahkerasti näitä äänikirjoja kuunnellut!
Poista