Kierrätyskeskuksesta eurolla ostettu Hilja Valtosen Vaimoke kiilasi heti luettavaksi, vaikka toinenkin kirja on kesken. Vaimoke oli niin mukaansatempaava, että kun ihan vaan pari sivua alusta vilkaisin, oli pakko ahmia kirja loppuun asti. Booksyn blogista löytyy paljon ansiokasta Valtos-asiaa, sieltä löytyy bloggaus myös Vaimokkeesta. Kirjaa on luettu myös Kirjan nurkkaan -blogissa.
Minulla on epämääräinen mielikuva, että tämä kirja olisi ollut mummin hyllyssä ja että olen joskus kauan sitten tätä lukenutkin. Ansa Ikosen ja Tauno Palon tähdittämä elokuvasovitus on saattanut myös joskus osua telkkarissa silmiin. Ainakin tarttuva tunnuslaulu kuulostaa tutulta, se löytyy Youtubesta.
Booksy linkkasi Tarja Kytösen Valtos-aiheiseen pro graduun, ja se onkin mielenkiintoista luettavaa. Ja niin oli Vaimoke itsessäänkin, sillä epämääräisistä muistikuvistani huolimatta lukukokemus tuntui todella tuoreelta. Kirja on ilmestynyt alun perin vuonna 1933, eikä se ole vanhentunut pätkääkään. Hurmaavaa ja viihdyttävää luettavaa se on edelleen. Ajan patina näkyy viehättävästi kuvatussa miljöössä, joissakin sanavalinnoissa ("vanhat ihmiset ovat eri hoopoja") ja siinä, että autoajelulla aiotaan käväistä Viipurissa. Tarina sijoittuu pienelle Jokelan paikkakunnalle, ja Viipurin läheisyyden perusteella päättelen, että jossakin Etelä-Karjalassa tämä (fiktiivisen) Jokelan on tarkoitus sijaita. Se näkyy siinäkin, että Jokela-Kuopio-junamatka kulkee halki Savonlinnan ja Pieksämäen. Ja olipas ilahduttavaa, että kirjassa on lyhyt kohtaus joka sijoittuu kotipaikkakunnalleni Paltamoon.
Nimestä ja kansikuvasta saattaa jo päätellä jotain juonestakin. Kirjassa käytetään hömpän yleistä alikaavaa, eli pääparin naittamista toisilleen "järkiliittoon", ja avioliitossa käydään sitten tahtojen ja tunteiden taistelua, kun kumpikaan osapuoli ei haluaisi suoraan näyttää helliä tunteitaan toiselle. (Sama kaava löytyy mm. Barbara Cartlandin kirjasta Kreivin uusi onni ja Jude Deveraux'n kirjasta Tie unelmiin.) Mutta hömppä on kuin kolmen soinnun blues - vaikka soppaa keitettäisiin joka kerta samoista aineksista, hyvältä se silti maistuu. :)
Melkoista screwball-komediaa Valtonen tarjoileekin. On siis ollut ajan hermoilla, lukekaa vaikka FilmiLiekki-blogin kirjoitus 1930-luvun screwball-elokuvista. Komea sulhanen Esko Latva on ollut kihloissa sankaritar Kirstin kaikkien kuuden isosiskon kanssa peräkkäin. Kirsti keksii hermojaraastavia juonia Eskoa kiusatakseen - karkaa häämatkalta, järjestää noloja tilanteita Eskon ystävien edessä, uhmaa sukulaisten mielivaltaa. Kirsti onkin melkoisen napakka tyttö. Booksy on kiinnittänyt huomiota Valtosen sankarittarien aktiivisuuteen, ja kyllä Vaimokkeessakin nostetaan parrasvaloihin kaikkea muuta paitsi huokailua, empimistä, ujostelua ja arkuutta. Itse asiassa Kirsti päättäväisyydellään runnoo perusteellisesti sellaista naissukupolvien ikiaikaista käyttäytymisihannetta, että pitäisi olla hiljaa, hymyillä ja käyttäytyä hyvin. Railakas Kirsti haluaa jyrätä asiat oman mielensä mukaisiksi, eikä hän emmi käydä taisteluun epämiellyttäviä ihmisiä vastaan, jos sellaisia kohtaa.
Valtonen kuvaa kamalia sukulaisia, piilovittuilevia naapurin rouvia ja muita sosieteetin tyyppihahmoja herkullisesti. Pitäisi varmaan hankkia luettavaksi myös Neekerityttö peilaa, sillä Kirsti ja Esko ovat sivuosassa mukana siinäkin.
Vaimokkeen lukeminen hieman kirkasti minulle myös suomalaista kirjallisuuden historiaa. Kuten vaikkapa Vallan kirjailijoista käy ilmi, takavuosina kirjallisuuden jako "taiteeseen" ja "viihteeseen" oli jyrkkä, sittemmin raja on lientynyt, vaikka vieläkin näitä käsitteitä lyömäaseena kirjallisissa kamppailuissa käytetäänkin. "Painosten herrattareksi" kutsuttu Valtonen sai elinaikanaan melkoista murskakritiikkiä taiteen portinvartijoilta. Nyt, 85 vuotta Valtosen esikoisteoksen jälkeen, näitä kirjoja toivottavasti pystytään lukemaan hieman avarakatseisemmin. Omassa genressään Valtonen on ehdottomasti taitava, osaava, erinomainen kirjailija.
Minulla on epämääräinen mielikuva, että tämä kirja olisi ollut mummin hyllyssä ja että olen joskus kauan sitten tätä lukenutkin. Ansa Ikosen ja Tauno Palon tähdittämä elokuvasovitus on saattanut myös joskus osua telkkarissa silmiin. Ainakin tarttuva tunnuslaulu kuulostaa tutulta, se löytyy Youtubesta.
Booksy linkkasi Tarja Kytösen Valtos-aiheiseen pro graduun, ja se onkin mielenkiintoista luettavaa. Ja niin oli Vaimoke itsessäänkin, sillä epämääräisistä muistikuvistani huolimatta lukukokemus tuntui todella tuoreelta. Kirja on ilmestynyt alun perin vuonna 1933, eikä se ole vanhentunut pätkääkään. Hurmaavaa ja viihdyttävää luettavaa se on edelleen. Ajan patina näkyy viehättävästi kuvatussa miljöössä, joissakin sanavalinnoissa ("vanhat ihmiset ovat eri hoopoja") ja siinä, että autoajelulla aiotaan käväistä Viipurissa. Tarina sijoittuu pienelle Jokelan paikkakunnalle, ja Viipurin läheisyyden perusteella päättelen, että jossakin Etelä-Karjalassa tämä (fiktiivisen) Jokelan on tarkoitus sijaita. Se näkyy siinäkin, että Jokela-Kuopio-junamatka kulkee halki Savonlinnan ja Pieksämäen. Ja olipas ilahduttavaa, että kirjassa on lyhyt kohtaus joka sijoittuu kotipaikkakunnalleni Paltamoon.
Nimestä ja kansikuvasta saattaa jo päätellä jotain juonestakin. Kirjassa käytetään hömpän yleistä alikaavaa, eli pääparin naittamista toisilleen "järkiliittoon", ja avioliitossa käydään sitten tahtojen ja tunteiden taistelua, kun kumpikaan osapuoli ei haluaisi suoraan näyttää helliä tunteitaan toiselle. (Sama kaava löytyy mm. Barbara Cartlandin kirjasta Kreivin uusi onni ja Jude Deveraux'n kirjasta Tie unelmiin.) Mutta hömppä on kuin kolmen soinnun blues - vaikka soppaa keitettäisiin joka kerta samoista aineksista, hyvältä se silti maistuu. :)
Melkoista screwball-komediaa Valtonen tarjoileekin. On siis ollut ajan hermoilla, lukekaa vaikka FilmiLiekki-blogin kirjoitus 1930-luvun screwball-elokuvista. Komea sulhanen Esko Latva on ollut kihloissa sankaritar Kirstin kaikkien kuuden isosiskon kanssa peräkkäin. Kirsti keksii hermojaraastavia juonia Eskoa kiusatakseen - karkaa häämatkalta, järjestää noloja tilanteita Eskon ystävien edessä, uhmaa sukulaisten mielivaltaa. Kirsti onkin melkoisen napakka tyttö. Booksy on kiinnittänyt huomiota Valtosen sankarittarien aktiivisuuteen, ja kyllä Vaimokkeessakin nostetaan parrasvaloihin kaikkea muuta paitsi huokailua, empimistä, ujostelua ja arkuutta. Itse asiassa Kirsti päättäväisyydellään runnoo perusteellisesti sellaista naissukupolvien ikiaikaista käyttäytymisihannetta, että pitäisi olla hiljaa, hymyillä ja käyttäytyä hyvin. Railakas Kirsti haluaa jyrätä asiat oman mielensä mukaisiksi, eikä hän emmi käydä taisteluun epämiellyttäviä ihmisiä vastaan, jos sellaisia kohtaa.
Valtonen kuvaa kamalia sukulaisia, piilovittuilevia naapurin rouvia ja muita sosieteetin tyyppihahmoja herkullisesti. Pitäisi varmaan hankkia luettavaksi myös Neekerityttö peilaa, sillä Kirsti ja Esko ovat sivuosassa mukana siinäkin.
Vaimokkeen lukeminen hieman kirkasti minulle myös suomalaista kirjallisuuden historiaa. Kuten vaikkapa Vallan kirjailijoista käy ilmi, takavuosina kirjallisuuden jako "taiteeseen" ja "viihteeseen" oli jyrkkä, sittemmin raja on lientynyt, vaikka vieläkin näitä käsitteitä lyömäaseena kirjallisissa kamppailuissa käytetäänkin. "Painosten herrattareksi" kutsuttu Valtonen sai elinaikanaan melkoista murskakritiikkiä taiteen portinvartijoilta. Nyt, 85 vuotta Valtosen esikoisteoksen jälkeen, näitä kirjoja toivottavasti pystytään lukemaan hieman avarakatseisemmin. Omassa genressään Valtonen on ehdottomasti taitava, osaava, erinomainen kirjailija.
Tekstit
Äh! Pitäisi pian saada aikaan lukaistuksi näitä kovin kehuttuja Valtosen romaaneja!
VastaaPoistaOlipas kivaa että löysit tämän ja päästit kiilaamaan :D Näiden Valtosten kanssa on kyllä ollut hauskoja hetkiä.
VastaaPoistaIhana Valtonen ja ihana vaimoke! Eräs vanhempi herrasmies, joka oli äikänope, kertoi luettavansa oppilaillaan Valtosta hänen kauniin suomen kielensä ansiosta.
VastaaPoistaMinulla on tämä kirjahyllyssä, mutta en ole varma olenko lukenut (kokonaan) vai muistanko vain ihanan elokuvan.
VastaaPoistaIhana kansi! Onko tuo uusi painos vanhalla kansikuvalla? Ah, olen heikkona kirjankansinostalgiaan.
VastaaPoistaJoo, vuoden 1995 painos. Siinä kunnossa oli että ehkä kerran luettu. Kierrätyskeskuksen kirjat rules!
VastaaPoistaMorre, kannattaa kokeilla. :) Amma, Valtonenhan oli itse opettaja, joten hienoa että häntä kouluissa suositellaan. :)
En ollut aikanaan ennen sinua blogistasi Valtosesta lukiessani hänestä kuullutkaan. Sain ystävän kirjahyllystä jonkun Valtosen kirjan suht vanhana painoksena, mutten täällä reissun päällä muista nimeä. Aion kuitenkin sen tänä vuonna lukea!!
VastaaPoistaMinulla on tämä (ja olisiko joku muukin Valtonen) kirjahyllyyn hankittuna; elokuvan katsoin jokunen aika sitten. Pitäisi kyllä kirjakin lukea...
VastaaPoistaValtonen on ihana! Ja Vaimoke samoin! Hankipa ihmeessä käsiisi jostain se "Neekerityttö peilaa", se on ihan yhtä hyvä :).
VastaaPoistaKivaa, toivottavasti luette ja pääsisi sitten lukemaan lisää blogijuttujakin Valtosesta. :) Rooibos, luulisi tuon kirjastosta löytyvän, pitää joskus tsekkailla...
VastaaPoistaMun lähes joka jouluinen tai kesäinen juttu on lukea kirjahyllystä valtoset läpi, kun ne on vaan niin hyviä! :) Poikamiestyttö puuttuu eikä tahdo löytyä mistään. Paitsi kirjastosta :)
VastaaPoistaPiti ihan tsekatta suosikkiverkkodivarini Antikka.net mutta eipä sielläkään ollut! Sinne voi kyllä jättää puutelistailmoituksen, niin ystävälliset divarin pitäjät ovat yhteydessä jos kirja käsiin osuu.
VastaaPoista