Salmisen kuuden kirjan tuotannosta olen lukenut kolme, ja päätin että nyt pitää kyllä lukea loputkin, varsinkin kun kirjat löytyvät omasta hyllystä. Valitsin Varaston, koska muistelin että siitä on tekeillä elokuvakin. Olisikin mielenkiintoista tietää, mitä taksikuskinakin työskennellyt kirjailija Salminen olisi persujytkystä tuumannut. Varasto ilmestyi ensi kerran vuonna 1998 ja siinä kuvataan armottomasti suomalaisen yhteiskunnan muutosta 1990-luvun laman jälkeen. Yhteiskuntakritiikki lähtee mikrohistoriasta, kuten Salmisella aina, ruohonjuuritason ihmisten kautta kuvattuna.
Kirja kuvaa helsinkiläistä rautakauppaa, sijainti on jossain Mechelininkadun ja Arkadiankadun liepeillä. Päähenkilö Rousku kulkee työmatkat ratikalla, hyppää pois Linnanmäen kohdalla ja hakee iltapalan Siwasta. Varastossa ehtii heittää tikkaa työkaveri Ranisen kanssa, puuhailla omiaan ja tarkkailla työpaikan meininkiä. Näin tarinoi Jylhäkorpi varaston kahvitauolla Rouskun kanssa:
”- Sää tykkäät siitä että sulla on työssäkäyvän status. Sen tietää työnantajatkin. Ne tietää että sää suostut joustoihin ja työelämän kehittämisiin. Ne on tehneet susta venyvän. Sää joustat ja joustat. Ne on saaneet koko valtakunnan uskomaan, että kun palkkoja pienennetään niin työpaikat lisääntyy. Ja sitä myöten kun sun palkkaa pienennetään niin tuloloukkutoimikunta pienentää työttömien sossurahoja. Köyhät köyhtyy tasatahtia. Suhteet pysyy ennallaan.
- Kyllä tuolta lähiöistä vielä nousee uusi työväenliike, minä sanoin. - Siellä B-kansalaiset kerää raivoa. Ja kun ne sieltä tulee niin vallasväki paskantaa pöksyihinsä.
- Ei ne sieltä tule. Keskikalja on tehnyt tehtävänsä. Mee kattomaan Kontulan ostoskeskukseen. Siellä kansa hortoilee katkonaisella askelella, ei niistä kapinaan ole. Ja kohta saadaan vielä väkevät Valintataloon ja eurohinnat pullon kylkeen. Kokoomus tietää että sillä on kiire. Kansa on pidettävä rauhallisena... se on puudutettu... tai nukutettu... narkoosissa ne on. Ainoot jotka järjestäytyy on rikolliset ja narkkarit ja kettutytöt ja lapsipornoilijat ja seinien sotkijat. Ne kyllä pärjää.”
Kirjaan mahtuu käytännöllisiä ja teoreettisia pohdintoja työelämän moraalista, samoin eräänlaista perhe-elämää ja sen hyviä ja huonoja puolia. Jos kaipaa kirjalta hyvänmielen unelmahöttöä, tämä on väärä valinta. Tämä on sysimustaa naturalismia, mutta lukiessani myös nauroin ääneen monessa kohdin. Lisäksi loppu on tulkittavissa onnelliseksi, mikä yllätti.
Parissa kohti saarnausvaihe uhkaa nousta liiaksi näkyviin, mutta kokonaisuus on hiottu ja napakka. Usein tuntuu siltä, että syvälliset ja intensiiviset kirjat ovat hidaslukuisia ja kevyet ja pinnalliset kirjat nopealukuisia. Salmisen kirjat ovat siitä merkillisiä, että ne ovat syvällisiä, intensiiviä ja nopealukuisia. Tarinankuljetus on juohevaa, kirjoissa on erinomainen sisäinen dramaturgia, tapahtumien koukut nappaavat lukijan otteeseensa ja näkymättömistä kuoriutuu näkyviin uusia kerroksia.
Ja kun luin Varaston suomennostuskan jälkeen, niin oli nautinto upottautua erinomaisesti käytettyyn suomen kieleen. Salmisen tyylissä voi nähdä joitakin yhtäläisyyksiä Jari Tervon tyylin kanssa, mutta ehdottoman omaääninen kirjailija Arto Salminen oli. Harmi, että kuolema kohtasi hänet ennen aikojaan. Nykymeiningistä olisi varmasti syntynyt vielä monen monta murskaavan pirullista kirjaa.
Muuten. Tässäkin kirjassa oli nakkipaperi. Nillitin nakkipaperi-sanasta Riikka Pulkkisen Tottaa luettuani. Jostain kumman syystä nakkipaperi sopii Varaston kontekstiin paljon paremmin.
”Krapulassa huomaa kaiken. Töihinmeno on armotonta sissisotaa. Yksityiskohdat räjähtelevät päin naamaa kuin kranaatit: pentujen räkäkynttilät päiväkodin pihassa, sinappiset nakkipaperit nurmikolla, lokinpaska Nissan Sunnyn katolla, resuinen karaoke-juliste kapakan ovessa, pultsarin amputoidut sormentyngät, narkkarin laihat jalat, velkasaneeratut ilmeet metrossa.”
Salmis-vainaasta ei saada naistenlehtien kansikuvareportaasia eikä kirjamessujen nimikirjoitustenjakajaa, mutta lukekaapa miehen tuotanto silti. Vaan mahtaako siitä löytyä postmodernismia?
Tekstit
Kuulostaa kiinnostavalta! Täytyy laittaa tuo Varasto ja Lahti mieleen.
VastaaPoistaVoisinpa veikata että kolahtais sinuun!
VastaaPoistaErinomainen kirja, olen nähnyt myös näytelmäversion.
VastaaPoistaToivottavasti tuosta elokuvasta ei tule ihan pliisua ja pilattua.
VastaaPoistaVaikuttaa kiinnostavalta, täytyypä tutustua Salmiseen.
VastaaPoistaSalminen on kyllä loistava, tykkään. Myönnän myös olevani vähän kateellinen tuosta kokoelma-laatikosta. Itse onnistuin löytämään yhdestä divarista kootuista teoksista kolme kuudesta (ja aiemmin Lahden erilaisena painoksena), mutta puuttuvaa kahta ei tunnu löytyvän mistään!
VastaaPoistaKivaa Sara! Miia, tsekkasin Akateemisen ja Suomalaisen verkkokaupat, ja kummassakin näkyy Salmisen kirjoja muutaman päivän toimitusajalla. Saisitko sieltä?
VastaaPoistaKappas, kirjakaupat voisivat tosiaan olla ihan varteenotettava vaihtoehto kirjojen ostamiseen (hmm, etenkin kun on töissä sellaisessa...), olin jotenkin siinä uskossa, että noissa olis painokset taas loppu. Kiitos muistutuksesta siis!
VastaaPoistaHih, nyt olen tämän lukenut, ja panin merkille saman nakkipaperin =) En kumminkaan muistanut, että olit sen tämän kirjan yhteydessä maininnut. Varastoon nakkipaperi istuu, Pulkkinen on vieläkin lukematta.
VastaaPoistaTässä kohtaa vähän surettaa. Vain yksi Salminen enää lukematta. Ihailen kovasti näiden lyhyiden romaanien tehoa. Erottuvat edukseen kun suuri osa kirjailijoista rönsyilee ja pursuilee tarinoidensa kanssa...
Minä just luin arvion Varasto-elokuvasta ja vähän kauhunsekaisin mielikuvin pohdin, pitäisikö elokuva mennä katsomaan. Jos tästä todella on sovitettu sellainen hyväntuulinen ja lämminhenkinen komedia, niin voiko kirjan tunnelmasta olla paljoakaan jäljellä... Pitää miettiä!
VastaaPoistaVarasto-elokuva nähty. Fiilikset vähän kahtalaiset. Elokuvan tunnelma oli aivan erilainen kuin kirja, elokuva oli selvästi eri teos, joka oli ottanut kirjasta vain raamit. Tätä on mainostettu "duunarikomediaksi", ja siihen nähden harmitti että vähän ylhäältä päin ohjaaja tuntui duunareitaan kohtelevan. Aika stereotyyppisiä ja sketsimäisiä hahmoja useimmista oli tehty.
VastaaPoistaNäyttelijätyö oli kuitenkin aika hyvää, minusta parhaiten suoriutui Minttu Mustakallio, herkullinen ja uskottava Karita. Lyhyt kohtaus Karitan äidin kotona oli myös mainio... Kari-Pekka Toivosen yksi-ilmeinen synkkyys oli myös aika osuvaa, mutta ehkäpä vähän laajemmat raamit hänelle olisi voitu kirjoittaa.
Vähän aikaa sitten luin varaston ja täytyy myöntää että täällä heiluttelee käsiään uusi käännynnäinen :)
VastaaPoistaMahtavaa! Tulenkin kurkkaamaan :)
VastaaPoista