Olisikohan tämä ollut ensimmäinen kerta ikinä, kun Raija Orasta luin? Ehkä olen joskus selaillut, mutta ensimmäinen kokonainen kirja tämä ainakin oli. Tuntematon tekijä Oranen ei silti missään nimessä ole, katselinhan ahkerasti Ruusun aika -sarjaa telkkarista lapsena. Sen sijaan Puhtaat valkeat lakanat -sarja jäi minulta vähälle katselulle, sehän oli toinen suosittu Orasen käsikirjoittama tv-sarja.Huomiotaherättävästi nimetty Isorintainen nainen tarttui mukaan Rikhardinkadun kirjaston "suositteluhyllystä". Kirja on ilmestynyt vuonna 1992. Kaiken kaikkiaan tämä oli positiivinen yllätys. Jostain syystä minulla on ollut melko negatiivinen mielikuva Orasesta kirjailijana. Nyt se mielikuva koheni kertaheitolla. Vaikka ei Isorintainen nainen mikään maailmankirjallisuuden klassikko ole. Mutta parhaimmillaan Oranen on Jari Tervoa muistuttava virtuoosimainen vyöryttäjä. Huonoimmillaan teksti insestiaineksineen liippaa läheltä sosiaalipornoa. Kokonaisuus on siis tasapainossa: vetävä tarina, jota 17 vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen huomaa tarkkailevansa myös ajankuvana.
Eräs melko ilmeinen lähestymistapa on tutkailla kirjaa tissifetissin kannalta. Vielä vuonna 1992 ei ihan jokainen julkisuustyrkky saanut Hymyltä silikonileikkausta tallinnalaisklinikalla ja päätynyt vastalahjaksi lehden alastonkuviin esittelemään (yleensä järkyttäviä) keinohinkkejään. Kaipa tuolloin vallitsi, ainakin Suomessa, vielä luonnonlakien valta: isot rinnat täytyi saada syntymälahjaksi, ja häveliäämpi mediakulttuuri sai aikaan sen, että avara kaula-aukko oli jo kova kiihotin. Tällaisia ajatuksia mieleen nousee kirjaa lukiessa. Nimihenkilö on henkisesti epävakaa näyttelijä Eija Elo, joka kuvataan koko Suomen miesväestön päiväunien kohteena, massiivisista luomuryntäistä tunnettuna hauraana näyttelijäkaunottarena. Kirja alkaa kohtauksella, jossa ikääntynyt, kauneudeltaan rapistunut ja henkiseltä tasapainoltaan murentunut Eija meikkaa itseään kuntoon. Oranen tavoittaa tehokkaasti päihderiippuvuutta ja henkisiä ongelmia vastaan taistelleen naisen tunnelmat.
Toinen päähenkilö on juopporenttu toimittaja Tapani Holopainen. Hän käy kuvauskeikalla kaljatehtaan edustusasunnossa, minne on kokoontunut kulttuurikermaa ja tehtaan väkeä - sekä työhommiin tilattu Eija. Kesken juhlien Eija putoaa alasti parvekkeelta. Tapani ryhtyy selvittämään, mitä tähän liittyy.
Juoni on melko polveileva, ja tietyssä vaiheessa ainakin minut onnistuttiin yllättämään. Kukaan henkilöistä ei ole erityisen mukava. Oranen kuvaa Eijan päiväkirjojen kautta melko inhottavallakin tavalla seksuaalitraumoja, mutta noista ajoittaisista sosiaalipornosävähdyksistä huolimatta hän pysyy kuitenkin tekstinsä suhteen pinnalla. Tapani on toisaalta kliseinen, toisaalta omaperäinen ja tuoreestikin kuvattu hahmo. Eipä voi olla vetämättä biografisia johtopäätöksiä - lehtijuttujen perusteella Oranen muistaakseni on itse kertonut olleensa alkoholisti ja nykyään raitis, joten hän kuvaa varsin uskottavasti juopon huuruista ja onnetonta elämää.
Yritin haistella kirjasta tunnelmia suuren laman alla elämisestä. Hieman niitä olikin, kirjassa viitataan esimerkiksi kulttuuriväen rahapulaan koska työt ovat vähentyneet - no, tämä ei ehkä sinänsä riitä lamatodisteeksi vaan on melko universaali aihe. Sen sijaan ajankuva näkyi siinä, että homoseksuaaliset suhteet esitetään tässä kirjassa julkisuuden kannalta huippupaheksuttavana asiana, ei trendikkäinä kuten nykyään.
Lukukokemus oli piristävä, vaihtelu virkisti. En puhkea ylistäviin suitsutuksiin tämän kirjan kohdalla, mutta kuten sanoin, minun silmissäni se nosti Orasen mainetta.
Tekstit
Tämähän on järkyttävää. Minä satuin olemaan nimeltäni Eija Elo, kunnes sukunimeni muuttui avioliiton myötä (ja etunimi muuten vain, koska aina olin kaivannut erilaista etunimeä).
VastaaPoistaJos olisin tiennyt, olisin reagoinut kuten ihmiset tiettävästi reagoivat; valittanut Oraselle kunniallisen nimeni häpäisemisestä (ja lisäksi nimen, jolle olin hankkinut hiukan mainettakin scifi-kirjailijana).
Ilmeisesti tuttavani ja lukijani eivät ole olleet Orasen ihailijoita, koska kukaan ei ole koskaan kommentoinut.
Hih, huima yhteensattuma, Mette! Kirjassa käy ilmi, että Eija Elo on taiteilija ja näyttelijätär on oikeasti ihan muun niminen, mutta tämän mainitaan vain kerran eikä nimikysymys ole muuten olennainen, henkilöä puhutellaan Eijana koko ajan - paitsi milloin hänestä käytetään lempinimeä Isorintainen.
VastaaPoistaKannattaa tarttua Kohtauspaikka Marinadiin, joka kyllä kannattaa lukea.
VastaaPoistaHeips!
VastaaPoistaOlen armoitettu Oras-fani, lukenut lähes kaiken kirjoittamansa. Silti...
"Möttönen ja Vehtaaja" - ensimmäinen lukemani - on edelleen parasta Orasta. Minun mielestäni. Suosittelen.
t. lukuhullu
Hei Salla
VastaaPoistaMinä luen tällä hetkellä Raija Orasen Leijonan osa kirjaa. Kirja on mielenkiintoinen tarina pankkimaailmasta ja rakkaudesta. Oletko sinä lukenut Leijonan osa kirjan?
Pannaanpa Kohtauspaikka Marinad, Möttönen ja Vehtaaja ja Leijonan osa henkiselle muistilistalle!
VastaaPoistaMinä luen parhaillaan Orasen Miljonääriä, olen tosin vasta alkumetreillä.
VastaaPoistaOikeastaan olen ihan luvannut lukea kyseisen kirjan, sillä eräs Venäjältä Suomeen muuttanut tuttavani on sitä niin hartaasti suositellut. Hän on parhaillaan jopa kääntämässä kirjaa venäjän kielelle, koska pitää teoksesta niin paljon, että haluaa antaa lukumahdollisuuden myös itänaapureillemme.
Ohoh, mielenkiintoista! Minulla on Venäjä-kiinnostusta, olen opiskellut venäjää ja ollut kesätöissä Pietarissa.
VastaaPoista