Amélie Nothombilta olen lukenut kauan sitten häneltä aiemmin suomennetut kirjat, Nöyrin palvelijanne ja Vaitelias naapuri. Näistä varsinkin Nöyrin palvelijanne jätti vahvoja muistijälkiä: erikoinen kertomus eurooppalaisnaisen oudoista kokemuksista japanilaisen suuryrityksen palveluksessa jäi kummittelemaan mieleen. Nothombista oli juttua joku aika sitten Hesarissa, joten olisiko hän sitä kautta palannut mieleeni. Muistelin häntä kyllä myös Etelä-Saimaan lukupiirin Fred Vargasia koskevassa keskustelussa, kun kertasimme lukukokemuksia ranskankielisen kirjallisuuden parissa.Antikrista ammentaa samoista aineksista kuin nuo aiemmatkin kirjat: arkipäivä kääntyy absurdeille mutkille, ihmisten päällepäin tavanomaiselta näyttävät suhteet kiepahtavat sadomasokistisiksi valtapeleiksi, mutta tarina kulkee soljuvan kepeästi. Kai se sitten on sitä ranskalaista keveyttä. Tämänkin kirjan päähenkilö, yksinäinen 16-vuotias Blanche, analysoi hänelle tapahtuvia asioita tarkasti, vaikka oikeastaan kyse on teini-iän isoista tragedioista: ystävien puutteesta, nöyryytykseen perustuvasta "kaveri"suhteesta ja vanhempien kyvyttömyydestä huomata, mitä omalle lapselle tapahtuu. Tästä kerrotaan kuitenkin mustan huumorin avulla, niin että lukiessa nauraa ääneen monta kertaa. Oikeastaan Blanchen kirjallinen suomalaisserkku on Vappu, josta Kreetta Onkeli kertoi Beige-kirjassaan.
Blanche tutustuu opiskelujen kautta samanikäiseen Kristaan, joka yhtäkkiä valloittaa Blanchen perheen puolelleen ja muiden näkemättömissä piinaa Blanchea mitä monipuolisimmilla tavoilla. Kirja on lyhyt ja nopealukuinen, mikä ei tarkoita sitä että se olisi pinnallinen. Blanche joutuu hakemaan itseluottamustaan niin kuin kuka tahansa teini, mutta Nothomb kääntää kirjan loppumetreillä asetelman tavallisista kasvutarinoista poikkeavaan suuntaan: on ihan okei olla yksinäinen, vetäytyä muiden seurasta ja uppoutua eskapistisiin harrastuksiin, kuten kirjojen maailmaan.
Nothomb kirjoittaa tyylikkäästi ja taitavasti. Hänen mukavan vinksahtaneesta näkökulmasta kertomiaan tarinoita lukisi mielellään suomeksi enemmänkin, onhan niitä ranskaksi julkaistu jo parisenkymmentä.
Tekstit
Kiitos tästä. Vähän ihmettelinkin mistä mahtaa olla kyse noinkin oudosti nimetyssä kirjassa. Sen kansikuva on ihan silmiinpistävä ja herättävä, nimi taas viittaa kaikkeen, mikä ei ehkä miellyttäisi. Tuonhan voisi jopa lukea - vaikka tuoreempi ranskalainen kirjallisuus on ollut jotenkin steriiliä, minusta, silloinkin kun kuvataan jotakin inhottavaa.
VastaaPoistaNo tämä ei steriiliydestä kärsi, kaiken kaikkiaan positiivinen kirjatuttavuus!
VastaaPoistaItse en pitänyt tuosta kirjasta pinnallisuuden ja kliseisen asetelman takia. Oletko lukenut ranskankielisistä Agota Kristofia?
VastaaPoistaJoo, tollasta tapahtuu kyllä ihan todellisuudessakin. Itse olen esim joutunut hullujen stalkkaajien uhriksi, enkä uskalla juurikaan enää käyttää Internetiä! LOL. Markku
VastaaPoistaVoi Markku parkaa. Päivi, en ole lukenut Agota Kristofia - kuulostaa kyllä mielenkiintoisesti Agatha Christieltä :)
VastaaPoistaLuin kirjan tuossa illalla, kun sen kirjastosta nappasin. Kyllä, hyvin nopealukuinen, 158 sivua suhteellisen harvaan kirjoitettua tekstiä on pikku juttu yli 1000 sivuisia opuksia kahlanneelle lukufriikille. ;)
VastaaPoistaIhan mukavahan tuo oli, vaikkakin ihan tuo loppu jäi pahasti vaivaamaan. Kaikki ei mennytkään, kuten olisi voinut luulla.
Blanchen nahjusmaisuus sai välillä ärsyyntymään, miksei hän hankkiutunut eroon tuollaisesta hirviöstä, mutta toisaalta ymmärsin.
Hieman liian lyhyt, ei tämä nyt niiiin kauheasti puhutellut sitten kuitenkaan.
Mutta mielenkiintoinen kuitenkin, kiitos kirjavinkistä!
Tein muuten kirjastolistan blogisi avulla: Tuolla odottaa Pyhiesi yhteyteen, Huhtikuun noita ja Poikani Kevinin tekijän Kaksoisvirhe. :)
--almafiina
Hyviä kirjoja olet poiminut listaasi, ALmafiina! Tältä samalta kirjailijalta nuo Vaitelias naapuri ja Nöyrin palvelijanne ovat myös mukavan vinksahtanutta luettavaa.
VastaaPoista