Myyrään palasin, kun luin Jari Tervon uuden Troikka-kirjan lehden kirja-arvostelua varten. Myyrän olen lukenut ensimmäisen kerran sen ilmestymisvuonna, syksyllä 2004. Troikkaa lukiessa muistelin, että Myyrä tuntui paremmalta. Kaihersi mieltä, piti selvittää mistä tunne johtui. Eikun kirjastoon ja lukemaan.Ja kylläpä Myyrä olikin erinomaisen hyvä lukukokemus. Se on parempi kuin Ohrana ja Troikka, tämän historiallisen kolmikon paras tuotos. Ilmestyessään moni syytti sitä liiasta sekavuudesta ja kikkailusta. Minäkin muistan olleeni melko lailla pyörällä päästäni vaihtuvien kertojien, pomppivan aikarakenteen ja aukeavien ja yhteensolmiutuvien juonenpätkien kanssa. Mutta sehän olikin vain ensikertalaisen harhakuvitelmaa. Kun Myyrän luki nyt toiseen kertaan ja muisti juonen osittain, oli rakenne suorastaan selkeä. Juonenkuljetus oli nautinnollista ja taidokasta. Ei tässä mitään kikkailua ole, Tervo vain korostaa useilla päällekkäisille yhteensattumilla elämän sattumanvaraisuutta ja Suomen kokoisessa maassa helposti risteäviä polkuja. Aika-paikkakoordinaateista annetaan kyllä täsmällisiä määrityksiä lukijoille, eikä niitä kertojiakaan nyt niin monta ole. Kaiken kaikkiaan kirja on erinomaista luettavaa.
Kirjassa myllätään lähihistorian parissa: eletään Presidentin hovissa 1970-luvun lopulla. Kekkosen pyhää nimeä ei turhaan lausuta, mutta hänestäpä tietysti on kysymys. Romaanin keskiössä on kolmekymppinen Suojelupoliisissa työskentelevä Jura Karhu, jolla on sukurasitteena kiihkokommunistinen perhe. Jura joutuu töihin Presidentin lähipiiriin, osin työn puolesta, osin omien sukusyittensä vuoksi.
Vanhenevan, despoottisen, yya-sopimusten kiemuroissa neuvostoystävyyttä harrastavan Presidentin kautta Tervo maalaa värikästä kuvaa suomettuneen Suomen ilmapiiristä. Näin Juran vaimo osallistuu Presidentin syntymäpäiväjuhlallisuuksia suunnittelevan komitean työskentelyyn:
"Kuuntele. Mä otan selvää Kajaanista, onko siellä sinä syyskuun päivänä 1980, jolloin synttärit on, syntymässä vauvaa. Jos on, hyvä, jos ei, siirrytään Hesaan. Se on sentään pääkaupunki. Etsitään hyvissä ajoin poikavauva jolla on oikea laskettu aika ja kysytään vanhemmilta, onko niillä mitään sitä vastaan, että ne ristii sen niitten lapsensa Presidentin mukaan. Mun aavistus on että harvalla on vastaan. Me voidaan vaivasta vähän maksaa jos se siihen menee, mutta sitä ei tarvitse julkisuudessa mainita."
Kirjassa risteillään myös Suomen sisällissodan tapahtumiin, talvi- ja jatkosotaan sekä sotavankien pakkotyöleireihin rajan molemmin puolin, Stalinin Kremliin sekä viimeisessä luvussa myös 2000-luvulle, joka näyttää oudosti hieman erilaiselta kuin mihin olemme tottuneet. Kirjassa on monia tosi hienoja tai erittäin hauskoja jaksoja. Nostan tässä esille muutaman: Stalin vie puhemies-Kekkosen katsomaan yksityistä balettinäytöstä, Juran Liekki-setä pakkotyössä Neuvostoliiton leirillä Vorkutassa, Jura mustaamassa Johannes Virolaisen ja Ahti Karjalaisen mainetta Presidentin silmissä hieman erikoisilla käytännön piloilla. Mielenkiintoinen sivujuonne on myös kuvaus Sampo Kajanteesta, joka esitellään kirjassa Presidentin aviottomana poikana. Äiti on Moskovan suurlähettilään vaimo Juulia Kajanne, jonka esikuvana on näköjään ollut Anita Hallama. Sampo on holtitonta elämää viettävä älykäs biseksuaali, jonka selkkauksia Jura joutuu välillä ratkomaan. Ja ihan kuin näissä käänteissä ei olisi tarpeeksi tekemistä, kaadetaan Juran niskaan vielä yksi tunnistamaton ruumis, yksi hänen veljiensä hukkaama, neuvostoliittolaisten Suomen kommunisteille lahjoittama dollarikassi, sekä aviokriisi.
Kirjalla tuntuu olevan monta tarkoitusta. Eräs tarkoitus on selvän pesäeron tekeminen vanhan liiton vasemmistolaisiin suomalaiskirjailijoihin. Tämähän on yllättävän arka asia vielä nykyäänkin. Muistan kun Hesarissa taannoin tehtiin juttua kirjailijoista, jotka pitäisivät poliittisia mielipiteitään enemmän oikealle kuin vasemmalla kallellaan olevina. Niitäpä ei monta löytynyt, ainakaan omilla nimillään lehtiin asti. Mielenkiintoinen oli tuo asetelma. Tervo pöllyyttää Suomen rähmällään oloa sen verran railakkaasti, että tuskinpa hän kovin helliä päänsilityksiä on nostalgiakommunisteilta kerännyt tällä kirjallaan.
Toinen pointti tulee nyt selvimmin näkyviin, kun Myyrää ovat seuranneet Ohrana ja Troikka. Tervo rakensi oman suuren historiallisen kertomuksensa Suomen 1900-luvun kohtalonhetkistä. Erittäin mielenkiintoinen aihe itään päin notkistelu on, ja Tervo ottaa siitä Myyrässä kaiken irti.
Lisäksi kirjaan jää se, mikä tekee tarinasta hyvän tarinan: rikas, monipuolinen, sujuva kieli, vetävästi etenevä juoni, hieno ja uskottava miljöö (oikeastaan monta miljöötä) ja usein pirullinen huumori. Tällaista tekstiä ahmii mielellään. Tämä kirja menee edelleen uusintalukulistalle, muutaman vuoden päästä voisi taas tähän tarttua ja katsoa, mitä silloin kirjasta irti saisi ja ovatko näkemykseni muuttuneet. Suosittelen lämpimästi tsekkaamaan myös Mervi Kantokorven aikanaan Hesariin tekemän arvion sekä samaan aikaan ilmestyneen kirjailijan haastattelun.
Tekstit
Tunnustan sivistymättömyyteni ja kerron, etten ole lukenut yhtään Jari Tervon kirjaa. Yritin kerran lukea Tervon Poliisin pojan, mutta se jäi jo aika alkuvaiheessa kesken. En enää muista siitä mitään, mutta jotenkin siitä jäi kammo Tervoa kohtaan.
VastaaPoistaKammoni takia luinkin tämän sinun arvostelusi ja ehkä hitusen alkoi kiinnostaakin. Pitää sulatella, ehkä tartun vielä Tervon kirjoihin.
Sopiva aloituskohde voisi olla vaikka novellikokoelma Siat ja naudat. Samoja juttuja on taidettu kierrättää muissakin Tervon novellikokoelmissa. Tämä Myyrä on kyllä juuri tuossa lähihistorian tarkastelussaan virkistävä, joten siinä mielessä voin suositella tämänkin yrittämistä.
VastaaPoistaNyt kun sain oman Myyrä-juttuni kirjoitettua, uskalsin tulla lukemaan sinun kirjoituksesi. Heh, luitkin tätä toiseen kertaan :-) Olin ihan uppeluksissa tuon rakenteen monimutkaisuuden kanssa välillä, täytyykin kokeilla lukea uudestaan muutaman vuoden kuluttua.
VastaaPoistaTämä kirja toi paljon muistoja mieleen, nauratti ja mietitytti. Teki kyllä suuremman vaikutuksen kuin mikään aiemmin Tervolta lukemani. Täytyy varmaan lukea myös Troikka ja Ohrana jossain vaiheessa.
(Mielenkiintoinen tuo ajatus pesäerosta vasemmistolaiseen kirjailijasakkiin. En tullut ajatelleeksi asiaa siltä kannalta -vaikka Myyrässä vähän rähmällään balalaikan soittoa kuuntelevalle eliitille virnistelläänkin - mutta Tervo on varmaan nuorena runoilijana saanut katsella YYA-Suomen kirjallisen kulttuurin puuhastelua läheltä 70-80 -luvuilla :-D )
Tulenkin kommentoimaan sinun mietteitäsi. Toiseen kertaan lukeminen tosiaan selkeytti rakenteen hahmottamista kovasti.
VastaaPoistaTässä kirjassa on yksi parhaista "mihin hittoon tämä oikein liittyy" -avauksista mitä olen lukenut. Yksi luku alkaa sellaisella "ffot, ffot" -ääniefektillä, ja vasta jonkin ajan päästä ääniefekti asettuu oikeaan kontekstiinsa. :)
Sain juuri kuunneltua tämän kirjan äänikirjana, ja kieltämättä minulla oli vaikeuksia pysyä mukana juonessa. Tuo eri minä-kertojien ja aikakausien sekoittaminen on entistä haastavampi setviä, kun ei voi selata sivuja taaksepäin tarpeen vaatiessa, vaan täytyy vaan antaa tarinan edetä lukijan ehdoilla.
VastaaPoistaTervo kirjoitti kuitenkin niin taidokkaasti ja mukaansatempaavasti, että sekavalta tuntunut juoni ei haitannut minua.
-Erinomainen kirja!
Loistokirja! Ja kestää uusintalukemisen, silloin juonikin avautuu hieman enemmän. :)
VastaaPoista