Olen lukenut viime kirjan jälkeen pitkää englanninkielistä romaania, joka vaatiikin aikaa vaikka onkin erittäin mukaansatempaava. Tässä välissä piti kuitenkin lukea loppuun Kaari Utrion tuore kolumnikokoelma. Kirjastosta tuli muistutus kirjojen eräpäivästä ja päätin yrittää muistaa viedä lainakirjat huomenissa pois. Olin kirjan pistänyt heti varaukseen kun kuulin siitä, mutta jostain syystä kokoelman lukeminen oli jäänyt puolitiehen. Vaikea sanoa miksi... Utrion ehdottomana fanina pidän kyllä hänen nasakasta huumoristaan, provosoivista mielipiteistään ja naisasian korostamisestaan. Olen myös kolumnejaan suurella mielenkiinnolla aina lukenut, missä ikinä olenkaan niitä bongannut. Mutta ehkä koko kirjallinen kerrallaan alkoi tuntumaan jotenkin raskaalta? Utrion painavat mielipiteet, vaikka sarkastisen huumorin sävyttäminä esitettyinäkin, kun tahtovat jättää jotenkin pessimistisen jälkimaun suurina annoksina. Että näinhän se menee: lapsia ei ole kasvatettu, Suomi on rakennettu piloille, ihmiset ovat epäkohteliaita ja huonosti käyttäytyviä ja luonto tuhoutuu. Noh, näinhän se varmaan onkin...
Eniten viihdyinkin niiden kolumnien parissa, joissa oli hieman kepeämpi aihe. Erittäin hyvä esimerkki on Uusi vuosi, uusi mies, joka on alunperin julkaistu vuonna 2001 Iltalehdessä. Siinä otetaan kantaa miesten ongelmiin, kuten naisia varhaisempaan elinajanodotteeseen sekä yleisempään alkoholismitaipumukseen. Uusi mies pyrkisi jo elintavoillaan ehkäisemään näitä ongelmia:
"Kun työelämä on terveellistä, katse kääntyy kotiin. Kodin miesten hyvinvoinnille tarjoamat resurssit ovat aivan alihyödynnettyjä. Naiset tekevät kotitöitä päivässä monta tuntia, miehet muutaman minuutin.
Kodin järjestäminen siistiin kuntoon ennen töihin lähtöä tuo elämään ryhtiä. Työpäivän päälle on virkistävää viettää tunnin verran ostoksilla marketissa lasten kanssa, ja sitten luovaa ruoanlaittoa perheelle. Kun tiskit on hoidettu, on aika syventyä pyykin rentouttavaan maailmaan. Silittäminen tuottaa tyydytystä, joka näkyy heti. Samalla voi kuunnella kielikasetteja."
Provosoinnin tulokset näkyvät edelleen onnistuvan. Erinäisissä blogeissa tätä kirjaa on kommentoitu aika paljon, ja varsinkin kolumni nimeltä Kymmenvuotias panopuu, jota Utrio itsekin muistelee yhtenä räväköimmistä ja eniten palautetta herättäneistä teksteistään, tuntuu lietsoneen kuumia tunteita puolesta ja vastaan lukijoissa.
sunnuntai 20. huhtikuuta 2008
Kaari Utrio: Kiilusilmä feministi eli miksi en enää matkusta junassa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti