Nykyhetken tyttölapsi alkoi tarinansa ilahduttavasti Lappeenrannasta. Nuori Anja saapuu kyläilemään tätinsä luokse, ja juna-asemalla on vilskettä, kun koko ratsurykmentti tuntui tulleen seuraamaan junan tuloa. Anja täteineen suuntaa kohti hotelli Patriaa, ja myöhemmin kirjassa Anja käy tanssimassa Kasinolla.
Pääosa kirjasta sijoittuu kuitenkin kesäiseen Saimaan saareen, 1930-luvun loppupuolelle. Juoni on melkein yhtä älytön kuin näissä "nainen pukeutuu pojaksi" tarinoissa: nainen pukeutuu pikkutytöksi. Anjan tädin saaren nykyinen hallitsija, agronomi Ollikainen kun vihaa syvästi 15-35 vuoden ikäisiä naisia. 20-vuotias pienikokoinen ja siro Anja leikkaa siis hameensa lyhyeksi ja laittaa rusetin tukkaan ja kas, kaikki pitävät häntä 14-vuotiaana. Tuohon aikaan 14-vuotiasta on tämän kirjan perusteella todellakin kohdeltu lapsena: eräässä kohtauksessa Anja saa Ollikaiselta nuken tuliaisiksi!
Mutta kun tämän älyttömyyden hyväksyy, on juoni mitä nautittavin. Anjan leski- ja vanhapiikatädit, naapurihuviloiden asujaimisto sekä rempseä palveluskunta kokevat arkielämän pieniä ja suuria seikkailuja. Anja on ihastuttavan topakka ja napakka sankaritar. Hän ei haikaile eikä surkuttele, vaan järjestää asiat oman mielensä mukaisiksi. Kun tämä kirja on kirjoitettu kymmenkunta vuotta myöhemmin kuin Valtosen esikoinen Nuoren opettajattaren varaventtiili, on eräs kiinnostava seikka järjestetty uusiksi. Varaventtiiliä lukiessanihan ihmettelin, miksi sankaritar luopui työssäkäynnistään yhden vuoden uran jälkee naimisiinmenon myötä. Kun Anjalle koittaa happyend, hän toteaa näin: "Suoritan ensin reppuni. Sitten voin ruveta totuttamaan perhettä avioliittoaikomukseeni. Samalla hankin pätevyyden johonkin ammattiin. Nykyhetken tyttö ei uskalla aseettomana heittäytyä aviomiehen armoille. Luultavasti antaudun talousalalle. Siellä ei ole tungosta. Kärsäpää tarvitsee ammattitaitoisen emännän."
Muutenkin kirjasta suorastaan hyppi silmille erilaisia elämän ilmiöitä, jotka tuntuivat käsittämättömän ajankohtaisilta. Esimerkiksi seuraava, moraalisten rouvien keskustelussa kuultu toteamus:
"Kyllikki: Nykyajan ihminen erittelee liiaksi tunteitaan. Hänellä on siihen aikaa, hänellä on siihen esikuvia. Hän on lapsen kaltainen, joka ei tyydy taittamaan kukkaa, vaan kaivaa sen juurineen ylös, tutkii jokaisen juurikarvan ymmärtämättä, että hän tappaa kasvin."
Ehkä tuon Universumien tomun jälkimainingeissa kiinnitin kenties huomioni herkästi rivien välistä välittyvään uskonnollisuuden käsittelyyn. Tapauskovaisuus on ollut vielä voimissaan, ja varsinkin nuoria on kasvatettu ankarasti synnintuntoon. Mikähän lienee ollut Valtosen henkilökohtainen vakaumus? Ainakin sankaritar Anja kuvailee eräässä kohtauksessa, että hänen "suruton" äitinsä ei kasvattanut häntä uskoon, vaan Jumalastakin hän kuuli ensi kertaa vasta koulussa.
Täm kirja on uusintapainos vuodelta 2006. Eipä haittaisi ollenkaan, vaikka muistakin Valtosista saataisiin taas uusintapainoksia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti