Tämä oli mukaansatempaava kirja, luin sen kannesta kanteen yhdessä illassa. Kyseessä on mainio sekoitus realistista suomalaista pikkukylän elämänmenoa, perinteistä palapelidekkaria ja silkkaa fantasiaa. Lisäksi vielä uskottavasti!Kirjan juonta on vähän vaikea ruveta ruotimaan, ettei lipsahtaisi turhaksi avosuiseksi, mutta yritän vähän valottaa lähtötilannetta. Äidinkielenopettajan sijaisena työskentelevä Ella on palannut kotikuntaansa Jäniksenselkään. Ellalla on perinteinen rooli: synnyinpaikkakunnalleen jo hieman ulkopuolisena palaava kotikylän kasvatti päätyy kaivelemaan menneisyyden likaisia ja hämäriä salaisuuksia. Niihin hän joutuu, kun paikkakunnan kuuluisin henkilö, Tove Janssonia kirjailijana muistuttava Laura Lumikko kutsuu hänet kymmenenneksi jäseneksi Jäniksenselkäläisen kirjallisuuden seuraan. Ennen kuin Ella ehtii kunnolla tavata kirjailijaa, tämä katoaa mystisesti omista juhlistaan. Ellasta alkaa tuntua, että seuran yhdeksällä aiemmalla jäsenellä, jotka ovat jo kaikki kuuluisia kirjailijoita, ei ole ihan puhtaita jauhoja pussissaan. Hän alkaa selvittää vanhoja tapahtumia Pelin avulla, joka on seuran salainen menetelmä hankkia tietoa muilta seuran jäseniltä ja samalla kerätä sopivaa materiaalia omiin kirjallisiin tuotoksiin...
Yliluonnollisista tapahtumista ammentava kirjallisuus joutuu usein tiettyjen uskottavuusongelmien eteen. "Perinteinen" fantasiakirjallisuus tuottaa pahimmillaan kaavamaisia ja kliseisiä koppoti-koppoti-seikkailuja, joissa sankarijoukko ratsastelee ja syö eväitä tuhansien sivujen ajan, odotellen lopputaistelua jossa pahis ja hyvis kohtaavat. Minuun ei oikein uppoa myöskään teknologiavirityksistä vibansa hakeva scifi. Kun ruvetaan sotkemaan realistista kuvausta ja mystiikkaa, mennään usein metsään. Mutta Jääskeläinen välttää tällaiset sudenkuopat ihan älyttömän hienosti. Silloin kun pitää pelätä niin pelätään, silloin kun pitää aavistella pahinta niin aavistellaan, silloin kun pitää ylitulkita pieniä vihjeitä ja kirjassa siellä täällä heiteltyjä pieniä täkyjä, riistäytyy lukijan mielikuvitus ilahduttavalla tavalla kehittelemään omia arvauksia. Loistavaa!
Kirjan henkilöt ovat samaan aikaan sekä täysin uskottavia, tuttuja ja tavallisia suomalaisia ihmisiä arkisine ongelmineen, että pelottavia ja kiinnostavia "salaseuralaisia". Erittäin hyvin on toteutettu myös lapsuudesta kaivettu ratkaisematon arvoitus. Ihan kirjan lopussa, ennen epilogia, tuli minulle pieni lässähdys: höh, eikös tässä mitään selitettykään kunnolla. Mutta epilogi korjasi tämän, joten lopussa lukijan olo oli tyydyttynyt ja kiitollinen.
Lisäksi kirja on mahtavalla tavalla ikään kuin silmänisku kaikille lukemisen ystäville. Jo lähtötilanne on herkullinen: Laura Lumikon kirjoittama Otuksela-lastenkirjasarja on niin suosittu, että faneja tulee kirjailijaa etsimään ympäri maailmaa. Samoin seuran kirjailijoiden tuotantoa kuvataan niin kiinnostavasti, että lukijan tekisi mieli päästä lukemaan näitä kirjoja, joita ei siis ole olemassa muualla kuin tämän kirjan tarinassa. Otukselan hahmot vaikuttavat tosi mielenkiintoisilta, samoin yhden seuran jäsenen scifi-kirja, jossa kuvataan sukupuolitautia sairastavaa marsilaissyntyistä sotilasjohtaja-kentauria. Mainio ajatusleikki on myös eräs kirjan sivujuonista: tarttuva "bakteeri", joka leviää kirjasta toiseen ja muuntelee kirjan tarinaa, niin että se alkaa poiketa alkuperäisestä. Tämä onkin kirjan alkusysäys, kun äidinkielenopettaja-Ella alkaa ihmetellä oppilaansa koevastausta, jossa väitetään Sonjan ampuneen Raskolnikovin Rikoksen ja rangaistuksen lopussa. Koska Ella ei ole lukenut kuin muutaman kymmenen sivua Rikosta ja rangaistusta, eli aika lailla samoihin kohtiin asti pääsi kuin meikäläinenkin, joutuu hän tarkastamaan epäilyksensä muualta, ja kohtaa kirjastonhoitajan ja seuran jäsenen Ingridin oudon reaktion.
Lumikko ja yhdeksän muuta on ilmestynyt vuonna 2006, eli on sinänsä vielä uunituoretta kamaa. Peukaloni näyttää ylöspäin.
EDIT: Kirja oli niin hyvä, että luin sen viikon sisään vielä toiseenkin kertaan.
PS. Jääskeläisen novellikokoelman Taivaalta pudonnut eläintarha arvostelin lehteen 29.2.2008.
Tekstit
Luin kirjan uusiksi, ja erinomaisen hyvä se oli edelleen. Uusintalukemisella maltoin keskittyä paremmin ja nautiskella juonenkäänteistä. Persoonallinen, huolellisesti rakennettu, tyylikäs kirja - ja erilainen kuin useimmat muut suomalaiset esikoisromaanit.
VastaaPoistaVoi, nyt kun olen lukenut sekä Lumiomenan että sun arviot tästä kirjasta, niin ihan syyhyää päästä lukemaan se uudelleen. Musta tuntuu, etten saanut kirjasta kaikkea irti ensimmäisellä lukukerralla, mutta silti nautin siitä. Ja sellaiset kirjathan ovat parhaimpia: niistä voi nauttia, vaikkei kaikkeen pinta- ja piilotasolla perehtyisikään, ja kestävät aikaa ja lukemiskertoja. Hienoa, että tästä nyt jo muutaman vuoden ikäisestä kirjasta puhutaan taas!
VastaaPoistaMunkin mielestä Lumikko on loistava. Tosin tykkäsin vielä enemmän Jääskeläisen uusimmasta. :)
VastaaPoistaJenni, minua onkin kovasti kiinnostanut, miksi joku ei oletusarvoisesti halua lukea kirjoja uusiksi? Mulle kun on aina ollut selvää, että hyviksi havaitsemiani kirjoja luen mielelläni uusiksi. Useimmiten lukuelämykset ovat eri kerroilla aivan erilaisia - ensinnäkin itse muuttuu, tietämys muuttuu ja lisäksi moni kirja luovuttaa itsestään lukijalle enemmän kakkos- tai kolmoslukukierroksella ensimmäiseen kierrokseen verrattuna. Joitakin kirjoja mä oon saattanut lukea jopa 6-7 kertaa uusiksi, tosin suurin osa on ollut sellaisia, joita luin lapsena ahkerasti. Esimerkiksi Kolme muskettisoturia on sellainen. Toinen esimerkkikirja jota on kannattanut ja kannattaa lukea monta kertaa, on Saatana saapuu Moskovaan. Olen blogannut siitä kolme vuotta sitten ja jo nyt, jos lukisin sen nyt uusiksi, löytäisin kirjasta varmasti ihan eri asioita ja kiinnittäisin asioihin huomiota ihan eri näkökulmista. Joten minusta uusintalukeminen kannattaa ehdottomasti! Huonoja kirjoja ei tietenkään kannata lukea uusiksi, mutta hyviä ehdottomasti!
VastaaPoistaHyvä arvostelu. Totta, että tätä on vaikea alkaa liiaa ruotia, sen verran on aineksia ja kuitenkin niin hyvin koossapysyvästi. Harjukaupungin salakäytävät odottaa jo hyllyssäni, mutta taidanpa ostaa Lumikonkin omaksi.
VastaaPoistaMinäkin olen lukenut jotain kirjoja uusiksi sen 5-8 kertaa. Tällaisia ovat mm. John Irvingin Kaikki isäni hotellit ja Garpin maailma, Dostojevskin Rikos ja rangaistus, Garcia Marguezin Sadan vuoden yksinäisyys ja Italo Calvinon Paroni puussa.
Saatana saapuu Moskovaan on vielä lukulistallani, itse asiassa jo kirjahyllyssäni :)
Mulle kävi niin että ostin Lumikon omaksi kolmen lukukerran jälkeen. :) Joten ainakin tässä kumoutui se väite, että kirjojen ostajat ostaisivat vain uutuuksia. Minulle nimenomaan vaikuttaa se, että haluan omistaa ne tärkeät kirjat, joten tyypillisesti hankin omaan hyllyyn sellaisia kirjoja, jotka olen jo lukenut.
VastaaPoistaKaikki isäni hotellit ja Garpin maailma ovat sellaisia, joita luin lukioikäisenä intensiivisesti. Kaikki isäni hotellit tuli luettua useampaankin kertaan. Garpin maailmasta on jäänyt mieleen se sisäänrakennettu tarina, jossa rikolliset hyökkäävät maatilalle. En edes muista tämän tarkemmin sen käänteitä, muistan vain todella vahvan ja latautuneen tunnelma. Se tunnelma ja kohtaus nousevat vieläkin aika ajoin mieleen.
Ihan yhteen iltaan en saanut rutistettua - meni aamuyön puolelle - mutta aivan kerrassaan mainio kirja! Nyt onkin hieman orpo-olo kun mietin mihinkä sitä seuraavaksi tarttuisi - lukukokemus oli kutkuttavan jännittävä ja uutta sivua käänsi odotuksella!
VastaaPoista