Marilyn Monroe on kiehtova hahmo. Mistä hänen vetovoimansa ja valokuvauksellisuutensa oikein tulee? Hänestä otettuja kuvia ja hänen elokuviaan katsoo intensiivisesti, keskittyen, koko ajan ymmällään siitä että mistä se viehätys viime kädessä johtuu. En ole keksinyt vastausta, mutta en ole ainoa: kuten Sarah Churchwell kirjassaan osuvasti kuvaa, Marilynin "arvoitusta" on yritetty intensiivisesti ratkaista 50-luvulta asti, ja tuntuu siltä että tahti senkun kiihtyy.Churchwellin Marilyn-kirja on ollut pitkään mielessä, ja vihdoin oli aikaa siihen tarttua. Kaverini Riitta ehti teosta jo kehua. Kuluneen vuoden aikana olenkin ehtinyt harrastaa yhtä sun toista Marilyniin liittyvää: kävin Tampereella katsomassa erinomaisen Marilyn-musikaalin, Sari Siikander nimiroolissa, ja kesällä näin Lahjomattomien kuvauksista ja Bert Sternin "Viimeisen istunnon" kuvista kootun loistavan valokuvanäyttelyn. Erityisesti Sternin kuvat kiehtoivat. Miten kukaan voi olla niin käsittämättömän fotogeeninen kuin Marilyn Monroe oli? Churchwellin kirjassa annetaan yhden sortin vastaus asialle: erään anekdootin mukaan Marilyn totesi valokuvaajalle, joka ihmetteli hänen syttymistään kameralle, että "se on sama kuin jos tuhat kundia kävisi nussimassa ja eikä voisi tulla raskaaksi."
Muuten Churchwellin mainio kirja muistutti mieleeni ne opit, joita päähäni koetettiin takoa historianopintojen parissa Joensuun yliopistolla. Muista lähdekritiikki, käytä luotettavia lähteitä, kyseenalaista, älä usko silmittömästi mitä muualla kirjallisuudessa sanotaan. Churchwellin kirja on kriittistä lähilukua kaikesta siitä, mitä Marilynistä on viimeisten vuosikymmenien aikana kirjoitettu. Marilynin elämänvaiheet, elokuvaura, kuolemaan liittyvät huhut käydään läpi tarkasti ja eri näkökulmia peilaten. Perinteisessä elämäkerrassa kirjoittaja tyypillisesti epäselvissä kohdissa "valitsee puolensa", ottaa yhden näkökulman, jonka sitten perustelee lukijalle totuutena. Tämä näkyy Marilyn-kirjallisuudessa esimerkiksi siinä, että jotkut puhuvat hänen kuolemastaan murhana, jotkut itsemurhana, jotkut tahattomana yliannostuksena. Churchwell ei tarjoile totuuksia, vaan analysoi eri näkökulmien totuudellisuutta lähdekritiikin avulla. Lukija saa itse tehdä päätelmänsä.
Toinen, myös historiantutkimuksesta tuttu oppi, oli sen asian tajuaminen taas kerran, miten vähän voimme tietää "faktoja" menneistä tapahtumista tai toisten ihmisten elämästä. Marilyn on maailman kuuluisimpia naisia kautta aikojen, ja silti ei ole pystytty selvittämään kuka oli hänen isänsä. Ja hän oli kuitenkin syntynyt 1900-luvulla länsimaisessa valtiossa, jossa oli toimiva väestörekisterikäytäntö. Yksinomaan Marilynin nimestä ennen taiteilijanimen käyttöönottoa on valtavasti epäselvyyksiä.
Aiemmin olen lukenut Donald Spoton 1990-luvulla julkaistun Marilyn-elämäkerran, ja sekin saa runsaasti huomiota Churchwellin käsittelyssä. Muita keskeisiä teoksia, joita kirjassa analysoidaan, ovat Norman Mailerin kiistelty "romaanielämäkerta" 1970-luvulta sekä Anthony Summersin 1980-luvun elämäkerta. Mutta kirjallisuus- ja lähdeluettelo kirjan lopussa on monen sivun mittainen, ja analyysiin pääsevät niin Marilynin aviomiehen Arthur Millerin näytelmä Jälkeen syntiinlankeemuksen, jossa esiintyy kovasti Marilynin oloinen Maggie-hahmo, kuin Marilynistä tehdyt haastattelut 1950- ja 1960-lukujen aikakauslehdissä.
Välillä Churchwell intoutuu hieman ylisyvällisiin tulkintoihin, mutta noin yleisesti ottaen kirja on sujuvaa ja selkokielistä luettavaa. Myyttiä puretaan monelta kantilta: joskus Marilyn nähdään viattomana lapsinaisena, välillä rahvaanomaisena itsensä tyrkyttäjänä. Välillä häntä pidetään niin luonnollisena, ettei hän edes näyttele, esiintyy vain omana itsenään - toisinaan häntä syytetään valheellisesta teeskentelystä ja petollisuudesta. Analyysi laajenee välillä koskemaan koko länsimaista maailmankuvaa, universaaleja symboleja ja tarinoita sekä naistutkimuksen kaikkia osa-alueita: milloin nainen on objekti, milloin subjekti, miksi niin monessa tarinassa kaunotar kuolee rakkauden tähden, miten naisen seksuaalisuus määrittelee naisen ihmisenä ja miten se vaikuttaa ympäröivään maailmaan.
Kokonaisuutena Marilynin elämänkaaresta ja elokuvaurasta saa selkeän kokonaiskuvan. Ristiriitaiset tulkinnat ja teoriat, joita Marilynin elämästä liikkuu, käsitellään perusteellisesti ja lukija voi käyttää omaa harkintakykyään ja tehdä omat johtopäätöksensä siitä, mihin kannattaa uskoa. Erinomainen kirja.
Tekstit
Hei vaan!
VastaaPoistaKommentoisin tuota kirjoitusta Marilyn Monroesta - kirjoitat siinä että "vieläkään ei tiedetä kuka oli MM:n isä"; noh,kyllä Marilyn sen itse tiesi elinaikanaan vaikkei siitä hirveästi julkisesti puhuttukaan ja on se tiedetty jo vuosikausia. Marilynin isä oli meijerinomistaja Stanley Gifford johon Marilyn otti muutamia kertoja yhteyttä mutta isä ei halunnut tavata häntä mikä traumatisoi Marilyniä kovasti.
Kun isä lopulta halusia tavata Marilynin v. -62, tämä vastasi isälleen puhelimessa: Ota yhteyttä asianajajaani.
Tämän voi tarkistaa monista MM-elämänkerroista joista IMO paras on ehdottomasti pari vuotta sitten ilmestynyt Michelle Morganin: Marilyn Monroe - private and undisclosed.
Mitä tulee tuohon Marilynin alkuperäiseen nimeen, niin ei siitäkään ole epäselvyyttä; hänen ristimänimensä oli Norma Jeane Baker, jota myös hänen äitinsä käytti hänestä, tosin jossain vaiheessa Marilyn käytti "huvikseen" sukunimeä Mortenson. Hän esiintyi joskus myös salanimellä Jean Norman (pin-up lehden kannessa), Mona Monroe (alastonkuvien yhteydessä 40-luvun lopulla) ja melko usein käytetyksi salanimeksi jo tultuaan kuuluisaksi hän otti käyttöön nimen Zelda Zonk. Marilyn käytti myös aina silloin tällöin esim lentomatkoilla etc. mustaa peruukkia.
Nimi Marilyn tuli show-tähti Marilyn Milleriltä ja Monroe oli MM:n äidin tyttönimi, hän oli Gladys Pearl Monroe.
Virallisesti Norma Jeane (ei Jean) Baker muutti nimensä Marilyn Monroeksi v. -56.
Vau! Kiitos kovasti näistä valaisevista lisätiedoista! Michelle Morganin kirjan pistän muistiin lukuvinkiksi. Marilynistä on kirjoitettu niin valtavan paljon, mukava kuulla suosituksia niistä oikeasti hyvistä kirjoista.
VastaaPoistaHei vaan vielä!
VastaaPoistaLuin vielä läpi ton sun alk.kirjotuksen ja siinä mainitsit käyneesi näyttelyssä jossa on upeita Bert Sternin Marilynistä ottamia valokuvia v. -62.
Mulla on itselläni tämä kirja eräänlaisena "alkup." painoksena, ostin sen Lontoosta -84; olin ällikällä lyöty niistä kuvista,kylmät väreet kulki pitkin vartaloa (kulkee nytkin vaikkei kirjaa ole tässä vieressä...). Ja takuulla niitä kuvia ei nähny paljon missään, eikä vieläkään julkisuudessa näe paljon Marilynistä, siis siitä oikeasta, kauneimmasta Marilynistä otettuja valokuvia; ne on aina niitä standardeja: valkoinen hame heiluu metron tuuletusaukon yläpuolella ja kaikki tutut elokuviin liittyvät pr-kuvat, ei huonoja, mutta hän oli itseasiassa olennaisesti jotain ihan muuta.
Nyt parin vuoden sisään näistä Sternin kuvista on julkaistu massiivinen paksu kirja jossa on kaikki hänen tuossa sessiossa MM:stä ottamansa 2100 valokuvaa, saa tietääkseni Akateemisesta kirjakaupasta ja hinta on joku vaivaiset 160 euroa, ehkä Amazonista löytyy halvemmalla. Että jos olet kiinnostunut.
Oon miekii lukenu paljon Marilynistä ja yks parhaimmista elämäkerroista on Fred Lawrence Guilesin jo vuonna -69 kirjoittama: Norma Jeane. Kirja on sikäli tärkeä että siinä on ennenkaikkea ensikäden tietoa koska se on tehty niin pian hänen kuolemansa jälkeen (ja on siitä kakkospainoskin josta EOS).
Kirjassa on erittäin mielenkiintoista yksityiskohtaista kertomusta Norma Jeanen lapsuudesta, sitä pidetäänkin alan yhtenä perusteoksista.
Itse tykkäsin myös 80-luvulla A.Summersin: The Goddess-teoksesta, johon kyllä nykyään suhtaudun paljon kriittisemmin, mukaan kun Summers on valitettavasti ottanut myös sivukaupalla "Marilyn-asintuntijaksi- ja ystäväksi" kaksi sittemmin huijariksi todennettua "ystävää" joista kumpikaan ei todennäk. edes koskaan tuntenut Marilyniä. Ehkä parasta ja jännittävintä antia kirjassa on Summersin hyisevät tutkimukset liittyen Marilynin kuolemaan, hämäräperäisiin yhteyksiin ja koko sen aikuinen vainoharhainen politiikka, sehän on Summersin varsinaista alaa. Marilyniä ihmisenä hän kuvaa hyvin kyynisesti, tunteilematta, kirjaa voisi niiltä osin pitää melkein poliisiraporttina.
Ja varoitus! Kirjassa on kuva Marilynistä ruumiinavauksen jälkeen.
Sarah Churchwellin kirjan aion vielä jossain vaiheessa lukea, se multa on jääny.
Ei sitten muuta, hyvää joulua!!
nim. kriittinen fäni
Kiitos Marilyn-kirjallisuuden asiantuntevista kommenteista! Summersin kirjaa muistan joskus kirjastossa katselleeni, mutta vaikutti hieman roskalehti-tyyppiseltä, jäi lainaamatta. Voisihan tuota tutkailla!
VastaaPoistaHaasteena kun on, että Marilynistä on kirjoitettu niin hirmuisen paljon, ja pitäisi osata seuloa ne helmet esiin, ettei ainakaan tahallisen harhaanjohtavaa tietoa saisi. Hyvää joulunviettoa sinullekin!