Vladimir Nabokov: Lolita

Luin hiljan Kaisa Neimalan ja Jarmo Papinniemen kirjoittaman Lukukirjan, ja siitä jäi sellainen olo, että olisipa mukava laajentaa lukukokemuksiaan hieman uusille urille. Tämä vähän määrittelemätön olo taipui lopulta sellaiseen muotoon, että voisin yrittää etsiä itseäni kiinnostavaa käännöskirjallisuutta enemmän. Olen tätä asiaa aiemminkin blogissa pohtinut. Laskeskelin, että noin 60 % blogini kirjoista on kotimaista tuotantoa. Lukukirjan lisäksi inspiraatiota on herättänyt Keltainen kirjasto -blogi. Tällä blogilla on erinomainen funktio: lukija kertoo lukemistaan Tammen Keltaisen kirjaston kirjoista. Kaikki kirjaharrastajat tuntevat tämän pitkäikäisen käännöskirjasarjan, mutta kovin kattavia esittelyjä sarjan kirjoista ei kuitenkaan netistä yhdestä paikkaa löydy. Tuo blogi täyttää hienosti tätä vajetta, vaikka ei toki läheskään kaikkia sarjan kirjoja sieltä löydykään.

Kuten tuossa Lukukirja-jutussa mainitsenkin, Margaret Atwood voisi olla mainio valinta, kun haetaan suhteellisen uutta, tasokasta käännöskirjallisuutta. Olen lukenut Atwoodilta muistaakseni yhden kirjan, ja senkin kouluikäisenä. Keltaista kirjastoa rupesin tutkailemaan sillä silmällä, että voisin bongata sieltä naiskirjailijoiden kirjoja. Sepäs osoittautui melko nopeaksi tempuksi, sillä ylivoimaisesti suurin osa sarjan kirjoista on miesten kirjoittamia. Harhailin kirjastossa näiden ajatusten ristipaineessa, ja lopulta päädyin jo kertaalleen lukemaani tasokkaaseen käännöskirjaan, eli Nabokovin Lolitaan.

Tämäkin kirja kuuluu niihin, joita olen ikään kuin "säästellyt" ensi lukemisen jälkeen odottamaan sopivaa uudelleenlukuhetkeä. Minulla on vahva lukumuisto ensi kerrasta tämän kirjan parissa. Olen lainannut sen Joensuun yliopiston kirjaston kaunokirjallisuuden osalta, vuosi lienee ollut 1999. Muistan vielä istuneeni kirjaston toisen kerroksen lepotuoleilla lukemassa tätä. Kirjassa oli punainen kansi, ei kansipapereita. Tällä kertaa lukemani painos on Gummeruksen Best Books -sarjaa vuodelta 1986, ja täytyy sanoa että kannen ulkoasun ja kirjan sisällön välinen ristiriita on suorastaan koominen. Kirjasarja on aikakauden henkinen ja "räväkkä", ja siinä mainostetaan kirjaa "eroottisen kirjallisuuden klassikkona", kannessa alaston nuorehko nainen sälekaihtimien takaa kuvattuna. No vaikka erotiikka merkittävässä osassa Lolitassa onkin, niin jos joku erehtyy lainaamaan kirjan luullen saavansa jotain halpispornoilua, niin kyllä mahtaa tulla aika pitkäksi Nabokovin runollisen ilmaisun parissa.

Kirja teki todella suuren vaikutuksen ensimmäisellä lukukerralla, siksi tällä lukukerralla olikin yllätys huomata, miten huonosti muistin kirjan tapahtumat. Oli monia juttuja, jotka luin ja koin nyt aivan eri tavalla, kuin mitä kymmenen vuoden takainen muistijälkeni antoi ymmärtää. Kirjan juoni ja teema lienee yleisellä tasolla tuttu monille, mutta tässä kuitenkin lyhyt tiivistelmä:

Sivistynyt, keski-ikäinen eurooppalaismies Humbert Humbert jättää Vanhan maailman ja muuttaa Amerikkaan. Eletään 1940-lukua. Humbert tilittää elämäänsä lukijalleen: hän rakastaa ja himoitsee "nymfettejä", joka on hänen oma määritelmänsä esipuberteettiselle hoikalle tytölle. Toisin sanoen Humbert on pedofiili. Sattuman kautta Humbert päätyy vuokralaiseksi leskirouva Charlotte Hazen taloon. 12-vuotiaaseen Dolores-tyttäreen, jota kutsutaan Dollyksi, Lo'ksi tai Lolitaksi, Humbert rakastuu ensi silmäyksellä.

Nabokov on jakanut kirjansa kahteen osaan, mutta käytännössä vaiheita on neljä. Ensin Humbert Humbert kertoo elämästään ja vaiheistaan ennen Lolitaa, sekä kertoo viehtymyksestään nymfetteihin. Toinen vaihe kuluu Hazen vuokralaisena: tällöin hän tarkkailee Lolitaa kaiken aikaa, mutta ei pääse toteuttamaan mielitekojaan. Kolmannessa vaiheessa Humbert ja Lolita autoilevat läpi Amerikan ja heidän välillään on Humbertin kertomana rakkaus- ja seksisuhde, korrektisti sanottuna Humbert siis käyttää Lolitaa hyväkseen. Neljäs vaihe kuvaa Humbertin elämää Lolitan jälkeen. Kertojana on koko ajan Humbert Humbert itse, hänet kuvataan kertomassa tarinaa joko vankilan tai mielisairaalan lukkojen takaa, joka tapauksessa kauan varsinaisten tapahtumien jälkeen. Nabokov leikittelee Humbertin toiveella, ettei Lolita-muistelmaa saa julkaista ennen kuin Lolita itsekin on edesmennyt: "Julkaistuna tätä kirjaa luetaan luultavasti 2000-luvun ensimmäisinä vuosina (1935 plus kahdeksankymmentä tai yhdeksänkymmentä vuotta, elä kauan, lemmikkini) - - -"

Lolitalla ja eräällä uudemmalla kirjalla, Lionel Shriverin Poikani Kevinillä, on yhdistävä tekijä. Molemmissa tapauksissa kirjailija on onnistunut valitsemaan niin raflaavan aiheen, että moni on suuttunut kirjasta vaikkei ole edes lukenut sitä. Kirja on julkaistu 1950-luvulla, prosessista kerrotaan hieman esimerkiksi tällä sivulla. Kirjaa onkin vähän vaikea kehua ilman, että kuulostaisi siltä, että suhtautuu myötämielisesti pedofiliaan. Kehuttu sitä silti on, pidetäänhän kirjaa 1900-luvun romaanitaiteen parhaimmistoon kuuluvana. Minuun kirja tekee vaikutuksen ensinnäkin lumoavalla, runollisella kielenkäytöllään. Tekisi mieli yrittää joskus lukea tätä kirjaa englanniksi, mutta voi olla että se olisi jo hieman liian haastavaa. Suomennos on erinomainen. Suomentajat Eila Pennanen ja Juhani Jaskari taivuttavat Humbert Humbertin lyyriset sanavalinnat viehkeälle, notkealle, taipuisalle suomen kielelle, johon ajan patina on antanut oman viehättävän silauksensa joidenkin hieman jo vanhentuneiden sanakäänteiden kautta. Lisäksi kirjassa viljellään paljon ranskankielisiä fraaseja, puhuuhan Humbert äidinkielenään ranskaa. Oma hupinsa niistäkin irtoaa, oma muinoin opiskeltu lukion lyhyt ranskani vielä nippa nappa taipui ranskankielisten repliikkien edes suurinpiirteiseen ymmärtämiseen. Tällaista Humbertin vuodatus tyypillisesti on:

"Söin lounasta kaupungissa - vuosiin en ollut tuntenut sellaista nälkää. Talo oli edelleen Lo'ton, kun palailin takaisin. Vietin iltapäivän mietiskellen, suunnitellen, autuaasti märehtien aamuista kokemustani.

Olin ylpeä itsestäni. Olin varastanut kouristuksen hunajan loukkaamatta alaikäisen moraalia. Ehdottomasti mitään vahinkoa ei ollut tapahtunut. Taikuri oli kaatanut maitoa, siirappia, kuohuvaa samppanjaa nuoren naisen uuteen valkoiseen käsilaukkuun; ja katso, käsilaukku oli koskematon. Näin olin hienovaraisesti sommitellut katalan, kuuman, syntisen uneni; ja Lolita oli vieläkin turvassa - ja minä olin turvassa. En ollut mielipuolisesti omistanut häntä, vaan oman luomukseni, toisen, kuvitellut Lolitan - kenties todellisemman kuin Lolita; se peitti hänet osittain, se ympäröi häntä; se leijaili painottomana meidän välissämme, eikä sillä ollut tahtoa, ei tietoisuutta - ei omaa elämää ollenkaan."

Kuten katkelmasta käy ilmi, iso osa Humbertin pohdinnoista kääntyy hänen suuntautumisensa moraalin pohtimiseen. Hän ei halua vahingoittaa "nymfettejään", käytännössä hän kuitenkin Lolitan kohdalla niin tekee. Tämän lukukerran yksi isoimpia juttuja minulle olikin kirjan upea kaksoisvalotus. Nabokov on kirjoittanut kirjaansa monta perspektiiviä. Vaikka tarina kerrotaan puhtaasti Humbertin näkökulmasta, annetaan lukijalle riittävästi aineksia muodostaa kuva myös muista katsantokannoista. Lopulta Humbertkin joutuu myöntämään itselleen sen, että hänen rakkautensa, olipa se hänestä kuinka aitoa ja vilpitöntä tahansa, olikin Lolitan kannalta tuhoavaa, pakonomaista ja orjuuttavaa.

Kirjasta välittyy myös ajan ja paikan kuvaaminen todella hienosti. Humbertin ja Lolitan hurja road trip läpi Amerikan välittää silmien eteen maiseman 1940-luvun Yhdysvalloista. Nabokov itsehän oli syntyjään venäläistä aristokratiaa Pietarista, ja hän eli monikansallisen elämän, asuen vallankumouksen jälkeen Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Samoin Humbertin kautta kuvataan niin kansainvälisen Euroopan kuin kansojen sulatusuunin Yhdysvaltojen kulttuureita.

Olen Nabokovilta lukenut pari muutakin suomennosta, ja se, mikä jatkossa kiinnostaisi on Puhu, muisti. Siinä hän kertoo omasta elämästään, ja kiehtovan kirjailijan elämä tarjoaa varmasti yhtä paljon hyvää luettavaa kuin hyvä romaani.

Mutta takaisin aloitukseen - hyviä kiinnostavia käännöskirjoja saa suositella minulle edelleen. Onhan minulla onneksi toinenkin hyvä "jemmakirja", Anna Karenina nimittäin, jonka niin ikään olen lukenut joskus muutama vuosi takaperin ja jonka voisin sopivan tilaisuuden lukea oikein mielelläni uusiksi. Viimeisimmällä kirjastoreissulla tarttui myös mukaan yksi käännöskirja, muuten sitten sekalainen seurakunta suomalaista tai englanninkielistä luettavaa myös.

Lue myös nämä:
Lionel Shriver: Poikani Kevin
L.M. Montgomery: Emily's Quest
Kauko Röyhkä: Silvia