Virginia Andrews: Koston terälehdet

Antikka.netin ansiosta Pimeyden kukkien jatko-osa, Koston terälehdet päätyi luettavaksi kohtalaisen hyväkuntoisena kappaleena. Andrewsin kirjailijanlaadulle löytyy ytimekäs tiivistelmä Amazon.comin lukijasuosituksista: "If books were foods this book would be a big bag of potato chips. You really should eat better, but sometimes you just have to cut loose and indulge." Kannattaa myös käydä lukemassa Goodreads-sivuston lukijakommentteja Koston terälehdistä (alkuperäisnimeltään Petals on the Wind). Aika runollisia nämä Dollanganger-sarjan kirjat ovat, suomennoksiin nimet on käännetty ehkä hieman kärjistetymmin. Sarjaan kuuluvat siis seuraavat osat:

- Flowers in the Attic ("Kukat ullakolla"), suomeksi Pimeyden kukat
- Petals on the Wind ("Terälehdet tuulessa"), suomeksi Koston terälehdet
- If There Be Thorns ("Jos olisi okaita" tms.), suomeksi Verenpunaiset okaat
- Seeds of Yesterday ("Eilisen siemenet"), suomeksi Menneisyyden siemenet
- Garden of Shadows ("Varjojen puutarha"), ja tästä en tiedäkään onko tätä edes suomennettu?

Netin suomalaissivujen kirjalistoissa tuntuu toistuvan ajatus että sarja olisi neliosainen. Tuo viimeinen osa onkin selvästi "prequel", eli sijoittuu aikaan ennen Pimeyden kukkia ja on osin haamukirjoittajan kirjoittama, mutta silti. Saattaisin siis suositella sarjan lukemista englanniksi, mikäli joku innostuu näin aikuisiällä tutustumaan Andrewsin tuotantoon. Suomeksi kun kirjoista ei ole otettu juuri uusia painoksia, ja kirjastojenkin valikoima on osittain sen takia suppea, ovathan vanhimmat suomennokset 1980-luvun puolivälistä ja ehtineet joutua jo poistokirjoihin. Englanniksi näistä on halpoja pokkareita saatavilla varmasti. Tosin divareista näköjään Andrewsia löytyy suomeksi kohtuullisen hyvin.

Kirja jatkuu siitä mihin ensimmäinen osa loppui - Chris, Cathy ja Carrie ovat pakomatkalla ja haluavat aloittaa uuden elämän. Onnekseen he päätyvät hyväsydämisen lääkäri Paulin ja hänen taloudenhoitajansa Hennyn hoteisiin. Kirjassa seurataan heidän elämäänsä aina aikuisikään saakka. Cathy ehtii mennä pari kertaa naimisiin ja saa lapsiakin. Kuitenkin hänen elämänsä tärkein tavoite on päästä kostamaan äidilleen tämän vääryydet. Chrisin elämää taas sanelee se, että hän on edelleen rakastunut Cathyyn. Näillä sukurutsaisilla tuntemuksilla ei ihan niin paljon mässäillä kuin ykkösosassa.

Hieman yllättäen kirja oli minulle nautittavampaa viihdettä kuin ykkösosa - ehkä siksi, että ullakkotunnelma oli niin ahdistava, ja tässä liikuttiin ihmisten ilmoilla koko ajan. Kirja painottui voimakkaasti Cathyn elämään. Vaikka Cathy kiinnostava kertoja olikin, leimaa kirjaa jatkuva epärealistisuus ja epäuskottavuus. Cathy esimerkiksi kokee miessuhteissaan kamalia, mutta käyttäytyy itsekin täydellisen epäloogisesti kerta toisensa perästä. Mutta mitäs näistä, eiväthän ne vetävää lukuelämystä vähennä.

Kirja huipentuu kohtaukseen, jossa Cathy pääsee kuin pääseekin kostamaan äidilleen. Aivan viimeisillä sivuilla vihjaillaan asioihin, jotka saivat niskakarvani pystyyn - mutta onhan jatko-osia edelleen luvassa. Meninkin jo tutkimaan Antikka.netin tarjontaa, jotta voin jossakin vaiheessa jatkaa sarjan lukemista. Tuskin ihan heti kuitenkaan, sillä vertaus sipsipussiin on aika osuva - ähkymättämisen jälkeen menee vähän aikaa, ennen kuin mieliteko herää uudestaan.

Lue myös nämä:
Virginia Andrews: Pimeyden kukat
Lian Hearn: Satakielilattia - Otorin klaanin tarina 1
Raija Oranen: Isorintainen nainen

Virginia Andrews: Pimeyden kukat

Terveisiä lomamatkalta Saksasta. Matkalukemisena minulla oli mukana Virginia Andrewsin esikoisteos Pimeyden kukat. Vaikka Andrewsin kirjat ovat olleet huiman suosittuja takavuosina, ei tätä kirjaa ollutkaan saatavilla noin vaan. Helsingin kaupunkinkirjaston varausjärjestelmä kertoi, että ainoa kappale kirjasta oli korjattavien jonossa. Kun kyselin kirjasta virkailijalta, hän kertoi että voi olla että korjattava kirja on niin huonossa kunnossa, että se pistetään poistoon. Niinpä hankin tämän kirjan luettavaksi Huuto.netistä. Hyväkuntoinen kappale löytyi halvalla.

Kuten Pimeyden vankeja lukiessa kerroin, kiinnostus lukea alkuperäistä Andrewsia heräsi, vaikka tuo haamukirjailijan tehtailema Pimeyden vangit olikin aika huonoa luettavaa. Tämä Pimeyden kukat sen sijaan oli aitoa tavaraa. Ei tämäkään missään nimessä mikään kirjallinen mestariteos ole, mutta onpahan sen verran vetävä ja mukaansatempaava kumminkin, että ymmärrän hyin kirjan 30 vuotta kestäneen huiman suosion.

Kirjan minäkertoja on nuori Cathy, neljästä sisaruksesta toiseksi vanhin. Tarina alkaa 1950-luvun Amerikassa. Cathyn perhe elää onnellista elämää, kunnes perheen isä kuolee tapaturmaisesti. Äiti kääntyy vanhempiensa puoleen - rikkaat vanhemmat ovat hylänneet hänet nuorena hänen uhmattuaan heitä. Nyt Cathyn isovanhemmat suostuvat ottamaan nuoren perheen vastaan - tai siltä ainakin näyttää. Kun päästään Virginiaan, rikkaaseen Foxworthin kartanoon, lapset teljetään ullakon salahuoneeseen. Syyksi sanotaan, että isoisä täytyy lepyttää ottamaan tyttärensä taas testamentissaan huomioon, ja vasta sen jälkeen hänelle voidaan paljastaa lasten olemassaolo.

Tekisi mieli leimata koko juoni epäuskottavaksi ja epäloogiseksi, mutta valitettavasti reaalimaailman uutiset ovat olleet jopa näitäkin juonenkuvioita hurjempia. Viimeaikaiset uutiset kaapatuista ja vangituista lapsista, jotka ovat eläneet pitkälle aikuisikään milloin missäkin salahuoneissa, ovat olleet niin raakoja, että jopa Pimeyden kukkien juonenkäänteet häviävät faktoille.

Ehtaa melodraamaa ja kärsimystä kirja kuitenkin tarjoilee. Paikoitellen kirjan lukemisesta tulee aika inhottava olo, joten jos haluaa hyvän mielen lukemista, ei ehkä kannata tähän tarttua. Goottilaista kauhua annostellaan reippaalla kädellä. Kirjat lienevät teini-ikäisen lukijakunnan suosiossa juuri siksi, että niissä puretaan perhe-elämän tabuja. Foxworthin perheessä riittää sukurutsaisia vaiheita, ja lisäksi toistuvasti näytetään, kuinka omat vanhemmat ja sukulaiset voivat kääntyä lapsiaan vastaan ja kohdella heitä kaltoin. Näkyvässä roolissa on myös muodollinen, sadistisia piirteitä saava tapauskonnollisuus.

Ei-toivotun perheenjäsenen piileskely ullakolla on vanha teema, jota tunnetuimmin on hyödyntänyt Charlotte Brontë Kotiopettajattaren romaanissaan. Tämä Carol Townendin erinomainen blogikirjoitus pureutuu syvemmin "Hullu nainen ullakolla" -teemaan.

Vaikka Pimeyden kukat on ohuehko kirja, minulla sen lukemiseen meni monta päivää, sillä kirjaa tuli luettua eestaas-tekniikalla. Halusin tietää miten kaikki päättyy (ja myös kurkkia etukäteen kaikkia iljettävimpiä juonenkäänteitä), joten hypin vähän väliä kirjassa eteenpäin ja luin tulevia tapahtumia. Sitten palasin kiltisti takaisinpäin ja luin kirjaa pikkuhiljaa eteenpäin. Houkuttelevan lopetuksen Andrews on tarinalle saanut, ja tekisi mieli lukea myös jatko-osia. Niiden juonekäänteitä on netissä kuvattu siihen malliin, että pitänee niihinkin joskus tarttua - siitä mainitsemastani inhottavasta olosta huolimatta.

PS. Tein Andrewsista jutun vielä Hömpän helmiin.

Lue myös nämä:
Virginia Andrews: Koston terälehdet
Charlotte Brontë: Jane Eyre, the graphic novel
Frank Schätzing: Pedot

V.C. Andrews (tm): Pimeyden vangit

Kiinnostus V.C. Andrewsin lukemiseen heräsi Hömpän helmistä, jossa Andrewsia sivuttiin tämän keskustelun kommenttiosiossa. Perustietoa Andrewsista saa Guardianin jutusta, johon linkkaan myös tuolla kommenteissa. Muistini tuntuu pettävän, sillä olin aivan varma että Hömpän helmissä on julkaistu myös oma juttunsa V.C. Andrewsista, mutta ilmeisesti näin ei ollut, kun google-haullakaan sellaista ei löytynyt. Päällisin puolin tuttuja nämä kirjat silti ovat, sillä vaikka en itse näitä ole lukenutkaan ennen, muistan että nämä olivat minun kouluvuosinani erittäin suosittua luettavaa tyttöjen keskuudessa. Näköjään ensimmäinen suomennos Pimeyden kukat on julkaistu vuonna 1986, ja sen jälkeen uusi Andrews-suomennos ilmestyi joka vuosi, joten ei ihme että tuolloin 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa meidän luokkalaiset lukivat näitä paljon.

Vaikka itse asiassa tämä Pimeyden vangit ei suinkaan ole V.C. Andrewsin kirjoittama, vaan V.C. Andrews Trademarkin kirjoittama. Jossakin vaiheessa kirjailija kuolla kupsahti, ja hänen perikuntansa päätti ettei hyvää ja tuottavaa kirjailijanuraa pidä moisen pikkuseikan takia keskeyttää. Perikunta valitsi haamukirjoittajan (tai kirjoittajia?) ja niinpä tällä V.C. Andrews (tm) merkillä on julkaistu kirjoja vaikka kuinka paljon. Minun täytyy etsiä kirjastosta tuo Andrewsin esikoisteos Pimeyden kukat, sillä näköjään tämä Pimeyden vangit oli vain tämän haamukirjailijan tehtailema halpakopio. Niinpä en voi sen perusteella vielä sanoa oikean Andrewsin tyylistä juuta enkä jaata.

Kirjana tämä oli hirveintä roskaa, mitä olen aikoihin lukenut. :) Tosin kirja tuli luettua loppuun varsin sutjakasti, joten kyllä siinä vetovoimaa silti oli, kun ei kesken jäänyt. Kirjassa yhdistyy melodraama, romanttinen viihde, "historiallisuus", ja perverssi kauhistelu. Kirja olevinaan sijoittuu Yhdysvaltain vanhan ajan Etelävaltoihin. Sieltä tuo "historiallisuus" tuleekin, sillä minkäänlaista realismia tai aidon ajankuvan luomista tässä ei tavoitella, vaan miljöö on pelkkä kulissi. Etelän tunnelmaa tavoitellaan lähinnä niin, että sinne tänne on ripoteltu sivuhenkilöiden nimiksi Tuulen viemän hahmojen nimiä, kuten Calvert, Wilkes ja jopa O'Harakin. Päähenkilönä on Lillian, suloinen kultakutrinen pikkutyttö, jonka kasvua kirjassa seurataan. Lapsuuskuvauksiin on haettu jotain etäisesti samaa kuin L.M. Montgomeryn kirjoissa, vaikka onkin lähes pyhäinhäväistys mainita Montgomery samassa yhteydessä kuin tämä kirja.

Lillianin elämä tuntuu olevan pelkkiä vastoinkäymisiä, ja loppujen lopuksi lukijaa alkaa jo melkein huvittaa se, kuinka paljon toinen toistaan hirveämpiä kamaluuksia hänen kohtalokseen keksitään. Ensinnäkin isosisko Emily on ilkeä kiusaaja. Emily on ruma, luiseva ja kiihkouskovainen, siis täysin mustavalkoisen paha hahmo. Isä on välinpitämätön, äiti rakastava, pikkusisko Eugenia sairaalloinen mutta suloinen. Emily paljastaa Lillianille, ettei tämä olekaan perheen oikea tytär, vaan hänen äitinsä kuoli synnytyksessä ja Lillianin äidikseen luulema nainen onkin vain hänen oikean äitinsä sisko. Eugenia kuolee, äiti sekoaa, naapurin poika Niles rakastuu Lillianiin ja kuolee. Alkuperäisen Andrewsin tavaramerkkinä tuntuu olleen jonkinlaisten insestisuhteiden sekoittaminen tähän kauhuromantiikkaan, ja sellaista tässäkin tapahtuu: kasvatusisä raiskaa Lillianin ja hän synnyttää lapsen.

Lopulta ilkeä uhkapeluri menee naimisiin Lillianin kanssa ja hän muuttaa pois. Kirja loppuu jokseenkin lässähtäen ja päämäärättömästi, ainut ihmetyksen aihe on, että miksi ihmeessä Lillian ei häipynyt sukutilaltaan jo silloin, kun kaikki vastoinkäymiset alkoivat.

Henkilöt ovat hyvin mustavalkoisia, Lillianin itsensä tunne-elämää kuvataan hyvin ulkokohtaisesti, ja kirjan tärkeimmät päämäärät tuntuvat olevan lähinnä Lillianin uhkeiden, varhain kehittyvien muotojen kuvailu sekä hänen "pahojen aavistustensa" ja kovan onnensa lietsominen. Kuten alussa sanoinkin, melkoista roskaa. Mutta sen verran kiehtovaa roskaa kuitenkin, että jokin ihan oikean V.C. Andrewsin kirjoittamista kirjoista pitää kyllä joskus vielä lukea.

Lue myös tämä:
Virginia Andrews: Pimeyden kukat
Pauliina Susi: Pyramidi
Juha Vuorinen: No, velli