 |
| Kuva: Minerva / Leena Kilpi |
Hugo Lindfors istui syksyllä 1945 kuusi viikkoa Kuopion lääninvankilassa asekätkennästä pidätettynä. Vankilapäiväkirjaa on säilytetty Sota-arkistossa. Schulman on tehnyt työuransa arkkitehtinä ja julkaissut arkkitehtuuriin liittyviä tietokirjoja, ja asiallisella ja täsmällisellä tyylillä päiväkirjaa taustoittava historiaosuus on kirjoitettu. Historiantutkija olisi ehkä käsitellyt aihetta laajemmin ja syvällisemmin, mutta hyvän yleiskuvan tästäkin saa.
Kirjan ensimmäiset 70 sivua käytetään asekätkentään johtaneiden tekijöiden avaamiseen ja Lindforsin lyhyeen henkilöhistoriaan. Päiväkirjaosuus on noin sadan sivun mittainen, ja lopuksi on lähde- ja liiteluettelo.
Asekätkennästä kannattaa lukea Wikipedian artikkeli, yhteenvetona tiivistettäköön, että jatkosodan jälkeen upseerikunta aloitti salaisten asevarastojen kokoamisen, koska pelättiin että Neuvostoliitto miehittäisi Suomen. Toiminta paljastui ja asekätkijöitä pidätettiin sankoin joukoin. Oikeudenkäyntejä oli runsaasti, mutta Hugo Lindfors ei ehtinyt joutua oikeuteen, sillä hän menehtyi syöpään vuonna 1947.
Lindfors oli syntynyt Hämeenlinnassa vuonna 1886, kävi Helsingin kauppakoulua ja muutti töihin Suonenjoelle Pohjois-Savoon. Hän työskenteli mm. Savon Tuolitehdas Oy:n kirjanpitäjänä ja Rautalammin-Suonenjoen Puhelin-Osakeyhtiön toimitusjohtajana. Hän oli mukana perustamassa suojeluskuntaa Suonenjoelle vuonna 1917. Onkin mielenkiintoista lukea esimerkiksi Lindforsin kirjoitusta Rahjan veljesten näyttäytymisestä Suonenjoen rautatieasemalla tammikuussa 1918. Pietarinsuomalaiset Rahjat esiintyvät mm. Jari Tervon Troikassa.
Talvi- ja jatkosotaan Hugo Lindfors ei ikänsä vuoksi joutunut. Aktiivisen suojeluskuntatyön vuoksi häntä kuitenkin pyydettiin Suonenjoen kunnansolun johtajaksi asekätkennässä. Kakkosmieheksi hän pyysi pankinjohtaja Erkki Kaijärven.
Asekätkijät jäivät kiinni Suonenjoellakin ja Lindfors ja Kaijärvi joutuivat vankilaan yhdessä monien muiden kanssa. Vankilapäiväkirja onkin mielenkiintoista luettavaa, vaikka mitään erityisen dramaattista vankilassa ei tapahtunutkaan. Vangitut asekätkijät olivat melko herraskaista joukkoa: "sellistien" joukkoon kuului pappeja, johtajia, upseereita, myös maanviljelijöitä. Päivät vankilassa olivat yksitoikkoisia: ruoka-annokset olivat niukkoja, ulkona käytiin "marsseilla" ja yöt olivat pitkiä. Vangit viihdyttivät itseään lukemalla, järjestämällä tietokilpailuja, pelaamalla korttia ja shakkia ja tappamalla lutikoita. Sanomalehtiä saatiin luettavaksi jonkun verran ja omaiset pääsivät välillä vierailemaan vankilassa ja tuomaan ruokaa ja muita tuomisia.
Henkilökohtaisella tasolla on kiinnostavaa, että isoisoisäni oli innokas luku- ja kirjoitusharrastaja. No onpa minulla todella paljon niitäkin sukulaisia, jotka eivät välitä kirjoista, mutta hauskaa on huomata että esimerkiksi Seitsemän veljestä kuului Hugo Lindforsin suosikkikirjoihin. :) Vankilassa asekätkijät lukivat sitä mitä käteen saivat. Päiväkirjassa mainitaan lukemistoksi Tarzan-kirjoja ja salapoliisiromaaneja kuten Marton Taigaa.
Päiväkirja on kirjoitettu hyvällä tyylillä, vaivihkainen huumori sävyttää vankilakokemuksia.
"Olen täällä koristellut selliämme kauniilla kuvilla. Käytävään johtavan ilmanvaihtokanavan suulle olen liimannut "Hopeapeilin" kansikuvan. Tuohon akkunan alle pöydän päälle liimasin Seuran kannen, mikä esittää Helena Karaa filmistä "En ole kreivitär". Kaappimme oveen on liimattu "sotasyyllisten" kuvat ja seinille lutikantaposta aiheutuneet veriläiskät on peitetty pienemmillä kuvilla. Mistä liimaa. Kylmä peruna on tarkoitukseen erinomaista."
Vangit seuraavat ahkerasti lehdistä Helsingin tapahtumia ja vertaavat omia kokemuksiaan Helsingin vangittujen tilanteeseen. "Olemme innolla lukeneet pääkaupungin lehtien välittämät selostukset sotasyyllisyysjutusta ja olemme hyvillämme, että kommunistien vihaama Tanner päästettiin vapaalle jalalle. - Muuten olen henkilökohtaisesti tullut siihen käsitykseen, että Rydin päiväkirja, jonka oikeuskansleri jätti oikeudelle, on kirjoitettu tai täydennetty myöhemmin. Se tuntuu näin "lautamiesjärjelläkin" annettuna liian viisaalta."
Lindfors vapautui kuulusteluvankeudesta joulukuussa 1945 ja alkoi valmistautua tulevaan oikeudenkäyntiin. Kuten mainittu, oikeuteen hän ei ehtinyt.
Jonkinlainen trauma asekätkentäjuttukin tuntuu olleen, sillä sotien jälkeen asianosaiset eivät halunneet kokemuksistaan puhua. Kirjassa mainitaan myös Tuula Aamuvuoren kirjoittama Kuopion lääninvankilan historiikki. Aamuvuoren haastattelemat vankilatyöntekijät eivät mielellään puhuneet asekätkijöistä, samoin vankilan arkistoista ei löytynyt aiheesta tietoa.
Asekätkijän vankilapäiväkirja sopii luettavaksi sotahistoriasta kiinnostuneille. Ei tarvitse olla raskaan sarjan harrastaja, sillä kirja on lyhyehkö ja helposti sulateltava. Minulle kirjan erityiskiinnostavuus syntyi sukulaisuuden vuoksi, koska eipä omista sukulaisistaan saa kovin monesta kirjasta lukea.
Tekstit
