 |
| Kuva: Basam Books. |
Jos minun pitäisi määritellä Yösirkus yhdellä sanalla, valitsisin sanan "helppolukuinen". Tätä kirjaa voisi huoletta suositella sellaiselle kaverille, joka lukee korkeintaan yhden kirjan vuodessa ja pyytää kivaa lukuvinkkiä. Toinen kohderyhmä voisivat olla teini-ikäiset, olen melko varma että itsekin olisin eläytynyt tähän teininä paljon voimakkaammin kuin nyt.
Kirja oli nimittäin jopa niin helppolukuinen, etten saanut siitä oikein mitään irti. Kerronta on hyvin kuvailevaa. Morgenstern suosii lyhyitä lukuja ja lyhyitä kappaleita. Hän kuvailee paljon esimerkiksi sisustusta, vaatteita, värejä. Henkilöt ovat minun mielestäni melkoisia paperinukkeja: yksiulotteisia hahmoja, joiden tunteet kirjailija yleensä erikseen selostaa lukijalle.
Ärsyynnyin kirjan mukahistoriallisuuteen. Sirkus matkustaa ympäri maailmaa ja tarina on sijoittuvinaan 1800- ja 1900-lukujen taitteeseen. Historiallisuus ei kuitenkaan näy missään. Henkilöt käyttäytyvät kuten modernit ihmiset eikä Morgenstern hyödynnä mainitsemiaan paikkoja mitenkään. On aivan sama, lukeeko otsikossa New York, Lontoo tai München, koska lukijalle ei kerrota näistä paikoista mitään. Eläytyvä teini-ikäinen varmasti täyttää mielikuvituksellaan sekä paikkojen että ihmiskuvauksen aukot, mutta minulle tällainen ei riitä.
Kuitenkaan kirja ei ollut niin ärsyttävä, että sitä pitäisi erityisesti ryhtyä moittimaan. Hanna Toivosen suomennos on kyllä paikoin melko kirjaimellinen ja kankea, mutta kokonaisuutena kirja oli aika sujuva. Ainakin näin "pakkolukemisena" kirjan selätti melko nopeasti, mitä kylläkin auttoi kovasti tuo alleviivaavan selkeä helppolukuisuus.
Kirjan keskeinen tapahtumapaikka on - yllätys, yllätys - sirkus, joka esiintyy vain öisin. Sirkuksen taikuri on Celia, jonka kohtaloksi on jo lapsena määräytynyt osallistuminen kohtalokkaaseen peliin. Hänen vastapelaajansa on Marco, joka häärää sirkuksen taustajoukoissa.
Maagiset kaksintaistelut, lapselle osoitettu messiaaninen kohtalo ja vuosisatoja vanhat salaiset perinteet ovat tuttuja populäärikulttuurin aineksia. En ole mikään fantasiaspesialisti, joten en osaa sanoa, voisiko Yösirkuksen luokitella fantasiagenren alle vai onko se vain taikuudella maustettua viihdettä. Se minua kuitenkin häiritsi, että sen enempää pelin syytä kuin Celian ja Marcon taikavoimien lähdettä ei mitenkään avattu lukijalle. Yleensä fantasiakirjallisuudessa käytetään jonkun verran paukkuja siihen, että lukijalle kerrotaan taikamaailman logiikasta. Peli on tärkeä, mutta ei käy ilmi, miksi se on tärkeä. Celiasta kehittyy mielettömän upea taikuri, mutta kovin helpolta taikuus vaikuttaa.
Rakkauskohtaukset ovat melkoinen harlekiinikliseiden kasa. Suurin piirtein maa järkkyy ja taivas tärisee, kun lempi oikein leimahtaa. No, kovin paljon sivuja ei näille kohtauksille onneksi uhrata.
Lyhyesti: lukihan tämän ennen kuin selkäänsä otti. Luulen kuitenkin, että lukupiirissä käytävä keskustelu on tällä kertaa kiintoisampaa ja antoisampaa kuin itse kirja.
Tekstit
