Serhii Plokhy: Historian paluu - Venäjän sota Ukrainassa

Kansi: Docendo.

On sekä surullista että irvokasta, että venäläisten tykistötuli ja pommitukset tappoivat venäjää puhuvia ihmisiä ja tuhosivat maamerkkejä ja paikkoja, joita ensin keisarillinen Venäjä ja sitten Neuvostoliitto olivat pitäneet kulttuuriperintönään.

Bongasin Historian paluun kirjaston tietokannasta ja laitoin sen varaukseen. Niinpä kirja putkahti syliini pian ilmestymisensä jälkeen. Kirjoittaja Serhii Plokhyn ansioituneisuus aiheensa parissa on kustantaja Docendon esittelytekstin perusteella vakuuttava: Serhii Plokhy (s. 1957) on Ukrainan historian professori Harvardissa ja yliopiston Ukrainan tutkimuslaitoksen johtaja. Häntä pidetään yhtenä maailman parhaista Ukraina-asiantuntijoista. 

 

Kirja ilmestyi englanniksi viime vuonna ja se käsittelee Ukrainassa edelleen jatkuvan Venäjän hyökkäyssodan ensimmäistä vuotta. Kirjan jälkisanat on kirjoitettu elokuussa 2023. Paljon on ehtinyt tapahtua kirjan ilmestymisen jälkeenkin, mutta hyvää yleiskuvaa kaipaavalle voin suositella tätä kirjaa. Plokhy kokoaa yhteen sodan ensimmäisen 12 kk tapahtumat ja ennen kaikkea taustoittaa tapahtumia asiantuntevasti, kehystämällä ne poliittisten tapahtumien ja historiallisen taustatiedon avulla.

 

Olen seurannut sotauutisia Ukrainasta välillä intensiivisemmin, välillä harvemmin. Monen muun lailla minusta välillä tuntuu, että sotauutisointi on niin lamauttavaa, että tekee mieli välillä kääntää katse muualle ja ajatella jotain kivempaa. Silti pidän tärkeänä, että ihmisillä - myös meillä ihan tavallisilla ei-ukrainalaisilla ja ei-venäläisillä - olisi halu pysytellä kärryillä siitä, mitä maailmassa on meneillään.

Historian paluu sai aikaan tunteen, että vaikka suuret maailmanhistorialliset käännekohdat vaikuttavat jälkikäteen loogisilta, ymmärrettäviltä tarinoilta, ei sama päde nykyhetkeen. Venäjän hyökkäyssodassa ja Ukrainan puolustustaistelussa on paljon sellaisia aineksia, joita tämän hetken ihmiset eivät pysty ymmärtämään pohjia myöten. Ilmassa on paljon ristiriitaisuuksia, vaikeaselkoisuuksia ja suoranaisia valheita. Kaikkein räikeimmin nämä valheet näkyvät venäläispoliitikkojen propagandamaisissa puheenvuoroissa. Mutta monessa lievemmässäkin asiayhteydessä on mukana vähintään tarinankerrontaa, näkökulmien valitsemista tai värittämistä.

Serhii Plokhy tarjoaa selventävää tietoa. Hän jäsentää sodan vaiheet kronologisesti, samoin muun maailman reaktiot niihin. Paikoin kirja etenee hieman luettelomaisesti eikä oma tietämykseni ole sillä tasolla, että kykenisin arvioimaan, kuinka oikeassa Plokhy on tapahtumia tulkitsessaan. Vaikka kirjaa ei haluaisi lukea kokonaan, siitä kannattaa lukea jälkisanat, jos teos kohdalle osuu. Siinä Plokhy kuvailee, millaisia valtakeskittymiä Ukrainan sodan seurauksena maailmalta pystyy jo erottamaan.

Käännöksestä

 

Kirjaa on ollut suomentamassa peräti kaksi kääntäjää. Ilkka Rekiaro ja Tapio Kakko ovat tehneet mainiota työtä. Suomennos on tasavahvaa ja sulavaa luettavaa.

Lue myös nämä:
Markus Leikola: Sodan ja rauhan kronikka
Sallan lukupäiväkirja 16 vuotta: tarjolla ukrainalaista kirjallisuutta ja ruokaa
Leonardo Padura: Mies joka rakasti koiria

Markus Leikola: Sodan ja rauhan kronikka

Kansi: Aula & Co.

Sain Markus Leikolan Sodan ja rauhan kronikan kustantaja Aula & Co:lta arvostelukappaleena. Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeen mukaan vaikuttajamarkkinointi pitää merkitä selkeästi. Tämä artikkeli on määritelmän mukaan markkinointia eli mainos.

 

Olin Moskovassa keväällä 2014, kun yhdessä yössä lehtien otsikot muuttuivat. Siihen asti ongelmia olivat aiheuttaneet tšornyet (mustat) eli Kaukasukselta ja muualta tummemman hipiän alueelta peräisin olevat ex-neuvostoliittolaiset ei-venäläiset. He vetivät välistä torikaupassa, välttelivät veroja ja johtivat kunnon ihmisten elämälle uhkia aiheuttavia rikollisjengejä.

Otsikot kertoivat yhä samanlaisista asioista, mutta kuin taikasauvan heilahduksesta tšornyen tilalle olivatkin tulleet ukrainalaiset. Torikauppa, veroepäselvyydet, rikollisuus – näkymätön sormi osoitti ukrainalaisiin.

 

Kiinnostuin Markus Leikolan Sodan ja rauhan kronikasta lehtijutun perusteella. Sunnuntaisuomalaisen artikkelissa - jota en valitettavasti onnistunut enää nettihaulla kaivamaan esiin – haukuttiin suomalaismedian Ukrainaa koskeva sotauutisointi maan rakoon ja kehuttiin Markus Leikolan asiantuntevia analyysejä. Niinpä pyysin kirjasta arvostelukappaleen. Kirja on ilmestynyt keväällä 2022 ja toiseen painokseen on lisätty lyhyet jälkisanat lokakuulta 2022. 

Tosin tunnustan sekaannukseni: ihmettelin ensin, että onko Kettusena tunnettu tv-koomikko todella myös ansioitunut sotareportteri. Sitten tajusin erehdykseni: sekoitin toimittaja-kirjailija Markus Leikolan hänen etunimikaimaansa, toimittaja-kirjailija-koomikko Markus Kajoon. Sodan ja rauhan kronikan kirjoittanut Markus Leikola on palkittu toimittaja, joka on työskennellyt myös sotareporttina ja jolla on laaja venäläisen ja ukrainalaisen kulttuurin tuntemus. Hän on julkaissut myös kaunokirjallisuutta, joka vaikuttaa saaneen varsin hyvän vastaanoton. Hänen romaanejaan on kustantanut WSOY.

Sodan ja rauhan kronikka on esseekokoelma tai oikeastaan yksi pitkä, lukuihin jaettu essee. Leikola aloitti kirjoittamisen heti helmikuussa 2022, Venäjän hyökättyä Ukrainaan, ja kronikka päättyy toukokuuhun 2022. Leikola kuvaa tavoitteekseen kirjoittaa muistiin aikalaisreaktioita ja aikalaiskokemuksia. Hyvä essee virtaa ajan ja paikan rajojen yli ja keskustelee maailmankirjallisuuden kanssa. Näissä asioissa Leikola onnistuu, sillä vaikka tekstin ytimessä ovat sodan alkukuukausien tapahtumat, pystyy Leikola taustoittamaan Venäjän historiaa, Ukrainan historiaa ja maailmanhistoriaa laajalti ja sivistyneesti. 

En tahtoisi liikaa moittia suomalaista mediaa, mutta kieltämättä vaikka ulkomaan uutisia lukiessa usein huomaa, että Suomeen kierrätetään aika paljon uutisia angloamerikkalaisista lähteistä – jolloin niiden näkökulma ja maailmankatsomus on usein aivan toisenlainen kuin Suomessa tai Itä-Euroopassa on. Markus Leikolan kirjan arvo perustuu pitkälti siihen, että hänellä todella on vankka itäisen Euroopan historian ja kulttuurin tuntemus ja hän pystyy ammentamaan lukemastaan ja kokemastaan arvokkaita näkökulmia nykyhetkeen.
 

Kirja oli nopea- ja sujuvalukuinen – hyvä essee on luistava. Vaikka sodan tapahtumat ovat itsessään kauheita, on Leikolan analyyttisyys ja historian pitkien kaarien peilaaminen suorastaan rauhoittavaa luettavaa. Erityisen mielenkiintoista minusta oli lukea Leikolan suorastaan kyynistä analyysia sota-ajan valokuvista. Kuvan totuusarvon, tulkinnanvaraisuuden ja suoranaisen propagandan raja on liukuva. Sama koskee erilaista viholliskuvien maalailua. Samoin Leikolan kuvaama tšerkessien kansanmurha sekä kuvaus Moldovan valtion vaiheista olivat todella mielenkiintoisia.

 

Kirjan loppupuolella Leikola mainitsee myös vanhan tutun: William Pohljobkinin eli V.V. Pohlebkinin, jonka kirjasta Neuvostoliiton kansalliset keittiöt olen kokannut ukrainalaisia smetanamunia ja joka mitä todennäköisimmin innoitti Veikko Huovisen kirjoittamaan littlejuttunsa Stalinin syntymäpäivän vietto keskitysleirillä. Pohljobkinin suomettumiskytköksiä Leikola ei kuitenkaan listaa.

 

Kirjassaan Leikola arvioi, että tämä sota on täynnä erikoisia tapahtumia, joita on vaikea hahmottaa ja käsittää. Mitään nopeaa loppua Leikola ei myöskään ennakoi, mutta sen hän toteaa, että jonakin päivänä maailma on kuitenkin jälleen uudessa asennossa. Koska nytkään, syksyllä 2023, ei ole näköpiirissä sotatoimien nopeaa päättymistä, suosittelen Ukraina-uutisia seuraaville Sodan ja rauhan kronikan lukemista. Siitä saa varmasti eväitä jäsennellä niin sodan tapahtumia kuin mediassa esiintyvää sodan kuvastoa ja narratiiveja.

 

Lue myös nämä:
Sallan lukupäiväkirja 16 vuotta: tarjolla ukrainalaista kirjallisuutta ja ruokaa
Ričardas Gavelis: Vilnan pokeri
Svetlana Aleksijevitš: Neuvostoihmisen loppu

Sallan lukupäiväkirja 16 vuotta: tarjolla ukrainalaista kirjallisuutta ja ruokaa

Olen julkaissut ensimmäisen blogikirjoitukseni päivälleen 16 vuotta sitten. Välillä blogi on ehtinyt olla tauollakin, mutta nyt olen taas nauttinut siitä, että voin silloin tällöin kirjoittaa ylös ajatuksiani kirjoista. Säännöllinen blogin kirjoittaminen on virkistävää puuhaa.

Google Analyticsin mukaan 16 vuoden aikana blogissani on vieraillut noin 450 000 kävijää ("New users"). Sivun katseluja on ollut noin 900 000 ("Pageviews").

Kuva: Keskiaikafestivaali Medzhibizhissa Ukrainassa 17.7.2021.
Kuvaaja: Serhii Zysko. Lähde: Imagebank Ukraine.

Blogisynttäreiden teemana on Ukrainan kirjallisuus ja kulttuuri, sillä ukrainalaiset ovat käyneet jo kolmen viikon ajan kiivasta puolustustaistelua Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Hyökkäys on tuomittu laajalti. Uskon, että sotauutisten vuoksi moni on herännyt myös miettimään, miten tuttua Ukrainan historia ja ukrainalainen kulttuuri on. Kokoan tähän hieman linkkejä ja lukuvinkkejä aiheesta.

Suosittelen tutustumaan HelMet-kirjastojen kokoamaan Ukraina-kirjojen listaan ja Ylen tekemään suomentaja Eero Balkin haastatteluun. Balk lienee Suomen ainoa ukrainankielisen kirjallisuuden ammattilaiskääntäjä.

Tuoretta Ukrainaan liittyvää kirjallisuutta suomeksi

 

Tammi julkaisee huhtikuussa ukrainalaisen Larysa Denysenkon ja Masha Foyan lastenkirjan Maja ja ystävät. Kirjan suomentaa Eero Balk. Tuotto menee Unicefille Ukrainan lasten hyväksi.

Gaudeamus on julkaissut vuonna 2015 Johannes Remyn kirjan Ukrainan historia. Paperikirjan painos on loppu, mutta e-kirjaa on saatavilla. Ostin tämän itse pari viikkoa sitten ja olen noin puolivälissä. Tyylilajina on hieman kuivakka oppikirja, mutta asiasisällön puolesta kirja vaikuttaa pätevältä yleisesitykseltä Ukrainan historiallisista vaiheista. 

 

Nobelisti Svetlana Aleksijevitsh asuu Valko-Venäjällä mutta on syntynyt Ukrainassa. Häneltä olen lukenut yhden kirjan, Sodalla ei ole naisen kasvoja. Se on hurja ja vaikuttava kirja Neuvostoliittoon kuuluneiden maiden naissotilaiden ja siviilinaisten vaiheista toisessa maailmansodassa. Tšernobylista nousee rukous kuvaa maailman tunnetuinta ydinvoimalaonnettomuutta.

 

Bonus: Sofi Oksasen uusin romaani Koirapuisto sijoittuu Ukrainaan. Olen lukenut kirjan pari vuotta sitten ja siitä jäi mieleen naisen asema, hylätyt hiilikaivokset, hedelmöityshoitobisnes ja kuristava pelon tunne.  

Mitkä kaikki asiat vaikuttavat kaunokirjallisuuden kääntämiseen eri kielistä? Suosittelen vilkaisemaan aiheen tiimoilta Tiina Virtasen vuonna 2006 hyväksyttyä gradua, joka käsittelee venäläisen kirjallisuuden suomentamista Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisenä aikana.

Vanhempaa Ukrainaan liittyvää kirjallisuutta suomeksi

Hain Suomen kansallisbibliografia Fennicasta tietoa ukrainasta suomennetuista kirjoista. Määrittelin hakuehdoiksi, että alkukieli on ukraina, julkaisukieli suomi ja aineiston tyyppi joko kirja tai e-kirja. Hakutulos antoi 12 teosta, joista osa on sanakirjoja ja suurin osa muista onkin jo mainittu niin HelMetin sivulla kuin Balkin haastatteluissa.

Uumoilin etukäteen, että ukrainalaisen kirjallisuuden julkaisupiikki on osunut niihin vuosikymmeniin, jolloin Neuvostoliiton kulttuuripiireihin pidettiin eniten yhteyttä - toisin sanoen vahvimpien suomettumisen vuosien aikaan. Fennicasta löytyykin ukrainalaisia kansansatuja tulkitseva kokoelma Vehnäntähkä, joka on ilmestynyt vuonna 1981 Weilin + Göösin kustantamana. Suomentaja on Martti Anhava. Tätä kirjaa on myynnissä käytettynä yksittäiskappaleena esimerkiksi Huuto.netissä. Kun hain tietoa kirjasta, päädyin Goodreads-sivustolle, jossa kerrotaan kirjan olevan moskovalaisen Malysh-kustantamon alun perin julkaisema. Poster Plakat -sivustolla kerrotaan kustantamon kansainvälisestä yhteistyöstä.

Kokeilin muitakin hakuja ja venäjäksi kirjoitettujen, Ukrainaa koskevien kirjojen joukosta löytyi Anatoli Rybakovin kirja Raskasta hiekkaa. Romaani kertoo Ukrainan juutalaisten kohtalosta saksalaisten hyökättyä toisessa maailmansodassa. Kirjasta löytyy Kirjasammon esittely ja teoksen pystyy lainaamaan HelMet-kirjastosta. Vuonna 1981 suomeksi Tammelta ilmestyneen kirjan on kääntänyt Marja-Leena Mikkola. Rybakov syntyi Ukrainassa ja kirjoitti venäjäksi, hänen tunnetuin teoksensa on Arbatin lapset, johon pohjautuvaa tv-sarjaa Ylekin on esittänyt.

Lisäksi kiinnitin huomioni V.V. Pohlebkinin kirjaan Neuvostoliiton kansalliset keittiöt. Tämä on ilmestynyt vuonna 1983 WSOY:n julkaisemana, suomentaja on Elina Kaukoranta. Sota & kauha -ruokablogissa on käsitelty kirjaa borssiohjeen tiimoilta vuonna 2014 ja Äijäruokaa-blogissa on kokattu kirjan ohjeen mukaan kalatäytteisiä taikinanyyttejä vuonna 2020.

 

 

Tilasin kirjan itselleni antikvariaatista. Kun hain tietoja kirjoittajasta, törmäsin äkkiä siihen, että Pohlebkin on ollut suomettumisen historiassa melkoinen kätyri. Englanninkielisen Wikipedia-sivun mukaan hänelle on jopa myönnetty Urho Kekkosen mitali vuonna 1986.

 

Kirjassa ukrainalaisen keittiön syntyä ja historiaa kuvataan kuitenkin mielestäni ihan uskottavasti, ainakin Remyn Ukrainan historiaan peilaten. Valitsin ruokalajiksi jotain nopeaa ja helppoa ja päädyin kokkaamaan ukrainalaisia smetanamunia.

Lämmitin uunin 225 asteeseen. Smetanaa laitoin yhden purkillisen eli 125 grammaa ja tuoreen tillin tilalla käytin kuivattua tilliä, jonka lisäsin suolan kanssa samaan aikaan. Smetanamunat maistuivatkin herkullisilta, suosittelen kokeilemaan!

 

Toivon, että ukrainalaiset saavat pian kotimaahansa rauhan ja pääsevät kokkailemaan omiin kotikeittiöihinsä itsenäisessä, vapaassa Ukrainassa ilman venäläisiä miehittäjiä.

Tuoretta ukrainalaista kirjallisuutta englanniksi

 

Englanniksi on käännetty uutta ukrainalaista kirjallisuutta enemmän kuin suomeksi. Herstories. An Anthology of New Ukrainian Women Prose Writers on ilmestynyt englanniksi vuonna 2014. Se on ostettavissa Amazonista paperi- ja e-kirjana.

Kiovalaisen Maria Matioksen runsaasta tuotannosta on käännetty englanniksi Hardly Ever Otherwise, joka kuvaa murhaa ukrainalaisessa maalaiskylässä 1900-luvun alussa. Goodreadsin kommenttien perusteella kirja tuntuu olevan vetävä.

From Odessa With Love: Political And Literary Essays In Post-Soviet Ukraine on Vladislav Davidzonin esseekokoelma nyky-Ukrainasta. Kirja on ilmestynyt viime syyskuussa ja se on ostettavissa ainakin Amazonista.