Ville Ranta: Kurissa ja nuhteessa

Sain Ville Rannan Kurissa ja nuhteessa kustantaja WSOY:lta arvostelukappaleena. Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeen mukaan vaikuttajamarkkinointi pitää merkitä selkeästi. Tämä artikkeli on määritelmän mukaan markkinointia eli mainos.

 

Kansi: WSOY.

Olen seurannut Rannan pilapiirroksia ensin Kirkko & kaupunki -lehden sivuilta ja viime vuosien ajan Iltalehden sivuilta. Hyllyssäni on visussa tallessa vuonna 2012 julkaistu pilapiirroskokoelma Joku raja. Vuosien 2019-2022 pilapiirrosten parhaimmistoa kokoava Kurissa ja nuhteessa vastasi odotuksiini: mainioita, joka suuntaan piruileva, yhtä aikaa itkettäviä ja naurattavia pilapiirroksia.

Aiheiden puolesta ajanjakso on oikea runsaudensarvi: kirjassa käsitellään koronapandemiaa ja sen hoitamista, Nato-option lunastusyrityksiä, Ukrainan sotaa, intersektionaalista feminismiä, ilmaston lämpenemistä ja toki myös suomalaiskansallisia erityispiirteitä. Parhaimmillaan useampi aihe yhdistyy samaan kuvaan, kuten tässä piirroksessa, joka on julkaistu alun perin huhtikuussa 2021:

Kuva: Iltalehti / Kurissa ja nuhteessa.

Yhteen putkeen luettuna kokoelma toimi suorastaan katharttisena lukukokemuksena. Pitkä ja paikoin absurdeja käänteitä saanut pandemia-aika painaa harteita vieläkin ja Ranta onnistuu tuomaan esiin päätöksenteon, vellovuuden ja ihmisten eriskummalliset reaktiot valtiovallan ohjeisiin. Ja koska tänä vuonna on hyvästelty Sanna Marinin hallitus, on Rannan piirroksissa tallessa monia herkullisia hetkiä. Vaikkapa Marinin ja Krista Kiurun välinen dynamiikka vaikuttaa olleen Rannalle erityisen kiinnostava aihe.

 

Ranta nostaa esiin korona-ajan hallinnollisia päätöksiä ja itse päädyin peilailemaan omia tuntojani. Mielestäni en ollut korona-ajan pahin panikoija, mutta toisaalta yritin kyllä kunnioittaa virkavallan antamia ohjeita ja pyrin noudattamaan niitä. Näin jälkikäteen voi toki sanoa, että ohjeiden täydellinen noudattaminen oli mahdotonta, tai oikeastaan niitä olisi kyllä voinut noudattaa, jos todella olisi viettänyt maaliskuun 2020 ja huhtikuun 2022 välisen ajan täydellisessä eristyksessä. Eli ei olisi mennyt edes ruokakauppaan. Ja jos ihminen viettää yli kaksi vuotta ilman sosiaalisia kontakteja, onko rohto pahempi kuin tauti? Tämän ristiriitaisuuden Ranta kiteyttää piirroksissaan.

 

Erinomainen esimerkki Rannan taidoista on tämä alun perin kesäkuussa 2022 julkaistu piirros. Kuva on härski, mutta ei niin härski etteikö aikuinen lukija sitä kestäisi. Piirros irvailee samaan aikaan suomalaisten vankkumattomalle uskolle presidentti-instituutioon, suomettumisen perinteelle ja vuosikymmeniä eläneen "Nato-option" käsitteelliselle hölmöydelle. Piirros on omiaan herättämään mielipahaa sekä konservatiivisessa Turkissa että itseään länsimaisena pitävässä Suomessa.

 

Kuva: Iltalehti / Kurissa ja nuhteessa.

Kypsänä ammattipiirtäjänä Rannan luonnosmainen kynänjälki on varmaa ja vakuuttavaa. Häneltä sujuvat niin uskottavat karikatyyrit, värien käyttö, visuaalinen ilmavuus ja viestinnällinen iskevyys. Lisää näitä!

Lue myös nämä:
Ville Ranta: Joku raja
Ville Ranta: Kyllä eikä ei
Jari Tervo: Koljatti

Ville Ranta: Kyllä eikä ei

Kuva: WSOY.

Olen usein sarjakuvia lukiessani todennut, että visuaalisesti vahvoja sarjakuvia pitäisi malttaa lukea hitaasti. Ville Ranta sai minut onnistumaan tässä uusimman sarjakuvaromaaninsa Kyllä eikä ei parissa. Tyylikkäiden ja kauniiden kuvien äärellä teki mieli pysähtyä viipymään ja maistelemaan - niinpä luinkin tarinaa pikku hiljaa. Verkkainen lukurytmi sopikin Kyllä eikä eihin hyvin, koska tarinan sisäinen rytmi on rauhallinen.

Minulle tämä oli paras lukemani Rannan sarjakuva-albumi. Tarina sijoittuu 1800-luvun Ouluun ja Ranta kertoo taiteilijan vapaudella historiallisista henkilöistä. Kirkkoherran virkaa tavoitteleva leskimies Hans Nyman kaipaa vaimoaan ja katsoo tyttäriensä perään. Herännäisyydestä hengellisen kodin löytänyt Maria Piponius taas palaa kotiin Ouluun pitkältä laivamatkalta, mutta tavallinen arki tuntuu tarkoituksettomalta.

Kuvat näyttävät vesiväreillä maalatuilta ja Ranta osaa erityisen upeasti loihtia valon tunnelmaa väreillään. Kolakka keli näkyy vilua värisyttävän sinivihreänä tai harmaana. Kynttilänvalon tai lieden hohkaessa tunnelma on punakeltainen, valoisat kesäyöt ovat pastellisen lempeitä. Ruutureunoja ei ole vaan kuvat virtaavat vapaasti.

Tarinassa pääpaino on ihmisissä, mutta historialliseen miljööseen uppoaa ilokseen. Autenttista tunnelmaa luovat siellä täällä siteeratut vanhalla kirjasuomella kirjoitetut tekstit.

Erityisen hienoa on kuitenkin Rannan taito kuvata ihmiset inhimillisen ristiriitaisina. Takakannessa mainitaan "hengen ja lihan päättymätön ristiveto" ja se kuvaakin tarinaa osuvasti. Sekä Hans että Maria ajautuvat tahoillaan seksikokemuksiin, jotka ympäristön silmissä ovat syntiä. Kumpikaan ei kuitenkaan halua loukata ketään tahallaan ja kumpaakin ohjaa myös kaipuu sielulliseen hyvään.

Varsinkin Marian eroottisen syntiinlankeemuksen kohdalla pöyristyin ensilukemalla. Sitten ryhdyin miettimään, että tämä on Rannalta melkoinen taidonnäyte - onhan seksi sekä taiteessa että viihteessä niin perinpohjaisen kaluttu luu, että on hyvin vaikea keksiä seksistä mitään kohua nykyään. Ranta pystyy herättämään pahennusta hienovaraisin ja taitavin keinoin. Eikä seksillä mässäillä, vaan yhtä perinpohjaisesti tutkaillaan ihmisen kokemaa kaipausta, häpeää, tyhjiin raukeavia lupauksia ja tekopyhyyttä.

Kauneuden rinnalla kulkee myös rumuus. Mahamakkarat ja reisiselluliitti ovat yhtä selvästi näkyvissä kuin typeryys tai ärsyttävyys. Esimerkiksi Marian pikkusisko Bina on raivostuttava murrosikäisenä koheltajana, samoin Nymanin pikkutytöt ovat melkoisen  rasavillejä.

Lainasin Kyllä eikä ein kirjastosta, mutta pitää ostaa tämä jossain vaiheessa omaan hyllyyn. Tarina kestää varmasti useita lukukertoja ja hivelevän kauniita ja taitavia kuvia voi uppoutua katselemaan pitkäksi aikaa.
 

Lue myös nämä:
Ville Ranta: Joku raja
JP Ahonen & KP Alare: Perkeros
Hanneriina Moisseinen: Isä

Ville Ranta: Joku raja

Olen nautiskellut Ville Rannan terävistä pilakuvista Kirkko & kaupunki  -lehdessä. Melkein yhtä hauskaa on ollut lukea lehden mielipidepalstalta mielensäpahoittajien tilityksiä Rannan piirroksista. Joku raja kokoaa yhteen Rannan pilakuvien parhaimmiston. Kirjasta on ehtinyt blogata myös Luen ja kirjoitan.

Kuva: WSOY.

Puupäähatulla palkittu Ranta on piirtänyt itsensä suomalaisten sarjakuvapiirtäjien kärkeen - hänen nimensä on tuttu myös monille muille kuin sarjakuvan aktiiviharrastajille. Rannan sarjakuva-albumeita olen lukenut melko pintapuolisesti, mielessä on kyllä ollut, että pitäisi paneutua niihin intensiivisemmin. Joku raja -kirjaa kannattaa kuitenkin tarkastella poliittisen pilapiirrosperinteen osana. Kirjan toimittanut Ville Hänninen puntaroi esipuheessa teemaa antoisasti. Samoin Kvaak.fi -foorumin arviossa Jukka Laine vertailee Rantaa ja Kari Suomalaista.

Kuva: Joku raja / Ville Rannan sarjakuvat Facebookissa.

Yhteen putkeen luettuna olikin virkistävää huomata, miten tasapuolisesti Ranta mätkii kaikkia mahdollisia poliittisia tahoja. Vaikka perussuomalaiset toistuvat pilapiirroksissa melko usein, saavat osansa myös perussuomalaisten kustannuksella irrotellut media ja esimerkiksi Pekka Haavisto.

Piirrokset on ryhmitelty neljään lukuun: Miehen kriisi, Uskon kriisi, Politiikan kriisi ja Järjen kriisi. Minulle Rannan taitava piirrosjälki on eräs syy siihen, miksi pilakuvat tuntuvat niin virkistäviltä. Taitava ja omaperäinen Ranta on kypsyttänyt tyylinsä antoisaksi väritystä myöten. Erityisen hauskaa minusta on piirroshahmojen rumuus. Poliitikkojen karikatyyrit ovat osuvia, mutta esimerkiksi Miehen kriisi -jaksossa kuvataan ihan tavallisia jokamiehiä, ei julkkiksia. Hikiset, karvaiset, ryppyiset, lihavat ja rumasti pukeutuneet tavalliset suomalaiset eivät ole ilo silmälle, mutta naurattavat kyllä.

Kuva: Joku raja / Ville Rannan sarjakuvat Facebookissa.

Ehkäpä eräs syy kuvien todistettuun provokaatiovoimaan piilee siinä, että Ranta onnistuu välttämään fiiliksen poliittisen agendan tyrkyttämisestä. Usein kuvissa on vain näkökulma. Ei sellainen, mitä hän väittäisi oikeaksi tai vääräksi, ainoastaan näkökulma, joka saa herättää lukijan mielessä ajatuksia. Kirkon & kaupungin mielipidepalstan palautteet ovat tyypillisesti joko ylistäviä tai järkyttyneitä. Varmaankin juuri siksi, että kukin lukija heijastaa omat ajatuksensa ja tulkintansa piirroksesta takaisin piirtäjään.

Kävin sarjisfestareilla kuuntelemassa Ville Rannan ja Ville Hännisen keskustelua teoksesta, oli antoisaa kuunneltavaa. Suosittelen osuttautumaan Rannan yleisöksi, jos kirjatapahtumiin tulee osallistuttua. Tämä on näköjään mahdollista jo lokakuun alussa Turun kirjamessuilla, sillä lauantaina 6.10. klo 16.00  herrat Ranta ja Hänninen ovat haastateltavina Diplo-kirjakahvilassa.

Lue myös nämä:
Hanna Koljonen: Sokerihullu
Guy Delisle: Pjongjang
Craig Thompson: Habibi