 |
| Kuva: Pietari Posti / Otava. |
Scarlettin puvussa alkoi vetävästi. Tuulen viemää -fanille, kuten minulle, pastissimaiset juonenkäänteet olivat herkullisia. Esikuvaa ei kuitenkaan ole pakko tuntea, tätä kirjaa voi lukea mainiosti vaikkei Tuulen viemää tuttu olisikaan. Henkilöhahmojen nimet ovat hauskoja silmäniskuja alkuperäisteokselle ja elokuvasovitukselle: Viivi Lintunen, Reko Puttonen, Aki, Olivia...
Vetävän alun lisäksi myös kirjan loppu oli onnistunut. Mutta väliin mahtui turhan pitkä pätkä melko tasaista tallaamista. On ikävä sanoa nuortenkirjaa kaavamaiseksi, koska kaavamaisuus on stereotyyppinen leima nuortenkirjallisuudelle, mutta sekä tarinan kuljetuksen että kielenkäytön osalta Scarlettin puvussa oli turhan kaavamainen. Kieli jää melko neutraaliksi, jopa vähän latteaksi. Mukaan mahtuu jopa yhdyssana- ja pilkkuvirheitä, mistä rapsahtaa kyllä miinusta myös Otavan kustannustoimitukselle. Välillä mukana on ihmeellistä löysää: "Äiti istuu sohvalla ja selaa neljä kertaa vuodessa ilmestyvää käsityölehteä." Miinusta myös kannesta: kirjassa kuvataan, että Viivillä on kihara ruskea tukka, ja kansikuvan tytöllä on vaalea ja suora tukka.
Vanhan totuuden mukaan fiktion uskottavuus seisoo tai kaatuu yksityiskohtien mukana. Minua harmittaa erityisesti erään yksityiskohdan kompastuminen. Näin Viivi selostaa, miksi ei ole hetkeen ehtinyt päivittää Tara-blogiaan:
"Menossa oleva lyhyen (maailman lyhyimmän) matikan kurssi: joka ikinen tunti on minulle kuin painajaismaista tervanjuontia. Niinä aamuina, kun on matikkaa, en halua nousta sängystä."
Ja näin kirjoittaa Margaret Mitchell Scarlettista. Gone With The Wind, kolmannen luvun loppu, pokkaripainoksessani sivut 61-62:
"It was like a mathematical formula and no more difficult, for mathematics was the one subject that had come easy to Scarlett in her schooldays."
Harmittelin viimeksi Rauha S. Virtasen Ruususta lukiessani tyttökirjojen sankarittarien yleistä matikkainhoa, ja nyt kun olisi ollut loistava esikuva - Scarlett O'Hara - tarjolla asian korjaamiseen, mennään silti vakiomallin mukaan. Äh!
Noin muuten vanhojentansseja intohimoisesti odottava Viivi Lintunen on esikuvansa mukainen - yhtä itserakas ja itsevarma, ja juuri tämän vuoksi Scarlettiakin joko rakastaa tai inhoaa. Paha poika Reko on pantu puhumaan Pohjanmaan murretta, mistä itse tykkäsin kovasti - pohjalainen nuori Rhett vetoaa minuun... :)
Kuitenkin tunsin tätä lukiessani lukevani nuortenkirjaa. Kun luin vaikka Gisellen kuolemaa, joka on käsittääkseni luokiteltu nuortenkirjaksi, tätä tunnetta ei minulla ollut. Scarlettin puvussa sisälsi tasaisin väliajoin kohtia, jotka olivat aikuislukijalle - ja varmaan myös fiksulle nuorelle lukijalle - kuin töykkäisy kylkiluiden väliin: tässä naisten keskinäisen solidaarisuuden opettamista, tässä tietoista tyttöjen itsetunnon kasvattamista. Arvioisin, että suomalaisen nuortenkirjamestarin Rauha S. Virtasen tasoon Rannelalla on vielä matkaa, ja tuoreemmista kollegoista esimerkiksi Sari Peltoniemi kirjoittaa paljon moniulotteisemmin ja lisäksi kauniimpaa kieltä. Myönnän, että kovin kattavaa vertailua tämä ei vielä ole, Rannelalta olen lukenut vain tämän yhden kirjan ja Peltoniemeltä kaksi.
Gone With The Wind on muuten luettavissa ilmaisena sähkökirjana Australian Project Gutenbergin sivuilta. Tiedostomuodoksi voi valita pdf:n tai txt:n. Erittäin mielenkiintoinen keissi Tuulen viemästä puhuttaessa on Régine Deforgesin kirja Sininen polkupyörä, joka kiinnitti huomioni kesällä Gam-murin blogijutun ansiosta. Deforges kirjoitti kirjansa suoraan Tuulen viemän juonikuvioiden pohjalta, ja Mitchellin perilliset veivät hänen oikeuteen plagioinnista, joskin vapauttava tuomio mutkallisen oikeudenkäynnin jälkeen tuli.
Tekstit
