Edellisessä kyselyssä tiedustelin parasta kesälomasuunnitelmaa. Vastanneet halusivat eniten lähteä taksilla Rovaniemelle, toiseksi mieluisinta oli lampaanmetsästys ja kolmanneksi eniten toivottiin Kalevi Sorsasta mielikuvituskaveria. Mielenkiintoista!Minun kesälukemistani on ollut vanha klassikko, johon en jostain syystä ole aiemmin tarttunut vaikka historiallisten romaanien ystävä olenkin - Umberto Econ Ruusun nimi. Kirjalle tuleekin 30 vuotta täyteen, se on alun perin julkaistu vuonna 1980 ja suomeksikin melko tuoreeltaan vuonna 1983. Komean näköinen tämä WSOY:n klassikot -sarjassa julkaistu uusi painos onkin.
Muistan joskus katselleeni puolella silmällä telkkarista elokuvasovitusta, jonka pääosassa oli Sean Connery. Lisäksi minulle, historian ystävälle ja historiallisten romaanien himolukijalle, kirjan aihe tuntui sopivan kuin nenä päähän. Kirja sijoittuu 1300-luvulle italialaiseen munkkiluostariin, jonne nuori noviisi Adson Melkiläinen saapuu oppineen munkin, Fra William Baskervillen kanssa. Luostarissa tapahtuu murha, ja Williamia pyydetään selvittämään murhaaja.
Valitettavasti klassikon maine ja kauniit kannet eivät pelastaneet lukukokemusta. Jo muutaman kymmenen sivun jälkeen teki mieli jättää kirja kesken, mutta päätin että luen loppuun vaikka väkisin, koska olin kirjan lukemista pitkään suunnitellut. Kirja tuntui Da Vinci -koodin esiasteelta, ollen kuitenkin Dan Brownin taannoista hittikirjaa parempi. Ruusun nimi oli minun mielestäni tylsä ja hengetön perusdekkari, joka on kuorrutettu kirjailija Umberto Econ oppineisuudella. Eco toimii Bolognan yliopiston semiotiikan professorina, ja hän briljeeraa kirjassa ahkerasti 1300-luvun tuntemuksellaan ja latinan taidoillaan. Sen sijaan kovin eläviksi hän ei henkilöhahmojaan saa, ja murhasarjakaan ei kovin kummoisia jännityksen väristyksiä minussa herättänyt, vaan murhat tuntuivat aika yhdentekeviltä, "jaa taasko joku kuoli" -tyyliin.
Lisäksi minua häiritsi kerrontatekninen epäpuhtaus. Harmillista, aivan kuin minusta olisi tullut vanhemmiten nirso ja vaativa lukija tällaisten asioiden suhteen. Kirja on kirjoitettu Adsonin muistelmien muotoon. Kehyskertomuksena on vanhan Adsonin kertojanääni - hän kirjoittaa tapahtumia muistiin vanhana miehenä. Niinpä onkin häiritsevää, kun tämä ajallinen etäisyys ei kovin uskottavasti näy. Kirjassa on esimerkiksi erittäin pitkiä repliikkejä, joiden sisään on usein upotettu virkkeitä sulkujen sisään! Tämä jos mikä on minusta kiusallista ja vie dialogilta uskottavuutta. Lisäksi kirjassa on paljon "paasausjaksoja", joissa Eco kuvailee 1300-luvun kirkollispolitiikkaa. Mikäs siinä, tällaisesta pidin kovasti silloin kun olin kouluikäinen, mutta nykyään arvostan enemmän uskottavaa ja hyvin valittua ja keskitettyä kertojanäkökulmaa. Kertojanäkökulma saa olla kaikkitietävä, mutta silloin sen pitäisi olla sitä johdonmukaisesti.
Arvioin siis, että tämä kirja sopii parhaiten teini-ikäisille himolukijoille. Siinä iässä minäkin olisin varmasti osannut nauttia tästä täysin rinnoin: olisin imenyt itseeni ne ulkokohtaisesti kuvatut faktat 1300-luvun Italiasta, mutkikkaasta katolisen kirkon valtataistelusta ja eri munkkikuntien ja uskonnollisten lahkojen piirteistä. En usko että minua olisi myöskään häirinnyt henkilökuvauksen ohuus - nuoren ihmisen mielikuvitus täyttää aukot tehokkaasti ja latteinkin henkilöhahmo tuntuu persoonalliselta ja elävältä. Olisipa itse dekkarijuonikin saattanut tuntua jännittävältä.
Mutta nyt, kun minulla ei enää tätä nuoren ihmisen aivokapasiteettia ole, kirja tuli kahlattua läpi puoliväkisin. Onpahan luettu.
Seuraavaksi kirjapinossa odottaa todella massiivinen klassikko - saa nähdä kuinka kauan sen lukemiseen menee. Jotenkin kesälomalla on enemmän tehoja keskittyä johonkin vaativaan ja painavaan luettavaan kuin talven kiireissä, siksi kannattaa ainakin yrittää jotain kesäklassikkoa. Tosin divarikierros tuotti erinomaisen saldon: klassikkoon keskittymistä uhkaa vino pino houkuttelevia hömppäromaaneja. Saapa nähdä, mitä tulee luettua ensimmäiseksi loppuun asti!
Tekstit
