Kirsti Ellilä: Ristiaallokkoa

Kuva: Karisto.

Kaipasin jotain sopivan kevyttä luettavaa ja lukemattomien kirjojen pinosta tähän tarkoitukseen sopi Kirsti Ellilän Ristiaallokkoa. Kirkkotrilogian päätösosa liikkuu suomalaisessa arjessa samaan tapaan kuin aiemmatkin osat. Blogiin olen kirjoittanut Pelastusrenkaista. Ristiaallokkoa-juttuja ovat kirjoittaneet ainakin Booksy, Kirsi, Sinisen linnan kirjasto, Sanasulkia ja Villasukka kirjahyllyssä.

Ellilän sarjakuvablogissa on hervoton strippi nimeltä Kirjoittajakoulutuksessa, jossa kuvataan romanttisten novellien tehtailua lehtiin. Jotain "kolmiokirjamaista" on Ristiaallokossakin mukana, mutta ei mitenkään häiritsevällä tavalla. Kirja kuvaa eronneen konservatiivipapin arkea lähivanhempana, ja teologisten pohdintojen ja arkielämän hankaluuksien väliin mahtuu myös orastavaa romantiikkaa useammankin naisen kanssa. Sieltä täältä pompsahtavat suhteenpoikaset ovat mielestäni aika kaukana monen tosielämän sinkun elämästä, mutta kirjoissahan kaikki on mahdollista... Plussaa sen sijaan siitä, että lopussa ei solmittu pikaratkaisuja kaikkiin kirjassa esiteltyihin ongelmiin, vaan aika moni asia joko jäi avoimeksi tai sai tyydyttävän "puolivälin lopun".

Naisen oikeus papin työhön ja naispappien hyväksymättömyys on kirkollisuutisten kestoaihe. Viimeksi tänä aamuna luin lehdestä, kuinka arkkipiispan sihteeriltä evättiin puhujaoikeus lestadiolaisseuroissa. Sihteerin vaimo kun on vihitty papiksi... Ellilän trilogia on siis ajankohtainen ja tärkeä, eikä siinä anneta mustavalkoisia vastauksia. Kiitän jälleen kerran kirjaa siitä, että siinä kuvataan seurakuntaa sisältäpäin ymmärtävästi ja mielestäni uskottavasti. Uskovaisista ei väännellä karikatyyrejä.

Aulis on omassa elämässään vähän hukassa, mutta hän yrittää pitää kiinni traditionaalisista raamatuntulkinnoista kohdatessaan ongelmia. Tosin tämä tuntuu usein johtavan vain uusiin ongelmiin... Jotkut Auliksen tielle johdatetuista haasteista olivat ehkä himpun verran liian kärjistettyjä, mutta kokonaisuutena Ristiaallokkoa vastasi lukutarpeeseeni hyvin. Ei liian raskasta, mutta ei myöskään tyhjäpäistä. Tunnistettavaa suomalaista arkea, mutta ei mitään tylsyydessä vellomista. Kirkollisia piirejä kuvataan raikkaalla tavalla.

Lue myös nämä:
Kirsti Ellilä: Pelastusrenkaita
Craig Thompson: Blankets
Päivi Alasalmi: Ystävä sä naisien

Kirsti Ellilä: Pelastusrenkaita

Kuva: Karisto.

Pohjantähden kaltaisen tuhdin klassikon jälkeen pitää aina vetää hetki henkeä. Kun lukuhimo kävi kestämättömäksi, halusin valita vuoroaan odottavien kirjojen joukosta jotain vähän kevyempää. Kirsti Ellilän kirkkotrilogian kakkososa Pelastusrenkaita nousi pinosta. Olen lukenut ykkösosan Pappia kyydissä, siitä kirjoitin aikoinaan arvion Etelä-Saimaaseen. Trilogian kolmas osa Ristiaallokkoa ilmestyy syksyllä, ja kun jossakin keskusteluketjussa menin sanomaan, että pitäisipä lukea Pelastusrenkaitakin ennen uusinta osaa, järjesti kirjailija Ellilä minulle ystävällisesti kirjan luettavaksi. Kirjan ovat lukeneet myös Kirsi ja Booksy. Ellilän omaa blogia, Kirjailijan häiriöklinikkaa, olen seurannut jo pitkään, ja erittäin virkistävä ja kirkkoteemaan sopiva Ellilän uusi blogi on nimeltään Kulkeeko henki.

Naispappi Matleenaan tutustumisesta on jo pari vuotta vierähtänyt, mutta Pelastusrenkaita menee suoraan asiaan ja virkisti muistiani. Konservatiivisesta pappismiehestään Auliksesta eronnut Matleena muuttaa asumaan entisen kotinsa lähistölle ja käy huoltamassa perhettään etä-äitinä. Tosin perhe ottaa tämän huolenpidon niin itsestäänselvänä vastaan, että kilttiä Matleenaa tekee mieli ravistella: lopeta se passaaminen!

Matleena haluaa hoitaa avioeronsa kunnolla. Hän ilmoittautuu eroseminaariin, panee nettiin deitti-ilmoituksen ja tapaa parikymppisen Pyryn. Keski-ikäinen kolmen lapsen äiti epäröi Pyryyn tutustumista, mutta lempi leimahtaa. Pyryn erikoinen perhe, Matleenan työvelvollisuudet seurakunnassa, Auliksen tuomitsevaisuus, uskovaisten ystävien hyväätarkoittava asioihin puuttuminen ja lasten ero-oireilu pitävät Matleenan kiireisenä.

Kirja oli nopealukuista ja mukaansatempaavaa luettavaa, mutta jotkut asiat vähän tökkivät. Romanssi Pyryn kanssa tuntui käynnistyvän kovin helposti. Vaikka puumanaiset kuinka olisivat muotia, olisin vähän kaivannut selitystä, miksi ja miten Pyry niin vauhdilla Matleenan kanssa suhteeseen halusi. Nyt tuntui vähän liian helpolta koko suhde. Samanlainen oikomisen sävy vaivasi välillä muutakin kerrontaa: vähän liian tasaista tavaraa kirja oli, vaikka ainekset olivat hyviä.

Parasta antia olivat Matleenan arkikuvaukset, juurikin se raivostuttavan tossukkamainen perheen passaaminen ja huoltaminen, sekä seurakuntaelämän törmäykset. Vanhoilliset ja liberaalit kolistelevat sarviaan. Ellilä osaa kirjoittaa seurakuntamiljööstä tunnistettavasti ja osuvasti. Tätä arvostan, koska entisenä seurakuntanuorena minua välillä harmittaa, että kirkollisia ympyröitä kuvataan fiktiossa usein aivan liian ylimalkaisesti. Joko tehdään puskafarssia jossa papit pannaan juomaan ja kiroilemaan, tai sitten karrikoidaan hurskaus ja tosikkomaisuus aivan yli. Pelastusrenkaiden seurakuntamaailman tunnistan tosielämää vastaavaksi.

Mutta kyllä Ristiaallokkoa pitää lukea. Siinä kuvataan perheen tarinaa Auliksen näkökulmasta, ja kiinnostaa tietää, mitä Ellilä kirjoittaa konservatiivipapista pohtimassa ex-vaimonsa äkkikäänteitä. Pientä vihjailua aiheesta tässäkin osassa saatiin.

Lue myös nämä:
Orvokki Autio: Pesärikko
Rauha S. Virtanen: Tuletko sisarekseni
Hilja Valtonen: Vaimoke