Alkuperäisteos Arabella, mereröövli tütar on ilmestynyt Virossa (silloin osa Neuvostoliittoa) vuonna 1982. Kirjailija Aino Pervikiltä on suomennettu myös kirjat Konkkamuori ja Konkkamuori ja kapteeni Trummi, joista muistan lukeneeni ainakin ensinmainitun. Virolaisen lastenkirjallisuuden ja sen suomentamisen nykytilanteesta kannattaa lukea Saran mainio raportti.
Luin Arabellaa lapsena monet kerrat ja tykkäsin kovasti. Nyt matka merirosvolaivalla Arabellan seurassa oli sellainen, kuin nostalgia-aarteiden pariin palaaminen usein. Muistaa monta tuttua tunnetta, joita lapsilukijana koki, mutta samaan aikaan moni seikka näyttäytyy ihan uudessa valossa.
Aivan ensimmäinen uusi ajatus oli tämä: oliko Ronja ryövärintytär mahdollisesti Aino Pervikin innoittaja tälle kirjalle? Ajatus ei ole mahdoton, sillä Ronja ilmestyi Ruotsissa vuonna 1981. Kirja on kuitenkin vironnettu vasta vuonna 1987. Menee mahdottomaksi arvailla, olisiko ruotsalainen Ronja jotenkin päätynyt Aino Pervikin käsiin Neuvosto-Viroon ja olisiko sillä voinut olla vaikutusta. Ja vaikka molemmissa kirjoissa on samanlainen lähtöasetelma - päähenkilönä rosvopäällikön ainoa tytär - ei Arabella muuten mitenkään erityisesti muistuta Ronjaa.
Toinen ajatus oli samanlainen kuin Onnelia ja Annelia lukiessani. Lapsena samastuin päähenkilöön ihan täpöllä, mutta aikuislukijan silmiin päähenkilö oli melkoisen "tyhjä taulu", vailla mitään erikoisempia persoonallisuuden piirteitä. Arabellaa kiinnostavammaksi henkilöhahmoksi nousee vaikkapa Hassan, kulkija, joka pelastetaan rosvolaivaan ajelehtivalta lautalta. Silti eniten tilaa saavat merirosvot itse. He ovatkin värikästä porukkaa.
Aikuislukijalle kirjassa on vähän turhan paljon alleviivausta: rosvojen pahuutta, tunteettomuutta ja rahanahneutta korostetaan vähän liikaa. Nykylukijan makuun myös etniset stereotypiat ovat kirjassa hieman liian kärjekkäitä. Liika mustavalkoisuus söi viihdyttävyyttä, jota sitäkin kirjasta löytyi. Pervik onnistuu monessa kohtauksessa maalaamaan kiehtovan ja uskottavan maailman täynnä merenkulkijaromantiikkaa. Laivalegenda Lentävä Hollantilainenkin näyttäytyy erittäin vakuuttavasti. Ja luku, jossa kerrotaan vajottavasta vedestä, toi elävästi mieleen selkäpiin karmimisen lapsena tätä lukiessa.
Kirjan loppuratkaisua en muistanut, ja loppu olikin lastenkirjalle melkoisen poikkeava. Näitä Neuvostoliiton aikana julkaistuja kirjoja lukee välillä liiankin ylitulkitsevasti: onko kirjaan kätketty neuvostoajasta kertovaa yhteiskuntakritiikkiä tai symboliikkaa? No yhtä hyvin voisi kai miettiä, millä lailla nykysuomalaisesta kirjallisuudesta voi löytää symboliikkaa Euroopan unioniin kuulumisesta. (Toim. huom: en rinnasta Euroopan unionia Neuvostoliittoon poliittisessa mielessä.) Arabellasta voi tällaista symboliikkaa - ainakin etäisesti - löytää vaikka kohdista, joissa ihmisiä katoaa jäljettömiin. Mutta muuten Pervik tuntuu olevan puhtaasti merirosvoromantiikan jäljillä, hieman Aarresaaren hengessä.
Hyvä dramatisoinnin taito Pervikillä kyllä on, tarinan kuljetus toimii. Suomennos on hyvä, asialla on ollut Eva Lille. Edgar Valterin kuvitus on aivan erityisen ihanaa, tunnelmallinen piirroskuvitus oli sekin lähes yhtä lumoavaa kuin lapsena. Erityisesti lukujen loppuun sijoitetut pikkukuvat olivat todella hienoja.
Tulipa oltua puolivahingossa suorastaan ajankohtainen, sillä Jenni muistutteli, että kirjamessujen tämän vuoden teemamaa on Viro.
Tekstit
