Johan Ludvig Runeberg: Vänrikki Stålin tarinat

Kansi: Mika Tuominen / WSOY.

Runebergin päivää vietettiin viime viikolla, mutta Vänrikki Stålin tarinoista bloggaaminen näin lähes merkkipäivänä on sattumaa. Lainasin äänikirjan varmaan joskus marraskuussa, mutta kuunteleminen on ollut sen verran pätkittäistä, että vasta nyt sain kahdeksantuntisen äänikirjan loppuun. Äänikirja on kyllä mahtavan kätevä tapa paikata aukkoja sivistyksessä, sillä en ole lukenut Vänrikki Stålin tarinoita aiemmin, edes koulussa en muista niitä juurikaan luetetun.

Tämä ei silti tarkoita sitä, etteivätkö Vänrikki Stålin tarinat olisivat tuntuneet tutuilta. Niihin on viitattu suomalaisessa kirjallisuudessa ja kulttuurissa niin paljon, että monet runot kuulostivat hyvinkin tutuilta. Runebergintorttujen syömisen lisäksi Vänrikki Stålin tarinoiden kunniaksi voisi juoda vaikkapa tuopillisen Sandels-olutta, sillä veikkaan että Olvin tuotemerkin nimeämiseen Runebergin kirjallinen tuotanto on vaikuttanut vahvasti.

Äänikirjassa oli peräkkäin suomennettu runo ja alkuperäinen ruotsinkielinen teksti. Lukijana oli äänikirjamestari Lars Svedberg, joka annosteli sopivasti paatosta ja draamaa silloin kun niitä tarvittiin. Suomentaja Juhani Lindholmin kirjoittamat kommentit ykkös- ja kakkososan jälkeen valaisivat teoksen taustoja.

Vaikka tiesin odottaa romantisoitua ja kansallismielistä näkemystä Suomen sodasta, olin silti yllättynyt runojen tyylistä. Vaikka Vänrikki kuuluukin Suomen kirjallisuushistorian aarteisiin, oli runoteos näin 2010-luvun lukuharrastajalle melkoisen propagandistinen. Runeberg ihannoi muun muassa lapsisotilaita ja teini-isyyttä - runoissa 15-vuotiaat nuorukaiset kuolevat sankarikuoleman mutta ovat tätä ennen ehtineet jo siittää lapsia.

Mutta totta kai oman aikansa ihanteiden valossa runot ovat ymmärrettäviä. Ja on niissä paljon ajatonta mukana vieläkin: ilmeikkäät luonnekuvaukset eri henkilöhahmoista vaikka. Erityisen hauskaa oli bongailla kohtia, jotka ovat lähteneet elämään omaa elämäänsä kirjallisuusviitteiden ansiosta.

Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan yhteydessä muistetaan usein mainita, että Linna halusi kirjoittaa sodasta realistisen vastapainon yleville runebergilaisille ihanteille. Hassua kyllä, kuunnellessa minusta tuntui että juuri Tuntematon sotilas on ollut eräs parhaita sisäänheittäjiäni Vänrikki Stålin tarinoiden pariin.

Tämän jatkoksi sopisi lukea vaikka Topeliuksen Välskärin kertomuksia.  Se löytyykin Project Gutenbergin sivuilta ilmaisena e-kirjana, joten teos olisi siis helposti saatavillakin.

Käännöksestä

Juhani Lindholmin uusi käännös on vuodelta 2008. Muita suomennoksia on useita, niistä löytyyn perustietoa Wikipediasta. Suomennos oli mielestäni varsin onnistunut. Mitallisenakin se oli selkeää nykykieltä ja miellyttävää kuunneltavaa. Toki nyt voisin seuraavaksi lukea vanhempia suomennoksia vertailun vuoksi, varsinkin kun Runeberg-sitaatit ovat levinneet pitkälti juuri vanhojen suomennosten kieliasussa.

Lue myös nämä:
Kalevala
Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
Väinö Linna: Sotaromaani