Marian Keyes: My Favorite Mistake

Kansi: Penguin.

Angelo looked around with his mild smile and I was on my feet, swept towards him in a tsunami of fondness. The other customers clicked out of their trance and began to inch nearer, like a pint-holding zombie apocalypse.

 

Irlantilainen Marian Keyes kuuluu chick lit -suosikkeihini, tosin ehkä on reilumpaa näin 2020-luvulla yhtyä kustantajan mainospuheisiin: hänen romaaninsa pakenevat genremäärittelyjä. Keyesin uusin, My Favorite Mistake, on rakenteeltaan chick litiä, mutta kirjassa on sen verran myös syvällisiä ja tummia sävyjä, että pelkkää hömppää kirja ei missään nimessä ole. Kirjasta löytyy postaus myös Kulttuuri kukoistaa -blogista.

 

Blogiarkistoa katsomalla huomaan, että on mennyt peräti 12 vuotta siitä kun edellisen kerran olen kirjoittanut Keyesin kirjoista. Onneksi ystäväni lahjoitti minulle My Favorite Mistaken pokkaripainoksen. Keyes on päättänyt kirjoittaa Walshin sisaruksille omat jatko-osat. Sisarussarjan nelonen, Anna Walsh, oli päähenkilönä Anybody Out There? -kirjassa, josta olen blogannut vuonna 2007. Nyt Anna on viisissäkymmenissä ja hän on päättänyt tehdä radikaaleja elämänmuutoksia.

 

Lusittuaan koronapandemian New Yorkissa etätöissä päättää Anna sanoa heipat kaikelle ja palata Irlantiin. Yksin. Ihana avopuoliso Angelokin jää taakse, samoin näyttävä ura kauneusbisneksessä. 

 

Irlannissa Anna päätyy länsirannikon pikkukylään hoitamaan tuttavan hotellibisneksen paikallissuhteita. Pakkaa sekoittavat niin persoonalliset paikalliset kuin vanha tuttu, aiemmissa kirjoissa Narky Joey -lisänimellä esiintynyt mulkerokomistus.

 

My Favorite Mistaken ydinteema on muutos. Anna menee isojen elämänmuutosten läpi. Monenlaiset muutokset tuulet puhaltavat myös hänen tuttavapiirissään. Isoin kysymys on, onko Joey muuttunut? Voiko ihminen muuttua ja jos voi, miten?

 

Keyes on rakentanut paksun tiiliskiven, jossa riittää lukemista, mutta loistavana tarinankertojana hän pystyy pitämään jännitettä yllä. Lukijana saa nautiskellen uppoutua Annan maailmaan. Rakkaussuhteiden lisäksi kirja peilailee ystävyyssuhteita. Koska Annaa vaivaavat esivaihdevuodet, syntyy samastumista siitäkin, miten Anna karistaa tyttömäisiä tapoja ja uskaltaa ottaa tilaa aikuisena naisena. 

Kirja on ilmestymässä suomeksi lokakuussa nimellä Paras virheeni. Keyes on kaiken muun hyvän lisäksi todella hauska, joten jos kaipaa hyvän mielen luettavaa, jonka ääressä saa myös pohdiskeltavaa, suosittelen lämpimästi Keyesin kirjoja. 

 

Lue myös nämä: 
Marian Keyes: The Mystery of Mercy Close
Marian Keyes: Anybody Out There?
Marian Keyes: This Charming Man

Marian Keyes: The Mystery of Mercy Close

Kuten kirjojen arvonlisäveroa pohdiskellessani kerroin, ostin Marian Keyesin uusimman kirja The Mystery of Mercy Close e-kirjana. Ostaminen oli todella helppoa ja Kindlellä lukeminen miellyttävää - nyt alan olla jo niin tottunut lukulaitteella lukemiseen, että pari kertaa hapuilin kirjanmerkkiä Kindlen kangaskansien väliin lopettaessani lukemista. Ja kuten Our Mutual Friendin parissa, myös tämän kirjan kohdalla sanakirjatoiminnosta oli mielettömästi iloa. Keyes käyttää paljon värikkäitä puhekielen ilmauksia ja niitä oli hauska tutkia sanakirjasta, tosin ihan kaikkia ei sieltäkään löytynyt.

Edellinen Walshin sisaruksista kertova kirja oli Anybody Out There? joka käsitteli sisarussarjan neljättä, Annaa. Esikoistytär Clairen oma kirja oli Keyesin ensimmäinen romaani Watermelon, jota lukiessani olen kommentoinut näin: "Jäämme odottamaan koska pragmaattinen, kuvankaunis, rehellisesti itsekäs ja suorasuinen Helen saa oman kirjansa." No nyt hän on sen saanut, sillä Helen on The Mystery of Mercy Closen päähenkilö.

Anybody Out There? kertoo Helenin yksityisetsivän uran alkutaipaleesta ja The Mystery of Mercy Closessa Helen on jo täysiverinen ammattilainen. Keyes on kaikissa kirjoissaan kuvannut eloisasti ympäröivää yhteiskuntaa ja tässä kirjassa leimaavaa on talouskriisin vaikutus tavallisten ihmisten arkeen. Asuntokupla on puhjennut eivätkä ilman töitä jääneet ihmiset pysty maksamaan asuntolainojaan. Myös Helen on joutunut luopumaan asunnostaan maksamattomien lainojen ja laskujen vuoksi ja kirjan alussa hän palaa majailemaan vanhempiensa luokse.

Helen on aivan mahtava chick litin päähenkilö. Hän ei ole epävarma, ei moitiskele omaa ulkonäköään, ei häkelly miesten kanssa. Hänellä on raudanluja itseluottamus, hän ei piittaa ulkonäöstään (koska näyttää sairaan hyvältä joka tapauksessa) ja hän suhtautuu melko rationaalisesti kaikkiin vastaantuleviin ihmisiin. Jess!

Mutta koska Keyes tyypillisesti kuvaa päähenkilönsä kautta myös jotain kriisiä, on Helenilläkin oma iso ongelmansa. Se on masennus. Helenin masennushistoriaa keritään auki pikku hiljaa - kuten monta muutakin Helenin taustasta löytyvää asiaa. Helenissä on himpan verran epäluotettavan kertojan vikaa, sillä hän ei paljasta lukijalle kaikkea tietämäänsä kerralla.

Juonen lähtöasetelma on mainio. Taloustaantuman keskellä Helenin inhottava ex-poikaystävä Jay puuhaa suositun ysäripoikabändin comeback-keikkoja. Viikko ennen comebackia erän bändin jäsenistä katoaa, ja Jay palkkaa Helenin jäljittämään hänet. Koska Helen on raha-asioidensa kanssa aivan suossa, hän suostuu, vaikka inhoaakin Jayn jälleennäkemistä.

Chick lit -kirjat noudattavat oman genrensä lainalaisuuksia, samoin dekkarit. Kahden eri genren tyylien yhteen naittaminen ei onnistu helposti - ei ainakaan tule mieleen kovin onnistuneita esimerkkejä. The Mystery of Mercy Close toimii kuitenkin mainiosti myös dekkarina ainakin tällaisen kirjaa chick litinä lähestyvän lukijan mielestä. Pelkkää dekkaria kaipaava ehkä kyllästyisi niihin asioihin, jotka eivät edistä tapauksen ratkomista.

Hivenen päälleliimattua sen sijaan on Helenin viehtymys huiveihin. Ilmeisesti shoppailuaddiktio on niin olennainen osa chick lit -sankarittarien kuvausta, että edes raudanlujaa Heleniä ei ole jätetty sellaista vaille. Minusta Helen olisi kyllä pärjännyt ilman huivihöpinöitäkin.

Sen sijaan masennuksen kuvaus ei ole mitään höpinää, vaan realistisen synkkää. Jossakin vaiheessa pitkät masennuskuvaukset ja tutkinnan junnaaminen paikoillaan meinasivat hidastaa kirjan etenemistä. Mutta Helen korostaa, että sen enempää masennuksesta parantuminen kuin juttujen ratkaiseminen ei tapahdu sormia napsauttamalla, vaan kummatkin voivat olla hitaita, toisteisia ja tylsiä prosesseja.

Ajoittainen hitaus ei kuitenkaan lässäyttänyt koko kirjaa, vaan The Mystery of Mercy Close oli jälkeen kerran oikea page turner. (Vieläkin kaipaan hyvää suomenkielistä vastinetta tälle termille.) Kirjaa ei kerta kaikkiaan meinannut malttaa jättää kesken, vaan aina piti lukea "vielä yksi sivu". Keyesin hersyvä huumori kukoistaa ja sivuhahmot ovat mainioita. Poikabänditouhu ja musiikkibisneksen kuvaus huvitti.

Minulta on jäänyt väliin Keyesin edellinen kirja The Brightest Star in the Sky. Täytyypä lukea sekin tässä joskus!

Lue myös nämä:
Marian Keyes: Anybody Out There?
Marian Keyes: Watermelon
Marian Keyes: This Charming Man

Marian Keyes: This Charming Man

Kirjaston varausjonon kautta sain luettavakseni Marian Keyesin uusimman kirjan, This Charming Man. Ja olipa muuten hyvä lukukokemus! Ehkä paras Keyesin kaikista kirjoista. Keyes on briljeerannut tähänastisessa tuotannossaan kyvyllään kirjoittaa vaikeista asioista kepeään sävyyn, mutta tässä uusimmassa tykitetään vaikeista asioista myös raskaaseen sävyyn.

Kirjan ensimmäinen jakso ei kuitenkaan sitä anna ymmärtää. Kirja jakaantuu neljän kertojan lukuihin, ja aloittajana on hieman tyhjäpäisen oloinen stylisti Lola. Lola on tyrmistynyt, kun hänen poliitikkomiesystävänsä Paddy de Courcy on julkaissut kihlauksen toisen naisen kanssa, eikä vastaa Lolan yhteydenottoihin selittääkseen tilannetta. Lola pakenee Dublinista Länsi-Irlantiin pieneen Knockavoyn kylään selvittelemään päätään.

Mutta kunhan Lolan alkuhitauksista selvitään, pyörähtää iso pyörä päälle. Seuraavaksi tarinaa alkaa vetää toimittaja Grace. Grace on piristävin ja napakin naishahmo mitä vähään aikaan on kirjoissa vastaan tullut. Maanläheinen ja sisukas kuin terrieri. Hänellä on omat kontaktinsa Paddy de Courcyyn, mutta hänen perhekuvionsa ja sähäkkä toimittajantyönsä ovat varsin kiinnostavia myös.

Gracen sisko Marnie on heilastellut nuoruudessaan Paddyn kanssa, eikä oikein ole meinannut päästä suhteesta yli vielä keski-ikäisenäkään. Neljäs kertoja on Alicia, Paddyn kihlattu. Hän saa vähiten puheenvuoroja, mutta hänen roolinsa selviää myös muiden naisten kautta.

Kirjassa luukutetaan isoja teemoja: alkoholismia ja perheväkivaltaa. Näitä kuoritaan kuin sipulia, lukijalle annetaan pikkuhiljaa vihjeitä ja vedetään salaisuuksien verhoa tapahtumien yltä vasta vähitellen. Kyseessä on samanlainen prosessi kuin ihmismielen toiminta silloin, kun sen pitäisi myöntää ja käsitellä jonkin raskaan ja inhottavan asian olemassaolo, jota ei oikeastaan haluaisi katsoa silmästä silmään.

Raskaampien jaksojen välissä tunnelmaa keventävät Lolan seikkailut, joissa Keyes käyttelee komedian osaamistaan täydellä teholla. Aloin nähdä mielessäni kirjan tv-version - tästä saisi loistavan tv-sarjan. Mitä kaikkea irlantilaisen rannikkokylän elämään voikaan kätkeytyä... :)

Tekisi hirveästi mieli kertoa juonenkäänteistä vähän enemmän, mutta en viitsi, koska sekä ilahduttavat että kamalat yllätykset olivat lukiessa niin antoisia kokemuksia minulle, että haluan säästää ne muillekin.

Aina välillä Keyesin kirjojen takakansissa mainitaan lehtikehu "a real page-turner" ja se sopi lukufiiliksiini täysin. Tuolle page-turnerille houkuttelisi keksiä sopiva suomennos, mutta miksikäs se järkevästi kääntyisi? Sivunkäännättäjä? Kääntyväsivuinen? No en keksi, ideana kuitenkin se että sivut kääntyvät huimaa vauhtia kun lukiessa tulee ahmittua tekstiä niin vauhdikkaasti ja välillä on pakko harppoa eteenpäin, jotta saisi vähän ennakkoaavistusta seuraavista juonenkäänteistä.

Kirja on ilmestynyt jo myös suomeksi ja itse asiassa meinasin lukeakin tämän myös suomeksi. Tuleepahan samalla tarkistettua vanhoja ennakkoluulojani siitä, kuinka hyvin Keyesin nokkeluudet ja sanaleikit suomen kielelle kääntyvät.

Edit 1.3.2009. Täytyypä sanoa että tämän kaltaiset uutiset saavat surulliseksi, näin Keyesin kirjan jälkitunnelmissa. Rihanna on menestyvä poptähti, mutta silti poikakaveri pahoinpitelee hänet väkivaltaisesti. Ja silti nainen palaa hänen kanssaa yhteen tämän jälkeenkin?! Miksi, oi miksi.

Lue myös nämä:
Leena Lehtolainen: Tappava säde
Stieg Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia
Hilkka Ravilo: Kuin kansanlaulu

Marian Keyes: Sushi for beginners

Ah, mikä leppoisa perjantai-ilta. Kaljaa, makkaraperunoita - ja Marian Keyesin kirjan loppuratkaisut.

Olen lukenut Sushi for beginners -kirjan muutama vuosi sitten äidin kirjahyllystä. Tämä toinen lukukerta on jaksottunut melko pitkälle ajalle - olen lukenut kirjaa pätkittäin aina miehekkeen siskon kirjahyllystä anoppilassa kyläillessä. Viime kyläreissun yhteydessä piti ottaa kirja mukaan lainaksi, kun loppua kohti kiihtyvä juoni otti minut valtaansa.

Sushi for beginners kertoo kolmen naisen, Lisan, Ashlingin ja Clodaghin elämän käänteistä. Kuten Marian Keyesin kirjoissa usein, naiset ovat 30+ iässä, eli vakiintuneet jo jollakin laillakin ainakin työelämään, vaikkakaan eivät aina perhe-elämään. Kiinnostavaa on, että kukaan kolmesta ei ole mitenkään erityisen herttainen tai puoleensavetävä päähenkilö. Samaistuttavia nämä henkilöt kyllä ovat, vaikka eivät aina lukijaa muistuttaisikaan. Lisa on pinnallinen ja trendikäs piinkova uranainen, joka kuitenkin joutuu jossakin vaiheessa pohtimaan maanläheisiä työväenluokkaisia juuriaan. Ashling on neuroottinen tylsä tavis, taikauskoinen huonoja poikaystäviä haaliva nainen. Clodagh on kaunotar, jolla on ihana mies ja kaksi lasta ja ihana koti, jota voi miehen rahoilla sisustaa loputtomiin, mutta silti häntä ahdistaa jollakin merkillisellä tavalla koko ajan.

Sekä Lisa että Clodagh joutuvat pohtimaan, mitä pitäisi tehdä kun huomaa itse pilanneensa ihmissuhteensa. Ashling taas ottaa henkisesti turpiinsa ulkopuolisilta ihmisiltä ja joutuu pääsemään siitä yli. Sopiva loppukohtalo kaikille lopulta löytyy, onneksi.

Kirja sijoittuu naistenlehden toimitukseen. Keyes on todella taitava kirjoittamaan toisaalta kevyen nokkelaa viihdettä, toisaalta hän vääntää kliseisetkin lähtötilanteet niin taitavasti mutkalle, että lopputuloksena on moniulotteista, arkielämästä tuttua ja elämänmakuista tekstiä. Hieno taito.

Sushi for beginners ei ihan vauhdikkaammasta päästä Keyesiä ole, mutta kunhan pienestä alkuhitaudesta päästään yli, kiihtyvät kierrokset loppua kohti. Varsin suositeltavaa luettavaa humoristista, älykästä ja viihdyttävää luettavaa kaipaaville.

Lue myös nämä:
L.M. Montgomery: A Tangled Web
Jennifer Weiner: Hyvä sängyssä
Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili

Marian Keyes: Lucy Sullivan Is Getting Married

Luulin jo pääseväni sanomaan, että luettuani Lucy Sullivan Is Getting Married -kirjan, olen lukenut kaikki Marian Keyesin kirjat. Mutta eihän näin olekaan! Häneltä on jo tänä vuonna ilmestynyt uusi kirja, This Charming Man, ja bibliografian perusteella olen missannut myös kirjat No Dress Rehersal ja Cracks In My Foundation. Noh, onpahan enemmän mukavaa luettavaa jäljellä, ja sitä paitsi Keyesin kirjat kestävät uusintalukemista mainiosti, ja varmaan jossain vaiheessa luen englanniksi myös Rachel's Holiday -kirjan, jonka olen lukenut vain suomeksi.

Vanhaan tuttuun Keyesiin tartuin hömppänälässäni, jonka Jennifer Weiner herätti ja ehkäpä myös kesälomalle jääminen ruokki. Joskus kesä inspiroi lukemaan pitkiä klassikoita, nyt on selvästi hömppävaihde päällä. Muistan nähneeni ohimennen pätkiä tv-sarjasta, joka perustuu kirjaan. Tosin sekä kirjan romanttinen nimi että vaaleanpunasävyinen kansikuva olivat kovasti ristiriidassa kirjan sisällön kanssa. Päähenkilö Lucy on välillä jopa ärsyttävä, johtuen siitä että hän on liiankin realistinen sankaritar: nuori nainen jolla on huono itsetunto ja joka antaa sen takia kohdella itseään huonosti. Lisäksi hän on masennukseen taipuvainen eikä ole vielä päässyt selville siitä, mitä oikein haluaa, minkä takia hän ei tietenkään myös osaa pyrkiä niihin asioihin, joita haluaa, vaan ajelehtii elämänsä läpi muiden pompoteltavana ja ajattelee lisäksi tämän olevan hänen oma vikansa.

Ehdottoman epätieteellisen tulkintani mukaan Marian Keyes on tähän toiseen romaaniinsa ammentanut niitä aineksia elämästään, joita hän ei käyttänyt hilpeämmän sävyisessä Watermelon-esikoisromaanissaan. Kotisivuillaan hän kertoo nuorena kokemastaan masennuksesta, alkoholismista ja itsemurhayrityksestä, ja samoja asioita Lucykin sivuaa elämässään. Yleisesti ottaen tämä kirja tuntuu melkeinpä huonoimmalta Keyesin kirjalta jonka olen lukenut. Huom! Tämä ei tarkoita sitä että kirja olisi huono, vaan se oli silti mukaansatempaava, viihdyttävä, naurattava ja ajatuksia herättävä. Se vain ei ollut ihan yhtä viihdyttävä ja naurattava kuin monet muut Keyesin kirjat. Esimerkiksi erinomaiset humoristin kykynsä Keyes tuntuu päästävän valloilleen vasta kirjan jälkipuoliskon aikana, vaikkapa kohtauksessa joissa Lucy joutuu aivan hirveille sokkotreffeille ylimielisen amerikkalaisen kanssa. Keyesistä tulee mieleen tämä sanonta: "Pizza on kuin seksi. Vaikka se olisi huonoa, on se silti aika hyvää."

Kirjan juoni alkaa vetävästi: Lucy menee kolmen työkaverinsa kanssa ennustajalle, ja ennustaja sanoo Lucyn menevän vuoden sisällä naimisiin. Sinkkunaiselle tämä ennustus tuntuu varsin absurdilta, mutta kun muiden kohdalla ennustukset rupeavat vähitellen käymään toteen, alkavat työkaverit povata Lucylle loistavaa flaksia ja vasten tahtoaan tämä itsekin alkaa tarkkailla aviomahdollisuuksien lähestymistä.

Miesonni tuntuu toteutuvan, kun Lucy tapaa hurmaavan Gusin. Tässä kohti lukijan (tai ainakin minun) tekee mieli ravistella Lucya ja huutaa lujaa: EI NÄIN! Sillä Lucy elää vaihetta, jossa rakastutaan renttuihin: hänen ihannemiehensa on vastuuton, rahaton, kauniskasvoinen, lipeväkielinen, hurmaava taiteilija, mieluiten muusikko. Gus on juuri tällainen, ja hän lypsää Lucyn rahoista kuiviin, katoaa jäljettömiin viikkokausiksi, ei kerro itsestään juuri mitään, ja Lucy antaa kaiken tapahtua uskoen olevansa rakastunut.

Varsinkin loppupuolella kirjasta tulee tutkielma: kuinka huonosti nainen antaa kohdella itseään, ennen kuin raja tulee vastaan, ja hän oppii ryhdistäytymään ja vastaamaan ensisijaisesti omasta hyvinvoinnistaan? Lucyn kohdalla tämä vaatii paitsi Gusin käytöksen, myös vanhempien avioeron ja isänsä alkoholismin kohtaamisen pahimmillaan. Vähitellen huono itsetunto rupeaa hälvenemään ja Lucy oppii sanomaan vastaan ja pitämään puoliaan.

Kirjassa on monia mainioita sivuhenkilöitä. Kuvaus Lucyn kimppakämppäelämästä varsinkin on elävää. Suosikkini oli määräilevä, välillä suorastaan kauhea Karen, joka on voimakastahtoinen skotlantilaistyttö. Hupaisa on myös toinen kämppis Charlotte, joka on viehättävä mutta hieman yksinkertainen blondi. Lucyn angstinen äitisuhde huipentuu kilpakettuiluun joka kerta, kun hän äitiään tapaa. Työkaverit taas kunnostautuvat eniten töiden välttelyssä.

Tiedän kirjalle yhden erityisen sopivan kohderyhmän: ne naiset, joilla on kova alemmuuskompleksi ja miellyttämisen tarve, ja jotka eivät ole tottuneet pohtimaan, mitähän he itse mahtaisivat haluta ja kuinka siihen voisi päästä. Lucyn toilailut ja pään seinään hakkaaminen ehkä auttaisivat heitäkin näkemään, ettei kaikkea ole pakko niellä.

Lue myös nämä:
Jennifer Weiner: Lainakengissä
Marian Keyes: This Charming Man
Jude Deveraux: Perijätär

Marian Keyes: Anybody Out There?

Marian Keyesin uusinta romaania pääsin lukemaan äidin hyllystä pääsiäislomalla. Tiiliskiviromaani tulikin hotkaistua parissa päivässä, Keyesillä kun on vetävä tyyli, joka pistää ahmimaan tekstiä eteenpäin.

Anybody Out There? palaa Keyes-faneille tuttuun Walshin perheeseen. Oman romaaninsa saa neljäntenä tytär Anna, vanhemmat siskot Claire, Rachel ja Maggie ovat jo seikkailleet kirjoissa Watermelon, Rachel´s Holiday ja Angels. Näissä kirjoissa Anna on kuvattu mystiikkaan taipuvaisena, epäkäytännöllisenä hömppänä, joka liitelee jalat tukevasti ilmassa vielä liki kolmekymppisenä eikä ole missään vaiheessa aikuistunut kunnolla. No, omassa kirjassaan Anna näyttää, että onhan hän jotain saanut elämässään aikaiseksi: hyvän työn ja aviomiehen.

Kirja alkaa hieman samaan tapaan kuin Watermelon: aikuistunut tytär on palannut asustelemaan väliaikaisesti vanhempiensa nurkkiin Dubliniin. Pikkuhiljaa lukijalle annetaan tiedonmuruja siitä, miksi näin on käynyt: Anna on vakavasti loukkaantunut, hän on ollut auto-onnettomuudessa. Hän ikävöi kovasti miestään Aidania, josta ei tunnu kuuluvan mitään. Mitä Aidanille on tapahtunut? Menee pitkä aika, ennen kuin Anna suostuu myöntämään totuuden itselleen ja lukijalle: Aidan kuoli samassa auto-onnettomuudessa, ja nyt nuoren lesken pitäisi saada oma elämänsä jollain lailla taas raiteilleen.

Nykyään länsimaissa on paljon harvinaisempaa nuoren ihmisen olla leski kuin eronnut. Mutta oli sitten tullut jätetyksi tai leskeytynyt, toipumisen kaavassa lienee yhtäläisyyksiä. Keyes kuvaa osuvasti Annan surua, joka ensi alkuun on jähmettynyttä, totuuden kieltävää. Ikävä on valtava, niin kova, että palattuaan nykyiseen kotikaupunkiinsa New Yorkiin Anna ryhtyy varsin epärationaalisiin, mutta hänen tilassaan ymmärrettäviin toimiin: etsii yhteyttä mieheensä kuolleilta viestejä vastaanottavan meedion avulla.

Kuvaukset New Yorkin ihmiskirjosta, johon mahtuu joukkoon myös "spirituaalinen kirkko" ja huippusuosittu ja -kallis puhelinmeedio, ovat mainioita. Keyesillä on taitava tapa käsitellä meedioaihetta: kirjaa voi lukea niin sellainen, joka pitää tällaisia asioita täytenä hömppänä, kuin sellainenkin, joka uskoo niihin tosissaan. Myös kuvaus työelämästä oli mainiota: Anna on ison kosmetiikkabrändin pr-edustaja, jolla on kovat tulospaineet, tiukat johtajat ja äärimmäisen vaativat asiakkaat. Mutta Annako rehkisi hullun lailla ja uhraisi elämänsä työlle? Ei toki. Entisen hippitytön urakehitys on ollut melko lailla sattumanvaraista, ja kun on surusta seonnut ja onnettomuuden jäljistä toipuva, niin energiaa huipputärkeään projektiin riittää vain puolinaisesti. Mutta sattuma korjaa satoa, ja tärkeissä paikoissa Anna onnistuu hoitamaan hommat kotiin.

Tietysti kirja kuvaa myös kolmekymppisten ihmisten sinkku- ja parisuhderulettia. Anna muistelee kohtaamistaan Aidanin kanssa, ex-kämppis Jacqui joutuu hoitamaan omat seikkailunsa ja Annan siskoilla on myös yhtä sun toista säätöä. Mainio sivujuoni on sähköpostikirjeenvaihto Dubliniin: Walshin perheen nuorin tytär Helen pyörittää yksityisetsivätoimistoa, ja joutuu tutkimaan niin vääriin paikkoihin kakkivaa naapurin koiraa kuin Dublinin rikollisliigojen välienselvittelyä.

Parasta kuitenkin on Keyesin takuuvarma ja ihana tyyli. Kirja ei ole teennäistä ja epätodellista harlekiinihömppää, vaan henkilöhahmojen tunteet ja ajatukset ovat tästä maailmasta. Keyesin tapa viljellä sanaleikkejä, tilannekomiikkaa ja hauskoja anekdootteja on mitä mainioin. Dublinilainen perhe-elämä ja newyorkilainen suurkaupunkimeininki tulevat lukijoille tutuiksi. Ihanaa, että tällaisia kirjoja kirjoitetaan.

Lue myös nämä:
Jude Deveraux: Ensimmäinen kosketus
L.M. Montgomery: The Blue Castle
Kaari Utrio: Rakas Henrietta

Marian Keyes: Watermelon

Viihdyttävä viihde on omituisen harvinainen laji. Ainakin mitä tulee naisille suunnattuihin romanttisiin viihderomaaneihin. Suurin osa genren tuotoksista on älyllisesti niin aliarvioivaa bullshittiä, että niitä lukiessa tulee lähinnä vihaiseksi eikä viihdy yhtään. Tietenkään viihdekirjojen ei tarvitse antaa lukijalleen yhtä haastavia älyllisiä ponnisteluja kuin vaikkapa numeerisen analyysin opiskelu, mutta ei kirjoja lukiessaan silti tarvitsisi joutua epäilemään, että niiden kohderyhmänä ovat tavaamaan oppineet gorillat.

Siksi kirjojen ystävä ilahtuu vilpittömästi joka kerta, kun tutustuu sellaisiin kirjoihin, jotka viihdyttävät häntä: ovat mukaansatempaavia eivätkä tylsiä, romanttisia mutta eivät ällöimeliä, hauskoja mutta eivät mukahauskoja. Omia suosikkejani romanttisen viihteen saralla ovat Kaari Utrio, jonka kirjoihin tutustuin jo yläastetta aloitellessa, Jude Deveraux, jonka ihanan humoristiset, dramaattiset ja pilke silmäkulmassa kirjoitetut kirjat löysin tosissani vasta viime kesänä, sekä Marian Keyes, jolta luin ensimmäisen kirjan muutama vuosi sitten äitini suositeltua minulle Last Chance Saloonia.

Olenkin lukenut melkein kaikki Keyesin kirjat äidin kirjahyllystä. Last Chance Saloonin jälkeen luin Sushi For Beginnersin, Angelsin ja The Other Side of the Storyn. Pari aukkoa sivistykseen on jäänyt: Lucy Sullivan Gets Married (johon perustuvasta tv-sarjasta muistan nähneeni pari jaksoa - jostain syystä siitä jäi omituinen vieroksunta tarinaa kohtaan), tarinakokoelma Under the Duvet ja tämä Watermelon, joka mielestäni jossain vaiheessa äidin hyllyssä oli, mutta lieneekö jäänyt jonnekin lainaan, kun en ole sitä sieltä enää löytänyt. Kun Marian Keyes -hinku alkoi kasvaa, niin tilasin Watermelonin Amazonista samalla kuin Mistress Pat -postauksen yhteydessä mainitun A Tangled Webin.

Mainittakoon tässä yhteydessä, että toisin kuin L.M. Montgomeryn kirjoja tai Harry Pottereita, Marian Keyesin kirjoja en mielelläni lue suomeksi. Rachelin loman luin suomennoksena, mutta se tapahtui äärimmäisessä hädässä. Keyesin tyyli perustuu pitkälti nokkeluuksiin ja sanaleikkeihin, ja jostakin syystä käännökset ovat kuulostaneet suomeksi teennäisiltä ja vaivaannuttavilta. Toisaalta Keyesin englannin lukeminen on tehokas kielikylpy, koska hän käyttää ahkerasti esimerkiksi erilaisia sanontoja ja metaforia. Ja koska englanniksi lukeminen on kuitenkin aina hieman hitaampaa kuin suomeksi lukeminen, ehtii kirjasta nauttia pitempään kun sitä lukee pienempinä pätkinä. :) Lisäksi tuntuu siltä, kuin irlantilaisfiilikseen (tai lontoolais-, joka kirjoissa myös elää vahvasti) pääsisi paremmin sisälle alkukielellä.

Vielä sivupolku: yleensä en ota tosissani ihmisiä, jotka väittävät lukevansa kaiken alkukielellä ja saavansa siitä muka enemmän irti kuin suomennoksista. Esimerkiksi Shakespearen lukeminen alkukielellä vaatisi jo suurin piirtein kääntäjän ammattitaidon, että siitä kovin suuria kiksejä saisi. Jopa Jane Austen, jonka teokset ovat juonellisesti melko yksinkertaisia, on minulle alkukielellä haastavaa luettavaa - mikä ei kai sinänsä ole ihme, kun kirjat ovat parisataa vuotta vanhoja. En myöskään pääse pätemään sillä, että lukisin vaikkapa venäläisiä klassikoita alkukielellä - yritin kerran Mihail Bulgakovin Koiran sydäntä venäjäksi, ja lukeminen eteni suurin piirtein näin: "Koira kävelee... * * * koira haukkuu... *** mies menee...***" Kiitos ja kunnia siis suomentajille, jotka tuovat kirjojen ilon meidän tavan pulliaisten ulottuville, jotka emme pysty lukemaan kaikkea haluamaamme alkukielellä.

Takaisin Marian Keyesiin. Niin viihdettä kuin ovatkin, hän käsittelee melkoisen vakavia teemoja kirjoissaan. Esimerkiksi Watermelonissa Clairen mies James jättää hänet heidän ensimmäisen lapsensa syntymän jälkeen, ja sivusuhteen ja avioeron tunnelmia kuvataan raastavasti ja todenmukaisesti. Muutenkin kirjat ovat mielestäni erittäin todenmakuisia. Niissä kuvataan arkielämää, sekä sellaista reaalielämää, jossa asiat eivät aina mene putkeen ja suunnitelmien mukaan. Henkilöt, tapahtumat, sivuhenkilöt ja sivutapahtumat ovat samaan aikaan sekä ihanan päättömiä että todentuntuisia. Irlantilaisen Keyesin kirjoissa suomalaisittain kiinnostavaa on se, että niissä kuvataan railakkaasti esimerkiksi naisten alkoholinkäyttöä. Mitenkähän kuvaukset juopottelusta ja krapuloista ovat menneet läpi USA:ssa, jossa Keyesin suosio käsittääkseni on kasvanut tasaiseen tahtiin. Ilmeisesti irlantilaisilla ja suomalaisilla tosiaankin on yhteiset eurooppalaiset juomatavat. Todellisessa elämässä Marian Keyesillä itsellään meni juhliminen jossain vaiheessa överiksi - hän alkoholisoitui siinä määrin, että joutui katkaisuhoitoon ja nykyisin täysin raitis. Virallisilla kotisivuillaan kirjailija kertoo teoksistaan, elämästään ja pitää pienimuotoista nettipäiväkirjaa. Sivuilta löytyi myös lyhyt katkelma hänen upouudesta Anybody Out There -romaanistaan - en malta odottaa, koska saan sen käsiini!

Watermelon on siis Keyesin esikoiskirja, alun perin julkaistu vuonna 1995. Mietin pitkään, miten vesimeloni voi liittyä tuohon synnytys-avioero -tematiikkaan, mutta se selvisi onneksi melko alussa. Claire kuvaa olleensa raskausaikana valtavan pyöreä ja pahoinvoinnin takia jatkuvasti vihertävä. Watermelonissa esitellään Walshin perhe, jonka eri jäsenet myöhemmin seikkailevat muissa kirjoissa. Walshin viidestä tyttärestä Claire on päähenkilö Watermelonissa, Rachel yllättäen Rachel's Holidayssa, Margaret Angelsissa ja upouusi Anybody Out There kertoo näköjään Annasta. Jäämme odottamaan koska pragmaattinen, kuvankaunis, rehellisesti itsekäs ja suorasuinen Helen saa oman kirjansa. Irlantilaisperheen kaikkea muuta kuin idyllinen elämä muistuttaa lukijaa perhe-elämästä parhaimmillaan - vaikka niin perheenjäsenet kuin heidän elämänsäkin ovat kaukana täydellisestä, on yhteisyyden tunteessa silti merkillistä voimaa. :)

Nostan Watermelonista esiin yhden kohtauksen, joka ilahdutti minua valtavasti. Tämä ei mitenkään liity pääjuoneen, vaan on sellainen mainio pieni sivuhuomautus, joita Keyes viljelee kirjoissaan toistuvasti. Minua nimittäin on alkanut ärsyttää, kun kirjojen sankarittaret aina ilmaisevat huolestumistaan, sydänsurujaan tai mielipahaansa jättämällä ruoan syömättä. Siis toteamalla että "ruoka ei maistunut kun ahdisti niin paljon" tjsp. Pöh, sanon minä. Omaa ruokahaluani ei ole varmaan mikään ahdistus ikinä järkyttänyt, vaan hyvä ruoka maistuu aina ja kaikkialla kun sellaista on tarjolla. Clairella on näköjään samansuuntainen ote elämään - hän hämmästyy vilpittömästi, kun hylkäämisen jälkimainingeissa joutuu toteamaan, ettei ole syönyt tavalliseen tapaan:

"I couldn't believe that this was happening to me - I'd always had a very robust appetite. When I was pregnant, it was better than robust, more like steel-reinforced. I spent my teenage years praying desperately to be anorexic. I never lost my appetite, no matter what the occasion. Exam nerves, job interviews, wedding day jitters, food poisoning - nothing short of death made the slightest difference to my ability to eat like a racehorse. Whenever I met a thin person who would trill, "Oh, silly old me, I simply forget to eat", I would stare with ill-concealed bafflement and bitterness, feeling unglamorous and lumpy and bovine. The lucky bitches, I would think. How could anyone forget to eat? I had an appetite - what an untrendy and shameful thing to have."

Lue myös nämä:
Outi Pakkanen: Kissa kuussa
Stieg Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia
Sarah Waters: Silmänkääntäjä