Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu

Kansi: Hannu Mänttäri / Otava.

En ole ihmetellyt työpisteeni karuutta - jo valmiiksi ankean toimistohotellin aulasta sermillä erotettua karsinaa -, koska onhan työtehtäväkin niin vaatimaton. Myöhemmin minulle valkeni, että se hipoi loukkausta.

 

Siinä missä Maastamuuttajien lukeminen oli jonkinasteista pinnistelyä, tarjosi Johanna Sinisalon Ukkoshuilu suorastaan elvyttävän lukukokemuksen. Vuonna 2021 ilmestynyt Ukkoshuilu on parhaita lukemiani Sinisalon kirjoja - siinä on väkevä teema, todella säpäkästi kehkeytyvä jännite, ajankohtaisuutta ja hyviä henkilöhahmoja. Tasapainoinen ja vetävä kokonaisuus, jossa Sinisalon kirjailijanlaadun parhaat puolet tulevat hyvin esiin. Pitkän taiteilijauran tähän mennessä tehnyt Sinisalo sai viime vuonna Pro Finlandia -mitalin.

Ukkoshuilun teemana on sää ja sään muokkaaminen. Kirjan ensimmäinen jakso on mahtava Mika Waltari -pastissi muinaisesta Assyriasta, mutta sen jälkeen siirrytäänkin nyky-Suomeen. Nuori meteorologi Leena Lind yrittää selviytyä niin työelämän kuin ihmissuhteiden paikoin mahdottoman tuntuisista haasteista. Tampereen ja lähiseudun maisemat ankkuroivat kirjat arkeen, vaikka juonenkäänteistä löytyy sekä poliittista että tieteellistä lennokkuutta.

Sääennustaminen on arkinen ja tuttu asia kaikille - sään muokkaaminen kuulostaa hurjalta, mutta kuten Sinisalo romaanissaan tuo esille, sitäkin ihminen on tehnyt. Romaanin taustalla heijastelee ilmastokriisi, mutta Ukkoshuilu ei onneksi ole pamfletti vaan draamaa.

Työelämän kipupisteitä Sinisalo käsittelee todella pisteliäästi. Leena ehtii sekä saada potkut että päätyä työkokeilun nimissä tekemään oman alansa töitä. Porkkanana on, että jos hän todistaa arvonsa, hän saattaa kelvata palkkatyöhönkin. Mutta tapahtuuko näin todella, jos työnantaja saa haluamansa irti työkokeilunkin kautta?

Leena on erinomainen päähenkilö - ei mikään sankari, vaan monella tavalla inhimillisen erehtyväinen. Hän tekee typeriä päätöksiä, joista on vahinkoa sekä hänelle itselleen että hänen lähipiirilleen. Hän uskottelee itselleen mustan valkoiseksi. Hän sählää ja säätää, mutta on oikeilla hetkillä kuitenkin neuvokas ja taistelunhaluinen.

Kirjasta tekee suorastaan piinaavan ajankohtaisen siihen kuuluva Ukrainaa käsittelevä juoniosuus, jota en tässä spoilaa.

Jos Johanna Sinisalon tuotanto ei ole ennestään tuttua, Ukkoshuilusta kelpaa aloittaa. Toisaalta arvelen kirjan olevan todella antoisa myös Sinisalon vanhoille faneille.

 

Lue myös nämä:
Johanna Sinisalo: Auringon ydin
Johanna Sinisalo: Enkelten verta
Johanna Sinisalo: Linnunaivot

Johanna Sinisalo: Linnunaivot

Kansi: Miika Immonen /Teos.

Johanna Sinisalon Linnunaivot katkaisi pienehkö lukujumin. Ahmaisin kirjan joulunpyhinä lähes yhdeltä istumalta. Sinisalo on taidokas tarinankertoja ja hän osaa koukuttaa lukijan heti ensimmäisiltä sivuilta alkaen.

Linnunaivot tarttui mukaan kirjastosta, mutta muistin lukeneeni siitä monia blogiarvioita. Ainakin Booksy, Tessa, Amma ja Ilse ovat tämän lukeneet ja haulla löytää paljon muitakin juttuja.

Oletin lukemani perusteella, että kirja olisi jonkinlainen kauhutarina, jossa linnut alkavat ahdistella vaeltajapariskuntaa. Ihan harhaanjohtava tämä mielikuva ei ollut, mutta varsinainen kauhutarina Linnunaivot ei kuitenkaan ole. Ympäristötietoisuus ja ekokatastrofin käsittely saavat enemmän tilaa.

Kirjassa vähän aikaa heilastelleet Jyrki ja Heidi lähtevät vaellukselle toiselle puolen maailmaa. He kiertävät Uudessa-Seelannissa ja Australiassa ja suuntaavat sitten Tasmanian etelärannikolle, kovien jätkien vaellusreitille. Jyrki on vaeltajana kokenut konkari, mutta Heidi on ensikertalainen. Sisunsa ja omien henkilökohtaisten syidensä vuoksi Heidi jaksaa kuitenkin rämpiä Jyrkin matkassa mukana.

Rinnakkaisena tarinana mukana kulkevat nimettömän kertojan puheenvuorot - tulkitsin puhujan Heidin veljeksi Jesseksi. Jesse on yksiselitteisen vastenmielinen hahmo, mutta kirjan lopussa aloin miettiä, että kenties tarkoitus on rinnastaa Jesse vaeltajien kohtaamiin älykkäisiin lintuihin. Kun ruoan saanti on liian helppoa, alkavat sosiaaliset pelit ja suoranainen kiusanteko kiinnostaa enemmän. Kenties sekä linnut että Jesse haluavat vain vauhdittaa luovaa tuhoa, polttaa kaiken vanhan maan tasalle, jotta kuona-aineet lähtisivät samalla?

Sinisalo on melkoisen kantaaottava kirjailija ja mikäs siinä. Hiukan saarnaavaksi Linnunaivojen teksti välillä menee, mikä vähän lässäyttää tunnelmaa, kun pääosin ollaan tiiviisti Jyrkin ja Heidin tunnelmien seuraajina. Hienosti Sinisalo kuitenkin peilailee vaeltajiensa pyrkimyksiä: jos ihminen haluaa löytää koskematonta erämaata, tuoko hän itse mukanaan tuhon siemenet? Jopa vaeltamiseen puhdasoppisesti ja aika tiukkapipoisestikin suhtautuva Jyrki joutuu tämän huomaamaan.

Onneksi Sinisalolla on laaja tuotanto, aion kyllä taas jossain vaiheessa napata jotain hänen kirjoittamaansa luettavaksi.

Lue myös nämä:
Johanna Sinisalo: Auringon ydin
Johanna Sinisalo: Enkelten verta
Mike Carey - Peter Gross: The Unwritten vol. 8 - Orpheus in the Underworld

Johanna Sinisalo: Auringon ydin

Kansi: Miika Immonen / Teos.

Johanna Sinisalon uutuus Auringon ydin kuulosti niin houkuttelevalta, että klikkasin itseni kirjaston varausjonoon jonkin kiinnostavan blogijutun luettuani. En vaan saa päähäni, kenen blogijutusta oli kyse - Aamuvirkku yksisarvisen? Booksyn? Jonkun? No samapa tuo, kirja oli todella vetävää luettavaa joten kiitos kaikille kirjasta bloganneille tasapuolisesti. :)

Auringon ydin on vaihtoehtohistoriallinen näkemys tulevaisuuden Suomesta. Takakannessa väitetään tapahtumien sijoittuvan vuoteen 2013, mutta kirjassa pääjuoni sijoittuu vuosiin 2016-2017. Suomi on kirjassa Suomen Eusistokraattinen Tasavalta. Viranomaisponnistelut ovat vuosikymmeniä painottuneet terveellisen elämänmallin luomiseen ja erityisesti miesten seksuaalisten tarpeiden ja parisuhdetarpeiden tyydyttämiseen. Tämän seurauksena kaikki nautintoaineet - kuten alkoholi, huumeet ja chili - on kielletty ja miehistä ja naisista on jalostettu kaksi alirotua. Ultranaiselliset eloiset ja ylimiehekkäät maskot ovat parisuhdekelpoisia, mutta neutrinaiset eli morlokit ja miinusmiehet steriloidaan ja ohjataan pakkotyöhön.

Kirjan minäkertoja Vanna - alkuperäisnimeltään Vera - onnistuu kuitenkin elämään eloisen elämää, vaikka hän on oikeasti morlokki. Morlokkius näkyy terävänä älynä, haluna hankkia teoreettista tietoa ja kykynä tehdä itsenäisiä päätöksiä. Vannan sisko Manna - alkuperäisnimeltään Mira - taas oli pienestä pitäen aito eloi, mutta Manna katosi mystisesti jonkun aikaa naimisiinmenonsa jälkeen. Vanna täyttää henkistä tyhjiötään chilin väärinkäytöllä. Chiliriippuvuutta helpottaa hyötysuhde diileri Jaren kanssa. Jare suunnittelee loikkaamista Suomen rajojen ulkopuolelle ja kerää matkakassaa laittomilla chilikaupoilla.

Kirja oli erittäin mukaansatempaava ja ihailin lukiessani Sinisalon tarinankerrontataitoja. Lukija pääsee vauhdin imuun saman tien, mutta pikkuhiljaa menneisyys keriytyy auki. Sinisalo ripottelee kaunokirjallisen kerronnan lomaan näennäisen dokumentaarisia katkelmia Suomen vaihtoehtohistoriasta. Jälkisanoissa paljastetaan lähteiden todenmukaisuus. Se voikin tuottaa yllätyksen.

Sinisalolla on upea taito kirjoittaa vaihtoehtohistoriaa siten, että tarina on melkein totta. Kirjassa on todella paljon aineksia, jotka ovat nykyisestä mediailmapiiristä tuttuja, vaikka kokonaisuudessaan keitos onkin etäännytetty nyky-Suomen arjesta. Lehdissä, tv:ssä ja netissä on kuitenkin paljon lausuntoja, jotka sopisivat suoraan Auringon ytimen maailmaan. Vaikkapa perussuomalaisten ehdotus alentaa avioliitossa synnyttävien naisten eläkeikää tai Henry Laasasen kannanotot miesten parisuhdemahdollisuuksista. Tai kokoomusnuorten varapuheenjohtajan näkemys heikomman aineksen lisääntymisen järjenvastaisuudesta. Tai median hehkutus fitnesstähtösistä: tekorusketus, silikonirinnat, hiustenpidennykset, ripsienpidennykset ja rakennekynnet vaikuttavat olevan nuorelle naiselle paljon tärkeämpiä saavutuksia kuin vaikkapa opiskelu ja oman elantonsa tienaaminen työllä.

Auringon ydin näyttää, että alisteinen ja epätasa-arvoinen parisuhdemalli ei ole pelkkää harmitonta hömpötystä. Julmimmillaan se johtaa karmeisiin kohtaloihin. Kirjassa Vannan yllä roikkuu koko ajan painostavan uhkaava ilmapiiri ja viimeisiä lukuja lukiessa kylmäsi jännityksestä. Taitavasti Sinisalo kytkee mukaan myös yliluonnollisia käänteitä, ilman että yliluonnollisuus menee överiksi.

Hieno ja kaiken hehkuttamisen ansaitseva kirja. Upeaa tekstiä!

Lue myös nämä:
Johanna Sinisalo: Enkelten verta
Maarit Verronen: Varjonainen
Päivi Alasalmi: Ystävä sä naisien 

Johanna Sinisalo: Enkelten verta

Kuva: Hannu Mänttäri &
Miika Immonen / Teos.

Oli minun vuoroni valita lukupiirikirja ja päädyin Johanna Sinisalon Enkelten vereen. Kirjasta tulikin hyvä pari André Brinkin ihmisoikeuksia käsittelevälle Terroriteolle, sillä Enkelten verta käsittelee eläinoikeuksia.

Kirja on ilmestynyt vuonna 2011 ja sitä luettiin blogeissa tuolloin paljon. Muun muassa Aamuvirkku yksisarvinen, Booksy, Morre ja Leena Lumi lukivat kirjan. Minulle tämä oli ensimmäinen Sinisaloni ja onneksi tuli vihdoin korkattua tuotanto, sillä Sinisalon kirjat ovat pitkään olleet henkisellä "pitäisi lukea" -listallani. Muistan aiemmin lukeneeni häneltä vain Muumimamman vaarallisen nuoruuden. Koska Enkelten verta oli ensimmäinen Sinisalolta lukemani romaani, liitän kirjan Facebookista löytyvään "Koen 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013" -lukuhaasteeseen.

Enkelten verta lähestyy eläinoikeuksia ja ekokatastrofeja varsin poleemisesti, joten en ihmettele että kirja on jakanut mielipiteitä. Minuun kirja kyllä kolahti. Vaikka Sinisalo tuuttaa erityisesti eläinaktivisti-Eeron blogikirjoitusten kautta tiukkaa ja näkemyksellistä asiaa eläinten oikeuksista, ei tullut tunnetta, että kirjailija siinä omalla äänellään paasaa henkilöhahmojen kautta. Kirjassa on sukupolvien välisiä jännitteitä, vankka todellisuuspohja ja maagista realismia. Toimii!

Päähenkilö on Eeron isä Orvo, mehiläistarhausta harrastava hautausurakoitsija. Hänen isänsä Ari on vetreässä kunnossa oleva lihakarjan kasvattaja. Onko pojasta polvi parantunut vai pahentunut? Riippuu siitä keneltä kysytään. Arin näkökulmasta Eeron aktivismitoiminta on hömpötystä, mutta Orvo joutuu ainakin yrittämään ymmärtää sekä isänsä että poikansa elämäntapaa.

Kirja sijoittuu lähitulevaisuuteen, 2010-luvun loppupuolelle. Juonitasolla seurataan maailmanlaajuista uutisointia Yhdysvaltojen laajamittaisesta mehiläisten pesäautiosta, jonka seurauksena maailman ruoantuotanto on heittänyt häränpyllyä. Kun mehiläiset eivät ole pölyttämässä kukkivia kasveja, on ihminen pulassa. Myös Suomessa maatalouden tehotuottajien ja eläinaktivistien väliset suhteet ovat kärjistyneet räjähdysherkiksi.

Kirjan juonesta ei tee mieli kertoa tämän enempää, sillä Sinisalo osaa luoda kunnon jännitteen heti kirjan alkuun ja tapahtumia keritään pikku hiljaa auki. Imevään tarinaan yhdistyivät kiinnostavat henkilöhahmot, uskottavasti taustoitetut faktat ja kaunis kieli - tosin muutama sinä-passiivi särähti kielikorvaani. Tämän perusteella minun kannattaa ehdottomasti lukea Sinisalon kirjoja lisää. Onneksi hänellä on jo sen verran laaja tuotanto, että on mistä valita.

Ennakkoon tiesin kirjan käsittelevän mehiläisiä, mutta minulle oli yllätys, kuinka paljon lihan tehotuotantoa käsiteltiin. No, kirjan perusteella on taas syytä muistaa, että kannattaa koettaa lisätä kasvisten osuutta omassa ruokavaliossaan. Siihen on monta hyvää syytä.

Lue myös nämä:
André Brink: Terroriteko
Elina Innanen: Viiden tähden vegaani
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja