Minun on tehnyt mieli lukea Orvokki Aution Pesärikko siitä asti, kun näin sen Lappeenrannan teatterissa näytelmäversiona vuonna 2004. Nytpä kirja tuli luettua, ja yllättävän äkkiä tämä tuli ahmaistua, kolmen kirjan yhteispainoksessa kun oli sivuja melkein 700. Pesäpallotermeistä otsikointinsa ottanut eepos pitää sisällään kirjat Viistotaival, Kotipesä ja Merkki päällä. Kirjat ovat ilmestyneet alunperin 1980-luvun alussa ja teksti on kestänyt aikaa hyvin. Olen nähnyt tarinasta myös tv-sarjan, jota valitettavasti vaivasivat suomalaisen tv-draaman helmasynnit. Vaikka roolitus oli hieno (Minttu Mustakallio, Ritva Oksanen, Pekka Valkeejärvi), niin sovitus oli kökkö.Tarina alkaa 1950-luvun Pohjanmaalle ja päättyy 1970-luvun Tampereella. Pidän kirjoista, joissa käytetään murredialogia, ja herkullista pohjalaisdialogin lukeminen oli näin itäsuomalaisellekin. Kyseessä on melko tyypillinen nuoren naisen kasvutarina, mutta vetäväksi sen tekee huumori, hyvä miljöökuvaus, jännitteiset perhesuhteet ja sellainen seikka, jota en osaa yhdellä sanalla määritellä. Kirjassa nimittäin kuvataan monisyisesti perhesuhteiden dynamiikkaa, mutta siitä puuttuu täysin nykypäivän kielenkäytölle tyypillinen keittiöpsykologia. Henkilöiden päänsisäisiä ajatuksia ja tunteita kuvataan ja analysoidaan vain aniharvoin, vaan keskitytään kuvaamaan ulkoista toimintaa. Silti tunnelataus välittyy lukijalle tehokkaasti. Esimerkiksi ensimmäisessä osassa Armin nuoruutta ja naiiviutta kuvataan yksinkertaisella toiminnolla: aamuisin tai ennen saunaan menoa Armi puristaa naamastaan kutittavia finnejä. Tehokasta!
Orvokki Autio ei siis joudu kirjoittamaan tyyliin "Armi oli pohtinut parisuhteensa haasteita ja todennut että kahdenkeskiselle läheisyydelle pitäisi resursoida kalenteriin laatuaikaa", vaan hän kirjoittaa, miten Armi hoitaa lehmää, siivoaa taloa ja keittää perunoita. Todella virkistävää! Ylipäätään kaunokirjallisuus on ihanaa vastapainoa esimerkiksi oman työympäristöni kielenkäytölle, jossa päivittäin käytän itsekin sellaisia sanoja kuin projekti, prosessi, rajapinta, resurssi. Onneksi lukuharrastuksen avulla voi hulauttaa aivoihinsa virkistykseksi vaikka tällaista sanastoa: vitevä, mykkä synti, konehella veisuu, foorilauta, nästyyki, puolijauhoonen.
Armi naidaan Larvan komeaan taloon, häntä itseään 15 vuotta vanhemman Olavin vaimoksi. Larva on ollut menestyvä tila, mutta jo Armin tullessa perheen peruskuvio on vääristynyt. Olavin äiti Laimi on todellinen anoppi helvetistä: kontrolloiva, omistushaluinen, hyviin tarkoituksiin kaiken käärivä matriarkka. Kamarista käsin asioihin sekaantuu myös Laimin halvaantunut sisko Ilmi. Kahden naisen kasvattama Olavi on tahdoton, henkisesti veltto mies, jota avioliiton aikana alkaa piinata järjetön mustasukkaisuus. Armilta koetetaan pimittää tieto Olavin lehtolapsesta, mutta lopulta salaisuus tietysti ehtii Arminkin korviin.
Toisessa osassa seurataan, onnistuuko Armin ja Olavin elämä oman katon alla, Larvasta pois, ja kolmannessa osassa Armi elää eronneena yksinhuoltajaäitinä Tampereella. Armi on loppujen lopuksi päähenkilönä melkoinen "tyhjä taulu", vailla mitään erityisen persoonallisia ominaispiirteitä, mutta silti hän on samaistuttava päähenkilö. Mielenkiintoisempia ulottuvuuksia saavat Laimi ja Olavi. Varsinkin Olavin kohtalo on rakennettu kiinnostavasti. Laimikin on moniulotteisempi kuin päältä näyttää, omien tapojensa vanki. Sotienjälkeisen Pohjanmaan henkinen ilmapiiri kuvataan sellaiseksi, että lähes kaikki on ollut "kiellettyä": esimerkiksi metsään ei sovi mennä muuten vaan kävelemään, naapurithan voisivat sitä ihmetellä. Samoin Armin suhde lapsiinsa, erityisesti kipakkaan Tiinaan, on kiintoisaa.
Hyvää kerrontaa, uskottavat henkilöt, tunnistettava suomalaismaisema, elävää kieltä ja rivien välistä tihkuvaa huumoria - niistä on Pesärikko tehty ja hyvä kirja se olikin.
Tekstit
