Mooses Mentula: Isän kanssa kahden

Kansi: Mika Tuominen / WSOY

Ville Virtasen väkevän Hevosen tajun jälkeen kaipasin luettavaksi jotain samanhenkistä ja päädyin Mooses Mentulan romaaniin Isän kanssa kahden. Luin Mentulan esikoisteoksen, Mustan timantin, toissa kesänä. Isän kanssa kahden oli esillä WSOY:n kirjallisessa illassa helmikuussa ja kirjan hulvaton traileri jäi mieleen. Kirjan ovat lukeneet myös ainakin Hanna ja Mari A.

Kirjassa nuori opettaja Jyri muuttaa Sodankylään ja ihastuu oppilaansa Lennen äitiin Marianneen. "Etelän varis" Marianne haikailee pois Sodankylästä, mutta hänen miehensä Jouni ei voi kuvitella lähtöä. Jouni opettaa Lennelle poromiehen ja eränkävijän taitoja.

Tykkäsin siitä, miten Mentula välttää tiskirättirealismin, vaikka kirja kuvaa tavallista pohjoissuomalaista arkea. Lyhyet luvut rytmittävät lukemista ja mukaan mahtuu paljon värikkäitä anekdootteja. Esimerkiksi Mariannen webbikamerasessio oli hervoton. Kirja oli nopealukuinen ja usein piti kurkkia sivuja eteenpäin, että saisi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu.

Ihmiskuvaus on osuvaa. Vanhempien riidoista kärsivä Lenne oirehtii, vaikka onkin perusluonteeltaan reipas ja osaava kymmenvuotias. Jouni yrittää pitää Mariannesta kiinni, vaikka lämpö on jäähtynyt jo aikaa sitten. Jyrikään ei ole paha ihminen, vaikka sekaantuukin varattuun perheenäitiin.

Oikeastaan Marianne itse alkoi ärsyttää minua kaikkein eniten sitä mukaa, kun kirja eteni. Tavallaan Mariannea pitäisi ymmärtää, hän kokee olevansa loukussa ja kaipaa elämäänsä uusia asioita. Ymmärtäjiä hänellä riittääkin, sillä Jouni haluaa pitää hänestä kiinni avioliiton pelastamisen vuoksi, Lenne siksi että rakastaa äitiään ja Jyri on ihastumisen tunteen vietävissä. Ainoastaan anoppi panee Mariannelle kampoihin. Silti Marianne tuntuu ihmiseltä, joka ei kykene ratkomaan ongelmiaan aikuismaisesti, vaan ainoastaan sössii asioitaan entistä enemmän solmuun. No, toimiihan tämäkin taktiikka, sillä kun ongelmat viimein räjähtävät silmille, on muutoksia pakko tapahtua.

Mentula kirjoittaa hyvää ja viimeisteltyä kieltä, murredialogi ja murteelliset sanavalinnat mehevöittävät ilmaisua. Kokonaisuutena kirja oli siis varsin toimiva, mutta jokin vihoviimeinen silaus tuntui silti uupuvan, mikä olisi tehnyt kirjasta aivan napakympin. Hyvä ja lukemisen arvoinen kirja Isän kanssa kahden kumminkin on.

Kirjan nimeä jäin pohtimaan. Romaanin tapahtumien aikana Lenne elää ydinperheessä, vaikka moni tuttu poika asuukin isän kanssa kahden, kun äidit ovat palanneet takaisin etelään. Kenties nimi viittaakin Jyrin isäsuhteeseen ja siihen, mitä Jyri siitä oppii?

Lue myös nämä:
Mooses Mentula: Musta timantti
Sari Kaarniranta: Miesmarras
Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta

Mooses Mentula: Musta timantti

Kuva: WSOY.

Kaipailin Lakanasiipien kommenttiketjussa kainuulaisia nykykirjailijoita, ja ilahduttavasti PEKKin neljäs jäsenkirja oli kuhmolaislähtöisen Mooses Mentulan novellikokoelma Musta timantti. PEKKin edellinen jäsenkirja, Kati Saurulan Koiruohon kaupunki, jäi lukematta vaikka hyllyssä onkin. Ärsytti kun jo kirjailijan saatekirjeessäkin oli kielivirheitä, ja Booksy vahvisti arviossaan, ettei kirja kielellisesti ollut kovin ihmeellinen, vaikka Booksyn mukaan muuten ihan hyvä kirja kyllä. Mustan timantin ovat minua ennen ehtineet lukea ainakin Kirsi ja Jori.

Musta timantti oli kaikkein esikoiskirjamaisin kolmesta lukemastani PEKKin jäsenkirjasta. Lyhyitä novelleja, osa kosketti, osa loppui heti alkumetreillä kuin seinään ilman kunnollista juonen kehittelyä. Uskottavia lapsuuskuvauksia, suomalaista arkielämää, erilaisia parisuhdekriisejä. Ei mitään erityisen poikkeuksellista, mutta hyvää kielenkäyttöä, mukavaa murteiden viljelyä ja muutamia hyviä oivalluksia kyllä.

Novellit Huoltaja, Eksoottinen kosketus, Pätkätyö kairassa, Raakki ja Mänty kolahtivat eniten. Niissä tavataan uraäidin poissaolosta kärsivä 12-vuotias, thaimaalaisia marjanpoimijoita, Kemijärven sellutehtaalta työttömäksi jäänyt mies, ikääntynyt palomies ja Tilastokeskuksen virkailija, joka hermostuu pihamäntyynsä. Kuten PEKKin ensimmäinen kirjailija Antti Leikas, myös Mentula mahduttaa kirjaansa viittauksen Veikko Huovisen suuntaan. Jotain henkistä Huovis-perintöä kummankin teoksissa voi kyllä tulkita olevan. Mentula mainitsee jäsenkirjeessä myös Arto Salmisen erääksi kirjailijaesikuvakseen.

Niin, ja oli niitä Kainuuseen sijoitettuja kohtauksiakin aika mukavasti. Välillä ollaan Kuhmossa, välillä Saukkovaaralla, murre maistuu, henkilöhahmojen sielunmaisema soinnahtaa tutulta.

Jonkinlaista miesagendaa tästä kirjasta voisi lukea. Monessa tarinassa raavaat miehet rämpivät rakennemuutoksen läpi. Millainen mies pärjää vaimon kirjomien sohvatyynyjen ja muuttuvan työelämän puristuksessa, millainen joutuu sivupoluille?

Ei siis mitään maata mullistavaa luettavaa, mutta huonompaakin olen lukenut. PEKKin jäsenyys noin kokonaisuutena on kyllä ollut virkistävää: on tullut luettua sellaisia kirjoja joihin ei välttämättä muuten olisi tullut tartuttua, ja jokaisesta on saanut irti jotain antoisaa. Ja "esikoisuuden" tarkkailu on hauskaa!

Loppuun vielä ulkokirjallista ihmettelyä. Google Analytics kertoo, että viime viikkoina blogiini on tultu melko paljon parin keskustelufoorumin linkin kautta. Toinen linkki on hiustenhoitoaiheinen Juurikasvu.org ja toinen Pelit-lehden palsta. Juurikasvu ihmetytti kovasti: en ole tajunnutkaan että hiuksille on pyhitetty kokonainen keskustelufoorumi, mutta harrastuksensa kullakin... Lukuisista hakuyrityksistä huolimatta en pystynyt löytämään mihin ketjuun blogini oli linkitetty, olisi todella mukava tietää asiayhteys. Pelit-keskusteluja taas ei pääse lukemaan ilman käyttäjätunnusta, joten sieltäkään en tiedä linkitystä. Tulkitsin kävijätilastoista kuitenkin, että Valtaistuinpelin klikkaukset osuvat aika lailla yksiin Pelit-sivulta tulleiden käyntien kanssa. Jos joku surffaa jommallakummalla foorumilla, kertokaa ihmeessä mistä linkitys löytyy! Yleensä viittaavat sivut pystyy tarkastamaan helpohkosti, mutta nämä jäivät arvoitukseksi.

Juhannuksen vietto näyttää käynnistyvän sateisissa merkeissä, mutta eipä anneta sen häiritä. Oikein hyvää juhannusta kaikille!
 

Lue myös nämä:
Antti Leikas: Melominen
Helen Moster: Hylky
Arto Salminen: Varasto