Noniin, nyt sain loppuun Larssonin trilogian. Kolmas osa, Pilvilinna joka romahti, tuntui aluksi samanlaiselta läpihypittävältä kuin kakkososa, mutta yllättäen kirjan puolivälissä iso vaihde nytkähti taas päälle. Minun mielipiteeni on, että ykkösosa on sarjan paras, ja kolmososan jälkipuolisko on samaa tasoa. Kakkososa ja kolmososan alku taas on melko hajanaista ja epäuskottavaakin luettavaa. Kolmososan lopussa solmittiin langanpäitä ja julistettiin tuomioita hyviksille ja pahiksille mukavaan tahtiin.
No mistä se huonous tulee - ehkäpä siitä että Larssonilla mielestäni monessa kohdassa on hyvät ainekset käsillä mutta hän tarttuu sekundäärisiin aiheisiin. Esimerkiksi kylmän sodan agenttitoiminnasta saisi vaikka mitä jännittävää, mutta sen sijaan kirjassa jankataan vaikka sovinistipoliisin ajatuksia. Samoin kakkososa alkaa lupaavasti ihmiskaupan ja seksirikosten puimisella, mutta ei niistäkään oteta kunnon tehoja irti. Kohtuuttomasti aikaa menee myös milloin kenenkin henkilöhahmon kahvinkeittoon ja voileipien tekoon. Olin lukion jälkeen Pohjois-Karjalan opistolla yhden lukukauden ajan kirjallisuuslinjalla, ja muistan että jo silloin kirjoitusharjoituksissa oli toistuva vitsi, että kun tarinoissa alkoi esiintyä kahvinkeittoa tai kahvinjuomista, niin se kertoi siitä ettei kirjoittaja oikein keksinyt mitä olisi laittanut hahmonsa tekemään.
Osa jaksoista olisi siis kaivannut jatkotyöstämistä, mutta eipä se tietenkään ole ollut mahdollista jos Larsson on ollut jo vainaa siinä vaiheessa kun kirjoja on alettu julkaisemaan. Usein on mainittu, että Larssonilla oletetaan olleen mielessään 10-osainen sarja. Ihan uskottava teoria, koska kyllä näissä kolmessa kirjassa heitellään sen verran täkyjä, joista hyvinkin olisi saanut aineksia myöhempiin osiin. Onneksi näissä kolmessa kirjassa kuitenkin ehditään aloittamaan ja lopettamaan pääjuoni kunnolla.
Moni kirjabloggaaja on ärsyyntynyt päähenkilö Mikael Blomkvistin menestyksestä naismaailmassa ja pitänyt sitä epäuskottavana. Hassua kyllä, minun mielestäni taas siinä ei ole mitään epäuskottavaa. Onhan Larssonin kestoteema se "miehet jotka vihaavat naisia", joka olisi oikeastaan sopinut ihan yhtä hyvin koko sarjan pääotsikoksi eikä pelkästään ykkösosan. Monen naisvihamielisen ja sovinistisen mieshahmon rinnalla Mikael on sympaattinen, naisia arvostava ja naishahmoihin avoimen myötämielisesti suhtautuva hahmo. Häntä myös kuvataan melko komean näköiseksi. Joten onko ihme, että kirjoissa esiintyvät lämpöä ja lempeä kaipaavat naishahmot kääntyvät juuri Mikaelin puoleen kaipauksessaan? Tosin hieman ärsyttävää on se, että kaikki itsenäiset ja vahvat naishahmot muuttuvatkin heti mustasukkaisiksi ja läheisriippuvaisiksi kun alkavat suhteeseen Mikaelin kanssa.
No mikäs sitten on minun yhteenvetoni Larssonin hehkutetusta trilogiasta? On tämä ehdottomasti parempi kuin muutaman vuoden takainen kirjallinen superhitti, Da Vinci -koodi. Mutta ei aivan niin tasokas kuin kehuista olisi voinut päätellä. Oikeastaan tästä OLISI voinut saada todella hyvän ja vetävän dekkaritrilogian, mutta se olisi vaatinut kustannustoimituksellista otetta ja joidenkin jaksojen uudelleenkirjoitusta. Mikä ei tietenkään ollut mahdollista jos kirjat on julkaistu postuumisti Larssonin kuoleman jälkeen.
Lisbeth Salander on kuitenkin piristävä ja vetävä hahmo, joka jää mieleen pyörimään. Huolimatta noista tietotekniikkakuvausten ärsyttävistä ylilyönneistä, joista nillitin jo aiemmissa kirjoituksissani. Ja tosiaan, ykkösosassa sekä kolmososan jälkipuolikkaassa on niin vetäviä juonikuvioita, että sivuja ahmii eteenpäin hirmuista vauhtia saadakseen tietää, miten tässä oikein käykään.
Tekstit
