torstai 10. syyskuuta 2009

Virginia Andrews: Pimeyden kukat

Terveisiä lomamatkalta Saksasta. Matkalukemisena minulla oli mukana Virginia Andrewsin esikoisteos Pimeyden kukat. Vaikka Andrewsin kirjat ovat olleet huiman suosittuja takavuosina, ei tätä kirjaa ollutkaan saatavilla noin vaan. Helsingin kaupunkinkirjaston varausjärjestelmä kertoi, että ainoa kappale kirjasta oli korjattavien jonossa. Kun kyselin kirjasta virkailijalta, hän kertoi että voi olla että korjattava kirja on niin huonossa kunnossa, että se pistetään poistoon. Niinpä hankin tämän kirjan luettavaksi Huuto.netistä. Hyväkuntoinen kappale löytyi halvalla.

Kuten Pimeyden vankeja lukiessa kerroin, kiinnostus lukea alkuperäistä Andrewsia heräsi, vaikka tuo haamukirjailijan tehtailema Pimeyden vangit olikin aika huonoa luettavaa. Tämä Pimeyden kukat sen sijaan oli aitoa tavaraa. Ei tämäkään missään nimessä mikään kirjallinen mestariteos ole, mutta onpahan sen verran vetävä ja mukaansatempaava kumminkin, että ymmärrän hyin kirjan 30 vuotta kestäneen huiman suosion.

Kirjan minäkertoja on nuori Cathy, neljästä sisaruksesta toiseksi vanhin. Tarina alkaa 1950-luvun Amerikassa. Cathyn perhe elää onnellista elämää, kunnes perheen isä kuolee tapaturmaisesti. Äiti kääntyy vanhempiensa puoleen - rikkaat vanhemmat ovat hylänneet hänet nuorena hänen uhmattuaan heitä. Nyt Cathyn isovanhemmat suostuvat ottamaan nuoren perheen vastaan - tai siltä ainakin näyttää. Kun päästään Virginiaan, rikkaaseen Foxworthin kartanoon, lapset teljetään ullakon salahuoneeseen. Syyksi sanotaan, että isoisä täytyy lepyttää ottamaan tyttärensä taas testamentissaan huomioon, ja vasta sen jälkeen hänelle voidaan paljastaa lasten olemassaolo.

Tekisi mieli leimata koko juoni epäuskottavaksi ja epäloogiseksi, mutta valitettavasti reaalimaailman uutiset ovat olleet jopa näitäkin juonenkuvioita hurjempia. Viimeaikaiset uutiset kaapatuista ja vangituista lapsista, jotka ovat eläneet pitkälle aikuisikään milloin missäkin salahuoneissa, ovat olleet niin raakoja, että jopa Pimeyden kukkien juonenkäänteet häviävät faktoille.

Ehtaa melodraamaa ja kärsimystä kirja kuitenkin tarjoilee. Paikoitellen kirjan lukemisesta tulee aika inhottava olo, joten jos haluaa hyvän mielen lukemista, ei ehkä kannata tähän tarttua. Goottilaista kauhua annostellaan reippaalla kädellä. Kirjat lienevät teini-ikäisen lukijakunnan suosiossa juuri siksi, että niissä puretaan perhe-elämän tabuja. Foxworthin perheessä riittää sukurutsaisia vaiheita, ja lisäksi toistuvasti näytetään, kuinka omat vanhemmat ja sukulaiset voivat kääntyä lapsiaan vastaan ja kohdella heitä kaltoin. Näkyvässä roolissa on myös muodollinen, sadistisia piirteitä saava tapauskonnollisuus.

Ei-toivotun perheenjäsenen piileskely ullakolla on vanha teema, jota tunnetuimmin on hyödyntänyt Charlotte Brontë Kotiopettajattaren romaanissaan. Tämä Carol Townendin erinomainen blogikirjoitus pureutuu syvemmin "Hullu nainen ullakolla" -teemaan.

Vaikka Pimeyden kukat on ohuehko kirja, minulla sen lukemiseen meni monta päivää, sillä kirjaa tuli luettua eestaas-tekniikalla. Halusin tietää miten kaikki päättyy (ja myös kurkkia etukäteen kaikkia iljettävimpiä juonenkäänteitä), joten hypin vähän väliä kirjassa eteenpäin ja luin tulevia tapahtumia. Sitten palasin kiltisti takaisinpäin ja luin kirjaa pikkuhiljaa eteenpäin. Houkuttelevan lopetuksen Andrews on tarinalle saanut, ja tekisi mieli lukea myös jatko-osia. Niiden juonekäänteitä on netissä kuvattu siihen malliin, että pitänee niihinkin joskus tarttua - siitä mainitsemastani inhottavasta olosta huolimatta.

PS. Tein Andrewsista jutun vielä Hömpän helmiin.

2 kommenttia:

  1. Tämä kuuluu minunkin teinivuosieni järisyttäviin lukuelämyksiin. Varmaan ensimmäisiä jännityskirjoja, joita ylipäätään olen lukenut.

    VastaaPoista
  2. Taitaa olla 1980- ja 1990-lukujen teinien tyyppikirjallisuutta. Olen mielenkiinnolla seurannut vampyyrikirjallisuuden nousua - minusta Andrewsissa jotain samantapaista on, vaikkei hän millään lailla vampyyreja mainitsekaan. Henki tuntuu samalta.

    VastaaPoista