Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär

Automatkojen lastenkirjana on viime viikkoina ollut Astrid Lindgrenin klassikko Ronja, ryövärintytär. Luin itse lapsena tämän monen monta kertaa ja lukiolaisena jopa ostin tämän ruotsinkielisenä omaan hyllyyn. Voisinkin kerrata pitkästä aikaa ruotsin taitojani Ronjan parissa. Kirja on alun perin julkaistu vuonna 1981 ja Tuula Taanilan suomennos ilmestyi samana vuonna. Myös äänikirja on tehty suht nopeasti: Ritva Vepsän lukema äänikirja on tallennettu vuonna 1988. 80-luvun äänityslaatu kuului cd-versiossa lievänä kaikuisuutena, mutta eläytymisestä ja luennan laadusta annan Vepsälle täyden kympin.

 

Ronja, ryövärintytär on aivan mahtava kirja ja upposi nykylapsiinkin täysillä. Minulla on pitkähkö aika siitä, kun olen viimeksi Ronjan maailmaan sukeltanut ja niinpä kuuntelinkin tarinaa hieman analyyttisemmin kuin ennen, vaikka osaankin Ronjan tarinan lähes ulkoa ja eläydyin kirjaan lähes yhtä intensiivisesti kuin lapsena. 

 

Seuraavaksi pohdin kirjan sanomaa tavalla, jossa oletan lukijan jo tuntevan Ronjan perusjuonen. Siis spoilerivaroitus! Tässä tekstissä kuvataan kirjan keskeisiä käänteitä. 

 

Mitkä kaikki ominaisuudet tekevät Ronja, ryövärintyttärestä niin hyvän kirjan?

 

Lindgren luottaa lukijaan ja menee suoraan asiaan

 

Ensimmäisenä mainitsen sen, että kirjasta puuttuu kaikenlainen turha infodumppaus. Taustoitusta ja selittämistä on suorastaan hämmästyttävän vähän. Kirjan miljööstä tulee mielikuva ruotsalaisesta esiteollisesta historiasta fantasiamausteilla. Mutta eihän koko kirjassa edes mainita Ruotsia, vaikka sekä luontokuvaukset että vuodenaikojen vaihtelut ovat skandinaavisia. Ainoa viite, jolla ajankohtaa voi määrittää, ovat voudin nihdit, joita rosvojoukot väistelevät. Sekä vouteja että nihtejä esiintyi ruotsalaisessa hallintomallissa niin pitkään, ettei tarkkaa ajankohtaa voi määrittää. Koska kirjassa kuitenkin kuvataan voudin nihtien yleistymistä, voisi arvella Ronjan sijoittuvan aikaan, jolloin väestönkasvun ansiosta myös haja-asutusalueilla alkoi syntyä enemmän hallintorakenteita. 

 

Lukija/kuuntelija pudotetaan suoraan keskelle Matiaksenlinnan elämää ja myös fantasia-ainekset, kuten ajattarat ja männiäiset, tulevat tarinaan ilman sen kummempaa selittelyä. Kirja on jokseenkin täydellinen taidonnäyte kirjoittamisen perusohjeesta: näytä, älä selitä. Lapsena humpsahdin suoraan Ronjan maailmaan ja eläydyin täysillä tapahtumiin ja tismalleen sama toteutui nytkin. Ronja, ryövärintyttären miljöö on eheä, elävä, kokonainen ja uskottava - vaikka lukija ei tiedä edes sitä, missä se sijaitsee.

 

Murrosiän ja itsenäistymisen kuvaus ilman alleviivaamista

 

Kypsälle keski-ikäiselle Ronjan kasvutarina kertoo murrosiän alkamisesta - siitä, miten lapsi alkaa irtautua kodin ja vanhempien vaikutuspiiristä. Ronja ja Birk alkavat kutsua toisiaan sisareksi ja veljeksi ja muuttavat kesäksi Karhuluolaan. Aikuisten ennakkoluulot näkyvät kohtauksessa, jossa Birkin äiti Undis pyhähtää tälle henkiselle sisarussuhteelle ja tokaisee, että kyllä sen tietää mitä siitä seuraa. Muistan, että lapsena tämä ilkeily tuntui järkyttävän epäreilulta. Lapsilukijalle tai -kuulijalle Ronjan ja Birkin sisaruuden kokemus on hieno ja arvokas viesti ystävyydestä ja toisen tärkeyden tunnustamisesta. Myös aikuisen korviin suhde näyttää, tuntuu ja kuulostaa ystävyydeltä. Mahdolliset ihastumisen tunteet eivät ole tämän kirjan asia - ne voivat odottaa Ronjaa ja Birkiä ehkä joskus tulevaisuudessa, joka on rajattu kirjan tapahtuma-ajan ulkopuolelle.

 

Tyttöpäähenkilö ilman epätasa-arvon ongelmia

 

Lapsena Ronja-tytön sankaruus tuntui itsestään selvältä. Nyt aikuisena kirja oli oikein balsamia haavoihin sen vuoksi, että Ronjan tyttöys ei ole kirjassa minkäänlainen ongelma kenellekään. Feministinä pidän tärkeänä lukea ja tunnistaa tarinoita, joissa käydään läpi vaikka sitä, millaisia esteitä monet yhteiskunnalliset rakenteet aiheuttavat tyttöjen kasvulle ja kehitykselle. Ronja, ryövärintytär on kuitenkin suunnattoman virkistävä sen vuoksi, että kukaan ei lyttää tai latista Ronjaa, vaikka hän elää tyttönä erittäin miehisessä ympäristössä. Häntä arvostetaan. Hän voi vapaasti lähteä seikkailemaan metsään. Kukaan ei esimerkiksi väitä, että Ronjasta ei voisi tulla rosvopäällikköä koska hän on tyttö.

 

Taidanpa ottaa tästä vinkistä vaarin: joskus on parempi parantaa naisten asemaa sillä, että keskittyy siihen, miten hyvin asiat voisivat olla. Näin rohkaisevia esimerkkejä löytyy elävästä elämästäkin. En aio sulkea silmiäni ongelmilta, mutta kyllä Lindgren on tehnyt nerokasta työtä luodessaan näin vakuuttavan mielikuvan maailmasta, jossa tytöllä on täysi vapaus ja ympäristön tuki puolellaan.

 

Turvallinen ja rakastava isähahmo

 

Ronjan isä Matias on aivan täydellinen kirjallinen isä: hän rakastaa Ronjaa kaikesta sydämestään ja näyttää ja kertoo sen. Ylipäätään hän näyttää tunteitaan niin räiskyvästi, että sulkeutunut ja jäyhä pohjoismainen miehen malli saa kyytiä. Samaan aikaan Matias on kuitenkin kiistaton johtajahahmo: hän on ryöväriruhtinas, joka voittaa kilpailijansa Borkankin kaksinkamppailussa. 

On ehkä vähän epäreilua hehkuttaa Matiasta, koska onhan Ronjan äiti Loviisakin mahtava äiti: hän osaa sekä antaa tyttärelleen tilaa että ennakoida tämän tarpeita ja antaa tukea ja lohtua.

 

Juoni kulkee kuin juna

Kirjan juonessa ei ole mitään tyhjäkäyntiä vaan tarina etenee todella vetävästi. Tämä on niitä kirjoja, joiden päätyttyä tekee mieli aloittaa heti alusta uudelleen, että pääsisi takaisin tarinan maailmaan. Rohkenen iloita myös siitä, että kukaan ei ole kirjoittanut Ronjalle väkinäistä jatko-osaa. Jälkikasvu kyseli äänikirjan päätyttyä, että onko tälle jatkoa, mutta selitin että ei ole. Jospa ei hetkeen tulisikaan, luulisi että Astrid Lindgrenin oikeudenomistajille virtaa massia ihan uusintapainosten kauttakin tarpeeksi.

 

Käännöksestä

 

Suomentaja Tuula Taanila on tehnyt erinomaista työtä - varsinkin kun huomioi, että suomennos on ilmestynyt samana vuonna kuin alkuteos. Aina välillä huokailen, että vanhat suomennokset tuppaavat olemaan parempia kuin uudet, mutta ehkä tämä on ajatusharha. Paljon julkaistaan todella kovatasoisia uusia suomennoksia, ja ehkä ne 80-luvun tusinakirjat ovat sellaisia, joita ei juuri tule enää luettua, toisin kuin tällaisia klassikoita.

Lue myös nämä:
Katsaus lasten äänikirjoihin
Marjatta Kurenniemi: Onneli ja Anneli
Swanin sisarusten teoksia lukemassa: Anni Swanin Iris rukka ja Saimi Järnefeltin suomentama Rajuilma